Miten muuttaa ruokia halvemmaksi?
Olen nelikymppinen perheenäiti, jolla on aina ollut sen verran rahaa, että ei ole joutunut tätä kysymystä miettimään. Varakas en ole koskaan ollut ja tarjouksia on täytynyt metsästää, mutta silti lihakastike on voinut olla varsin lihaisaa kastiketta jne.
Nyt ruoan hinta on noussut kuitenkin niin paljon, että ei ole rahaa tehdä ruokaa samoin kuin ennen. Perheen nälkä on kuitenkin yhtä iso. Joten neuvokaa miten te muut teette halvemmalla ruokaa?
Tuleeko oikeasti halvemmaksi leipoa itse leipä? Jos huomioidaan myös sähkön hinta uunin lämmityksessä ja kaikki. Meillä leivän kulutus ei ole valtavan suurta ja kaupan leivät säilyy ostopäivästä viisi tai kuusi päivää, itse leivottu ei säily hyvänä.
Katselin vihannesten kilohintoja ja ei ne kesäkurpitsat ja porkkanat meidän alueen kaupoissa ainakaan mitään todella halpoja ole, siis jos niillä jatkaisi jauhelihakastiketta. Äkkiseltään vaikutti, että säästöä ei siinä tule.
Meillä syödään paljon maustamatonta rahkaa. Voiko sitä tehdä itse kuten viiliä voi?
Joten miten te tämän teette, että saatte saman määrän ruokia halvemmalla?
Kommentit (214)
Suurennetaan reikäleivän reikää lähemmäs ulkoreunaa ja juothaan enempi kiljua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika uusavutonta, jos ei omatoimisesti keksi, että kasviksilla jatkaminen tekee ruuasta paitsi edullisempaa myös terveellisempää ja täyttävämpää.
Luitkohan aloitustani? Kyllä olen ihan itse jo keksinyt, että kasviksilla voisi jatkaa vaikka kastikkeita. Mutta kuten kirjoitin aloituksessa, niin meidän alueen kaupoissa ne ei ole kilohinnaltaan erityisen halpoja. Ap
Teidän alueen kaupoissa on aika tarkalleen saman hinnat kuin muuallakin. Ihan kaikkialla Suomessa liha on kalliimpaa kuin linssit ja pavut yms. Esim. porkkana noin euron kilo, jauheliha yli 6euroa kilo.
Mitä järkeä on verrata porkkanakilon hintaa lihakilon hintaan? Montako kiloa porkkanoita sinun pitää syödä, että saat samat ravintoaineet, vitamiinit ja kivennäisaineet kuin yhdestä kilosta lihaa?
Mitä järkeä on kommentoida, jos ei ymmärrä, mistä puhutaan eikä tiedä mitä lyhenne esim. tarkoittaa? Puhehan oli liharuokien JATKAMISESTA kasviksilla. Kyllä niissä porkkanoissakin aika paljon on ravintoaineita ja vitamiineja. Jossain halvimmassa mahdollisessa jauhelihassa ei niinkään, koska sinne on jauhettu kaikkein huonoin osa lihankaltaista ainesta.
Nokun ei ole. Sinä et millään määrällä porkkanoita pysty korvaamaan jauhelihan ravintosisältöä. Sinä se tunnut olevan täysin tietämätön asioista :) Miksi sinä sitten vertasit porkkanakilon hintaa lihakilon hintaan, jos et niin nyt tarkoittanutkaan tehdä? Miksi et jatkaisi liharuokaa vaikkapa vedellä? Se on ilmaista ja ihan yhtä hyödyllistä kuin yritys korvata lihaa porkkanalla.
Jauheliha on ihan täyttä ravintoa ihmiselle, ottaisit asioista selvää.
Esimerkiksi A-vitamiinia on jauhelihassa 16ug ja porkkanassa 774ug per sata grammaa. Vastaavasti haitallista rasvaa on jauhelihassa 22g ja porkkanassa 0g.
Oletko oikeasti noin tyhmä? Tässä vähennetään ruoasta lihaa ja laitetaan tilalle porkkanaa. Paljonko porkkanaa sinun pitää sinne kastikkeeseen laittaa, jotta saat korvaamasi lihamäärän verran ihmiselle hyvin sopivia aminohappoja, b-ryhmän vitamiineja, sinkkiä, seleeniä, hemirautaa jne.? Ei taida kymmenenkään kiloa halpaa porkkaanaa riittää siihen.
En suinkaan ole tyhmä. Sinä sen sijaan olet, kun luulet, että jatkaminen tarkoittaa poisjättämistä. Sitähän se ei tarkoita, vaan se tarkoittaa sitä, että lihan LISÄKSI kastikkeeseen laitetaan porkkanaa tai papuja tai mitä nyt kukakin laittaa. Näin ollen siitä samasta 400g lihapaketista saa enemmän ruokaa kuin pelkästään sekoittamalla se liha ruskeaan kastikkeeseen. Eikä tarvitse luopua ylettömästä lihalla mässäilystäkään.

Onko sinulla lukihäiriö vai miksi et ymmärrä, mitä sana jatkaminen tarkoittaa? Vertasin porkkanakilon hintaa jauhelihan hintaa, koska ap väitti kasvisten olevan kalliita. Niinhän ei ole. Toki se, että vertaat porkkanaa veteen kertoo olennaisen sinun tietotasostasi. Sitä on kovin niukalti.
Porkkanan vertaaminen veteen on ihan yhtä älykästä kuin porkkanan vertaaminen lihaan. Ruoan jatkaminenhan oli se idea eikös? Eli saadaan kastikkeeseen lisää massaa, viis niistä ravintoarvoista.
