Lue keskustelun säännöt.
Lapseni ei osaa nauttia yliopisto-opiskelusta
Opinnot alkoi korona-aikaan ja kaksi vuotta mennyt lähes täysin etänä. Ei ole tutustunut keneenkään. Nyt kai normaalimpaa opiskelua alkamassa, mutta ei ole toiveikas eikä näe enää mitään hyvää siinä. Etäopetus taisi tuhota paljon. Mitkä teidän opiskelijoiden/nuoryen vanhempien fiilikset on?
Kommentit (216)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin itse sitä, että kuinka paljon etäpainotteisesti voi tällä hetkellä opiskella yliopistossa. Siis jos vaikka nyt tänä syksynä aloittaa. Voiko valita sen, että opiskelee etänä vai onko pakko käydä paikan päällä. Mietin vaan itse tätä kun mielelläni jatkaisin asumista kotipaikkakunnalla muuton sijaan. Toki itse en päässyt edes opiskelemaan ja kysynkin tätä vaan ajatuksella, että olisiko edes mahdollista jos olisin nyt aloittanut.
Minä olen miettinyt myös, jos ensi keväänä hakisi jonnekin. Muuttaa ei voi, kun on lapset ja omakotitalo täällä, mutta voisiko hakea jonkun muunkin kaupungin yliopistoon ja opiskella etänä, vai pitääkö tyytyä oman kaupungin tarjontaan. Sosialisointia en tässä elämäntilanteessa niinkään kaipaa.
Voiko kauppatieteitä opiskella jossakin kokonaan etänä?
Nimim. toinen perheineen kaukana asuva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin itse sitä, että kuinka paljon etäpainotteisesti voi tällä hetkellä opiskella yliopistossa. Siis jos vaikka nyt tänä syksynä aloittaa. Voiko valita sen, että opiskelee etänä vai onko pakko käydä paikan päällä. Mietin vaan itse tätä kun mielelläni jatkaisin asumista kotipaikkakunnalla muuton sijaan. Toki itse en päässyt edes opiskelemaan ja kysynkin tätä vaan ajatuksella, että olisiko edes mahdollista jos olisin nyt aloittanut.
Minä olen miettinyt myös, jos ensi keväänä hakisi jonnekin. Muuttaa ei voi, kun on lapset ja omakotitalo täällä, mutta voisiko hakea jonkun muunkin kaupungin yliopistoon ja opiskella etänä, vai pitääkö tyytyä oman kaupungin tarjontaan. Sosialisointia en tässä elämäntilanteessa niinkään kaipaa.
Voiko kauppatieteitä opiskella jossakin kokonaan etänä?
Nimim. toinen perheineen kaukana asuva
Voi. Jossain riittää kun lyö 7 tonnia pöytään niin saat tutkinnon päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin itse sitä, että kuinka paljon etäpainotteisesti voi tällä hetkellä opiskella yliopistossa. Siis jos vaikka nyt tänä syksynä aloittaa. Voiko valita sen, että opiskelee etänä vai onko pakko käydä paikan päällä. Mietin vaan itse tätä kun mielelläni jatkaisin asumista kotipaikkakunnalla muuton sijaan. Toki itse en päässyt edes opiskelemaan ja kysynkin tätä vaan ajatuksella, että olisiko edes mahdollista jos olisin nyt aloittanut.
Minä olen miettinyt myös, jos ensi keväänä hakisi jonnekin. Muuttaa ei voi, kun on lapset ja omakotitalo täällä, mutta voisiko hakea jonkun muunkin kaupungin yliopistoon ja opiskella etänä, vai pitääkö tyytyä oman kaupungin tarjontaan. Sosialisointia en tässä elämäntilanteessa niinkään kaipaa.
Voiko kauppatieteitä opiskella jossakin kokonaan etänä?
Nimim. toinen perheineen kaukana asuva
Korona-aikaan opiskelu oli kokonaan netissä. Läppärillä kuunneltiin luennot ja ryhmätyöt moodlessa tai pilvessä jakaen. Myös kielijutut tehtiin moodlessa. Talousoikeus soveltuu hyvin niille, jotka eivät pääse paikalle eli läppärillä soveltava tentti netissä. Ryhmätöitä ei ole talousoikeudessa. Johtamisessa on ryhmätöitä aina. Alkeiskurssilla vain yksi ehkä, joka tehdään pienryhmässä. Jatkossa yksi joka luennolla ja yksi isompi ryhmän kanssa ja tentti yksinään.
