Lue keskustelun säännöt.
Lapseni ei osaa nauttia yliopisto-opiskelusta
Opinnot alkoi korona-aikaan ja kaksi vuotta mennyt lähes täysin etänä. Ei ole tutustunut keneenkään. Nyt kai normaalimpaa opiskelua alkamassa, mutta ei ole toiveikas eikä näe enää mitään hyvää siinä. Etäopetus taisi tuhota paljon. Mitkä teidän opiskelijoiden/nuoryen vanhempien fiilikset on?
Kommentit (216)
Kunhan pääsee luennoille, ainakin jos on ryhmätöitä tai käy lounaalla voi jutella jonkun kanssa. Kyllä ilo voi palata elämään. Ymmärrettävää että suhtautuu vieroksuen aluksi, jos ei muuten ole kovin sosiaalinen.
Liittyykö opiskelusta nauttiminen muihin ihmisiin? Jos ala on oma, alan pitäisi kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ainakaan nauttinut niistä opinnoista juuri ikinä. Ne oli pääasiassa pakkopullaa. Joskus saattoi olla hyviä luentoja, joiden kuunteleminen oli oikeasti mielenkiintoista. Vaikka olisi ollut hyvä tenttikirja, siitäkin meni ilo, kun se piti aikataulun mukaan ja paineessa opiskella riittävän hyvin. Tiettyä tyydytystä sai toki siitä, kun opinnot etenivät ja asioiden hahmottaminen ja tietäminen tuo toki aina mielihyvää. Bileistys ja kahvilla istuminen sen sijaan oli niitä kivoja asioita. Mut pakkohan ne oli tahkota, koska en halunnut suorittaviin töihin.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole edes missään ryhmissä ollut mukana? Pari lastani aloitti samaan aikaan, verkostoituivat heti, ja nyt vapaalla jalalla ovat tapailleet livenä. Olin kyllä tukena paljon ja sanoin aina, että toivottavasti ehtivät vielä kokemaan oikeata opiskelijaelämää. Se on kyllä onneksi käynyt toteen. Ei opiskelijaelämä muuten mitään erityisen 'nautittavaa' ole. Olihan aina jotain stressiä tenteistä siinä sivussa.
Olen opiskellut kolmessa tiedekunnassa.
Kyllä opiskelijaelämän pitäisi olla nimenomaan kivaa. Hauskinta on tutustuminen uusiin kavereihin, me-henki ja opiskelu yhdessä ja riennot.
Kaikissa mun opinnoissa oli myös harjoitustöitä. Ei olisi onnistunut etänä.
Mua säälittää eniten just jotain 17-20-vuotiaat tässä tilanteessa. Opiskelijaelämän aloitus menee niin pian ohi. Sit kun aletaan valmistua niin ei siellä enää ole semmosta kivaa, vaan porukka alkaa jo hajaantua, vakiintua yms.
Mullakin menossa nyt hyvin etäisenä jo toinen maisterin tutkinto. Saa nähdä, kuinka pitkälle jaksaa, mutta omaksi iloksihan tämä on. En ole ketään koskaan tavannut aiheen tiimoilta ja aineopinnot pian plakkarissa. Nuorena oli eri juttu, kun se oli eri tavalla elämää se opiskelu. Nyt tää kaikki tapahtuu siellä täällä aina kun on aikaa, ja isompi osa elämää ovat työ ja perhe.
Vierailija kirjoitti:
Ei pienessä solukämpässä asustelu mitään herkkua ollut. Oikeastaan opiskeluelämässä ollut muuta hyvää kuin ettei ollut kovin suurta vastuuta ja huolet olivat loppujen lopuksi pieniä. Elämänlaatu oli korkeintaan välttävää, koska rahaa oli minimaalisen vähän.
Olisit mennyt töihin. Mulla oli rahaa koko ajan. Opiskelija saa sitä paitsi kivasti alennuksia vaikka mistä. Saa lainaa, opintorahaa ja asumistukea.