Liha on ravintorikasta eikä sitä kannattaisi vähentää köyhänkään ruokavaliosta eikä varsinkaan yrittää korvata jollain surkealla soijarouheella tai ravintoköyhällä porkkanalla. Sinä et siitä porkkanastasi saa samoja ravintoaineita kuin lihasta vaikka sinua kuinka kiukuttaisi :) Siksi on silkkaa typeryyttä korvata lihaa kastikkeessa jollain porkkanalla.
Ei, KORVATA, vaan TÄYDENTÄÄ. Mene takaisin peruskouluun harjoittelemaan lukemista. Samalla voit opiskella vähän siitä, mitä tarkoittaa monipuolinen ruokavalio. Annan vihjeen: se ei tarkoita sitä, että mätetään lihaa kaksin käsin joka aterialla.
Kukaan ei ole missään väittänyt mättävänsä lihaa kaksin käsin joka aterialla. Voisitko ystävällisesti lopettaa tuollaiset typeryydet.
Ketjun aiheena on kastikkeen JATKAMINEN, ei täydentäminen. Mene itse peruskouluun opettelemaan lukemista ;)

Tyhmä on ihminen, joka kuvittelee jonkun halvimman jauhelihamössön olevan joku suurikin ravintoaineiden sinfonia. Kun se halvin jauheliha ei ole juurikaan lihaa edes nähnyt. Sitten on eri asia jos puhutaan kokolihasta tai laadukkaasta jauhelihasta. Silloin on toki kilohintakin sellainen, että ei sovi ketjun aiheeseen eli ruokien muuttamiseen halvemmiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika uusavutonta, jos ei omatoimisesti keksi, että kasviksilla jatkaminen tekee ruuasta paitsi edullisempaa myös terveellisempää ja täyttävämpää.
Luitkohan aloitustani? Kyllä olen ihan itse jo keksinyt, että kasviksilla voisi jatkaa vaikka kastikkeita. Mutta kuten kirjoitin aloituksessa, niin meidän alueen kaupoissa ne ei ole kilohinnaltaan erityisen halpoja. Ap
Teidän alueen kaupoissa on aika tarkalleen saman hinnat kuin muuallakin. Ihan kaikkialla Suomessa liha on kalliimpaa kuin linssit ja pavut yms. Esim. porkkana noin euron kilo, jauheliha yli 6euroa kilo.
Mitä järkeä on verrata porkkanakilon hintaa lihakilon hintaan? Montako kiloa porkkanoita sinun pitää syödä, että saat samat ravintoaineet, vitamiinit ja kivennäisaineet kuin yhdestä kilosta lihaa?
Mitä järkeä on kommentoida, jos ei ymmärrä, mistä puhutaan eikä tiedä mitä lyhenne esim. tarkoittaa? Puhehan oli liharuokien JATKAMISESTA kasviksilla. Kyllä niissä porkkanoissakin aika paljon on ravintoaineita ja vitamiineja. Jossain halvimmassa mahdollisessa jauhelihassa ei niinkään, koska sinne on jauhettu kaikkein huonoin osa lihankaltaista ainesta.
Nokun ei ole. Sinä et millään määrällä porkkanoita pysty korvaamaan jauhelihan ravintosisältöä. Sinä se tunnut olevan täysin tietämätön asioista :) Miksi sinä sitten vertasit porkkanakilon hintaa lihakilon hintaan, jos et niin nyt tarkoittanutkaan tehdä? Miksi et jatkaisi liharuokaa vaikkapa vedellä? Se on ilmaista ja ihan yhtä hyödyllistä kuin yritys korvata lihaa porkkanalla.
Jauheliha on ihan täyttä ravintoa ihmiselle, ottaisit asioista selvää.
Onko sinulla lukihäiriö vai miksi et ymmärrä, mitä sana jatkaminen tarkoittaa? Vertasin porkkanakilon hintaa jauhelihan hintaa, koska ap väitti kasvisten olevan kalliita. Niinhän ei ole. Toki se, että vertaat porkkanaa veteen kertoo olennaisen sinun tietotasostasi. Sitä on kovin niukalti.
Porkkanan vertaaminen veteen on ihan yhtä älykästä kuin porkkanan vertaaminen lihaan. Ruoan jatkaminenhan oli se idea eikös? Eli saadaan kastikkeeseen lisää massaa, viis niistä ravintoarvoista.
Liha on ravintorikasta eikä sitä kannattaisi vähentää köyhänkään ruokavaliosta eikä varsinkaan yrittää korvata jollain surkealla soijarouheella tai ravintoköyhällä porkkanalla. Sinä et siitä porkkanastasi saa samoja ravintoaineita kuin lihasta vaikka sinua kuinka kiukuttaisi :) Siksi on silkkaa typeryyttä korvata lihaa kastikkeessa jollain porkkanalla.
Ei, KORVATA, vaan TÄYDENTÄÄ. Mene takaisin peruskouluun harjoittelemaan lukemista. Samalla voit opiskella vähän siitä, mitä tarkoittaa monipuolinen ruokavalio. Annan vihjeen: se ei tarkoita sitä, että mätetään lihaa kaksin käsin joka aterialla.
Kukaan ei ole missään väittänyt mättävänsä lihaa kaksin käsin joka aterialla. Voisitko ystävällisesti lopettaa tuollaiset typeryydet.
