Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nuoren kotiin on hommattava kaikki mummon mieleen, koska mummo haluaa maksaa
Tilanne on siis se, että tytär pääsi opiskelemaan eri paikkakunnalle ja nyt on sitten jotain hankintoja opiskelijakämppään tehtävä.
Hyvän ja himoitun opiskelupaikan johdosta äitini ilmoitti, että hän haluaa ostaa lapsenlapselleen tavaroita ja huonekaluja. Tyttö otti tietysti iloisena tiedon vastaan, sillä nuorella ei itsellään liikaa rahaa ole ja mummo on kerryttänyt omaisuutta kohtuullisesti.
Kun sitten tuli sängyn, ruokapöydän, sohvan ja kodinkoneiden ostamisen aika ja lähdimme kiertelemään kauppoja, ei tytön mieltymyksillä tai toiveilla ollut mitään merkitystä. Mummo päättää, koska mummo maksaa. Nuoren toiveet ja mieltymykset olivat pääsääntöisesti edullisempia, jotta rahasta ei ole kyse. Kyse on siitä, että mummon täytyy saada päättää koska mummo maksaa. Esimerkiksi sänkyyn mummo oli valmis laittamaan rahaa pari tonnia ja hän olikin jo valmiiksi katsonut omasta mielestään sopivan. Tyttö kuitenkin kertoi että häntä miellyttää toisenlainen sänky, mutta mummo jankkaa ja jankkaa että miksi hänen valitsemansa sänky olisi parempi.
Mikrossa mummo haluaa vain tiettyä merkkiä, joka maksaa, ja nuoren toiveilla ei ole loppupeleissä mitään väliä.
Sama imurissa. Imuri pitää olla iso, monen sadan Miele. Tytär miettii pientä asuntoa ja on kallistumassa varsi-imuriin, säilytystilan puutteen ja käyttömahdollisuuksien vuoksi. Mummolle tämä on punainen vaste, sillä hän ei voi sietää varsi-imureita. Hän haluaa ostaa perinteisen.
Olemme muutaman kerran nyt käyneet yhdessä kiertämässä kauppoja ja käytännössä mitään ei olla saatu ostettua mummon laskuun, koska mummo ei hyväksy nuoren valintaa.
Nuori on itse käynyt ostamassa myöhemmin haluamansa tuotteen tai minä olen maksanut sen mikä on tyttären mielestä paras.
Mummo uhriutuu nyt että tytär on vaikea, eikä osaa päättää mitä haluaa ( kun ei halua juuri sitä mitä mummo haluaa ostaa).
Olemmekin jättäneet jo mummon kokonaan pois näiltä ostosreissuilta. Sohvan olen luvannut maksaa, mutta nuori saa sen vasta myöhemmin syksyllä, eikä se ehdi siis muuttokuormaan. Mummo olisi ostanut yksiöön ison kalliin sohvan ( minkä olisi itselleenkin kelpuuttanut) , mutta koska tytär koki sen liian suureksi ja epäkäytännölliseksi opiskelijakämppään, mummo ei sitten osta mitään.
Miksi lahjanostajan täytyy saada päättää saajan puolesta aivan kaikki?
Onko tämä joku 40 -luvulla syntyneiden ominaisuus vai mitä?
Kommentit (1423)
Suuret on murheet. Ei osaa auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tyttärellä asunto jo? Noissa varsi-imureissa varsinkin halvemmissa on todella huonot akut. Sängystä nyt en lähtisi riitelemään, jos mummeli haluaa laittaa pari tonnia siihen, niin laittaa sitten. Tuon Mielen imurinhan voi myydä ja ostaa sitten mieleisensä.
Huonot akut? N 30 minuuttia luvataan kestävän. Kuinka kauan yksiötä imuroi?
Akut ei kauaa kestä hyvinä.
Tavallinen imuri toimii hyvin vuosikausia.
Lisäksi Miele on todella laatumerkki, joka on hyvä käytössä. Eikä se montaa senttiä tilaa vie enempää kuin varsi-imuri
No on niitä muitakin hyviämerkkejä. Toisekseen, jos toinen välttämättä haluaa varsi-imurin, niin miksi siinä pitää alkaa räpättämään, kuinka tämä on nyt niiiin parempi, vaikka omakohtaista tuskin on. Jos ei ole ostamaan sellaista imuria nuorelle kuin tämä kokee tarvitsevansa, niin miksi tarjoutua ostamaan imuri?
