Lue keskustelun säännöt.
Lapseni ei osaa nauttia yliopisto-opiskelusta
Opinnot alkoi korona-aikaan ja kaksi vuotta mennyt lähes täysin etänä. Ei ole tutustunut keneenkään. Nyt kai normaalimpaa opiskelua alkamassa, mutta ei ole toiveikas eikä näe enää mitään hyvää siinä. Etäopetus taisi tuhota paljon. Mitkä teidän opiskelijoiden/nuoryen vanhempien fiilikset on?
Kommentit (216)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin itse sitä, että kuinka paljon etäpainotteisesti voi tällä hetkellä opiskella yliopistossa. Siis jos vaikka nyt tänä syksynä aloittaa. Voiko valita sen, että opiskelee etänä vai onko pakko käydä paikan päällä. Mietin vaan itse tätä kun mielelläni jatkaisin asumista kotipaikkakunnalla muuton sijaan. Toki itse en päässyt edes opiskelemaan ja kysynkin tätä vaan ajatuksella, että olisiko edes mahdollista jos olisin nyt aloittanut.
Minä olen miettinyt myös, jos ensi keväänä hakisi jonnekin. Muuttaa ei voi, kun on lapset ja omakotitalo täällä, mutta voisiko hakea jonkun muunkin kaupungin yliopistoon ja opiskella etänä, vai pitääkö tyytyä oman kaupungin tarjontaan. Sosialisointia en tässä elämäntilanteessa niinkään kaipaa.
Voiko kauppatieteitä opiskella jossakin kokonaan etänä?
Nimim. toinen perheineen kaukana asuva
Korona-aikaan opiskelu oli kokonaan netissä. Läppärillä kuunneltiin luennot ja ryhmätyöt moodlessa tai pilvessä jakaen. Myös kielijutut tehtiin moodlessa. Talousoikeus soveltuu hyvin niille, jotka eivät pääse paikalle eli läppärillä soveltava tentti netissä. Ryhmätöitä ei ole talousoikeudessa. Johtamisessa on ryhmätöitä aina. Alkeiskurssilla vain yksi ehkä, joka tehdään pienryhmässä. Jatkossa yksi joka luennolla ja yksi isompi ryhmän kanssa ja tentti yksinään.
Mielenkiintoista! Tällaisesta olisi mukava kuulla enemmänkin. Onko kauppatieteissä muita etäopiskeltavia vaihtoehtoja kuin talousoikeus?
Juuri kauppatieteitä ei suositella opiskelemaan etänä, se on ihmisten kanssa olemista pitkälti vaikka osaisit poimia ja verkostoitua oikeiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna sen lapsen olla. Minä olen opiskellut maisterintutkinnon niin etänä kuin vain suinkin mahdollista oli, suoritin tiedekuntatentissä kaiken minkä saatoin enkä juuri tunne näöltä oman alani professoreita, opiskelijoista puhumattakaan. Kävin nimittin päivät töissä ja opiskelin illat.
Saavutin etumatkan kun valmistuin nopeasti ja päivätyön ansiosta sain asuntolainan mieluisaan asuntoon. Eipä sitä sitten juostu illalla ulkona rahankaan puolesta. Hyvin menneen tentin jälkeen kävin ulkona ja harrastin seksiä jonkun kanssa jos onnisti. Kokemukset olivat vaihtelevia mutta irroittivat mukavasti.
Sitten meni taas kuukausi niin etten tavannut vapaa-aikanani muita kuin satisfyerin.
Valmistuin neljään vuoteen, mikä oli minusta hyvä suoritus kokonaan työn ohessa tehdyksi. Sen jälkeen olen opetellut relaamaan, kuntoilemaan ja tapaamaan ihmisiä. Siihen asti oli sellaista koulutyttömeininkiä ja se liittyi kyllä vahvasti kotikasvatukseen, niin että en olisi halunhnut äitini murehtivan ajankäytöstäni.
