Lue keskustelun säännöt.
Nuoren kotiin on hommattava kaikki mummon mieleen, koska mummo haluaa maksaa
Tilanne on siis se, että tytär pääsi opiskelemaan eri paikkakunnalle ja nyt on sitten jotain hankintoja opiskelijakämppään tehtävä.
Hyvän ja himoitun opiskelupaikan johdosta äitini ilmoitti, että hän haluaa ostaa lapsenlapselleen tavaroita ja huonekaluja. Tyttö otti tietysti iloisena tiedon vastaan, sillä nuorella ei itsellään liikaa rahaa ole ja mummo on kerryttänyt omaisuutta kohtuullisesti.
Kun sitten tuli sängyn, ruokapöydän, sohvan ja kodinkoneiden ostamisen aika ja lähdimme kiertelemään kauppoja, ei tytön mieltymyksillä tai toiveilla ollut mitään merkitystä. Mummo päättää, koska mummo maksaa. Nuoren toiveet ja mieltymykset olivat pääsääntöisesti edullisempia, jotta rahasta ei ole kyse. Kyse on siitä, että mummon täytyy saada päättää koska mummo maksaa. Esimerkiksi sänkyyn mummo oli valmis laittamaan rahaa pari tonnia ja hän olikin jo valmiiksi katsonut omasta mielestään sopivan. Tyttö kuitenkin kertoi että häntä miellyttää toisenlainen sänky, mutta mummo jankkaa ja jankkaa että miksi hänen valitsemansa sänky olisi parempi.
Mikrossa mummo haluaa vain tiettyä merkkiä, joka maksaa, ja nuoren toiveilla ei ole loppupeleissä mitään väliä.
Sama imurissa. Imuri pitää olla iso, monen sadan Miele. Tytär miettii pientä asuntoa ja on kallistumassa varsi-imuriin, säilytystilan puutteen ja käyttömahdollisuuksien vuoksi. Mummolle tämä on punainen vaste, sillä hän ei voi sietää varsi-imureita. Hän haluaa ostaa perinteisen.
Olemme muutaman kerran nyt käyneet yhdessä kiertämässä kauppoja ja käytännössä mitään ei olla saatu ostettua mummon laskuun, koska mummo ei hyväksy nuoren valintaa.
Nuori on itse käynyt ostamassa myöhemmin haluamansa tuotteen tai minä olen maksanut sen mikä on tyttären mielestä paras.
Mummo uhriutuu nyt että tytär on vaikea, eikä osaa päättää mitä haluaa ( kun ei halua juuri sitä mitä mummo haluaa ostaa).
Olemmekin jättäneet jo mummon kokonaan pois näiltä ostosreissuilta. Sohvan olen luvannut maksaa, mutta nuori saa sen vasta myöhemmin syksyllä, eikä se ehdi siis muuttokuormaan. Mummo olisi ostanut yksiöön ison kalliin sohvan ( minkä olisi itselleenkin kelpuuttanut) , mutta koska tytär koki sen liian suureksi ja epäkäytännölliseksi opiskelijakämppään, mummo ei sitten osta mitään.
Miksi lahjanostajan täytyy saada päättää saajan puolesta aivan kaikki?
Onko tämä joku 40 -luvulla syntyneiden ominaisuus vai mitä?
Kommentit (1420)
Kuvausten perusteella eivät ole omenat kauas puistaan pudonneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun nuori (ei siis muori) valitti rahan vähyyttä. Sitten suunnitteli käyvänsä erään kurssin. Otin kopin ja ehdotin, että voin maksaa muutaman tonnin kurssimaksun, kun katsoin sen edistävän hänen työllistymistään. Nuori sanoi heti, että jos sä haluat rahojas jaella, niin osta mulle sähköpyörä.
No, rahat jäi antamatta, kun huomasin ettei nuori ole kiinnostunut taloudellisen tilanteensa parantamisesta, vaikka tarjosin täsmäapua juuri siihen.
Vierailija kirjoitti:
Olisin vaan tyytyväinen, jos mummo ostaisi laadukasta tavaraa. Kiitollinen.
Miksi nuoren pitäisi tuntea kiitollisuutta siitä että mummo päättää millaista tavaraa nuoren asuntoon ostetaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin vaan tyytyväinen, jos mummo ostaisi laadukasta tavaraa. Kiitollinen.
Miksi nuoren pitäisi tuntea kiitollisuutta siitä että mummo päättää millaista tavaraa nuoren asuntoon ostetaan?