ÄlykäsTradenomi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ÄlykäsTradenomi kirjoitti:
Kuulostaa aika luuseri 'lapselta'. Eikös sinne Yliopistoon pitäisi mennä muutenkin parhaat, eliitti ihmiset ?
Ite parikymppisenä armeijan alikessuna kotiuduttuani 1997 MAKSOIN KOTIIN VUOKRAA HANTTIHOMMIA tehden enkä saanu mitään tukia. En kun muutin solukämppiin ja lopulta saavutin 22 neliön vuokrayksiön 1999.
Se kasvatti 10 000 ( kymnenentuhatta) kertaa enempi kuin korkeakoulut.
Yksikin aamu armeijan metsässä palellen 40 tunnin nukkumattomuuden jälkeen on 1000 (tuhat) kertaa pahempi kuin mikään tentti/luento/opiskelupäivä.
Ite nyt kävin "vaan" tradenomiksi TÖIDEN OHESSA ikävuosina 25-29 ja vaihdoin vaippaa kahdelle lapselleni.
Eipä ollu mun äiti itkemässä 'kestääkö poikani kantti yliopistossa, saako lellivauva ystäviä.. "
Olin jo parikymppisenä omia vanhempia vahvempi,älykkäämpi, kielitaitoisempi sekä kyky selviytyä erämäässä 100 (sata) kertainen mun vanhempien tuttavapiiriin nähden.
Ai nii joo, siinä sivussa 24 vuotiaana ostin Stadista osakkeen, opiskellessa maksoin asuntolainaa työllä.
Hävettääkö sua alkuperäinen kun lapsesi on heikko, selvästi mua (kun olin 20v) heikompi luuseri joka tarvii äidin tukea ?
Toiset vaan on vahvempia kuin toiset.
Ps. Näin kuntonyrkkeilyä maksimisykkeellä harrastavana 45-v ukkona kysyn miten hyvin lapsesi jaksaa punertaa, entä sinä äitinä juosta intervalleja ? Miten hyvin pärjäisin teille sisukkuudessa ;)
Ehkä jos äiti olis ollu enempi huolissaan miten poika kullalla menee, ei olis niin kovaa tarvetta julistaa olevansa vahvempi yksilö, kuin sinulle täysin tuntematon opiskelija. Ei hemmetti.
Edelleen: toiset on vahvempia kuin toiset. Mun äiti ehkä halusi 90-luvulla antaa tukea mulle, mutta vahvempana ja sisukkaampana kykenin ponnistamaan paremmin ilman hänen länkytyksiään.
Lue kertauksena "kotiini maksamani vuokra" Se tarkoittaa: Itse maksoin vuokrani kotiin työnteolla, asuin mutsin kaa ja hänen osuutensa tuli yhteiskunnan tuista. Kyllä se vähän söi että minä olin työssäkäyvä vuokranmaksaja - mutsi ei.
Tunsin kateutta ikäluokkani ihmisiin jotka saivat asua ilmaiseksi kotonaan vielä 20+ iässä. Minä taas tein pa$kahommia jota vihasin, jotta sain rahaa asuu mutsin kaa. Ihmisen josta ei ollut töihinkään. Muutto työtätekevänä (ei opiskelijana) solukämppiin oli edistysaskel.
No, kuten vilpittömästi lahjakkaana matemaatikkona sanon, armeijan metsäaamut 90- luvun tyyliin jatkuvalla vilulla,nälällä ja univelalla ovat oikeasti 1000 kertaa haastavampia kuin opiskelut.
Toivottavasti tämä tuntematon lellivauva ymmärtää sen.