Perinteinen opiskelijaelämä ei sovi kaikille, ja ne loput helposti jää ulkopuolelle. Aloitin itse opinnot v. 2014, eikä mulle muodostunut mitään porukkaa - kaikki tapahtumat oli tolkutonta ryyppäämistä, eikä se tuntunut koskaan omalta jutulta.
Yhteen harrastejärjestöön yritin liittyä yliopiston avajaismessuilla, jossa heillä oli ständi. Paikalla ollut mieshenkilö totesi, että he ei kaipaa mitään turhia täytejäseniä hyvähenkiseen ja tiiviiseen porukkaansa. En kai kukkamekossa ollut heidän silmiinsä tarpeeksi uskottava heidän alan harrastaja.
Ehdin keskittyä akateemisten ansioiden keräämiseen ja työllistyin oman alani unelmahommaan jo ennen valmistumistani. Eli lopulta kaikki meni hyvin, ja työpaikalla ihmiset on jo fiksumpia ja kypsempiä kun yliopistossa rajojaan kokeilevat parikymppiset.
Sanotaan usein, että opiskelu on ihmisen parasta aikaa, mutta ei sen tarvitse olla - ja tuo ajatus luo ihan turhia paineita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto oli ainakin rankempi introvertille, joka kaipaa vähemmän, mutta syvällisempiä ystävyyssuhteita. Näitä sentään löytyi muutamia kursseilta ja pystyi erikseen suunnitella tapaamisia. Massatapahtumissakin tuli käytyä, mutta niissä tuntui vähän teennäiseltä olla ja painottuivat juomiseen. Nyt olen ihan tyytyväisenä etätöissä ja silloin tällöin toimistolla tapaa ihmisiä.
Mä en kaipaa edes niitä syvällisempiä ystävyyssuhteita, koska en ole oppinut miten niitä muodostetaan ja ylläpidetään. Voin kyllä tutustua ihmisiin, jos on viitekehys (esim. työ, opiskelu, harrastus). Mutta jos se viitekehys poistuu, niin en minä osaa niihin ihmisiin pitää enää yhteyttä sen jälkeen.
Nyt kun olen menossa opiskelemaan, niin orientaatioviikolle suunniteltu ohjelma aiheuttaa lähinnä ahdistusta. Siellä on kaiken maailman "hengailua" ja jotain kaupunkisuunnistusta ja ties sun mitä. Juuri tuollainen hengailu isossa porukassa (meitä on yli 200) ilman mitään ohjelmaa on pahin painajainen. Fuksiryhmä (parikymmentä ihmistä) on minulle siedettävän kokoinen porukka. Niihin tapaamisiin aion osallistua, että tutustuisin edes muutamaan ihmiseen.
Oikeasti ainoa tarpeeni tutustua edes joihinkin ihmisiin on se, että pääsen mukaan ryhmätöihin, joita ei kai onneksi paljon ole. En tiedä mitä siinä voi tehdä, jos ei tunne ketään eikä pääse opiskelijoiden itse muodostamaan ryhmään.
Yleensä tämä yleinen hengailu tehdään niissä samoissa fuksiryhmissä tuutorin johdolla vaikka tapahtumaan kaikki muutkin osallistuisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ei kestetä todellisuutta. Kaiken pitäisi olla hauskaa tai nautittavaa. Se vaan ei mene niin. Elämässä pitää oppia sietämään asioita, jotka ovat kaukana hauskasta. Se on kasvattavaa ja kehittää ongelmanratkaisukykyä sekä henkistä vahvuutta.
Opiskelu ja työ ovat erittäin suuri osa elämää, mutta on aivan ok, että ne ovat kärsimystä? Vain vapaa-ajalla ollaan sitten onnellisia?
Mikäli opiskelu ja työ on kärsimystä niin kyllä silloin on tehty väärä alavalinta.