Ketjun aiheena on kastikkeen JATKAMINEN, ei täydentäminen. Mene itse peruskouluun opettelemaan lukemista ;)
Arvaapa mitä? Jatkaminen tarkoittaa tässä yhteydessä ihan samaa kuin täydentäminen :) Että kipi-kapi vaan sinne kouluun nyt :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika uusavutonta, jos ei omatoimisesti keksi, että kasviksilla jatkaminen tekee ruuasta paitsi edullisempaa myös terveellisempää ja täyttävämpää.
Luitkohan aloitustani? Kyllä olen ihan itse jo keksinyt, että kasviksilla voisi jatkaa vaikka kastikkeita. Mutta kuten kirjoitin aloituksessa, niin meidän alueen kaupoissa ne ei ole kilohinnaltaan erityisen halpoja. Ap
Teidän alueen kaupoissa on aika tarkalleen saman hinnat kuin muuallakin. Ihan kaikkialla Suomessa liha on kalliimpaa kuin linssit ja pavut yms. Esim. porkkana noin euron kilo, jauheliha yli 6euroa kilo.
Mitä järkeä on verrata porkkanakilon hintaa lihakilon hintaan? Montako kiloa porkkanoita sinun pitää syödä, että saat samat ravintoaineet, vitamiinit ja kivennäisaineet kuin yhdestä kilosta lihaa?
Mitä järkeä on kommentoida, jos ei ymmärrä, mistä puhutaan eikä tiedä mitä lyhenne esim. tarkoittaa? Puhehan oli liharuokien JATKAMISESTA kasviksilla. Kyllä niissä porkkanoissakin aika paljon on ravintoaineita ja vitamiineja. Jossain halvimmassa mahdollisessa jauhelihassa ei niinkään, koska sinne on jauhettu kaikkein huonoin osa lihankaltaista ainesta.
Nokun ei ole. Sinä et millään määrällä porkkanoita pysty korvaamaan jauhelihan ravintosisältöä. Sinä se tunnut olevan täysin tietämätön asioista :) Miksi sinä sitten vertasit porkkanakilon hintaa lihakilon hintaan, jos et niin nyt tarkoittanutkaan tehdä? Miksi et jatkaisi liharuokaa vaikkapa vedellä? Se on ilmaista ja ihan yhtä hyödyllistä kuin yritys korvata lihaa porkkanalla.
Jauheliha on ihan täyttä ravintoa ihmiselle, ottaisit asioista selvää.
Esimerkiksi A-vitamiinia on jauhelihassa 16ug ja porkkanassa 774ug per sata grammaa. Vastaavasti haitallista rasvaa on jauhelihassa 22g ja porkkanassa 0g.
Oletko oikeasti noin tyhmä? Tässä vähennetään ruoasta lihaa ja laitetaan tilalle porkkanaa. Paljonko porkkanaa sinun pitää sinne kastikkeeseen laittaa, jotta saat korvaamasi lihamäärän verran ihmiselle hyvin sopivia aminohappoja, b-ryhmän vitamiineja, sinkkiä, seleeniä, hemirautaa jne.? Ei taida kymmenenkään kiloa halpaa porkkaanaa riittää siihen.
En suinkaan ole tyhmä. Sinä sen sijaan olet, kun luulet, että jatkaminen tarkoittaa poisjättämistä. Sitähän se ei tarkoita, vaan se tarkoittaa sitä, että lihan LISÄKSI kastikkeeseen laitetaan porkkanaa tai papuja tai mitä nyt kukakin laittaa. Näin ollen siitä samasta 400g lihapaketista saa enemmän ruokaa kuin pelkästään sekoittamalla se liha ruskeaan kastikkeeseen. Eikä tarvitse luopua ylettömästä lihalla mässäilystäkään.
Per annos sitä ravintorikasta lihaa tulee tietenkin vähemmän, kun mukaan sotketaan kaikkea muutakin. Käytännössä siis korvataan annoksen lihaa juurikin sillä lisätyllä porkkanalla tai vedellä, missä ei ole mitään järkeä.
itse maksoin tissileikkauksen, nyt miehet maksavat aina kaikki ruoat, sijoitus maksanut jo itsensä takaisin

Miksi lapsi osallistuu keskusteluun, josta ei ymmärrä edes otsikkoa? Nyt ei puhuta ravintoarvoista vaan ap haluaa tietää, miten saa muutettua ruokaa HALVEMMAKSI. Porkkana on yli puolet halvempaa kuin liha, joten ap:n toiveeseen porkkana sopii paremmin kuin liha. Ravintoarvoista voit tehdä ihan oman keskustelun, jos ne kiinnostavat.
Vierailija kirjoitti:
jättää itsepalvelukassalla joka kolmannen tuotteen piippaamatta ja punnitsee avokadot vaikkapa sipuleina
Tämä on meillä käytössä myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leipä ei kannata leipoa itse, ellei osta kalliita erikoisleipiä. Perus halvin ruispala on kuitenkin 0.89e pussi.
Soijarouhe, jos allergiaa ei perheessä ole, on hyvä jauhelihan jatke. 2dl soijarouhetta vastaa noin 400g jauhelihaa.
Kasvikset on huomattavasti halvempia kuin liha, siksi niitä kannattaa olla siinä ruuan kaverina. Lihaa muutenkin suositellaan suositellaan alle 500g viikossa per aikuinen.
Helpoin tapa säästää on varmistaa, ettei ruokaa mene hukkaan. Suunnitelmallisuus ostoksissa, tarjousten hyödyntäminen ja kaikkien jämien käyttö säästää eniten. Kalleinta ruokaa on ruoka roskissa. Meillä käydään kaupassa kerran viikossa, mutta vasta kun ruoka on loppunut kaapista. 1-2 päivää ainakin tulee suunnitellun ruokalistan jälkeen ylimääräistä.