Mä uskon, että tätä ongelmaa ei tajua, ellei ole sitä kokenut.
Ja se ongelman ydin ei ole ne tavarat, vaan mummun käytös. Tavarat ovat väline, jolla mummu yrittää hallita tässä tapauksessa tyttärentyttärtä.
Oikeastaan ihan hyvä vaan, että ostetaan kerralla kunnollista, kun kerran ostoksille lähdetään, niin ei tartte sitten köyhyyden, nuukailun, vaatimattomuuden, pihistelyn ym. takia ostaa kaikkea uusiksi sitten puolen vuoden päästä. Jos siinä kerran maksaja on. Monilla muilla taas on just se ongelma, että ei ole rahaa ostaa, eikä siihen löydy maksajaa, kun koko suku on samanlaista työtöntä ja kouluttamatonta köyhää. Menee sitten velan teoksi ja kaikki maksetaan korkojen kera.
Mutta tuo on huono, että maksaja, tässä tapauksessa jääräpää mummo, on määräämässä mitä ja millaista ostetaan, kun nää on mun rahat. Eihän pankkikaan määrää lainan ottajaa, että mistä sä ostat asunnon, millaisen asunnon ja mitä merkkiä ja mallia sen auton on oltava. Toi on tosi tyhmää. Taas se tyypillinen minä minä minä.
Olisipa itselläkin ollut mummo tai joku muu sukulainen, joka olisi maksanut kaiken, kun lähdin nuorena kotoa pois. Olisi ollut vähän erinäköinen nuoruus, kun olisi voinut laittaa palkkansa muuhun kuin osamaksujen makseluun. Siitäkin pelkkää harmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin vaan tyytyväinen, jos mummo ostaisi laadukasta tavaraa. Kiitollinen.
Miksi nuoren pitäisi tuntea kiitollisuutta siitä että mummo päättää millaista tavaraa nuoren asuntoon ostetaan?
Mä uskon, että tätä ongelmaa ei tajua, ellei ole sitä kokenut.
Ja se ongelman ydin ei ole ne tavarat, vaan mummun käytös. Tavarat ovat väline, jolla mummu yrittää hallita tässä tapauksessa tyttärentyttärtä.
Erityinen hallintaoire on se, että sekään ei kelpaa, että lapsi ja lapsenlapsi ostaa ja maksaa itse.
Se olisikin niin helppoa, jos voisi vaan sanoa nätisti "kiitos tarjouksesta, mutta ostetaan itse mieluisat" niin kuin normaalien ihmisten kanssa voi tehdä. Jankuttamaan jääminen "kyllä mä nyt väkisin haluan ostaa ja valita teidän puolestanne!" on tosi erikoista käytöstä, eikä sellaiseen esim. työelämässä törmää.
Mun äitini on sellainen ns pakkoauttaja eli kun on oikein väsynyt, valvonut, kipeä, kuumeessa tms, hän tunkee auttamaan, ei hellitä kirveelläkään ja lopulta on järkyttävä sota päällä, kun hän on kaikkensa tehnyt ja mikään ei kelpaa ja kun hän hyvää hyvyyttään.
Sitten hän suuttuu myös, jos pyytää jotakuta muuta, koska olisihan hän nyt ja miksei hän kelpaa jne.
Aivan päättymätön kehä kamalaa käytöstä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin vaan tyytyväinen, jos mummo ostaisi laadukasta tavaraa. Kiitollinen.
Miksi nuoren pitäisi tuntea kiitollisuutta siitä että mummo päättää millaista tavaraa nuoren asuntoon ostetaan?
Mä uskon, että tätä ongelmaa ei tajua, ellei ole sitä kokenut.
Ja se ongelman ydin ei ole ne tavarat, vaan mummun käytös. Tavarat ovat väline, jolla mummu yrittää hallita tässä tapauksessa tyttärentyttärtä.
Erityinen hallintaoire on se, että sekään ei kelpaa, että lapsi ja lapsenlapsi ostaa ja maksaa itse.
Se olisikin niin helppoa, jos voisi vaan sanoa nätisti "kiitos tarjouksesta, mutta ostetaan itse mieluisat" niin kuin normaalien ihmisten kanssa voi tehdä. Jankuttamaan jääminen "kyllä mä nyt väkisin haluan ostaa ja valita teidän puolestanne!" on tosi erikoista käytöstä, eikä sellaiseen esim. työelämässä törmää.