Olet ilmeisestikin käynyt kovan tien ja kamppaillut pärjätäksesi. Onnittelut siitä. Olisi kuitenkin hyvä, että et antaisi katkeruuden tms. negatiivisten tunteiden hallita. Itsekään en ole helpointa reittiä käynyt, mutta ajattelen kuitenkin, että asiat voisivat olla paljon huonomminkin (= eli eivät itse asiassa ole ollenkaan huonosti). Olen kaikesta huolimatta kiitollinen. Kaikkea hyvää sinunkin elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikäeroilla ei kyllä ole mitään merkitystä näissä verkostoitumis- ja ystävystymisasioissa. Terv. N45, jonka parhaat työkaverit ja vapaa-ajanviettokumppanit ovat kolmikymppisiä :)
Olen kyllä hieman erk mieltä, kyllä sillä saattaa nykyään olla. On eri asia olla 45-vuotiaana muiden aikuisten, kolmikymppisten, kanssa. He eivät ole gen z:tä tai täysin somemaailman lumoissa. Tosin en tiedä mikä on gen z:n ikäluokitus, olenko myös sitä? Siitä huolimatta minua ei kiinnosta Tiktok-trendit, Williamit tai Pridet, vaikka yhteiskunnallisista asioista pidänkin.
En kuitenkaan poissulje nuorempien kanssa kaveeraamista, kunhan on hieman kypsempi kuin ikäisensä. Meillä kyllä joskus huomaa ikäjakauman esim. draaman hakemisena, vaikka ikäeroa on vain muutamia vuosia.
T. aiempi 23v
Hmm, vaikuttaa että sinulla itsellä on ennakkoluuloja nuorempia kohtaan, se luultavasti vaikeuttaa kyllä kavereitten löytämistä. Avoimemmalla mielellä se on paljon helpompaa.
En usko vanhemman sukupolven ymmärtävän somen negatiivista merkitystä, meidän ikäisillä se vaikuttaa paljon. Jos et esimerkiksi omista Snapchatia, on tutustuminen vaikeaa. Monet tutustuvat siellä.
Minulla on yliopistolla kolme kaveria, joista kaksi ovat nuorempia, yksi taas vanhempi. Pystyn kyllä siis tutustumaan nuorempiinkin, mutta kypsyys merkitsee. Sillä on kyllä väliä, tuleeko suoraan lukiosta, vai onko pitänyt välivuosia ja etsinyt itseään. Moni yliopistoon tuleva juo ensimmäisiä kertojaan, kun itse olen käynyt saman vaiheen jo lukiossa. Ja niin edelleen.
- 23v
Eihän yliopistossa yleensä likimainkaan kaikki ole edes suoraan lukiosta tulleita. Välivuodet on niin yleisiä. Pojat käy armeijankin usein välissä. Tosiasiassa 23v yliopistossa aloittava on ihan normaali eikä eroa keskimääräisestä juuri mitenkään. Se että ei käytä snäppiä, joo voi olla että vaikeuttaa, mutta se ei johdu iästä koska moni sinunkin ikäisesi sitä käyttää. Sinähän olet hyvin tukevasti "zoomer" sukupolvea itsekin. Ymmärrän sinänsä ulkopuolisuuden tunteen jos ei tykkää samoista jutuista kuin oma viiteryhmä, mutta kannattaa nyt unohtaa nuo "olen niin paljon kypsempi kuin nuo toiset" ajatukset jos haluat saada kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle etäopiskelu ois ollu unelma. Kärsin omana yliopistoaikana suunnattomasti siitä et piti raahautua paikapäälle luennoille ja olla sosiaalinen. Lähestulkoon et valmistunu sen takia koska se oli niin kamalaa. Puskin kuiteki läpi mut oon ikuisesti traumatisoitunu. Onneks sentään kaikki kissanristiäiset pysty jättää väliin.
Missä tarvitsee olla sosiaalinen? Minun kokemusteni mukaan luennolla voi mököttää ihan yksin omassa rauhassaan, eikä muutenkaan tarvitse koko päivänä sanoa kellekään sanaakaan jos ei halua.
Ehkä joillakin alun massaluennoilla, mutta eiköhän sinulta odoteta vuorovaikutusta jatkossa? Opettajan kysymykset opiskelijoilta, ryhmätyöt, esitelmät, seminaarityyppiset jutut, jne. jne. En tiedä millä alalla voisit vetää opinnot läpi tuppisuuna.