2 desissä soijarouhetta on proteiinia noin 35g. 400 grammassa jauhelihaa on proteiinia noin 70 grammaa. Joten 2dl soijarouhetta ei todellakaan vastaa 400 grammaa jauhelihaa. Miksi valehtelet?
Aikuinen tarvitsee proteiinia noin gramman per painokilo päivässä.
Niin, per PÄIVÄ. Ei per ateria. Pari desiä soijarouhetta riittää ihan hyvin yhden aterian proteiinitarpeeksi.
Oletko tyhmä? Valehdeltiin että 2 dl soijarouhetta (sis. 35g prot.) vastaa 400 grammaa jauhelihaa (sis.70g prot.) Minun matematiikallani soijarouhe on surkea korvike jauhelihalle.
Siitä parista desistä tehdään kastike noin neljälle hengelle, kuten 400 grammasta jauhelihaakin tehtäisiin, jolloin yhdestä annoksesta soijarouhesotkua saa säälittävät 9 grammaa proteiinia.
9g riittää ihan hyvin, koska aterian muistakin osista saa proteiinia. Pitää olla helkkarin läski, jos joka aterialla tarvitsee 20g tai ylikin proteiinia.
Päivän pääaterioilla yleensä saadaan eniten proteiinia :) Ei joka aterialla tarvitse saada 20g, eikä kukaan ole niin missään väittänytkään. Keksit sen itse harhaisessa päässäsi :)
Aiemmin sinä siis valehtelit, kun väitit 2 dl soijarouhetta vastaavan 400 grammaa jauhelihaa. Jauhelihassa on enemmän, eikä sitä voi korvata soijarouheella. Tai tietysti siten, että syö sitä soijarouheesta tehtyä versiota huomattavasti enemmän, mutta sitten kuluu myos kaikkea muuta ruokaan lisättyä huomattavasti enemmän ja se säästö taisi olla sitten siinä.
No jos sinun on pakko saada 400g jauhelihaa joka aterialla, kyllä siitä tulee enemmänkin kuin 20g per ateria. Siltikin, vaikka jakaisit sen aterian perheesi kanssa. Lapset kun harvoin syövät yhtä paljon kuin aikuiset, joten sinun osuutesi kastikkeesta on enemmän kuin neljännes.
Miksi sinä keksit noita juttujasi? Ei minun ole mikään pakko saada 400g jauhelihaa joka aterialla. Jaan perheeni kanssa kastikkeen, jossa on tuo 400 grammaa jauhelihaa. Päivän toinen pääateria, josta jokaiselle perheenjäsenelle vajaat 20 grammaa proteiinia. Meillä syödään kolme kertaa päivässä eikä mitään välipaloja, joten tuo on ihan sopiva määrä.
Vierailija kirjoitti:
- Ilta-ale -60% , pakkaseen kaikki mahdollinen
- Leipää leipomoiden tehtaanmyymälöistä. Pakkaseen.
- Osta vaan sen mitä, syöt. Ei yhtään ruokaa biojätteeseen.
- Kilohinta. Jos ostat esim. rahkaa, katso/vertaa missä tuotteessa alin kilohinta ja sitä ostat. Samlata ne maistuu ne halvatkin rahkat.
- Kerää marjoja. Jos pakkaseen ei mahdu, tee sokerihilloja.
- Seuraa isojen markettien alepäiviä. Esim. Citymarketista saa nyt kahvia hintaa 2.99 (muistaakseni)
- Keskitä ostokset esim s-ryhmä, saat bonusta.
- Älä tee typeriä heräteostoksia, vaan suunnitele ostoslista tarkasti
- Juo vettä. Se on halpaa
= Osta auto, että pääset leipomon tehtaanmyymälään, marjastamaan ja Citymarkettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leipä ei kannata leipoa itse, ellei osta kalliita erikoisleipiä. Perus halvin ruispala on kuitenkin 0.89e pussi.
Soijarouhe, jos allergiaa ei perheessä ole, on hyvä jauhelihan jatke. 2dl soijarouhetta vastaa noin 400g jauhelihaa.
Kasvikset on huomattavasti halvempia kuin liha, siksi niitä kannattaa olla siinä ruuan kaverina. Lihaa muutenkin suositellaan suositellaan alle 500g viikossa per aikuinen.
Helpoin tapa säästää on varmistaa, ettei ruokaa mene hukkaan. Suunnitelmallisuus ostoksissa, tarjousten hyödyntäminen ja kaikkien jämien käyttö säästää eniten. Kalleinta ruokaa on ruoka roskissa. Meillä käydään kaupassa kerran viikossa, mutta vasta kun ruoka on loppunut kaapista. 1-2 päivää ainakin tulee suunnitellun ruokalistan jälkeen ylimääräistä.
2 desissä soijarouhetta on proteiinia noin 35g. 400 grammassa jauhelihaa on proteiinia noin 70 grammaa. Joten 2dl soijarouhetta ei todellakaan vastaa 400 grammaa jauhelihaa. Miksi valehtelet?
Aikuinen tarvitsee proteiinia noin gramman per painokilo päivässä.
Niin, per PÄIVÄ. Ei per ateria. Pari desiä soijarouhetta riittää ihan hyvin yhden aterian proteiinitarpeeksi.
Oletko tyhmä? Valehdeltiin että 2 dl soijarouhetta (sis. 35g prot.) vastaa 400 grammaa jauhelihaa (sis.70g prot.) Minun matematiikallani soijarouhe on surkea korvike jauhelihalle.