Minulla on omakohtaista kokemusta, ja tiedän ettei johdottomalla varsi-imurilla tee juuri mitään. Eikä ne edes kestä vuosia.
Minulla on omakohtaista kokemusta että tekee ja kestää vuosia. Onko jommankumman kokemus enemmän oikea vai olisikohan kiinni myös käyttäjän mieltymyksistä? Meidän imuri ei edes ole kallis Dyson, ei toki ihan se kaikkein halvin rimpulakaan.
Dysoneja on monen hintaisia myös, oma on tosin kalleinta mallia, hintaluokka oli jossain tonnin paikkeilla. Tarkkaa hintaa en tiedä, kun se oli lahja. Kirjoitin jo aiemmin tähän ketjuun kokemuksia siitä. Tällä hetkellä se toimii vain minuutin, ennen kuin lataa uudelleen. Tuossa edellä oli jonkun muun kokemus varsi-imurista, merkkiä ei mainittu.
Mikä sinun imurisi malli on?
Huonoja kokemuksia on paljon ja tiedämme mistä laitteista puhutaan. Itsellä on useilla tutuilla ollut käytössä varsi-imuri, kaikilla pelkkää huonoa kokemusta niistä.
Mikset voi kertoa laitteesi mallia, vai oliko juttu keksitty. Olisi hyvä tietää, mikäli tällainen hyvä malli on.
Viesti on osoitettu tietysti tuolle toiseksi viimeiselle, kun edellinen on minun viesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä löytyisi Suomesta valtava määrä nuoria ja heidän vanhempiaan, jotka olisivat erittäin kiitollisia, jos löytyisi noin varakas ja antelias mummo. Toiset kieltäytyy parin tonnin sängystä, kun ei ole oman maun mukainen ja toiset yrittää jostain nettipalstalta löytää ilmaiseksi edes patjan opiskelemaan muuttavan nuoren lattialle. Harja ja rikkalapio on se normaali siivousväline opiskelijakämpässä. Ja uudesta Mielen imurista voi vain haaveilla, koska sen hinta on kevyesti yli kuukauden opintoraha.
Jos mummon lahjat kelpaa, niin ostakaa itse. Eihän tuossa mitään sen kummempaa ole. Oliko tuo valitus joko provo, jää kysymykseksi.
Luepa uudestaan. Ap ja lapsensa tekevät juuri niin kun nokkelasti muka neuvoit. He ostavat itse. Mummo valittaa siitäkin..
Ei vaan ap valittaa. Siitähän tämä koko keskustelu lähti.😀
Laadukkaan ja kestävän tavaran ostaminen on hyvä idea, mutta sen pitäisi myös miellyttää käyttäjää ja sopia käyttötarkoitukseen (pieni asunto).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksaja päättää.
Nuori ei osaa vielä arvostaa kestävää laatua, vaan ostaisi halpaa hetken kivalta näyttävää.
Esim kyllä kannattaa olla normaali pölynimuri. Sillä on käyttöä vielä perheasunnossa.
Samoin vaikka sohva. Kaverini osti 22-vuotiaana naimisiin mennessään laadukkaan nahkasohvan. Se on heillä edelleen ja kaveri on jo 55-vuotias. Se on tosin nykyään takkahuoneessa, mutta hyvässä kunnossa. Heillä on tyylihuonekalut olohuoneessa. Samoin hän osti alkuun Muuramen laatikoston. Se palveli hyvin hänen poikansa huoneessa. Edelleen hyvässä kunnossa.
Se 18-vuotias ei ole holhouksessa, hän on vastuussa itsestään ja hänellä on lakisääteinen oikeus tehdä omia päätöksiä, vaikka ne olisivat virheitä jonkun muun mielestä.
Maksaja saa päättää mitä lystää. Saajana kiittäisin kauniisti ja veisin ne mööpelit roskakatoksen viereen saa ottaa lapulla. Siitä ne saa ensimmäinen joka arvostaa, ja kertoisin maksajalle heti, että ovat päätyneet ihmisille jotka arvostaa normaalia ja kestävää laatua.