Mut muistan kyllä että jotkut oli naama nirpalla kun ei ollut rahaa kuulemma. Kun suosittelin töitä, ei huvittanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yliopistossa opiskellaan ja mitä nopeammin ulos sitä parempi. Korona-aika oli poikkeusaikaa mutta edisti varmaan monen opintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole edes missään ryhmissä ollut mukana? Pari lastani aloitti samaan aikaan, verkostoituivat heti, ja nyt vapaalla jalalla ovat tapailleet livenä. Olin kyllä tukena paljon ja sanoin aina, että toivottavasti ehtivät vielä kokemaan oikeata opiskelijaelämää. Se on kyllä onneksi käynyt toteen. Ei opiskelijaelämä muuten mitään erityisen 'nautittavaa' ole. Olihan aina jotain stressiä tenteistä siinä sivussa.
Olen opiskellut kolmessa tiedekunnassa.
Kyllä opiskelijaelämän pitäisi olla nimenomaan kivaa. Hauskinta on tutustuminen uusiin kavereihin, me-henki ja opiskelu yhdessä ja riennot.Kaikissa mun opinnoissa oli myös harjoitustöitä. Ei olisi onnistunut etänä.
Mua säälittää eniten just jotain 17-20-vuotiaat tässä tilanteessa. Opiskelijaelämän aloitus menee niin pian ohi. Sit kun aletaan valmistua niin ei siellä enää ole semmosta kivaa, vaan porukka alkaa jo hajaantua, vakiintua yms.
Ekstroverteille se on varmaan tuollaista kivaa. Itse olin jo nuorena erakkoluonne ja introvertti niin ajatuskin mistään riennoista tai uusista kavereista oli lähinnä uuvuttava. Onneksi opinnot sai hoitaa rauhassa itsekseen ilman tuollaisia. (Ja ymmärrän silti hyvin että monet muut niistä hommista nauttivat ja että oli kurja juttu että koronan aikaan opiskelijaelämää kaipaavilta jäi se kokematta)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole edes missään ryhmissä ollut mukana? Pari lastani aloitti samaan aikaan, verkostoituivat heti, ja nyt vapaalla jalalla ovat tapailleet livenä. Olin kyllä tukena paljon ja sanoin aina, että toivottavasti ehtivät vielä kokemaan oikeata opiskelijaelämää. Se on kyllä onneksi käynyt toteen. Ei opiskelijaelämä muuten mitään erityisen 'nautittavaa' ole. Olihan aina jotain stressiä tenteistä siinä sivussa.
Olen opiskellut kolmessa tiedekunnassa.
Kyllä opiskelijaelämän pitäisi olla nimenomaan kivaa. Hauskinta on tutustuminen uusiin kavereihin, me-henki ja opiskelu yhdessä ja riennot.Kaikissa mun opinnoissa oli myös harjoitustöitä. Ei olisi onnistunut etänä.
Mua säälittää eniten just jotain 17-20-vuotiaat tässä tilanteessa. Opiskelijaelämän aloitus menee niin pian ohi. Sit kun aletaan valmistua niin ei siellä enää ole semmosta kivaa, vaan porukka alkaa jo hajaantua, vakiintua yms.
Oletko tosiaan huolestunut 17-vuotiaista yliopisto-opiskelijoista? Ei ole kyllä tullut kovin monia vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mäkään siitä nauttinut. Olin ainoa nainen pääaineessani sinä vuonna aloittaneista eikä ne pojat oikein välittäneet mun kanssa tekemisissä välittäneet olla. Lapsellisimmat nauroi ja lähes kiusasi, mitä en olisi yliopistolla odottanut. Ryhmätyöt tein kaikki yksin, bileissä kävin kerran ja totesin ettei mulla ole mitään yhteistä niiden nörttipoikien kanssa joten en viihdy, sitten päätin vaan keskittyä opintoihin ja lopettaa haaveilut sen kummemmasta opiskelijaelämästä. Neljässä vuodessa maisteriksi luin sitten ja opinnot oli vaan neutraalia työtä, ei kamalaa eikä viihdyttävää tai kivaa.
Todella epäkypsää käytöstä o_O Sitä tosiaan luulisi, että yliopistossa ihmiset osaisivat käyttäytyä! Mutta eipä ne kaikki osaa edes työelämässä, joten ei ehkä sittenkään pitäisi olla yllättynyt.
Nykyisin yliopistoissa on häirintäyhdyshenkilöitä, joille voi valittaa häirinnästä. Toivottavasti nämä pystyvät oikeasti vaikuttamaan, eikä kyse ole pelkästä lakisääteisestä muodollisuudesta.