Siitä parista desistä tehdään kastike noin neljälle hengelle, kuten 400 grammasta jauhelihaakin tehtäisiin, jolloin yhdestä annoksesta soijarouhesotkua saa säälittävät 9 grammaa proteiinia.
9g riittää ihan hyvin, koska aterian muistakin osista saa proteiinia. Pitää olla helkkarin läski, jos joka aterialla tarvitsee 20g tai ylikin proteiinia.
Päivän pääaterioilla yleensä saadaan eniten proteiinia :) Ei joka aterialla tarvitse saada 20g, eikä kukaan ole niin missään väittänytkään. Keksit sen itse harhaisessa päässäsi :)
Aiemmin sinä siis valehtelit, kun väitit 2 dl soijarouhetta vastaavan 400 grammaa jauhelihaa. Jauhelihassa on enemmän, eikä sitä voi korvata soijarouheella. Tai tietysti siten, että syö sitä soijarouheesta tehtyä versiota huomattavasti enemmän, mutta sitten kuluu myos kaikkea muuta ruokaan lisättyä huomattavasti enemmän ja se säästö taisi olla sitten siinä.
No jos sinun on pakko saada 400g jauhelihaa joka aterialla, kyllä siitä tulee enemmänkin kuin 20g per ateria. Siltikin, vaikka jakaisit sen aterian perheesi kanssa. Lapset kun harvoin syövät yhtä paljon kuin aikuiset, joten sinun osuutesi kastikkeesta on enemmän kuin neljännes.
Miksi sinä keksit noita juttujasi? Ei minun ole mikään pakko saada 400g jauhelihaa joka aterialla. Jaan perheeni kanssa kastikkeen, jossa on tuo 400 grammaa jauhelihaa. Päivän toinen pääateria, josta jokaiselle perheenjäsenelle vajaat 20 grammaa proteiinia. Meillä syödään kolme kertaa päivässä eikä mitään välipaloja, joten tuo on ihan sopiva määrä.
Heikkolaatuista ruokaa, jos ainut proteiini on jauheliha. Vai etkö tiennyt, että kasviksissa ja viljatuotteissakin on proteiinia? Maitotuotteista puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika uusavutonta, jos ei omatoimisesti keksi, että kasviksilla jatkaminen tekee ruuasta paitsi edullisempaa myös terveellisempää ja täyttävämpää.
Luitkohan aloitustani? Kyllä olen ihan itse jo keksinyt, että kasviksilla voisi jatkaa vaikka kastikkeita. Mutta kuten kirjoitin aloituksessa, niin meidän alueen kaupoissa ne ei ole kilohinnaltaan erityisen halpoja. Ap
Teidän alueen kaupoissa on aika tarkalleen saman hinnat kuin muuallakin. Ihan kaikkialla Suomessa liha on kalliimpaa kuin linssit ja pavut yms. Esim. porkkana noin euron kilo, jauheliha yli 6euroa kilo.
Mitä järkeä on verrata porkkanakilon hintaa lihakilon hintaan? Montako kiloa porkkanoita sinun pitää syödä, että saat samat ravintoaineet, vitamiinit ja kivennäisaineet kuin yhdestä kilosta lihaa?
Mitä järkeä on kommentoida, jos ei ymmärrä, mistä puhutaan eikä tiedä mitä lyhenne esim. tarkoittaa? Puhehan oli liharuokien JATKAMISESTA kasviksilla. Kyllä niissä porkkanoissakin aika paljon on ravintoaineita ja vitamiineja. Jossain halvimmassa mahdollisessa jauhelihassa ei niinkään, koska sinne on jauhettu kaikkein huonoin osa lihankaltaista ainesta.
Nokun ei ole. Sinä et millään määrällä porkkanoita pysty korvaamaan jauhelihan ravintosisältöä. Sinä se tunnut olevan täysin tietämätön asioista :) Miksi sinä sitten vertasit porkkanakilon hintaa lihakilon hintaan, jos et niin nyt tarkoittanutkaan tehdä? Miksi et jatkaisi liharuokaa vaikkapa vedellä? Se on ilmaista ja ihan yhtä hyödyllistä kuin yritys korvata lihaa porkkanalla.
Jauheliha on ihan täyttä ravintoa ihmiselle, ottaisit asioista selvää.
Onko sinulla lukihäiriö vai miksi et ymmärrä, mitä sana jatkaminen tarkoittaa? Vertasin porkkanakilon hintaa jauhelihan hintaa, koska ap väitti kasvisten olevan kalliita. Niinhän ei ole. Toki se, että vertaat porkkanaa veteen kertoo olennaisen sinun tietotasostasi. Sitä on kovin niukalti.
Porkkanan vertaaminen veteen on ihan yhtä älykästä kuin porkkanan vertaaminen lihaan. Ruoan jatkaminenhan oli se idea eikös? Eli saadaan kastikkeeseen lisää massaa, viis niistä ravintoarvoista.
Liha on ravintorikasta eikä sitä kannattaisi vähentää köyhänkään ruokavaliosta eikä varsinkaan yrittää korvata jollain surkealla soijarouheella tai ravintoköyhällä porkkanalla. Sinä et siitä porkkanastasi saa samoja ravintoaineita kuin lihasta vaikka sinua kuinka kiukuttaisi :) Siksi on silkkaa typeryyttä korvata lihaa kastikkeessa jollain porkkanalla.