Vierailija kirjoitti:
Opiskelijaelämä oli hauskaa silloin ap:n nuoruudessa kun ikuinen opiskelijuus oli normi ja "opiskelu" tarkoitti maailman parantamista Vanhalla. Silloin kun vakivirkaan riitti, että oli jonkun alan ylioppilas. Nyt se on tukikuukausien vahtaamista, tulorajojen vahtaamista, veristä kilpailua jostain ankeasta sijaisuudesta, josta pääsee tuurilla äitiyslomasijaisena valmistuttuaan pätkäilemään, kulkutautien välttelyä, mielenterveysongelmien - omien tai solutovereiden kun kolmen vuoden opiskelijat ryntäsi yhtä aikaa asuntomarkkinoille - kanssa kamppailua, terveydenhuollon romahduksen ihmettelyä, kohta myös lohenpalasta kinastelua soppakauhatyöntekijän kanssa Unicafella.
Tunnen ja tiedän lähipiirini kautta monia yliopisto-opiskelijoita, ja käsittääkseni heillä on mennyt korona-aikanakin aivan hyvin pandemian tuomista rajoituksista huolimatta. Ovat hakeneet ja päässeet kouluihin, edenneet, valmistuneet, löytäneet seurustelukumppaneita, menneet naimisiin, saaneet jo lapsiakin (siis ei yksittäisellä opiskelijalla kaikkia edellämainittuja pariin vuoteen tietysti), ja materialistisessa mielessäkään heillä ei näytä menevän huonosti, vaikka olisivat aivan tavallisista perheistä, ilman pappa betalar-meininkiä. Soluasuminenkin näyttää olevan harvinaista, nykyään asutaan leveämmin. Toki stressiä on varmaan riittänyt, kuten opiskelijoilla kai yleensä aina, mutta päällisin puolin ei näytä ollenkaan niukalta, jos opiskelee tosissaan (kertyy opintopisteitä tarpeeksi) ja ei rällää kaikkia rahoja bilettämiseen, tms.
T. Toisen opiskelijan kanssa eka vuonna huoneen jakanut (tähän verrattuna solukin on luksusta, ihan oma huone, ajattele!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En mäkään siitä nauttinut. Olin ainoa nainen pääaineessani sinä vuonna aloittaneista eikä ne pojat oikein välittäneet mun kanssa tekemisissä välittäneet olla. Lapsellisimmat nauroi ja lähes kiusasi, mitä en olisi yliopistolla odottanut. Ryhmätyöt tein kaikki yksin, bileissä kävin kerran ja totesin ettei mulla ole mitään yhteistä niiden nörttipoikien kanssa joten en viihdy, sitten päätin vaan keskittyä opintoihin ja lopettaa haaveilut sen kummemmasta opiskelijaelämästä. Neljässä vuodessa maisteriksi luin sitten ja opinnot oli vaan neutraalia työtä, ei kamalaa eikä viihdyttävää tai kivaa.
Todella epäkypsää käytöstä o_O Sitä tosiaan luulisi, että yliopistossa ihmiset osaisivat käyttäytyä! Mutta eipä ne kaikki osaa edes työelämässä, joten ei ehkä sittenkään pitäisi olla yllättynyt.
Nykyisin yliopistoissa on häirintäyhdyshenkilöitä, joille voi valittaa häirinnästä. Toivottavasti nämä pystyvät oikeasti vaikuttamaan, eikä kyse ole pelkästä lakisääteisestä muodollisuudesta.