Minä ajattelisin, että opiskelusta voi kokea iloa ihan sitä kautta, että pääsee opiskelemaan itselleen mielenkiintoisia asioita, nauttimaan siitä uuden oppimisesta ja oman ammattitaidon kehittymisestä. Eikö se jo itsessään ole valtavan palkitsevaa? Jos ala on mieluinen, niin kyllä yleisfiiliksen pitäisi minusta olla plussan puolella, vaikka töitä joutuu tekemäänkin.
Mua ei erityisemmin kiinnostanut itse ala, kuten ei mikään muukaan ala. Oli vaan pakko joku ammatti valita ja it-alalla näytti riittävän töitä ja olevan hyvät palkat, joten päätin että opiskelen siitä ammatin. Ilman kiinnostusta aiheeseen se oli semmoista sisulla puurtamista ja unelmointia siitä mitä sitten kun pääsee töihin. Samanlaista se työkin on, ei kamalaa, mutta ei kivaakaan, neutraalia. Ihan ok ottaen huomioon rahallisen kompensaation määrän.
Miten it-alalla siedät sen, että siellä on paljon niitä koko ikänsä alaa harrastaneita jotka sitten on sellaisia älyttömän taitavia kaikessa? Eli miten siedät olla työssä jossa et ole lähellekään niin hyvä kuin ne muut siellä työpaikalla?
Itselläni oli 90-luvulla uran alkua ohjelmistosuunnittelijana, mutta hävetti niin se oma keskivertoisuus siellä että piti lopettaa kokonaan.
Ei ne ole minua yhtään parempia oikeasti, ei näissä hommissa. Eikä ne ole taitavia kaikesssa todellakaan. Ne yleensä osaa tiettyjä hyvin kapeita alueita hyvin, tyyliin linux ja joku tietty ohjelmointikieli jolla on tehty jotain pientä ja "coolia". Mutta ohjelmointikielet muuttuu koko ajan, ison enterprise tason projektin teko on ihan eri juttu kuin näpertää joku harrastusprojekti ja siinä tarvitaan eri taitoja, ei ne osaa valmiiksi monia keskeisiä käytännön tuon asioita kuten eri pilvialustoja, käyttöliittymäpuolen asioita yms. Heti urani alussa huomasin sen, että kas kummaa, eipä niiden osaamisista ainakaan suuryrityksille kaupallisen softan teossa juuri iloa ole meikäläiseen verrattuna. Ja monessa asiassa minä olin vahvemmilla, tyyliin asiakasrajapinnassa olo minä vs. ne ei-nörttejä tyhmänä pitävät lapselliset oman elämänsä gurut. Ne oli usein aika hukassa kun piti kommunikoida ei-teknisten loppukäyttäjien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anna sen lapsen olla. Minä olen opiskellut maisterintutkinnon niin etänä kuin vain suinkin mahdollista oli, suoritin tiedekuntatentissä kaiken minkä saatoin enkä juuri tunne näöltä oman alani professoreita, opiskelijoista puhumattakaan. Kävin nimittin päivät töissä ja opiskelin illat.
Saavutin etumatkan kun valmistuin nopeasti ja päivätyön ansiosta sain asuntolainan mieluisaan asuntoon. Eipä sitä sitten juostu illalla ulkona rahankaan puolesta. Hyvin menneen tentin jälkeen kävin ulkona ja harrastin seksiä jonkun kanssa jos onnisti. Kokemukset olivat vaihtelevia mutta irroittivat mukavasti.
Sitten meni taas kuukausi niin etten tavannut vapaa-aikanani muita kuin satisfyerin.
Valmistuin neljään vuoteen, mikä oli minusta hyvä suoritus kokonaan työn ohessa tehdyksi. Sen jälkeen olen opetellut relaamaan, kuntoilemaan ja tapaamaan ihmisiä. Siihen asti oli sellaista koulutyttömeininkiä ja se liittyi kyllä vahvasti kotikasvatukseen, niin että en olisi halunhnut äitini murehtivan ajankäytöstäni.
kaikista ei ole tuohon, arvostan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauttia opiskelusta? Ei sinne mennä nauttimaan vaan opiskelemaan ammatti. Lapsesi on oikeassa, vaikka vanhemmalla väärä ajatusmaailma.
Niin, ei se haalareissa riekkuminen ole mitään opiskelua.
