Nyt on muotia omien rajojen vetäminen. Mietin, meneekö se välillä itsekkyyden puolelle?
Osataan vetää rajat: nyt en valitettavasti jaksa/kykene, ja tarvitsen omaa aikaa.
Mutta entä jos tilanne on se, että lähimmäisellä menee todella huonosti? Hän on hyvin sairas ja tarvitsisi apua, esimerkiksi. Hän ei pysty vaikkapa siivoamaan, tekemään ruokaa jne.
Tai jos lapsi voi huonosti. Hän kaipaisi kipeästi aikuisen huomiota, hellyyttä, kuuntelua, sitäkin, että tämä ottaisi joskus vastaan hänen ärsyttävän, mutta niin tarpeellisen kiukun.
Sanotaanko näissäkin tilanteissa: nyt tarvii vetää omat rajat.
Kommentit (95)
Kyllä varmasti. Asioilla on aina muutama puoli
Vierailija kirjoitti:
Onko itsekkyys pahasta noissakaan tilanteissa? Missä sanotaan, että ihminen on jotain velkaa toisille (satuolennot sikseen)?
Niin, tämähän on arvokysymys. Minun arvoihin kuuluu, että toisista, erityisesti heikommista, pidetään huolta.
Onhan sellainenkin yhteiskunta toki mahdollinen, että vaivaiset ja hankalat tapaukset heitetään kalliolta alas
1. Huoli-ilmoitus
2. Lastenhoitaja, aikuiselle lapselle Better Help isuntoja
Ruokaa saa Woltista, siivouksen Torista. Jotkin siivousfirmat myy lahjakortteja, samoin Wolt.
Se, että minä olen sattunut syntymään tähän maailmaan terveenä ja suhteellisen korkealla älykkyysosamäärällä on minulle signaali vain siitä, että kaikkeen pitää suhtautua nöyrästi. On autettava niitä, joilla ei ole niin hyvät lahjat elämään.
Olisi ylimielistä ajatella, että koska minä olen sattunut voittamaan geenibingossa, se olisi minulle jonkinlainen syy itsekeskeinen
Ja auttaako ap itse vaikkei edes enää jaksaisi? On helppo tuomita sivusta kun ei itse mitään tee.
Elämä on paljon enemmän tuuripeliä kuin keskimääräinen kokoomuslainen luulee.
Entä jos se sairas aikuinen on jo puoli vuotta joka päivä kinunnut apua? Silloin osoite on maksettu apu (henkilökohtainen avustaja yms), ei niinkään läheiset joilla on omatkin huolet tehtävänä. Lapsenkaan kohdalla ei kiukkua tarvitse loputtomiin sietää, vaan apua saa hakea esim. koulukuraattorilta.
Minusta rajan voi vetää siihen miten se minuun itseeni vaikuttaa. En ole velvollinen auttamaan ketään, mutta teen niin ilomielin jos minulla on aikaa ja oma vointini on sellainen että jaksan. Silloin kun tehdään asioita, koska tunnemme pakkoa tai vaatimusta ( joko sisäistä tai ulkoista ) niin sellainen ei ole kovin rehellistä ja voidaan ajatella jopa manipulointina eli oman julkisuuskuvan kiillottamisena. Autettavalle voi olla aivan yhdentekevää mitä on motiivisi kunhan homma hoituu, mutta jos se ei ole itsestä lähtöistä niin se voi ajan kanssa kuluttaa henkisesti ja aiheuttaa katkeruutta.
Aloituksessa ei ole päätä eikä häntää.
Joo netti on täynnä näitä että seuraa vain sydäntäsi, mieti vain omaa jaksamistasi ja hyviä vibojasi , ole armollinen itsellesi mietelauseita. Ok, aina ei tarvitse mennä jos ystävä pyytää mutta jos ei koskaan mene, ei ole enää ystävääkään.
Pitää miettiä kokonaisuutta: olenko kokonaisuutena ihan hyvä ystävä, teenkö niin kuin haluaisin itselleni tehtävän.
Hyvä energia virtaa nimenomaan myös muihin päin, kun annat niin saatkin.
En enää tapaile henkilöitä joilla on jotain feministisiä näkökulmia. #ei miesvihalle.
Vierailija kirjoitti:
Ruokaa saa Woltista, siivouksen Torista. Jotkin siivousfirmat myy lahjakortteja, samoin Wolt.