Jos haluaisin pitää välit (päästäkseni saamaan hänen lempitavaroita ja ohjeita joita en noudata?), sanoisin etukäteen että kaikki mistä en tykkää myyn jollekin joka tarvitsee ja ostan rahalla mieleiset.
Oikeesti, mitä ajattelee sellainen, joka holhoaa aikuista ihmistä? Voi kertoa mielipiteensä ja perustella koska on maksaja. Ei voi tunkea väkisin toiselle sitä mitä toinen ei halua. 18-vuotias saa ostaa vaikka tapetointipöydän sängykseen ja tyynyn sohvakseen jos haluaa.
Maksaja voisi mieluummin avata sijoitustilin, jonka rahat nuori saa itselleen sitten kun on maksajan mielestä tarpeeksi viisas arvostaakseen laatua, mikä se ikä olisi? 55 vuotta? Tarviihan senkin ikäinen rahaa. Haluaa esimerkiksi lahjoittaa nuorelleen sellaiset huonekalut joita saaja arvostaa. Lahja = saaja tarvitsee ja ilahtuu. Rasite = saada väkisin ilmaiseksi jotain, mistä maksaja tykkää.
Eikö lahjan antaja saa se verran olla itsekäs, että saa edes antaa sellaisen lahjan joka kestää ja muisto säilyy pidempään. Ikea romun tyttö pystyy varmaan hankkimaan itsekin.
Saa tietysti, muisto se on huonokin ja joillakin ne huonot muistot säilyy loppuelämän. Itse tykkäisin, että lahjan saaja ilahtuisi ja muistelisi minua hyvällä.
Ihan ilman huonoa omaatuntoa suosittelisin kaikkia ottamaan kalliit epämieluisat lahjat vastaan vaan hymyillen ja kiittäen kauniisti. Mukavan muiston saa myymällä ne jossain ja ostamalla jotain tarpeellista sillä rahalla. Ei lahjan antajaa ole pakko päästää sisään katsomaan onko tavaransa tallessa vai hukattu. Kaikki on tyytyväisiä ja saa naureskella itsekseen.
Missä niitä ylimääräisiä huonekaluja hillotaan kun odotellaan ostajaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajaa häiritsee se, että hän ja hänen opiskelemaan lähtevä lapsensa eivät saa mummua toimimaan mielensä mukaan, ja sen vuoksi mummun sponsorirahat menevät sivu suun. Lahjahevosta on ikävä katsoa suuhun, ja se kismittää.
Ymmärrän mummua. Ei hänellä ole velvollisuutta käyttää rahojaan sellaisiin asioihin joihin ei halua.
Lapsenlapsi voisi esimerkiksi kertoa mummulle että hän saattaa muuttaa ulkomaille eikä siksi halua investoida tässä vaiheessa loppuelämän kalusteisiin. Keskusteluyhteyttä kehittämällä tästäkin ongelmasta selvittäisiin.
Eli neuvot valehtelemaan ja kiemurtelemaan äärimmäisyyksiin asti koska mummon tunteet?
En lainkaan. Aloituksen mukaan mummu, joka on toisenlaisen ajan kasvatti, haluaa ostaa hintavia ja laadukkaita kalusteita, epäilemättä sillä ajatuksella että ne kulkevat mukana ja kestävät loppuelämän. Lapsenlapsi haluaa edullisempia ja sellaisia jotka miellyttävät häntä juuri nyt. Hän varmaankin ajattelee ostavansa myöhemmin tarvittaessa uudet, tai ei ajattele tulevaisuutta lainkaan kalusteiden kannalta.
Jotenkin nämä kaksi ajatustapaa pitäisi saada synkkaan että mummu saisi antaa lahjansa ja opiskelija ei olisi hänen elämäänsä puuttumisesta suolainen. Jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan, keskustelu on aika hyvä tapa edetä. En usko että se lopulta olisi tässä tapauksessa kovin vaikeaa. Mummu selvästi haluaa hyvää lapsenlapselle, ja lapsenlapsikin selvästi haluaa hyvää itselleen.
Ei tuollaisten jyrien kanssa keskustella, koska eivät nuo erehtymättömät ole ikinä väärässä. Eivät myöskään kykene kompromissiin. Tehdään joko kuten mummu sanoo tai sitten ei ollenkaan.