Oma keskimmäinen aloitti yliopisto-opinnot kaksi vuotta sitten. Ennätivät pitää orientaatioviikkon ja sen tapahtumat ennenkuin meni opiskelu etäilyksi. Onneksi alaan kuuluu niin paljon harjoitustöitä, että niissä tutustui ihmisiin. Jo ensimmäisenä vuonna meni mukaan ainejärjestöön ja osakuntaan. Osakuntajutut jäi kun tuli valituksi ainejärjestön hallitukseen. Opiskelu on vaativaa ja aikaavievää ja porukka hitsautui hyvin yhteen.-siis ne, jotka osui samaan pienryhmään. Hänellä aloitti muutama hyvä lukioaikainen ystävä yhtä aikaa opinnot samassa kaupungissa, joten he ovat myös olleet toistensa tukena. Kotoa otti myös yhden lemmikin seuraksi. Ei suurempia ongelmia siis ja viime keväänä oli jo liikaakin kaikenlaista toimintaa ja tapahtumien järjestämistä.
Itsensä pitää olla aktiivinen, jotta niitä kavereita ja verkostoja saa.
Aktiivinen väärissä asiossa, ei tule valmistumaan koskaan.
Höpö höpö. Oikeasti aktiivinen ja aikaansaapa ihminen osaa käyttää aikansa tehokkaasti. Hänellä on kandinkirjoitus hyvällä mallilla kun pääsi nyt kesällä jo aloittamaan . Lisäksi harrastaa erästä urheilulajia sm-tasolla. Tulee valmistumaan alle 5 vuodessa. Pitää osata priorisoida mihin käyttää minkäkin verran aikaansa ja energiaansa.
Onko ihminen mielestäsi kone?
Ei, mutta silti kannattaa aikansa käyttää hyödykseen ,eikä lorvia. Tokihan on niin ettei kaikilla se älyllinen kapasiteetti riitä, mutta ainahan silloin voi mennä amikseen tai amkiin lepäilemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauttia opiskelusta? Ei sinne mennä nauttimaan vaan opiskelemaan ammatti. Lapsesi on oikeassa, vaikka vanhemmalla väärä ajatusmaailma.
Olet ihan hukassa.
Et ole sitten opiskellut koskaan yliopistossa, ihan siltä vaikuttaa., Opiskelu on myös verkostoitumista muiden opiskelijoiden ja tulevien työkaverien kanssa. Näillä suhteilla voi olla elinikäiset vaikutukset ja ne auttavat työelämässä. Yksinpuurtajat harvemmin pärjäävät, katsopa vaikka nykyisiä huippujohtajia, kaikilla heillä on aika mittava opiskelutausta
/yliopisto-ope
Ne pääsee helpommalla .jotka tekee yhteistyötä muiden kanssa esim. opiskelussa. Study smart, not hard.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tein koko tutkinnon kahdessa vuodessa etänä. Enää työharjoittelu 3kk missä aloitan gradun. Ei tullut haalaria ostettua.
Millä alalla mahdollista näin kaikki etänä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein koko tutkinnon kahdessa vuodessa etänä. Enää työharjoittelu 3kk missä aloitan gradun. Ei tullut haalaria ostettua.
Millä alalla mahdollista näin kaikki etänä?
Ainakin tietotekniikan ja tietojenkäsittelyn maisteriohjelmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein koko tutkinnon kahdessa vuodessa etänä. Enää työharjoittelu 3kk missä aloitan gradun. Ei tullut haalaria ostettua.
Millä alalla mahdollista näin kaikki etänä?
Ainakin tietotekniikan ja tietojenkäsittelyn maisteriohjelmat.
Itse suoritin FM- ja FT-tutkinnot humanistisessa tiedekunnassa asumatta koskaan opiskelukaupungissani, mitä nyt gradu- ja tutkijaseminaareihin piti osallistua.
Yksinhän yliopisto-opintoja muutenkin tehdään suurimmaksi osaksi. Yksin opiskelun taito on avaintaito opiskelussa myös muulloin kuin korona-aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nauttia opiskelusta? Ei sinne mennä nauttimaan vaan opiskelemaan ammatti. Lapsesi on oikeassa, vaikka vanhemmalla väärä ajatusmaailma.
Yliopisto ei ole amis.