Minä ajattelisin, että opiskelusta voi kokea iloa ihan sitä kautta, että pääsee opiskelemaan itselleen mielenkiintoisia asioita, nauttimaan siitä uuden oppimisesta ja oman ammattitaidon kehittymisestä. Eikö se jo itsessään ole valtavan palkitsevaa? Jos ala on mieluinen, niin kyllä yleisfiiliksen pitäisi minusta olla plussan puolella, vaikka töitä joutuu tekemäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikäeroilla ei kyllä ole mitään merkitystä näissä verkostoitumis- ja ystävystymisasioissa. Terv. N45, jonka parhaat työkaverit ja vapaa-ajanviettokumppanit ovat kolmikymppisiä :)
Olen kyllä hieman erk mieltä, kyllä sillä saattaa nykyään olla. On eri asia olla 45-vuotiaana muiden aikuisten, kolmikymppisten, kanssa. He eivät ole gen z:tä tai täysin somemaailman lumoissa. Tosin en tiedä mikä on gen z:n ikäluokitus, olenko myös sitä? Siitä huolimatta minua ei kiinnosta Tiktok-trendit, Williamit tai Pridet, vaikka yhteiskunnallisista asioista pidänkin.
En kuitenkaan poissulje nuorempien kanssa kaveeraamista, kunhan on hieman kypsempi kuin ikäisensä. Meillä kyllä joskus huomaa ikäjakauman esim. draaman hakemisena, vaikka ikäeroa on vain muutamia vuosia.
T. aiempi 23v
Hmm, vaikuttaa että sinulla itsellä on ennakkoluuloja nuorempia kohtaan, se luultavasti vaikeuttaa kyllä kavereitten löytämistä. Avoimemmalla mielellä se on paljon helpompaa.
En usko vanhemman sukupolven ymmärtävän somen negatiivista merkitystä, meidän ikäisillä se vaikuttaa paljon. Jos et esimerkiksi omista Snapchatia, on tutustuminen vaikeaa. Monet tutustuvat siellä.
Minulla on yliopistolla kolme kaveria, joista kaksi ovat nuorempia, yksi taas vanhempi. Pystyn kyllä siis tutustumaan nuorempiinkin, mutta kypsyys merkitsee. Sillä on kyllä väliä, tuleeko suoraan lukiosta, vai onko pitänyt välivuosia ja etsinyt itseään. Moni yliopistoon tuleva juo ensimmäisiä kertojaan, kun itse olen käynyt saman vaiheen jo lukiossa. Ja niin edelleen.
- 23v
Toisaalta ei ole pakko olla kuten muut. Itse olen akateeminen keski-ikäinen mies, enkä ole koskaan harrastanut alkoholin juomista "ensimmäisiäkään kertoja", oikeastaan vain nippanappa alkoholia maistanut, ja kavereita on kyllä löytynyt ihan selvin päinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ooon varmaan sitten poikkeus kun opiskeluaika oli mielestäni kiinnostava ja kivaa. Sekä opiskelu että opiskelijaelämä. Tein kaksi maisteria niin että olin vuoden välissä töissä. Nyt keski-ikäisenä teen väikkäriä.
Aikoinaan asuin solussa ensin ja myöhemmin yksiössä. Useaan otteeseen olin vaihdossa, mikä oli innostavaa myös.
Hirveän ankeita tarinoita monilla.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Itse ahdistuin esityksistä ja kun matematiikan tehtävät piti aina selittää luokan edessä. Tuli painetta ymmärtää tehtävä, kun harjoitusten tekijä nöyryytti, jos kopioinut tai saanut oikein, mutta ei täysin ymmärtänyt tehtävää...
Ihmiset valittiin sattumanvaraisesti eteen joka kerta
Kyllä nauttiminen loppui.
T:DI
Valmistuit kuitenkin, onnittelut! Ehkä suomalaisessa kulttuurissa pitäisi jo tarhaiässä muuttaa jotakin, jotta lapsena jo tottuisi kertomaan jotakin muille eikä muodostuisi niin isoa kynnystä olla välillä äänessä ryhmässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän se idea ole tutustua moneenkaan, vaan harvaan ja valittuun.
Alapeukuttaja kunnon kouluun vaan, kyll se siitä.
Vierailija kirjoitti:
En mäkään siitä nauttinut. Olin ainoa nainen pääaineessani sinä vuonna aloittaneista eikä ne pojat oikein välittäneet mun kanssa tekemisissä välittäneet olla. Lapsellisimmat nauroi ja lähes kiusasi, mitä en olisi yliopistolla odottanut. Ryhmätyöt tein kaikki yksin, bileissä kävin kerran ja totesin ettei mulla ole mitään yhteistä niiden nörttipoikien kanssa joten en viihdy, sitten päätin vaan keskittyä opintoihin ja lopettaa haaveilut sen kummemmasta opiskelijaelämästä. Neljässä vuodessa maisteriksi luin sitten ja opinnot oli vaan neutraalia työtä, ei kamalaa eikä viihdyttävää tai kivaa.