Kyllä on. siinä opiskellaan ,miten luodaan sosiaalisia suhteita. Ne, jotka järjestävät nämä riekkumistapahtumat saavat kokemusta tapahtumien organisoimisesta, suhteiden luomisesta yrityksiin, prstä, some-sisältöjen luomisesta jne. Montako vinku vänky aloitusta tälläkin palstalla on yksinäisyydestä ja siitä ettei osaa olla ihmisten seurassa ja hankkia ystäviä tai edes kumppania?
Riippuu paljon minkälaiselle alalle opiskelee paljonko sitä tarvitaan. Oma työni on hyvin itsenäisesti tehtävää eikä ole 20 vuoden työuran aikana tarvinnut ikinä organisoida mitään, luoda suhteita yrityksiin, tehdä somea tms. Yksikseni istun ja konetta näpyttelen lähinnä. Ihmisten seuraa en ole ikinä edes lapsuuden jälkeen kaivannut, en ole halunnut puolisoa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yliopisto opiskelu on paljolti itseopiskelua.
Eikä opiskelijat osaa nauttia gradun tekemisestä. Joka olisi keino tutustua juuri itseään kiinnostavaan aiheeseen ja tulla sen alueen asiantuntijaksi. Se gradu vaan rypistetään kokoon mahdollisimman nopeasti vähän niin kuin yläasteella kun luettiin kokeisiin viimeisenä iltana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tytär aloitti opinnot vuosi sitten 150km kotoa. Viikko pari lähiluennoella sitten ne harveni. Onneksi perustivat erilaisia whatsapp tmv ryhmiä jotka on olleet tosi aktiivisesti käytössä. Pitäneet huolta toisistaan
Koronarajoitukset lievenivät talven ja kevään aikana ja järjestivät paljon ulkoilmatempauksia ja vaikka puistotreffejä. Onnellinen kun samassa rakennuksessa/kampuksessa opiskelee myös entisiä koulu- ja lapsuudenkavereita ja uusiakin on saanut paljon.
Kesä oli ehkä yksiäisintä aikaa kun kaikki palasivat kotipaikkakunnilleen mutta hän sai töitä opiskelukaupungista. Työt jatkuu edelleenkin opiskelujen ohessa. Tänäänkin 08-22 ensin luennot ja työt päälle.
Nauttii olostaan. Juuri kävimme vkl lounaalla hänen luonaan ja tulee kotiin käymään marraskuussa jos saa töistä vapaata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ei kestetä todellisuutta. Kaiken pitäisi olla hauskaa tai nautittavaa. Se vaan ei mene niin. Elämässä pitää oppia sietämään asioita, jotka ovat kaukana hauskasta. Se on kasvattavaa ja kehittää ongelmanratkaisukykyä sekä henkistä vahvuutta.
Opiskelu ja työ ovat erittäin suuri osa elämää, mutta on aivan ok, että ne ovat kärsimystä? Vain vapaa-ajalla ollaan sitten onnellisia?
Mikäli opiskelu ja työ on kärsimystä niin kyllä silloin on tehty väärä alavalinta.
Oma keskimmäinen aloitti yliopisto-opinnot kaksi vuotta sitten. Ennätivät pitää orientaatioviikkon ja sen tapahtumat ennenkuin meni opiskelu etäilyksi. Onneksi alaan kuuluu niin paljon harjoitustöitä, että niissä tutustui ihmisiin. Jo ensimmäisenä vuonna meni mukaan ainejärjestöön ja osakuntaan. Osakuntajutut jäi kun tuli valituksi ainejärjestön hallitukseen. Opiskelu on vaativaa ja aikaavievää ja porukka hitsautui hyvin yhteen.-siis ne, jotka osui samaan pienryhmään. Hänellä aloitti muutama hyvä lukioaikainen ystävä yhtä aikaa opinnot samassa kaupungissa, joten he ovat myös olleet toistensa tukena. Kotoa otti myös yhden lemmikin seuraksi. Ei suurempia ongelmia siis ja viime keväänä oli jo liikaakin kaikenlaista toimintaa ja tapahtumien järjestämistä.
Itsensä pitää olla aktiivinen, jotta niitä kavereita ja verkostoja saa.
Aktiivinen väärissä asiossa, ei tule valmistumaan koskaan.