En ymmärrä alkuperäisen ongelmaa. Miksi tulla tänne valittamaan mummosta, joka ei heille krääsää osta vaan haluaa ostaa laatua. Jos ei kelpaa, niin mikään pakko ei ole ottaa vastaan.
Jos minun pitäisi lapsen lapselle jotain hankkia, niin arvostan itse raskaalla työllä ansaitsemiani eurojani sen verran, että en minäkään haluaisi omaa rahaani käyttää siihen, että lapsen lapselleni ostaisin mitään kertakäyttö krääsää, joka kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen pitää heittää roskiin. Kyllä huonekaluissa ja kodinkoneissa yrittäisin hankkia laatua. Huonekaluissa sellaista, jolla on arvoa vielä kun itsestäni aika jättää eli ne pysyisi muistona minusta.
Nykynuoret ei ymmärrä, ennen ostettiin sellaista, joka kestää ja säilyttää arvonsa ja nykyisin joka muutossa haetaan uudet kertakäyttö krääsät Ikeasta tms. Mummo ei halua tukea kertakäyttöistä ja ne on hänen rahansa, joten ei hänen ole mikään pakko muuta ostaa.
Ne kertakäyttökrääsät voi sieltä Ikeasta käydä lapsen lapsi oman äitinsä kanssa hakemassa sitten omalla rahalla.
Eli kun on kaukaa viisas, niin ostaa sinne opiskelijakämppään vähintään 120 neliön taloon olohuoneen, yhden makkaran ja keittiön kalusteet? Ei sillä niin mahtuuko itse kotiinsa, kunhan on laadukasta tavaraa. Ja jää muistoja....
Miksi niitä muistoja pitää tunkea väkisin toisen kotiin? Ahdistavaaaaaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole lahjahevosen suuhun katsominen. Nuori päättää itse, ottaako tarjotun lahjan vastaan vai maksaako itse. Älä puutu asiaan, ei ole sinun asiasi.
Varmasti on hänen asiansa tukea lastaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajaa häiritsee se, että hän ja hänen opiskelemaan lähtevä lapsensa eivät saa mummua toimimaan mielensä mukaan, ja sen vuoksi mummun sponsorirahat menevät sivu suun. Lahjahevosta on ikävä katsoa suuhun, ja se kismittää.
Ymmärrän mummua. Ei hänellä ole velvollisuutta käyttää rahojaan sellaisiin asioihin joihin ei halua.
Lapsenlapsi voisi esimerkiksi kertoa mummulle että hän saattaa muuttaa ulkomaille eikä siksi halua investoida tässä vaiheessa loppuelämän kalusteisiin. Keskusteluyhteyttä kehittämällä tästäkin ongelmasta selvittäisiin.
Eli neuvot valehtelemaan ja kiemurtelemaan äärimmäisyyksiin asti koska mummon tunteet?
En lainkaan. Aloituksen mukaan mummu, joka on toisenlaisen ajan kasvatti, haluaa ostaa hintavia ja laadukkaita kalusteita, epäilemättä sillä ajatuksella että ne kulkevat mukana ja kestävät loppuelämän. Lapsenlapsi haluaa edullisempia ja sellaisia jotka miellyttävät häntä juuri nyt. Hän varmaankin ajattelee ostavansa myöhemmin tarvittaessa uudet, tai ei ajattele tulevaisuutta lainkaan kalusteiden kannalta.
Jotenkin nämä kaksi ajatustapaa pitäisi saada synkkaan että mummu saisi antaa lahjansa ja opiskelija ei olisi hänen elämäänsä puuttumisesta suolainen. Jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan, keskustelu on aika hyvä tapa edetä. En usko että se lopulta olisi tässä tapauksessa kovin vaikeaa. Mummu selvästi haluaa hyvää lapsenlapselle, ja lapsenlapsikin selvästi haluaa hyvää itselleen.
Ei tuollaisten jyrien kanssa keskustella, koska eivät nuo erehtymättömät ole ikinä väärässä. Eivät myöskään kykene kompromissiin. Tehdään joko kuten mummu sanoo tai sitten ei ollenkaan.