Kuulostaa enemmän yläkoulun kuin yliopistoikäisiltä pojilta nuo opiskelu"kaverit".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin itse sitä, että kuinka paljon etäpainotteisesti voi tällä hetkellä opiskella yliopistossa. Siis jos vaikka nyt tänä syksynä aloittaa. Voiko valita sen, että opiskelee etänä vai onko pakko käydä paikan päällä. Mietin vaan itse tätä kun mielelläni jatkaisin asumista kotipaikkakunnalla muuton sijaan. Toki itse en päässyt edes opiskelemaan ja kysynkin tätä vaan ajatuksella, että olisiko edes mahdollista jos olisin nyt aloittanut.
Minä olen miettinyt myös, jos ensi keväänä hakisi jonnekin. Muuttaa ei voi, kun on lapset ja omakotitalo täällä, mutta voisiko hakea jonkun muunkin kaupungin yliopistoon ja opiskella etänä, vai pitääkö tyytyä oman kaupungin tarjontaan. Sosialisointia en tässä elämäntilanteessa niinkään kaipaa.
Voiko kauppatieteitä opiskella jossakin kokonaan etänä?
Nimim. toinen perheineen kaukana asuva
Korona-aikaan opiskelu oli kokonaan netissä. Läppärillä kuunneltiin luennot ja ryhmätyöt moodlessa tai pilvessä jakaen. Myös kielijutut tehtiin moodlessa. Talousoikeus soveltuu hyvin niille, jotka eivät pääse paikalle eli läppärillä soveltava tentti netissä. Ryhmätöitä ei ole talousoikeudessa. Johtamisessa on ryhmätöitä aina. Alkeiskurssilla vain yksi ehkä, joka tehdään pienryhmässä. Jatkossa yksi joka luennolla ja yksi isompi ryhmän kanssa ja tentti yksinään.
Mielenkiintoista! Tällaisesta olisi mukava kuulla enemmänkin. Onko kauppatieteissä muita etäopiskeltavia vaihtoehtoja kuin talousoikeus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikäeroilla ei kyllä ole mitään merkitystä näissä verkostoitumis- ja ystävystymisasioissa. Terv. N45, jonka parhaat työkaverit ja vapaa-ajanviettokumppanit ovat kolmikymppisiä :)
Olen kyllä hieman erk mieltä, kyllä sillä saattaa nykyään olla. On eri asia olla 45-vuotiaana muiden aikuisten, kolmikymppisten, kanssa. He eivät ole gen z:tä tai täysin somemaailman lumoissa. Tosin en tiedä mikä on gen z:n ikäluokitus, olenko myös sitä? Siitä huolimatta minua ei kiinnosta Tiktok-trendit, Williamit tai Pridet, vaikka yhteiskunnallisista asioista pidänkin.
En kuitenkaan poissulje nuorempien kanssa kaveeraamista, kunhan on hieman kypsempi kuin ikäisensä. Meillä kyllä joskus huomaa ikäjakauman esim. draaman hakemisena, vaikka ikäeroa on vain muutamia vuosia.
T. aiempi 23v
Hmm, vaikuttaa että sinulla itsellä on ennakkoluuloja nuorempia kohtaan, se luultavasti vaikeuttaa kyllä kavereitten löytämistä. Avoimemmalla mielellä se on paljon helpompaa.
En usko vanhemman sukupolven ymmärtävän somen negatiivista merkitystä, meidän ikäisillä se vaikuttaa paljon. Jos et esimerkiksi omista Snapchatia, on tutustuminen vaikeaa. Monet tutustuvat siellä.