Siellä on todella usein mahdollisuuksia mennä uusiin ryhmiin koko ajan - uusi kurssi alkaa, pienryhmätyöt jne. Uusia yrityksiä kehiin, kyllä vielä ehtii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin itse sitä, että kuinka paljon etäpainotteisesti voi tällä hetkellä opiskella yliopistossa. Siis jos vaikka nyt tänä syksynä aloittaa. Voiko valita sen, että opiskelee etänä vai onko pakko käydä paikan päällä. Mietin vaan itse tätä kun mielelläni jatkaisin asumista kotipaikkakunnalla muuton sijaan. Toki itse en päässyt edes opiskelemaan ja kysynkin tätä vaan ajatuksella, että olisiko edes mahdollista jos olisin nyt aloittanut.
Minä olen miettinyt myös, jos ensi keväänä hakisi jonnekin. Muuttaa ei voi, kun on lapset ja omakotitalo täällä, mutta voisiko hakea jonkun muunkin kaupungin yliopistoon ja opiskella etänä, vai pitääkö tyytyä oman kaupungin tarjontaan. Sosialisointia en tässä elämäntilanteessa niinkään kaipaa.
Voiko kauppatieteitä opiskella jossakin kokonaan etänä?
Nimim. toinen perheineen kaukana asuva
Korona-aikaan opiskelu oli kokonaan netissä. Läppärillä kuunneltiin luennot ja ryhmätyöt moodlessa tai pilvessä jakaen. Myös kielijutut tehtiin moodlessa. Talousoikeus soveltuu hyvin niille, jotka eivät pääse paikalle eli läppärillä soveltava tentti netissä. Ryhmätöitä ei ole talousoikeudessa. Johtamisessa on ryhmätöitä aina. Alkeiskurssilla vain yksi ehkä, joka tehdään pienryhmässä. Jatkossa yksi joka luennolla ja yksi isompi ryhmän kanssa ja tentti yksinään.
Mielenkiintoista! Tällaisesta olisi mukava kuulla enemmänkin. Onko kauppatieteissä muita etäopiskeltavia vaihtoehtoja kuin talousoikeus?
Juuri kauppatieteitä ei suositella opiskelemaan etänä, se on ihmisten kanssa olemista pitkälti vaikka osaisit poimia ja verkostoitua oikeiden kanssa.
Riippuu pääaineesta; jos johtamista opiskelee, on tietty tärkeää olla ihmisten kanssa, samoin markkinoinnissa. Sitten rahoitus ei välttämättä ole lainkaan "ihmisten kanssa olemista" vaan joku tilintarkastaja katselee lähinnä dokumentteja ja tekee raporttejaan ihmisiä näkemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mäkään siitä nauttinut. Olin ainoa nainen pääaineessani sinä vuonna aloittaneista eikä ne pojat oikein välittäneet mun kanssa tekemisissä välittäneet olla. Lapsellisimmat nauroi ja lähes kiusasi, mitä en olisi yliopistolla odottanut. Ryhmätyöt tein kaikki yksin, bileissä kävin kerran ja totesin ettei mulla ole mitään yhteistä niiden nörttipoikien kanssa joten en viihdy, sitten päätin vaan keskittyä opintoihin ja lopettaa haaveilut sen kummemmasta opiskelijaelämästä. Neljässä vuodessa maisteriksi luin sitten ja opinnot oli vaan neutraalia työtä, ei kamalaa eikä viihdyttävää tai kivaa.
Todella epäkypsää käytöstä o_O Sitä tosiaan luulisi, että yliopistossa ihmiset osaisivat käyttäytyä! Mutta eipä ne kaikki osaa edes työelämässä, joten ei ehkä sittenkään pitäisi olla yllättynyt.
Nykyisin yliopistoissa on häirintäyhdyshenkilöitä, joille voi valittaa häirinnästä. Toivottavasti nämä pystyvät oikeasti vaikuttamaan, eikä kyse ole pelkästä lakisääteisestä muodollisuudesta.
Minä ajattelisin, että opiskelusta voi kokea iloa ihan sitä kautta, että pääsee opiskelemaan itselleen mielenkiintoisia asioita, nauttimaan siitä uuden oppimisesta ja oman ammattitaidon kehittymisestä. Eikö se jo itsessään ole valtavan palkitsevaa? Jos ala on mieluinen, niin kyllä yleisfiiliksen pitäisi minusta olla plussan puolella, vaikka töitä joutuu tekemäänkin.