Suomessa on enemmän paikkakuntia, joissa ei Wolt toimi kuin niitä, joissa se toimii. Ei kaikki asu Helsingissä (vielä)
Aika reaalimaailmasta irtaantunutta kirjoittelua.
Rajojen vetämisellä tarkoitetaan lähinnä omien voimavarojen huomioimista ja hyväksikäytön torjumIsta.
Myös autettavan on hyvä ymmärtää, että apua käytännön asioihin saa yleensä ostamalla, jos siihen ei ole varaa, tulee tyytyä minimitasoon avunpyytämisessä muilta eikä vaatia toista siivoamaan kotiaan kiiltäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Ja auttaako ap itse vaikkei edes enää jaksaisi? On helppo tuomita sivusta kun ei itse mitään tee.
😀 minusta Ap ei tuomitse vaan pohtii
Vierailija kirjoitti:
En enää tapaile henkilöitä joilla on jotain feministisiä näkökulmia. #ei miesvihalle.
Olet siis sulkenut lähes kaikki suomalaiset sukupuoleen katsomatta pois tapailuoptioista. Hyvä, sinua ei kaivata.
Jos on tilanne, että oma jaksaminen menee rajoilla, että pienikin ylimääräinen voi katkaista kamelin selän, on syytä vetää rajoja myös läheisille. Muuten omassa perheessä autetaan lähimmäisiä. Jos ei juuri nyt ole omia voimia, autetaan hankkimaan apua muilta tai tarpeen tullen ammattilaisilta. Läheiset ovat se tukiverkko jossa vuorollaan tuetaan kun on tarvetta. Eteenkin lapsia ja nuoria tulee tukea.
Palkkatöiden suhteen rajojen vetäminen on vaan tervettä. Aina. Kun sinulla vuorostasi elämä heittää, läheisesi ovat ne jotka tulevat hätiin. Ei työpaikka, ei luottamustoimet, ei muka-tärkeät verkostot. Sen ymmärtää usein vasta kun jotain sattuu, että ketkä ovat ne todelliset tukijat.
Vierailija kirjoitti:
Se, että minä olen sattunut syntymään tähän maailmaan terveenä ja suhteellisen korkealla älykkyysosamäärällä on minulle signaali vain siitä, että kaikkeen pitää suhtautua nöyrästi. On autettava niitä, joilla ei ole niin hyvät lahjat elämään.
Olisi ylimielistä ajatella, että koska minä olen sattunut voittamaan geenibingossa, se olisi minulle jonkinlainen syy itsekeskeinen
Sinun älykkyytesi ei vaikuta korkealta. Kanssamieliset kaiken parantajat ovat aiheuttaneet mm. väestöräjähdyksen ja sen että autettavia on aina vain enemmän ja enemmän. Samoin olette luoneet modernin rasszzzismin. Lopputulema ns. avustanne tulee olemaan maailman romahdus ja palo. Omaa kansaa ei pidä mennä auttamaan, se on haitallista joten kohteenne on todellisuudessa aina se kaikista haitallisin. Polku tuhoon on kivetty hyvillä aikeilla.
No jossain määrin joo. Mun mielestä ihmiset on hyvin itsekkäitä nykyään, ehkä se saattaa johtua osaksi siitäkin, ettei uskalleta asettaa rajoja toisille ihmisille varhaisessa vaiheessa ja jossain vaiheessa menee ns kuppi nurin, jolloin rajat asetetaan liian tiukoiksi.
Itse olen ratkaissut asian niin, että voin auttaa mutta mikään likasanko en suostu olemaan. Eli ekassa tapauksessa autan, mutta teen heti selväksi, että odotan vastapuolelta myös minun kunnioitusta ja ystävällisyyttä, mikäli toinen yrittää kohdella huonosti. Eli ei mitään orjuutusta eikä pahan olon purkua minuun.
Oman lapsen kanssa asetan rajan myös siihen, että minua on kohdeltava hyvin, eikä saa vihaisenakaan haukkua eikä käyttää väkivaltaa. Yritän parhaani mukaan olla tukena vaikeassa tunteessa, mutta en siedä epäkunnioitusta. Siinä mielessä olen aika tiukka.
Onko itsekkyys pahasta noissakaan tilanteissa? Missä sanotaan, että ihminen on jotain velkaa toisille (satuolennot sikseen)?