Minulla on yliopistolla kolme kaveria, joista kaksi ovat nuorempia, yksi taas vanhempi. Pystyn kyllä siis tutustumaan nuorempiinkin, mutta kypsyys merkitsee. Sillä on kyllä väliä, tuleeko suoraan lukiosta, vai onko pitänyt välivuosia ja etsinyt itseään. Moni yliopistoon tuleva juo ensimmäisiä kertojaan, kun itse olen käynyt saman vaiheen jo lukiossa. Ja niin edelleen.
- 23v
Eihän yliopistossa yleensä likimainkaan kaikki ole edes suoraan lukiosta tulleita. Välivuodet on niin yleisiä. Pojat käy armeijankin usein välissä. Tosiasiassa 23v yliopistossa aloittava on ihan normaali eikä eroa keskimääräisestä juuri mitenkään. Se että ei käytä snäppiä, joo voi olla että vaikeuttaa, mutta se ei johdu iästä koska moni sinunkin ikäisesi sitä käyttää. Sinähän olet hyvin tukevasti "zoomer" sukupolvea itsekin. Ymmärrän sinänsä ulkopuolisuuden tunteen jos ei tykkää samoista jutuista kuin oma viiteryhmä, mutta kannattaa nyt unohtaa nuo "olen niin paljon kypsempi kuin nuo toiset" ajatukset jos haluat saada kavereita.
Meidän alalla on, sillä jostain syystä vuonna 2021 meitä otettiin paljon enemmän sisään kuin tavallisesti. Ja todistusvalinnalla suurin osa. Meidän alalle moni on hakenut siksi, että "kyllähän kaikki tätä osaa" (en viitsi alaa sen kummemmin mainita). Poikia ei päässyt sisään kuin muutama, naisia sen sijaan on useita kymmeniä.
Pointtina ei ole se, että ylistäisin tai pitäisi itseäni erityisen kypsänä. Vastasin vain tuohon, että minun iässäni iällä on enemmän merkitystä kuin myöhemmin aikuisena. Minulla on vaikeuksia päästä samalle aaltopituudelle myös oman ikäisteni kanssa, juurikin mm. siitä syystä ettei someilmiöt jaksa samalla tavalla kiinnostaa. Lisäksi minulla on nuoresta iästäni huolimatta hieman rankempi perhetausta, joka jo itsessään voi aiheuttaa sen, että tunnen itseni muiden keskellä erilaiseksi.
- 23v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikäeroilla ei kyllä ole mitään merkitystä näissä verkostoitumis- ja ystävystymisasioissa. Terv. N45, jonka parhaat työkaverit ja vapaa-ajanviettokumppanit ovat kolmikymppisiä :)
Olen kyllä hieman erk mieltä, kyllä sillä saattaa nykyään olla. On eri asia olla 45-vuotiaana muiden aikuisten, kolmikymppisten, kanssa. He eivät ole gen z:tä tai täysin somemaailman lumoissa. Tosin en tiedä mikä on gen z:n ikäluokitus, olenko myös sitä? Siitä huolimatta minua ei kiinnosta Tiktok-trendit, Williamit tai Pridet, vaikka yhteiskunnallisista asioista pidänkin.
En kuitenkaan poissulje nuorempien kanssa kaveeraamista, kunhan on hieman kypsempi kuin ikäisensä. Meillä kyllä joskus huomaa ikäjakauman esim. draaman hakemisena, vaikka ikäeroa on vain muutamia vuosia.
T. aiempi 23v
Hmm, vaikuttaa että sinulla itsellä on ennakkoluuloja nuorempia kohtaan, se luultavasti vaikeuttaa kyllä kavereitten löytämistä. Avoimemmalla mielellä se on paljon helpompaa.
En usko vanhemman sukupolven ymmärtävän somen negatiivista merkitystä, meidän ikäisillä se vaikuttaa paljon. Jos et esimerkiksi omista Snapchatia, on tutustuminen vaikeaa. Monet tutustuvat siellä.
Minulla on yliopistolla kolme kaveria, joista kaksi ovat nuorempia, yksi taas vanhempi. Pystyn kyllä siis tutustumaan nuorempiinkin, mutta kypsyys merkitsee. Sillä on kyllä väliä, tuleeko suoraan lukiosta, vai onko pitänyt välivuosia ja etsinyt itseään. Moni yliopistoon tuleva juo ensimmäisiä kertojaan, kun itse olen käynyt saman vaiheen jo lukiossa. Ja niin edelleen.