Mua ei erityisemmin kiinnostanut itse ala, kuten ei mikään muukaan ala. Oli vaan pakko joku ammatti valita ja it-alalla näytti riittävän töitä ja olevan hyvät palkat, joten päätin että opiskelen siitä ammatin. Ilman kiinnostusta aiheeseen se oli semmoista sisulla puurtamista ja unelmointia siitä mitä sitten kun pääsee töihin. Samanlaista se työkin on, ei kamalaa, mutta ei kivaakaan, neutraalia. Ihan ok ottaen huomioon rahallisen kompensaation määrän.
Miten it-alalla siedät sen, että siellä on paljon niitä koko ikänsä alaa harrastaneita jotka sitten on sellaisia älyttömän taitavia kaikessa? Eli miten siedät olla työssä jossa et ole lähellekään niin hyvä kuin ne muut siellä työpaikalla?
Itselläni oli 90-luvulla uran alkua ohjelmistosuunnittelijana, mutta hävetti niin se oma keskivertoisuus siellä että piti lopettaa kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mäkään siitä nauttinut. Olin ainoa nainen pääaineessani sinä vuonna aloittaneista eikä ne pojat oikein välittäneet mun kanssa tekemisissä välittäneet olla. Lapsellisimmat nauroi ja lähes kiusasi, mitä en olisi yliopistolla odottanut. Ryhmätyöt tein kaikki yksin, bileissä kävin kerran ja totesin ettei mulla ole mitään yhteistä niiden nörttipoikien kanssa joten en viihdy, sitten päätin vaan keskittyä opintoihin ja lopettaa haaveilut sen kummemmasta opiskelijaelämästä. Neljässä vuodessa maisteriksi luin sitten ja opinnot oli vaan neutraalia työtä, ei kamalaa eikä viihdyttävää tai kivaa.
Todella epäkypsää käytöstä o_O Sitä tosiaan luulisi, että yliopistossa ihmiset osaisivat käyttäytyä! Mutta eipä ne kaikki osaa edes työelämässä, joten ei ehkä sittenkään pitäisi olla yllättynyt.
Nykyisin yliopistoissa on häirintäyhdyshenkilöitä, joille voi valittaa häirinnästä. Toivottavasti nämä pystyvät oikeasti vaikuttamaan, eikä kyse ole pelkästä lakisääteisestä muodollisuudesta.
Minä ajattelisin, että opiskelusta voi kokea iloa ihan sitä kautta, että pääsee opiskelemaan itselleen mielenkiintoisia asioita, nauttimaan siitä uuden oppimisesta ja oman ammattitaidon kehittymisestä. Eikö se jo itsessään ole valtavan palkitsevaa? Jos ala on mieluinen, niin kyllä yleisfiiliksen pitäisi minusta olla plussan puolella, vaikka töitä joutuu tekemäänkin.
Mua ei erityisemmin kiinnostanut itse ala, kuten ei mikään muukaan ala. Oli vaan pakko joku ammatti valita ja it-alalla näytti riittävän töitä ja olevan hyvät palkat, joten päätin että opiskelen siitä ammatin. Ilman kiinnostusta aiheeseen se oli semmoista sisulla puurtamista ja unelmointia siitä mitä sitten kun pääsee töihin. Samanlaista se työkin on, ei kamalaa, mutta ei kivaakaan, neutraalia. Ihan ok ottaen huomioon rahallisen kompensaation määrän.
Miten it-alalla siedät sen, että siellä on paljon niitä koko ikänsä alaa harrastaneita jotka sitten on sellaisia älyttömän taitavia kaikessa? Eli miten siedät olla työssä jossa et ole lähellekään niin hyvä kuin ne muut siellä työpaikalla?
Itselläni oli 90-luvulla uran alkua ohjelmistosuunnittelijana, mutta hävetti niin se oma keskivertoisuus siellä että piti lopettaa kokonaan.