En ymmärrä alkuperäisen ongelmaa. Miksi tulla tänne valittamaan mummosta, joka ei heille krääsää osta vaan haluaa ostaa laatua. Jos ei kelpaa, niin mikään pakko ei ole ottaa vastaan.
Jos minun pitäisi lapsen lapselle jotain hankkia, niin arvostan itse raskaalla työllä ansaitsemiani eurojani sen verran, että en minäkään haluaisi omaa rahaani käyttää siihen, että lapsen lapselleni ostaisin mitään kertakäyttö krääsää, joka kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen pitää heittää roskiin. Kyllä huonekaluissa ja kodinkoneissa yrittäisin hankkia laatua. Huonekaluissa sellaista, jolla on arvoa vielä kun itsestäni aika jättää eli ne pysyisi muistona minusta.
Nykynuoret ei ymmärrä, ennen ostettiin sellaista, joka kestää ja säilyttää arvonsa ja nykyisin joka muutossa haetaan uudet kertakäyttö krääsät Ikeasta tms. Mummo ei halua tukea kertakäyttöistä ja ne on hänen rahansa, joten ei hänen ole mikään pakko muuta ostaa.
Ne kertakäyttökrääsät voi sieltä Ikeasta käydä lapsen lapsi oman äitinsä kanssa hakemassa sitten omalla rahalla.
Meillä jokaisella on oikeus asua kodissa, minkä huonekalut ja muut tarvikkeet koemme omiksemme, mitkä viehättävät juuri meitä, mitkä koemme käyttöön sopiviksi. Nuori saattaa kohta lähteä vaihtoon, ulkomaille töihin, muuttaa yhteen poikakaverin kanssa (jolloin niitä sohvia jne. onkin ehkä tuplat).
Jos tekee hankinnoissaan virheitä, se vaan opettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vallankäyttöä.
Ehdotan erilaista ratkaisua: Antaa mummon mellastaa ja vinguttaa Visaa.
Sitten opiskelija myy epäkäytännölliset vermeet ja ostaa rahoilla mieleiset tilalle.
No ehkä mieluummin säilyttää itsekunnioituksen ja ennen kaikkea itsenäisyyden, ja lopettaa rahakkaan mummelin päsmäröinnin alkuunsa.
Tuollaista rahojen avulla manipulointa on nähty läheltä, eikä se tee uhrille hyvää. Vaikka rahallinen hyöty saattaa houkutellakin.
Vierailija kirjoitti:
Mummo selkeästi ymmärtää, mistä kannattaa maksaa, eikä halua ostaa nuorelle halpaa krääsää, joka on omiaan hajoamaan muutamassa vuodessa. Ottakaa mummon apu vastaan.
Osa meistä ottaisi varmasti mielellään vastaan mummon tarjoaman kalustuksen ja uudet kodinkoneet.
Ongelma on siinä, että mummo ei tarjoa niitä mööpeleitä meille. Hän haluaa antaa vain lapsenlapselle, joka ei pidä mummon valinnoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja sitten mennään ääripäähän eli mummo ostaisi vaikka kuun taivaalta mutta kun ei kelpaa. Siis kelpaa silloin kun tarvitaan koulutarvikkeita tms niin laitan tilille rahan. Joskus aiemmin käytiin yhdessä ostamassa mutten koskaan tyrkyttänyt omia mieltymysten mukaan vain mitä nuori silloin tarvitsee. Mummon "vanhat" ehjät kunnossa olevat astiat, huonekalut ei ole koskaan kelvanneet kirpputorit on niille sopiva paikka. Mummo ei elä tätä päivää vaikka on nuorekas muiden mielestä ja seuraa muotia ym. Mutta kun ei kelpaa niin ei tyrkytetä. " Roipetta saa kaupasta rahalla mutta unohdetaan myös se että isovanhemmat kaipaa joskus nähdä lapsien lapsia jutella kuulumisia kun ei vielä muistisairaus vaivaa, mutta ei saa jutella" vanhoista ajoista" miten silloin kun minä olin nuori nämä on kielletty. Ei käydä eikä puhelin ole olemassa nuorille isovanhemmat ei tarvitse apua kuin silloin jos he tarvitsevat rahaa johonkin. Nyt ME olemme suunnitelleet sulkea raha hanat kun ei välitetä " oikeesti" kun hyötymällä niin emme pahoita mieltä löytyy niitä tahoja ketkä välittää " meistä ikäihmisistä" pyyteettömästi. Mieti nuori mitä sinulla on edessä ja tulevaisuudessa et olisi ilman meitä. Rakkaus läheisyys katoaa nuorilta meihin " vanhuksiin" meillä on ikävä muttet sitä kysy. Siis kumpi on tärkeämpi raha vai.....