Voi lapsipieni, kun kukaan ei ole väittänyt, että porkkanasta saa SAMOJA ravintoaineita kuin lihasta. Normaaliälyinen ihminen ymmärtää ihan hyvin, että eri ruoka-aineissa on erilaisia ravintoaineita. Ja juuri siksi se jatkaminen on hyvä asia, koska se tee ruuasta MONIPUOLISTA. Jos sekoitat jauhelijaa ja vettä, kokonaisravintoainekattaus on paljon suppeampi kuin jos laitat jauhelihakastikkeeseen lisäksi porkkanaraastetta. Esimerkiksi näölle tärkeää A-vitamiinia ei lihassa ole juuri lainkaan, mutta porkkanassa on hyvinkin runsaasti.
Voi kultapieni, kun jos sinä korvaat lihaa porkkanalla, tietenkin sinun pitää saada poisjättämäsi lihan ravintoaineet siitä korvikkeesta, eli porkkanasta. Eihän kukaan ole niin typerä, että tahallaan heikentää ruokansa ravintoainepitoisuutta jättämällä siitä lihaa pois? Vai mikä sen ruoan jatkamisen idea nyt olikaan? Saadaan lisää massaa laittamalla tilalle jotain halpaa, ei niin ravintorikasta, kuten esim. vettä?
Porkkanassa ei ole muuten yhtään A-vitamiinia. A-vitamiinin esiastetta kyllä on. A-vitamiinia on erityisen runsaasti esimerkiksi voissa, jossa voit paistaa ne lihat ;)
Kuka puhuin lihan poisjättämisestä? Niinpä ei kukaan. Mene nyt vain sinne kouluun niin opit, mitä se jatkaminen tarkoittaa. Toki tuskin sitä pystyt sisäistämään, kun vitamiinitietämyskin on noin perseellään.
Meneekö trollilla tunteisiin :) Voit tarkistaa ihan itse vaikka fineli.fi -sivustolta, että porkkanassa tosiaan on vain A-vitamiinin esiastetta ja voissa on sitä oikeaa A-vitamiinia.

Ainut trolli tässä keskustelussa on sinä.
t. eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika uusavutonta, jos ei omatoimisesti keksi, että kasviksilla jatkaminen tekee ruuasta paitsi edullisempaa myös terveellisempää ja täyttävämpää.
Luitkohan aloitustani? Kyllä olen ihan itse jo keksinyt, että kasviksilla voisi jatkaa vaikka kastikkeita. Mutta kuten kirjoitin aloituksessa, niin meidän alueen kaupoissa ne ei ole kilohinnaltaan erityisen halpoja. Ap
Teidän alueen kaupoissa on aika tarkalleen saman hinnat kuin muuallakin. Ihan kaikkialla Suomessa liha on kalliimpaa kuin linssit ja pavut yms. Esim. porkkana noin euron kilo, jauheliha yli 6euroa kilo.
Mitä järkeä on verrata porkkanakilon hintaa lihakilon hintaan? Montako kiloa porkkanoita sinun pitää syödä, että saat samat ravintoaineet, vitamiinit ja kivennäisaineet kuin yhdestä kilosta lihaa?
Mitä järkeä on kommentoida, jos ei ymmärrä, mistä puhutaan eikä tiedä mitä lyhenne esim. tarkoittaa? Puhehan oli liharuokien JATKAMISESTA kasviksilla. Kyllä niissä porkkanoissakin aika paljon on ravintoaineita ja vitamiineja. Jossain halvimmassa mahdollisessa jauhelihassa ei niinkään, koska sinne on jauhettu kaikkein huonoin osa lihankaltaista ainesta.
Nokun ei ole. Sinä et millään määrällä porkkanoita pysty korvaamaan jauhelihan ravintosisältöä. Sinä se tunnut olevan täysin tietämätön asioista :) Miksi sinä sitten vertasit porkkanakilon hintaa lihakilon hintaan, jos et niin nyt tarkoittanutkaan tehdä? Miksi et jatkaisi liharuokaa vaikkapa vedellä? Se on ilmaista ja ihan yhtä hyödyllistä kuin yritys korvata lihaa porkkanalla.
Jauheliha on ihan täyttä ravintoa ihmiselle, ottaisit asioista selvää.
Onko sinulla lukihäiriö vai miksi et ymmärrä, mitä sana jatkaminen tarkoittaa? Vertasin porkkanakilon hintaa jauhelihan hintaa, koska ap väitti kasvisten olevan kalliita. Niinhän ei ole. Toki se, että vertaat porkkanaa veteen kertoo olennaisen sinun tietotasostasi. Sitä on kovin niukalti.
Porkkanan vertaaminen veteen on ihan yhtä älykästä kuin porkkanan vertaaminen lihaan. Ruoan jatkaminenhan oli se idea eikös? Eli saadaan kastikkeeseen lisää massaa, viis niistä ravintoarvoista.
Liha on ravintorikasta eikä sitä kannattaisi vähentää köyhänkään ruokavaliosta eikä varsinkaan yrittää korvata jollain surkealla soijarouheella tai ravintoköyhällä porkkanalla. Sinä et siitä porkkanastasi saa samoja ravintoaineita kuin lihasta vaikka sinua kuinka kiukuttaisi :) Siksi on silkkaa typeryyttä korvata lihaa kastikkeessa jollain porkkanalla.
Ei, KORVATA, vaan TÄYDENTÄÄ. Mene takaisin peruskouluun harjoittelemaan lukemista. Samalla voit opiskella vähän siitä, mitä tarkoittaa monipuolinen ruokavalio. Annan vihjeen: se ei tarkoita sitä, että mätetään lihaa kaksin käsin joka aterialla.