Höpö höpö. Oikeasti aktiivinen ja aikaansaapa ihminen osaa käyttää aikansa tehokkaasti. Hänellä on kandinkirjoitus hyvällä mallilla kun pääsi nyt kesällä jo aloittamaan . Lisäksi harrastaa erästä urheilulajia sm-tasolla. Tulee valmistumaan alle 5 vuodessa. Pitää osata priorisoida mihin käyttää minkäkin verran aikaansa ja energiaansa.
Onko ihminen mielestäsi kone?
Ei, mutta silti kannattaa aikansa käyttää hyödykseen ,eikä lorvia. Tokihan on niin ettei kaikilla se älyllinen kapasiteetti riitä, mutta ainahan silloin voi mennä amikseen tai amkiin lepäilemään.
Kun naispuolisen työkaverini tytär 20v pääsi yliopistoon, niin tämä äiti alkoi käyttämään työpaikalla sivistyssanoja, vaikka ei ilmeisesti edes tiennyt mitä ne tarkoittavat. "Minulla ei ole nyt intressikiintoa tämän profeetan altistamiseksi." Sitä on naurettu monta viikkoa.
Onko itse käynyt yliopiston, mutta ei tee uraa mainittavasti? Kuulostaa eräältä tutulta.
Vierailija kirjoitti:
Ei muutakuin menee kaikkiin opiskelumiitteihin.
Ja tutustuu vastakkaiseen sukupuoleen kirjaimmellisesti.
Yhtään ei kannata käsijarru päällä ajaa tuossa iässä.
Totuuden sanoja nämä, opiksi parikymppisille. Tuo on kyllä uskomattoman vapaa ja huoleton elämänvaihe, se kannattaa elää ns. täysillä. Tietysti kukin tyylillään.
M38
Mun esikoinen on kirjoilla kahdessa yliopistossa. Ulkomailla ja Helsingin.
Hän on verkostoitunut hyvin, vaikka korona sulki koko sen ulkomaan viime lukuvuonna. Hän opiskeli lopulta kotoa käsin 3/4 lukuvuodesta.
Aloitti nyt myös Helsingin yliopistossa ja viihtyy oikein hyvin.
Luulen että mun lapset on oppineet verkostoitumaan nopeasti, koska ovat vaihtaneet kumpikin nivelvaiheissa koulua muutaman kerran. He osaa myös säilyttää ne entiset ystävät, mikä nykyään on somen ansiosta todella helppoa.
Molemmat näkee edelleen mm säännöllisesti kavereita joihin ovat tutustuneet 5-7-vuotiaina.
Sääliksi käy kyllä korona-ajan opiskelijoita. Opiskeluaika oli yhtä biletystä, ryyppäystä, jörnintää, morkkiksia, jatkuvaa panetusta, krapuloita, kavereiden kanssa hengailua, pelailua, kotibileitä, matkustelua, vapautta. Niin, tuli se tutkintokin siinä sivussa. Jos sosiaalinen toiminta jää pois, on yliopisto-opiskelu aika ankeaa.
Huolen ohella mukavakin lukea ketjua. Ihanaa, miten kiinnostuneita olette nuortenne elämästä ja opinnoista! Meillä kotona oli tärkeää, että hankitaan "kunnon ammatti". Äidille menin hyväuskoisena kertomaan, että haluaisin lukion jälkeen yliopistoon ja maantiedon ja biologian opettajaksi. Äiti suuttui ja kiljui, että mieluummin ojankaivaksi kuin tuollaiseksi tyhjäntoimittajaksi! Muutin omilleni ja valmistun nyt keväällä yliopistosta FM:ksi ja aineenopeksi, kunhan saan loput pedagogiset opinnot kasaan.
Hassuinta on, etteivät vanhempani tiedä tästä. He luulevat minun olevan puutarhuri. En ole uskaltanut kertoa, koska reaktio pelkkään suunnitelmaan oli niin vihamielinen.
Kun naispuolisen työkaverini tytär 20v pääsi yliopistoon, niin tämä äiti alkoi käyttämään työpaikalla sivistyssanoja, vaikka ei ilmeisesti edes tiennyt mitä ne tarkoittavat. "Minulla ei ole nyt intressikiintoa tämän profeetan altistamiseksi." Sitä on naurettu monta viikkoa.