Nuori mummo kirjoitti:
Niin ja sitten mennään ääripäähän eli mummo ostaisi vaikka kuun taivaalta mutta kun ei kelpaa. Siis kelpaa silloin kun tarvitaan koulutarvikkeita tms niin laitan tilille rahan. Joskus aiemmin käytiin yhdessä ostamassa mutten koskaan tyrkyttänyt omia mieltymysten mukaan vain mitä nuori silloin tarvitsee. Mummon "vanhat" ehjät kunnossa olevat astiat, huonekalut ei ole koskaan kelvanneet kirpputorit on niille sopiva paikka. Mummo ei elä tätä päivää vaikka on nuorekas muiden mielestä ja seuraa muotia ym. Mutta kun ei kelpaa niin ei tyrkytetä. " Roipetta saa kaupasta rahalla mutta unohdetaan myös se että isovanhemmat kaipaa joskus nähdä lapsien lapsia jutella kuulumisia kun ei vielä muistisairaus vaivaa, mutta ei saa jutella" vanhoista ajoista" miten silloin kun minä olin nuori nämä on kielletty. Ei käydä eikä puhelin ole olemassa nuorille isovanhemmat ei tarvitse apua kuin silloin jos he tarvitsevat rahaa johonkin. Nyt ME olemme suunnitelleet sulkea raha hanat kun ei välitetä " oikeesti" kun hyötymällä niin emme pahoita mieltä löytyy niitä tahoja ketkä välittää " meistä ikäihmisistä" pyyteettömästi. Mieti nuori mitä sinulla on edessä ja tulevaisuudessa et olisi ilman meitä. Rakkaus läheisyys katoaa nuorilta meihin " vanhuksiin" meillä on ikävä muttet sitä kysy. Siis kumpi on tärkeämpi raha vai.....
Miten myrkyllinen ihminen! Hyi olkoon!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuori mummo kirjoitti:
Niin ja sitten mennään ääripäähän eli mummo ostaisi vaikka kuun taivaalta mutta kun ei kelpaa. Siis kelpaa silloin kun tarvitaan koulutarvikkeita tms niin laitan tilille rahan. Joskus aiemmin käytiin yhdessä ostamassa mutten koskaan tyrkyttänyt omia mieltymysten mukaan vain mitä nuori silloin tarvitsee. Mummon "vanhat" ehjät kunnossa olevat astiat, huonekalut ei ole koskaan kelvanneet kirpputorit on niille sopiva paikka. Mummo ei elä tätä päivää vaikka on nuorekas muiden mielestä ja seuraa muotia ym. Mutta kun ei kelpaa niin ei tyrkytetä. " Roipetta saa kaupasta rahalla mutta unohdetaan myös se että isovanhemmat kaipaa joskus nähdä lapsien lapsia jutella kuulumisia kun ei vielä muistisairaus vaivaa, mutta ei saa jutella" vanhoista ajoista" miten silloin kun minä olin nuori nämä on kielletty. Ei käydä eikä puhelin ole olemassa nuorille isovanhemmat ei tarvitse apua kuin silloin jos he tarvitsevat rahaa johonkin. Nyt ME olemme suunnitelleet sulkea raha hanat kun ei välitetä " oikeesti" kun hyötymällä niin emme pahoita mieltä löytyy niitä tahoja ketkä välittää " meistä ikäihmisistä" pyyteettömästi. Mieti nuori mitä sinulla on edessä ja tulevaisuudessa et olisi ilman meitä. Rakkaus läheisyys katoaa nuorilta meihin " vanhuksiin" meillä on ikävä muttet sitä kysy. Siis kumpi on tärkeämpi raha vai.....
Aloituksen mummulle tärkeintä on hän itse, hänen tahtonsa.