Kukaan ei ole missään väittänyt mättävänsä lihaa kaksin käsin joka aterialla. Voisitko ystävällisesti lopettaa tuollaiset typeryydet.
Ketjun aiheena on kastikkeen JATKAMINEN, ei täydentäminen. Mene itse peruskouluun opettelemaan lukemista ;)
Arvaapa mitä? Jatkaminen tarkoittaa tässä yhteydessä ihan samaa kuin täydentäminen :) Että kipi-kapi vaan sinne kouluun nyt :D
Ei tietenkään tarkoita :D Taidat olla koulutuksen tarpeessa. Jos sinä jatkat esim. lihapullataikinaa korppujauhoilla, sinä et todellakaan täydennä taikinan ravintoarvoja vaa heikennät niitä.

Tässä sinulle tietoisku juurikin sieltä Finellin sivuilta:
A-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joka osallistuu mm. näköaistimuksen syntyyn, solujen kasvuun ja erilaistumiseen sekä lisääntymiseen. A-vitamiinivaikutus on retinolilla, retinoideilla sekä eräillä karotenoideilla, jotka elimistössä muuttuvat retinoliyhdisteiksi. Elintarvikkeen retinolien ja karotenoidien yhteenlaskettu A-vitamiinivaikutus ilmoitetaan retinoliekvivalentteina (RAE) ja se lasketaan kaavalla: A-vitamiini = retinoli + 1/12 * beetakaroteeni + 1/24 * A-vitamiiniaktiiviset karotenoidit. Parhaita A-vitamiinin lähteitä ovat maksa, maitotuotteet, ravintorasvat ja kasvikset
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika uusavutonta, jos ei omatoimisesti keksi, että kasviksilla jatkaminen tekee ruuasta paitsi edullisempaa myös terveellisempää ja täyttävämpää.
Luitkohan aloitustani? Kyllä olen ihan itse jo keksinyt, että kasviksilla voisi jatkaa vaikka kastikkeita. Mutta kuten kirjoitin aloituksessa, niin meidän alueen kaupoissa ne ei ole kilohinnaltaan erityisen halpoja. Ap
Teidän alueen kaupoissa on aika tarkalleen saman hinnat kuin muuallakin. Ihan kaikkialla Suomessa liha on kalliimpaa kuin linssit ja pavut yms. Esim. porkkana noin euron kilo, jauheliha yli 6euroa kilo.
Mitä järkeä on verrata porkkanakilon hintaa lihakilon hintaan? Montako kiloa porkkanoita sinun pitää syödä, että saat samat ravintoaineet, vitamiinit ja kivennäisaineet kuin yhdestä kilosta lihaa?
Mitä järkeä on kommentoida, jos ei ymmärrä, mistä puhutaan eikä tiedä mitä lyhenne esim. tarkoittaa? Puhehan oli liharuokien JATKAMISESTA kasviksilla. Kyllä niissä porkkanoissakin aika paljon on ravintoaineita ja vitamiineja. Jossain halvimmassa mahdollisessa jauhelihassa ei niinkään, koska sinne on jauhettu kaikkein huonoin osa lihankaltaista ainesta.
Nokun ei ole. Sinä et millään määrällä porkkanoita pysty korvaamaan jauhelihan ravintosisältöä. Sinä se tunnut olevan täysin tietämätön asioista :) Miksi sinä sitten vertasit porkkanakilon hintaa lihakilon hintaan, jos et niin nyt tarkoittanutkaan tehdä? Miksi et jatkaisi liharuokaa vaikkapa vedellä? Se on ilmaista ja ihan yhtä hyödyllistä kuin yritys korvata lihaa porkkanalla.
Jauheliha on ihan täyttä ravintoa ihmiselle, ottaisit asioista selvää.
Onko sinulla lukihäiriö vai miksi et ymmärrä, mitä sana jatkaminen tarkoittaa? Vertasin porkkanakilon hintaa jauhelihan hintaa, koska ap väitti kasvisten olevan kalliita. Niinhän ei ole. Toki se, että vertaat porkkanaa veteen kertoo olennaisen sinun tietotasostasi. Sitä on kovin niukalti.
Porkkanan vertaaminen veteen on ihan yhtä älykästä kuin porkkanan vertaaminen lihaan. Ruoan jatkaminenhan oli se idea eikös? Eli saadaan kastikkeeseen lisää massaa, viis niistä ravintoarvoista.
Liha on ravintorikasta eikä sitä kannattaisi vähentää köyhänkään ruokavaliosta eikä varsinkaan yrittää korvata jollain surkealla soijarouheella tai ravintoköyhällä porkkanalla. Sinä et siitä porkkanastasi saa samoja ravintoaineita kuin lihasta vaikka sinua kuinka kiukuttaisi :) Siksi on silkkaa typeryyttä korvata lihaa kastikkeessa jollain porkkanalla.
Ei, KORVATA, vaan TÄYDENTÄÄ. Mene takaisin peruskouluun harjoittelemaan lukemista. Samalla voit opiskella vähän siitä, mitä tarkoittaa monipuolinen ruokavalio. Annan vihjeen: se ei tarkoita sitä, että mätetään lihaa kaksin käsin joka aterialla.
Kukaan ei ole missään väittänyt mättävänsä lihaa kaksin käsin joka aterialla. Voisitko ystävällisesti lopettaa tuollaiset typeryydet.
