Miten muuttaa ruokia halvemmaksi?
Olen nelikymppinen perheenäiti, jolla on aina ollut sen verran rahaa, että ei ole joutunut tätä kysymystä miettimään. Varakas en ole koskaan ollut ja tarjouksia on täytynyt metsästää, mutta silti lihakastike on voinut olla varsin lihaisaa kastiketta jne.
Nyt ruoan hinta on noussut kuitenkin niin paljon, että ei ole rahaa tehdä ruokaa samoin kuin ennen. Perheen nälkä on kuitenkin yhtä iso. Joten neuvokaa miten te muut teette halvemmalla ruokaa?
Tuleeko oikeasti halvemmaksi leipoa itse leipä? Jos huomioidaan myös sähkön hinta uunin lämmityksessä ja kaikki. Meillä leivän kulutus ei ole valtavan suurta ja kaupan leivät säilyy ostopäivästä viisi tai kuusi päivää, itse leivottu ei säily hyvänä.
Katselin vihannesten kilohintoja ja ei ne kesäkurpitsat ja porkkanat meidän alueen kaupoissa ainakaan mitään todella halpoja ole, siis jos niillä jatkaisi jauhelihakastiketta. Äkkiseltään vaikutti, että säästöä ei siinä tule.
Meillä syödään paljon maustamatonta rahkaa. Voiko sitä tehdä itse kuten viiliä voi?
Joten miten te tämän teette, että saatte saman määrän ruokia halvemmalla?
Kommentit (214)
Vierailija kirjoitti:
Me olemme karsineet ruokalistaa sen sijaan, että ollaan mietitty mitä esim leipä maksaa. Kun jättää leivän kauppaa voi jättää sinne myös margariinin, juustot ja leikkeleet.
Meillä syödään turkkilaista jogurttia ja sen kilohinta on 3,25e. Aika paljon saa syödä, että siitä syntyisi säästöä. Eikä se taida paljon rahkan kilohinnasta eroa?
Kasviksissa suosimme pakasteallasta. Ruokaa pellosta suoraan pakkaseen.
Jos olisimme aikuistalous, voisi ruokaa karsia. Mutta meillä on kaksi nirsoa lasta, joiden syömisessä on ollut aina ongelmaa jopa niin, että ovat olleet neuvolan tiiviissä painoseurannassa kun nirsouden takia paino ei ole riittämiin noussut. He kuitenkin syö jonkin verran esim. leipää ja sitä emme voi jättää pois. Ap
- Ilta-ale -60% , pakkaseen kaikki mahdollinen
- Leipää leipomoiden tehtaanmyymälöistä. Pakkaseen.
- Osta vaan sen mitä, syöt. Ei yhtään ruokaa biojätteeseen.
- Kilohinta. Jos ostat esim. rahkaa, katso/vertaa missä tuotteessa alin kilohinta ja sitä ostat. Samlata ne maistuu ne halvatkin rahkat.
- Kerää marjoja. Jos pakkaseen ei mahdu, tee sokerihilloja.
- Seuraa isojen markettien alepäiviä. Esim. Citymarketista saa nyt kahvia hintaa 2.99 (muistaakseni)
- Keskitä ostokset esim s-ryhmä, saat bonusta.
- Älä tee typeriä heräteostoksia, vaan suunnitele ostoslista tarkasti
- Juo vettä. Se on halpaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme karsineet ruokalistaa sen sijaan, että ollaan mietitty mitä esim leipä maksaa. Kun jättää leivän kauppaa voi jättää sinne myös margariinin, juustot ja leikkeleet.
Meillä syödään turkkilaista jogurttia ja sen kilohinta on 3,25e. Aika paljon saa syödä, että siitä syntyisi säästöä. Eikä se taida paljon rahkan kilohinnasta eroa?
Kasviksissa suosimme pakasteallasta. Ruokaa pellosta suoraan pakkaseen.
Jos olisimme aikuistalous, voisi ruokaa karsia. Mutta meillä on kaksi nirsoa lasta, joiden syömisessä on ollut aina ongelmaa jopa niin, että ovat olleet neuvolan tiiviissä painoseurannassa kun nirsouden takia paino ei ole riittämiin noussut. He kuitenkin syö jonkin verran esim. leipää ja sitä emme voi jättää pois. Ap
Juuri aloituksessa kerroit ettei leipää juurikaan kulu joten ne ei teidän painokäyrää paranna yhtään.
Siis nyt vasta ensimmäistä kertaa edes harkitset kasvisten tarjoamista?
Ette taida olla kovin terveitä
Lihakastike kuulostaa kauheimmalta ruokalajilta ever
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme karsineet ruokalistaa sen sijaan, että ollaan mietitty mitä esim leipä maksaa. Kun jättää leivän kauppaa voi jättää sinne myös margariinin, juustot ja leikkeleet.