Tässä ketjussa joku kertoi hyviä kokemuksia varsi-imurista, merkkiä ja mallia ei kuitenkaan suostu kertomaan.
Moni varmaan olisi kuullut tämän hyvän mallin nimen, kun kaikilla muilla näyttää olevan vain huonoa kokemusta niistä.
Näyttää, että jälleen pelkkää provoa provon perään, sitä hyvää mallia ei todellisuudessa ollutkaan.
Mun mielestä tässä mollataan nuorta tyttöä ihan turhaan, eikä luoteta hänen arvostelukykyynsä. Ihan kuin hän olisi ostamassa sängyn tilalle riippumaton, sohvaksi pinkin ja pörröisen keinuhevosen sekä lidlin alekorista rikkaimurin.
Kyllä minäkin olen joskus ollut nuori, ostamassa ensimmäisiä huonekalujani. Osa oli otettu kotoa mukaan. Osa kirppikseltä, loput kaupasta. Osan maksoin itse, loput mun vanhemmat. Ei ollut painostusta ostaa ikuisesti kestävää, vaan siihen hetkeen sopivaa. Kaikille jäi hyvä mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen entinen anoppini. Muutimme 18-vuotiaana silloisen poikakaverini kanssa pikkukylästä kaupunkiin opiskelemaan ja muutimme tietenkin samalla myös yhteen. Hankintalistalla oli sohva ja minun mielessäni oli tuolloin moderni ja tumma divaanisohva, joita sai ihan kohtuuhinnalla ikeasta hankittua. Olisimme sen ihan hyvin voineet poikakaverin kanssa omilla rahoilla ostaa.
Noh, anoppi alkoi sitten puhumaan, että hänen kaverinsa tyhjentää omaa taloaan ja on myymässä huonekaluja pois. Siellä oli kuulemma hyvä sohva meille. Kävimme katsomassa sohvaa ja se oli aivan hirveä rumilus - vanha, epämukava puusohva jossa oli räikeä, ruutukuvioinen kangas. Anoppi alkoi sitä meille kauppaamaan, kun "on niin hyvä ja maksaakin vain viisikymppiä ja kyllähän se opiskelijoille nyt käy ja ostakaahan se hänen kaveriltaan pois niin ei tarvi hänen kaupata sitä enempää.".
Poikakaverini ei sanonut mitään vaan myötäili vaan voimakastahtoista äitiään. Itsekään en noin nuorena vielä kehdannut sanoa suoraan "ei kiitos, etsimme toisenlaista kotiimme". Sohva lähti siis mukaamme ja jouduin sitä vuositolkulla katsomaan omassa kodissani ja miettimään, että miksi en kehdannut sanoa mitään ja miksi poikakaverinikin oli sellainen nysverö.
Tää on tää ihmeellinen ajatusmalli, että lapsiperheille ja opiskelijoille kuuluu kelvata muiden ihmisten jämät.
Vaikka heillä just pitäisi olla kaunis omantuntuinen koti, koska ovat kotona paljon ja muuten elämä on stressaavaa.
Miten niin "pitäisi olla". Minä olin opiskelijana todella kiitollinen kaikista huonekaluista, koska muuten ei olisi ollut niihin varaa. Ei mulla ollut varaa sisustaa kaunista omalaatuista kotia, olisiko muiden pitänyt sellainen minulle kustantaa?
Minäkin olin iloinen ja kiitollinen, ja vanhat kelpasivat hyvin. Monelle kelpaa nykyäänkin.
Ei se tarkoita, että uutena lahjaksi saatujen tavaroiden pitää olla sellaisia joista saaja ei tykkää mutta antajan mieleen.
Tässä oli kyse siitä, että mummo halusi ostaa just sellaisia mistä toinen ei tykännyt ja mitkä ei olisi mahtuneet pieneen yksiöön. Ja loukkaantui kun sanottiin ettei tarvitse kustantaa vaan pystyy ostamaan sellaista mitä haluaa. Halvempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajaa häiritsee se, että hän ja hänen opiskelemaan lähtevä lapsensa eivät saa mummua toimimaan mielensä mukaan, ja sen vuoksi mummun sponsorirahat menevät sivu suun. Lahjahevosta on ikävä katsoa suuhun, ja se kismittää.
