Mitä kannattaa tehdä, kun parisuhteemme tila on riippuvainen aviopuolisoni henk koht stressin määrästä?
Silloin, kun aviopuolisoni omassa elämässä eli vaikka töissä, ystävien kanssa, vanhempiensa suhteen jne on kaikki mukavasti, meillä menee liitossa hyvin. Eli parisuhteen tila on hyvä ja hän aviopuolisona oikein hyvä eli kiva, huomioiva, kotonakin ahkera. Silloin kun hänellä taas on stressiä vanhempiinsa liittyen, ongelmia työpaikalla tai joki ystävä käyttäytynyt törkeästi, niin meidän parisuhteen tila on jopa karsea. Hän on helposti suuttuva, kaikesta negatiivisesti ajatteleva, suoraan sanottuna ääli ö. Ja silloin hän on myös tyytymätön minuun ja liittoomme. Tilanne on jopa niin paha, että näinä aikoina usein suunnittelen tulostavani avioeropaperit.
Onhan tästä kotona puhuttu, mutta kun huonojen kausien syynä ei ole mikään parisuhteestamme johtuva asia, niin aika vähän voin tehdä ja parisuhdekiemuroiden vatvominen yhdessä ei tilannetta ratkaise.
Mitä siis kannattaa tehdä?
Kommentit (46)
Kuulostaa joltain persoonallisuushäiriöltä. Vaativa, epävakaa? Niitähän on myös sekamuotoisia, eli piirteitä voi olla useammasta. Persoonallisuushäiriöön taas suositellaan hoidoksi terapiaa.
Joka tapauksessa kannattaa käydä pariterapeutilla, ehkä jo yksi kerta avartaa puolisoasi ymmärtämään miten stressinsä vaikuttaa myös parisuhteeseen.
Eihän ihminen voi töitäänkään jättää tekemättä, vaikka elämässä olisi konflikti jollain muulla osa-alueella. Se että suhde on kaiken muun roskakori viestii siitä, ettei kumppani pidä sitä arvossa vaan itsestäänselvyytenä, jopa hyväksikäyttää sinua emotionaalisesti.
Vedä rajat. Joko diilaat sen kanssa että suhde on jonkinlaisessa off-tilassa kun kumppanilla menee huonosti, mihin sinä et voi vaikuttaa, tai eroa. Oma asunto tai muu tila auttaa huomattavasti. Se on sitten toinen asia haluaako olla yhdessä epäluotettavan tuuliviirin kanssa.
Vierailija kirjoitti:

Kyllä näitä aloituksen kaltaisia tyyppejä työelämässä näkyy. Paljonkin. Esim sote-alalla. Tiuskivat muille, kaatavat pahan olonsa muiden niskaan ja tekevät vain minimin. Katsos kun stressaa ja silleen.
Vierailija kirjoitti:
Eli ei osaa erottaa omia ja parisuhdeongelmia toisistaan? Tuo ei ole kovin harvinaista ja itse asiassa naisilla aina näin, jos se lohduttaa.
Meillä meni ihan toisinpäin.
Tyttöystäväni on tuollainen. Ja hän pyytää ja vaatii minua lohduttamaan häntä kun hän on oman stressinsä takia huutanut ja äyskinyt minulle. Kun hän on se, jolla on stressiä kerran. Että siksi hän on se, jota pitää lohduttaa. Hän ei vain tiedä, että jätän hänet kohta tämän asian vuoksi.