- 23v
Toisaalta ei ole pakko olla kuten muut. Itse olen akateeminen keski-ikäinen mies, enkä ole koskaan harrastanut alkoholin juomista "ensimmäisiäkään kertoja", oikeastaan vain nippanappa alkoholia maistanut, ja kavereita on kyllä löytynyt ihan selvin päinkin.
Näinhän se on! Saisipa tämän taottua nuorempien päähän... Itse tykkään kyllä juoda joskus, mutta en ihan tuntemattomien seurassa.
- 23v
Tein koko tutkinnon kahdessa vuodessa etänä. Enää työharjoittelu 3kk missä aloitan gradun. Ei tullut haalaria ostettua.
No en minäkään aikoinani töiden ohessa, kun eipä juuri mitään sellaista oppinut mitä ei olisi jo AMK:ssa ja oikeissa inssihommissa jo oppinut. Muttq tulipahan lopetettua mutinat "et olisi pystynyt dipaksi..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mäkään siitä nauttinut. Olin ainoa nainen pääaineessani sinä vuonna aloittaneista eikä ne pojat oikein välittäneet mun kanssa tekemisissä välittäneet olla. Lapsellisimmat nauroi ja lähes kiusasi, mitä en olisi yliopistolla odottanut. Ryhmätyöt tein kaikki yksin, bileissä kävin kerran ja totesin ettei mulla ole mitään yhteistä niiden nörttipoikien kanssa joten en viihdy, sitten päätin vaan keskittyä opintoihin ja lopettaa haaveilut sen kummemmasta opiskelijaelämästä. Neljässä vuodessa maisteriksi luin sitten ja opinnot oli vaan neutraalia työtä, ei kamalaa eikä viihdyttävää tai kivaa.
Kuulostaa enemmän yläkoulun kuin yliopistoikäisiltä pojilta nuo opiskelu"kaverit".
Tietojenkäsittelytieteen oppiaineessa löytyi näitä tietty porukka, joiden mielestä ala ei sovi naisille ollenkaan, ja heistä oli hiton hauskaa etten ollut lapsesta asti harrastanut unixia, ohjelmointia tms. Nauroivat ja ilkkuivat "tyhmyydelleni" ja olivat vakuuttuneita, etten pärjää. Laskuharjoituksissa riemu repesi jos mun ratkaisu oli jotenkin väärin, taas syy nauraa tyhmälle pimulle joka luulee että siitä on niihin hommiin. Suurin osa ei kiusannut, vaan vaan jotenkin vaivautui seurastani ja vältteli, sitten oli se 5-10 hengen lapsellinen "meganörttiguruporukka" jotka nälvi ja nauroi ja kutsui esim. huoruliksi pelimaailman pilkkanimen mukaan.
Mä en kaipaa edes niitä syvällisempiä ystävyyssuhteita, koska en ole oppinut miten niitä muodostetaan ja ylläpidetään. Voin kyllä tutustua ihmisiin, jos on viitekehys (esim. työ, opiskelu, harrastus). Mutta jos se viitekehys poistuu, niin en minä osaa niihin ihmisiin pitää enää yhteyttä sen jälkeen.
Nyt kun olen menossa opiskelemaan, niin orientaatioviikolle suunniteltu ohjelma aiheuttaa lähinnä ahdistusta. Siellä on kaiken maailman "hengailua" ja jotain kaupunkisuunnistusta ja ties sun mitä. Juuri tuollainen hengailu isossa porukassa (meitä on yli 200) ilman mitään ohjelmaa on pahin painajainen. Fuksiryhmä (parikymmentä ihmistä) on minulle siedettävän kokoinen porukka. Niihin tapaamisiin aion osallistua, että tutustuisin edes muutamaan ihmiseen.
Oikeasti ainoa tarpeeni tutustua edes joihinkin ihmisiin on se, että pääsen mukaan ryhmätöihin, joita ei kai onneksi paljon ole. En tiedä mitä siinä voi tehdä, jos ei tunne ketään eikä pääse opiskelijoiden itse muodostamaan ryhmään.