Mun sukulaisella on tuollainen taipumus eikä hän ole viihtynyt normaalissa työelämässä koskaan. Enpä muuten ole koskaan tullut ajatelleeksi tätä...
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini on sellainen ns pakkoauttaja eli kun on oikein väsynyt, valvonut, kipeä, kuumeessa tms, hän tunkee auttamaan, ei hellitä kirveelläkään ja lopulta on järkyttävä sota päällä, kun hän on kaikkensa tehnyt ja mikään ei kelpaa ja kun hän hyvää hyvyyttään.
Sitten hän suuttuu myös, jos pyytää jotakuta muuta, koska olisihan hän nyt ja miksei hän kelpaa jne.
Aivan päättymätön kehä kamalaa käytöstä!
Halutaan tehdä mahdollisimman suuri vaikutus! Eli tullaan kovasta kuumeesta kärsivän kämppään tekemään suursiivous, että ollaan mahdollisimman näkyväksi avuksi!
Vaikka paras apu olisi vain pyydettäessä tuoda särkylääkettä ja mehukeittoa. Tiskit voi samalla nostaa kolistelematta koneeseen ja sitten jättää toisen nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoin pojalleni, että osallistun sitten kuluihin kun ovat lapsenlapseni kanssa ensin hankkineet opiskelija-asuntoon kaikenlaista tarvittavaa. Itse opiskelijapoika valitkoon kun isänsä kanssa kaupoilla
käyvät.
Kuulostaa mummo hiukan tekopyhältä🙄 ensin tarjoutuu olemaan rahallisesti avuksi ja sitten ehkä tahallaan metsästää tavaraa jota vastapuoli ei halua jotta voi uhriutua tyyliin "MINÄ OLEN VALMIS AUTTAMAAN SINUA, MUTTA MIKÄÄN EI KELPAA!" ja sitten vedetään vielä pienet tekoitkut ja yritetään saada aiheutettua vastapuolessa syyllisyyden tunnetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nää on niitä samoja mummuja, jotka väkisin ostavat hää-, rippi- ja yo-lahjoiksi jotain aaltovaaseja, vaikka nuoret ovat toivoneet rahaa lahjaksi. Paheksutaan sellaista, mitä päivänsankari toivoo. Ei mee mun jakeluun...
Meillä on kyllä hyvä sopu noissakin asioissa. Vanhempani laittavat nuortemme tileille välillä pientä "stipendiä". Tavaran osto loppui kun kielsimme sen. Vielä 15v. sitten he kuskasivat ulkomailta kaikenlaista kampetta, ja esim. t-paitoja ehti tulla hyvinkin monesta maasta. Sitten äiti ja isä itsekin nauroivat ostoksilleen. Huumorintaju on upea juttu ja pelastaa monelta.
Uskon vahvasti, että järkevä keskustelu auttaa. Tosin joku voi olla kovapäisempi oppimaan. Jos asiapuhe ei tehoa, ei auta kuin välien katkaisu siihen asti kunnes tokenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kyllä hyvä sopu noissakin asioissa. Vanhempani laittavat nuortemme tileille välillä pientä "stipendiä". Tavaran osto loppui kun kielsimme sen. Vielä 15v. sitten he kuskasivat ulkomailta kaikenlaista kampetta, ja esim. t-paitoja ehti tulla hyvinkin monesta maasta. Sitten äiti ja isä itsekin nauroivat ostoksilleen. Huumorintaju on upea juttu ja pelastaa monelta.
Uskon vahvasti, että järkevä keskustelu auttaa. Tosin joku voi olla kovapäisempi oppimaan. Jos asiapuhe ei tehoa, ei auta kuin välien katkaisu siihen asti kunnes tokenee.
Niinhän sinä uskot kun et koko asiasta mitään ymmärrä.
Joko se riivatun Mummo huomenna joutaisi minun kanssa shoppailemaan? Voisin ostaa ainakin uuden imurin, ei missään nimessä sitä varsi-imuria, parin tonnin sängyn, takkauunin, peltikaton , keittiön ja pesuhuoneen, ulkomaanmatkan, minne mummo ikinä haluaa...
Vierailija kirjoitti:
Nää on niitä samoja mummuja, jotka väkisin ostavat hää-, rippi- ja yo-lahjoiksi jotain aaltovaaseja, vaikka nuoret ovat toivoneet rahaa lahjaksi. Paheksutaan sellaista, mitä päivänsankari toivoo. Ei mee mun jakeluun...