Ketjun aiheena on kastikkeen JATKAMINEN, ei täydentäminen. Mene itse peruskouluun opettelemaan lukemista ;)
Arvaapa mitä? Jatkaminen tarkoittaa tässä yhteydessä ihan samaa kuin täydentäminen :) Että kipi-kapi vaan sinne kouluun nyt :D
Ei tietenkään tarkoita :D Taidat olla koulutuksen tarpeessa. Jos sinä jatkat esim. lihapullataikinaa korppujauhoilla, sinä et todellakaan täydennä taikinan ravintoarvoja vaa heikennät niitä.
Arvaapa mitä? Kukaan ei puhunut ravintoarvojen täydentämisestä. Puhe oli ihan vain ruuan täydentämisestä. Ja vaikka sinä et sitä suostu myöntämään niin kasviksissakin on ravintoaineita, joten niitä lisäämällä täydentyy myös se ravintoarvopuoli. Täydentyy, ei korvaudu.
Jos syö porkkanaa pavun tai lihan sijaan, tulee nälkä paljonkin nopeampaa.
#85 voisi opiskelun kautta tulla tietämään ravintoarvot, esimerkiksi soijarouheeesta saa valtavan määrän valkuaista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika uusavutonta, jos ei omatoimisesti keksi, että kasviksilla jatkaminen tekee ruuasta paitsi edullisempaa myös terveellisempää ja täyttävämpää.
Luitkohan aloitustani? Kyllä olen ihan itse jo keksinyt, että kasviksilla voisi jatkaa vaikka kastikkeita. Mutta kuten kirjoitin aloituksessa, niin meidän alueen kaupoissa ne ei ole kilohinnaltaan erityisen halpoja. Ap
Teidän alueen kaupoissa on aika tarkalleen saman hinnat kuin muuallakin. Ihan kaikkialla Suomessa liha on kalliimpaa kuin linssit ja pavut yms. Esim. porkkana noin euron kilo, jauheliha yli 6euroa kilo.
Mitä järkeä on verrata porkkanakilon hintaa lihakilon hintaan? Montako kiloa porkkanoita sinun pitää syödä, että saat samat ravintoaineet, vitamiinit ja kivennäisaineet kuin yhdestä kilosta lihaa?
Mitä järkeä on kommentoida, jos ei ymmärrä, mistä puhutaan eikä tiedä mitä lyhenne esim. tarkoittaa? Puhehan oli liharuokien JATKAMISESTA kasviksilla. Kyllä niissä porkkanoissakin aika paljon on ravintoaineita ja vitamiineja. Jossain halvimmassa mahdollisessa jauhelihassa ei niinkään, koska sinne on jauhettu kaikkein huonoin osa lihankaltaista ainesta.
Nokun ei ole. Sinä et millään määrällä porkkanoita pysty korvaamaan jauhelihan ravintosisältöä. Sinä se tunnut olevan täysin tietämätön asioista :) Miksi sinä sitten vertasit porkkanakilon hintaa lihakilon hintaan, jos et niin nyt tarkoittanutkaan tehdä? Miksi et jatkaisi liharuokaa vaikkapa vedellä? Se on ilmaista ja ihan yhtä hyödyllistä kuin yritys korvata lihaa porkkanalla.
Jauheliha on ihan täyttä ravintoa ihmiselle, ottaisit asioista selvää.
Esimerkiksi A-vitamiinia on jauhelihassa 16ug ja porkkanassa 774ug per sata grammaa. Vastaavasti haitallista rasvaa on jauhelihassa 22g ja porkkanassa 0g.
Oletko oikeasti noin tyhmä? Tässä vähennetään ruoasta lihaa ja laitetaan tilalle porkkanaa. Paljonko porkkanaa sinun pitää sinne kastikkeeseen laittaa, jotta saat korvaamasi lihamäärän verran ihmiselle hyvin sopivia aminohappoja, b-ryhmän vitamiineja, sinkkiä, seleeniä, hemirautaa jne.? Ei taida kymmenenkään kiloa halpaa porkkaanaa riittää siihen.
En suinkaan ole tyhmä. Sinä sen sijaan olet, kun luulet, että jatkaminen tarkoittaa poisjättämistä. Sitähän se ei tarkoita, vaan se tarkoittaa sitä, että lihan LISÄKSI kastikkeeseen laitetaan porkkanaa tai papuja tai mitä nyt kukakin laittaa. Näin ollen siitä samasta 400g lihapaketista saa enemmän ruokaa kuin pelkästään sekoittamalla se liha ruskeaan kastikkeeseen. Eikä tarvitse luopua ylettömästä lihalla mässäilystäkään.
Per annos sitä ravintorikasta lihaa tulee tietenkin vähemmän, kun mukaan sotketaan kaikkea muutakin. Käytännössä siis korvataan annoksen lihaa juurikin sillä lisätyllä porkkanalla tai vedellä, missä ei ole mitään järkeä.
Miksi lapsi osallistuu keskusteluun, josta ei ymmärrä edes otsikkoa? Nyt ei puhuta ravintoarvoista vaan ap haluaa tietää, miten saa muutettua ruokaa HALVEMMAKSI. Porkkana on yli puolet halvempaa kuin liha, joten ap:n toiveeseen porkkana sopii paremmin kuin liha. Ravintoarvoista voit tehdä ihan oman keskustelun, jos ne kiinnostavat.
Syömisen idea, minkä lapsikin tietää, on se, että ruoasta saadaan tietyt ravintoaineet. Liha nyt vaan on erittäin ravintorikasta, eikä ole mitään syytä pienentää sen annoskokoja entisestään.
Jos ravintoarvoilla ei ole mitään väliä, riittää kun on halpaa, eikö silloin voisi täyttää vatsansa vaikka vedellä ja sahajauhoilla?