En ole se jolle vastasit, mutta ei it-allalla läheskään kaikki ole mitenkään erityisen hyviä tai koko ikänsä alaa harrastaneita. Enemmistö ihan taviksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mäkään siitä nauttinut. Olin ainoa nainen pääaineessani sinä vuonna aloittaneista eikä ne pojat oikein välittäneet mun kanssa tekemisissä välittäneet olla. Lapsellisimmat nauroi ja lähes kiusasi, mitä en olisi yliopistolla odottanut. Ryhmätyöt tein kaikki yksin, bileissä kävin kerran ja totesin ettei mulla ole mitään yhteistä niiden nörttipoikien kanssa joten en viihdy, sitten päätin vaan keskittyä opintoihin ja lopettaa haaveilut sen kummemmasta opiskelijaelämästä. Neljässä vuodessa maisteriksi luin sitten ja opinnot oli vaan neutraalia työtä, ei kamalaa eikä viihdyttävää tai kivaa.
Todella epäkypsää käytöstä o_O Sitä tosiaan luulisi, että yliopistossa ihmiset osaisivat käyttäytyä! Mutta eipä ne kaikki osaa edes työelämässä, joten ei ehkä sittenkään pitäisi olla yllättynyt.
Nykyisin yliopistoissa on häirintäyhdyshenkilöitä, joille voi valittaa häirinnästä. Toivottavasti nämä pystyvät oikeasti vaikuttamaan, eikä kyse ole pelkästä lakisääteisestä muodollisuudesta.
Minä ajattelisin, että opiskelusta voi kokea iloa ihan sitä kautta, että pääsee opiskelemaan itselleen mielenkiintoisia asioita, nauttimaan siitä uuden oppimisesta ja oman ammattitaidon kehittymisestä. Eikö se jo itsessään ole valtavan palkitsevaa? Jos ala on mieluinen, niin kyllä yleisfiiliksen pitäisi minusta olla plussan puolella, vaikka töitä joutuu tekemäänkin.
Mua ei erityisemmin kiinnostanut itse ala, kuten ei mikään muukaan ala. Oli vaan pakko joku ammatti valita ja it-alalla näytti riittävän töitä ja olevan hyvät palkat, joten päätin että opiskelen siitä ammatin. Ilman kiinnostusta aiheeseen se oli semmoista sisulla puurtamista ja unelmointia siitä mitä sitten kun pääsee töihin. Samanlaista se työkin on, ei kamalaa, mutta ei kivaakaan, neutraalia. Ihan ok ottaen huomioon rahallisen kompensaation määrän.
Miten it-alalla siedät sen, että siellä on paljon niitä koko ikänsä alaa harrastaneita jotka sitten on sellaisia älyttömän taitavia kaikessa? Eli miten siedät olla työssä jossa et ole lähellekään niin hyvä kuin ne muut siellä työpaikalla?
Itselläni oli 90-luvulla uran alkua ohjelmistosuunnittelijana, mutta hävetti niin se oma keskivertoisuus siellä että piti lopettaa kokonaan.
En ole se jolle vastasit, mutta ei it-allalla läheskään kaikki ole mitenkään erityisen hyviä tai koko ikänsä alaa harrastaneita. Enemmistö ihan taviksia.
Joo toki, enhän sitä kysynyt. Vaan että miten sietää sen että ei ole parhaimmistoa? Miten siellä nerojen keskellä kehtaa olla?
Ei tänne olla tultu nauttimaan.
- tohtorikoulutettava
Mua ei erityisemmin kiinnostanut itse ala, kuten ei mikään muukaan ala. Oli vaan pakko joku ammatti valita ja it-alalla näytti riittävän töitä ja olevan hyvät palkat, joten päätin että opiskelen siitä ammatin. Ilman kiinnostusta aiheeseen se oli semmoista sisulla puurtamista ja unelmointia siitä mitä sitten kun pääsee töihin. Samanlaista se työkin on, ei kamalaa, mutta ei kivaakaan, neutraalia. Ihan ok ottaen huomioon rahallisen kompensaation määrän.