Ja haukutaan nuorten äiti joka on loppupeleissä se joka ne romut huusholliinsa saa. Koska ei ne nuoret niitä boolimaljoja jne niihin opiskelijabokseihinsa vie vaan sinne ne jää lapsuudenkotiin riesaksi.
Vierailija kirjoitti:
Joko se riivatun Mummo huomenna joutaisi minun kanssa shoppailemaan? Voisin ostaa ainakin uuden imurin, ei missään nimessä sitä varsi-imuria, parin tonnin sängyn, takkauunin, peltikaton , keittiön ja pesuhuoneen, ulkomaanmatkan, minne mummo ikinä haluaa...
Sullehan nimenomaan varsi-imuri! Sänky on joko kivikova futon, vaikka haluat pehmeän sängyn, tai niin unelmanpehmeä pumpulipeti, ettet selkäkivultasi pysty aamulla sieltä nousemaan. Takkauunia et tarvitse, peltikaton sijasta saat taloosi sopimattoman tiilikaton, sillä taloissa kuuluu olla tiilikatto, peltikatot pitävät ryskettä ja voivat lähteä myrskyn mukaan. Keittiöön saat tummanvihreät kaakelit, koska mummollakin on sellaiset, ja kylppäriin vaaleanpunaiset kukkalaatat, koska mummo tykkää niistä. Ulkomaille lähdetään Viroon rapistuneeseen kylpylään, jossa on ruuaksi hapankaalia. Minnekään et saa lähteä ilman mummoa ja kaupassa tai ravintolassa ei saa käydä.
t. Mummo
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kyllä hyvä sopu noissakin asioissa. Vanhempani laittavat nuortemme tileille välillä pientä "stipendiä". Tavaran osto loppui kun kielsimme sen. Vielä 15v. sitten he kuskasivat ulkomailta kaikenlaista kampetta, ja esim. t-paitoja ehti tulla hyvinkin monesta maasta. Sitten äiti ja isä itsekin nauroivat ostoksilleen. Huumorintaju on upea juttu ja pelastaa monelta.
Uskon vahvasti, että järkevä keskustelu auttaa. Tosin joku voi olla kovapäisempi oppimaan. Jos asiapuhe ei tehoa, ei auta kuin välien katkaisu siihen asti kunnes tokenee.
Huumorintaju on kiva asia, mutta joiltakin se puuttuu kokonaan. Ja voin vannoa että keskustelu ei johda mihinkään, kun toinen ei kuuntele.
Tuo kuvailemasi kuulostaa melko ideaaliselta tilanteelta.
Vierailija kirjoitti:
Nää on niitä samoja mummuja, jotka väkisin ostavat hää-, rippi- ja yo-lahjoiksi jotain aaltovaaseja, vaikka nuoret ovat toivoneet rahaa lahjaksi. Paheksutaan sellaista, mitä päivänsankari toivoo. Ei mee mun jakeluun...
Mun äidillä oli tätä vikaa aikoinaan. Hän koki tärkeäksi, että lahjan saajalle jää muistoja hänestä.
Monta kertaa sanoin, että sen sijaan että ostaa vaasin, niin miettisi, että se lahjan saaja varmasti tykkäisi enemmän lahjasta, joka mahtuu kirjekuoreen.
Onneksi on oppinut.
"Onko tämä joku 40 -luvulla syntyneiden ominaisuus vai mitä?"
Valitettavasti taitaa olla. Edellinen anoppi piti päättää JOKA IKISEN pikkutavaran paikka mökillä. Vaikka me yövyttiin vierasaitassa, niin sielläkin piti päättää missä jokainen tavara on, mitään muutoksia ei saanut tehdä, käsittämättömän epäkäytännölliset ratkaisut piti olla. Oli aika huvittavaa, kun anoppi onnistui saamaan himoitsemansa korkeassa virassa ollut mies vihille itsensä kanssa. Tämä mies sai sitten edes laittaa kunnon koukkuja seinille ja hän teki muitakin käytännöllisiä ratkaisuja. Tätä miestä anoppi siis jossain määrin kunnioitti (vaikka pisti hänetkin aika pahasti kontrolliin), mutta lapsiaan, puhumattakaan miniästä hän ei kunnioittanut ollenkaan. Mies ei suostunut pistämään äidillensä hanttiin, loppuhan siitä tuli. Tosi hieno mökkipaikka, mutta tuollaista kohtelua en siedä. Suomi on täynnä hienoja luontokohteita, joista voi nauttia ilman hullua anoppia.