Meillä syödään turkkilaista jogurttia ja sen kilohinta on 3,25e. Aika paljon saa syödä, että siitä syntyisi säästöä. Eikä se taida paljon rahkan kilohinnasta eroa?
Kasviksissa suosimme pakasteallasta. Ruokaa pellosta suoraan pakkaseen.
Jos olisimme aikuistalous, voisi ruokaa karsia. Mutta meillä on kaksi nirsoa lasta, joiden syömisessä on ollut aina ongelmaa jopa niin, että ovat olleet neuvolan tiiviissä painoseurannassa kun nirsouden takia paino ei ole riittämiin noussut. He kuitenkin syö jonkin verran esim. leipää ja sitä emme voi jättää pois. Ap
Unohda ne painokäyrät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme karsineet ruokalistaa sen sijaan, että ollaan mietitty mitä esim leipä maksaa. Kun jättää leivän kauppaa voi jättää sinne myös margariinin, juustot ja leikkeleet.
Meillä syödään turkkilaista jogurttia ja sen kilohinta on 3,25e. Aika paljon saa syödä, että siitä syntyisi säästöä. Eikä se taida paljon rahkan kilohinnasta eroa?
Kasviksissa suosimme pakasteallasta. Ruokaa pellosta suoraan pakkaseen.
Jos olisimme aikuistalous, voisi ruokaa karsia. Mutta meillä on kaksi nirsoa lasta, joiden syömisessä on ollut aina ongelmaa jopa niin, että ovat olleet neuvolan tiiviissä painoseurannassa kun nirsouden takia paino ei ole riittämiin noussut. He kuitenkin syö jonkin verran esim. leipää ja sitä emme voi jättää pois. Ap
Juuri aloituksessa kerroit ettei leipää juurikaan kulu joten ne ei teidän painokäyrää paranna yhtään.
Me aikuiset ei syödä leipää. Kumpikin lapsi syö kaksi viipaletta per päivä. Ei sitä määrällisesti kulu paljon. Mutta pienillä lapsilla (lapset on kaksi ja neljä) leipä on kuitenkin tärkeä osa päivän ruokia. Ap

Leipä ei tuo teille säästöä hittojakaa!
jättää itsepalvelukassalla joka kolmannen tuotteen piippaamatta ja punnitsee avokadot vaikkapa sipuleina
Vierailija kirjoitti:
Lihakastike kuulostaa kauheimmalta ruokalajilta ever
Kauheimmalta? Etkö tykkää jauhelihakastikkeesta tai vaikka Tikka masalasta? Lihakastike on jostain lihasta tehty kastike. Toisin kuin vaikka kasviskastike kuten pelkkä tomaattikastike. Ap
Vierailija kirjoitti:
ResQ
Hiton kalliita annoksia. Kokeilin joskus. Lihapullat+muusi maksoi 4,90€ ja annoksessa oli 3 lihapullaa. Ei oikein kannattavaa, jos haluaa rahaa säästää. Ruokahävikkimielessä toki hyvä sovellus.
Kotimaista jauhelihaa. Huonoina aikoina jatkan pavuilla. Keitossa ei toimi mutta pataruuissa kyllä. Mielestäni juurekset ovat edullisia ja käytän usein ja paljon. Mausteet on tärkeitä. Niillä saa kehnommastakin parempaa kun osaa maustaa ja tehdä kastikkeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme karsineet ruokalistaa sen sijaan, että ollaan mietitty mitä esim leipä maksaa. Kun jättää leivän kauppaa voi jättää sinne myös margariinin, juustot ja leikkeleet.
Meillä syödään turkkilaista jogurttia ja sen kilohinta on 3,25e. Aika paljon saa syödä, että siitä syntyisi säästöä. Eikä se taida paljon rahkan kilohinnasta eroa?
Kasviksissa suosimme pakasteallasta. Ruokaa pellosta suoraan pakkaseen.
Jos olisimme aikuistalous, voisi ruokaa karsia. Mutta meillä on kaksi nirsoa lasta, joiden syömisessä on ollut aina ongelmaa jopa niin, että ovat olleet neuvolan tiiviissä painoseurannassa kun nirsouden takia paino ei ole riittämiin noussut. He kuitenkin syö jonkin verran esim. leipää ja sitä emme voi jättää pois. Ap
Opetat ne pennut syömään. Nirsoilu on käytöstapojen puutetta. Jos tarjottu ruoka ei kelpaa, seuraavan kerran saa ruokaa seuraavalla aterialla. Kyllä ne sitten syö, kun on tarpeeksi nälkä.

Miksi puhut lapsista ilkeällä termillä pentu? Ja lasteni nirsous ei ole tämän ketjun aihe vaan ruoan tekeminen edullisemmista aineksista. Jos neuvolankaan tuella nirsoutta ei ole saatu vähennettyä, niin ei se opettamalla nyt muutu. Ap
Jauhelihaa voi jatkaa soijarouheella eikä kukaan huomaa mitään kun muistaa maustaa tarpeeksi.
Ostan sitä mikä on tarjouksessa ja teen ruuat sen mukaan. Aina kun kohdalle osuu, ostan punalaputettuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme karsineet ruokalistaa sen sijaan, että ollaan mietitty mitä esim leipä maksaa. Kun jättää leivän kauppaa voi jättää sinne myös margariinin, juustot ja leikkeleet.
Meillä syödään turkkilaista jogurttia ja sen kilohinta on 3,25e. Aika paljon saa syödä, että siitä syntyisi säästöä. Eikä se taida paljon rahkan kilohinnasta eroa?
Kasviksissa suosimme pakasteallasta. Ruokaa pellosta suoraan pakkaseen.
Jos olisimme aikuistalous, voisi ruokaa karsia. Mutta meillä on kaksi nirsoa lasta, joiden syömisessä on ollut aina ongelmaa jopa niin, että ovat olleet neuvolan tiiviissä painoseurannassa kun nirsouden takia paino ei ole riittämiin noussut. He kuitenkin syö jonkin verran esim. leipää ja sitä emme voi jättää pois. Ap
Ihan ekaksi karsit sen nirsoilun.
Piste.
Ruokien hinnannousu koskee isoja kauppaketjuja, jotka ovat painaneet ajan kanssa elintarvikkeiden hinnat todella alas.
KÄytän lähi- ja pientuottajia, joilla ei ole painetta hinnanousuun syystä että tuotteet on jo alun alkaen hinnoiteltu heille kannattaviksi. Ovat tottakai jonkun prosentin kalliimpaa kuin Liiterin kurkut, mutta elintarvikkeet ovat tuoreita, niitä voi ostaa kerralla vaikkapa ison perunasäkin, 30 kpl kananmunakennoja jne. Säilyvyys on niissä pitempi kuin isojen kauppaketjujen tuotteissa eli niitä ei ole ajelutettu tai seisotettu tukuissa tai rekoissa päivätolkulla. Tuoreus tuo uusia makuelämyksiä kuin koettaa hiki hatussa maustaa kauppaketjun nuhjaantuneita peruselintarvikkeita.
Somessa on erilaisia ryhmiä, joiden kautta voi tilata eriä moneltakin tuottajilta esim. pari kertaa kuukaudessa. Inhoan kaupoissa pyörimistä, en seuraa tarjouksia, mutta mietin mitä syön ja millä hinnalla. Jos saan jonkun lähituottajan tuomaan perunasäkin kotiovelleni on se minun tyyppiselle antishoppaajalle hyvä vaihtoehto. Tai jos saan kerran kuukaudessa varattua erän monenlaisia juureksia, vihanneksia, marjoja, kananmunia lähimmälle parkkipaikalle ei ole suuri vaiva, kun mätkii tilaukset auton takapaksiin. Tai hakee pyörällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme karsineet ruokalistaa sen sijaan, että ollaan mietitty mitä esim leipä maksaa. Kun jättää leivän kauppaa voi jättää sinne myös margariinin, juustot ja leikkeleet.
Meillä syödään turkkilaista jogurttia ja sen kilohinta on 3,25e. Aika paljon saa syödä, että siitä syntyisi säästöä. Eikä se taida paljon rahkan kilohinnasta eroa?
Kasviksissa suosimme pakasteallasta. Ruokaa pellosta suoraan pakkaseen.
Jos olisimme aikuistalous, voisi ruokaa karsia. Mutta meillä on kaksi nirsoa lasta, joiden syömisessä on ollut aina ongelmaa jopa niin, että ovat olleet neuvolan tiiviissä painoseurannassa kun nirsouden takia paino ei ole riittämiin noussut. He kuitenkin syö jonkin verran esim. leipää ja sitä emme voi jättää pois. Ap
Opetat ne pennut syömään. Nirsoilu on käytöstapojen puutetta. Jos tarjottu ruoka ei kelpaa, seuraavan kerran saa ruokaa seuraavalla aterialla. Kyllä ne sitten syö, kun on tarpeeksi nälkä.
Miksi puhut lapsista ilkeällä termillä pentu? Ja lasteni nirsous ei ole tämän ketjun aihe vaan ruoan tekeminen edullisemmista aineksista. Jos neuvolankaan tuella nirsoutta ei ole saatu vähennettyä, niin ei se opettamalla nyt muutu. Ap
Se mikään ilkeä termi ole. Ihan normaali sana. Kyllähän se pen...anteeksi lasten ruokailukin liittyy ketjun aiheeseen, koska säästöä syntyy siinäkin, että opettaa lapset syömään muutakin kuin leipää. Neuvolassa käydään noin kerran vuodessa, joten ei siitä tukea jokapäiväiseen elämään ole. Vanhempien vastuulla on huolehtia näistä asioista.