Ymmärrän mummua. Ei hänellä ole velvollisuutta käyttää rahojaan sellaisiin asioihin joihin ei halua.
Lapsenlapsi voisi esimerkiksi kertoa mummulle että hän saattaa muuttaa ulkomaille eikä siksi halua investoida tässä vaiheessa loppuelämän kalusteisiin. Keskusteluyhteyttä kehittämällä tästäkin ongelmasta selvittäisiin.
Eli neuvot valehtelemaan ja kiemurtelemaan äärimmäisyyksiin asti koska mummon tunteet?
En lainkaan. Aloituksen mukaan mummu, joka on toisenlaisen ajan kasvatti, haluaa ostaa hintavia ja laadukkaita kalusteita, epäilemättä sillä ajatuksella että ne kulkevat mukana ja kestävät loppuelämän. Lapsenlapsi haluaa edullisempia ja sellaisia jotka miellyttävät häntä juuri nyt. Hän varmaankin ajattelee ostavansa myöhemmin tarvittaessa uudet, tai ei ajattele tulevaisuutta lainkaan kalusteiden kannalta.
Jotenkin nämä kaksi ajatustapaa pitäisi saada synkkaan että mummu saisi antaa lahjansa ja opiskelija ei olisi hänen elämäänsä puuttumisesta suolainen. Jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan, keskustelu on aika hyvä tapa edetä. En usko että se lopulta olisi tässä tapauksessa kovin vaikeaa. Mummu selvästi haluaa hyvää lapsenlapselle, ja lapsenlapsikin selvästi haluaa hyvää itselleen.
Ei tuollaisten jyrien kanssa keskustella, koska eivät nuo erehtymättömät ole ikinä väärässä. Eivät myöskään kykene kompromissiin. Tehdään joko kuten mummu sanoo tai sitten ei ollenkaan.
En ymmärrä alkuperäisen ongelmaa. Miksi tulla tänne valittamaan mummosta, joka ei heille krääsää osta vaan haluaa ostaa laatua. Jos ei kelpaa, niin mikään pakko ei ole ottaa vastaan.
Jos minun pitäisi lapsen lapselle jotain hankkia, niin arvostan itse raskaalla työllä ansaitsemiani eurojani sen verran, että en minäkään haluaisi omaa rahaani käyttää siihen, että lapsen lapselleni ostaisin mitään kertakäyttö krääsää, joka kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen pitää heittää roskiin. Kyllä huonekaluissa ja kodinkoneissa yrittäisin hankkia laatua. Huonekaluissa sellaista, jolla on arvoa vielä kun itsestäni aika jättää eli ne pysyisi muistona minusta.
Nykynuoret ei ymmärrä, ennen ostettiin sellaista, joka kestää ja säilyttää arvonsa ja nykyisin joka muutossa haetaan uudet kertakäyttö krääsät Ikeasta tms. Mummo ei halua tukea kertakäyttöistä ja ne on hänen rahansa, joten ei hänen ole mikään pakko muuta ostaa.
Ne kertakäyttökrääsät voi sieltä Ikeasta käydä lapsen lapsi oman äitinsä kanssa hakemassa sitten omalla rahalla.
Meillä jokaisella on oikeus asua kodissa, minkä huonekalut ja muut tarvikkeet koemme omiksemme, mitkä viehättävät juuri meitä, mitkä koemme käyttöön sopiviksi. Nuori saattaa kohta lähteä vaihtoon, ulkomaille töihin, muuttaa yhteen poikakaverin kanssa (jolloin niitä sohvia jne. onkin ehkä tuplat).
Jos tekee hankinnoissaan virheitä, se vaan opettaa.
Ja mummolla on oikeus ihan itse valita, mihin rahansa käyttää, mitä niillä ostaa ja mitä kenelle lahjoittaa. Jotkut mummot eivät vaan halua antaa lahjaksi jotain sellaista, jotka lahjansaaja joutuu muutaman vuoden päästä heittämään roskiin, kun ne ei kestä.
No, lapsenlapsi voi jäädä odottelemaan perintöä. Sinne kai ne mummon rahat säästyy, ja niillä perintörahoilla voi sitten mennä Ikeaan ostamaan pahvista tehtyjä huonekaluja ja vaihtaa aina uusiin parin vuoden välein.
Vierailija kirjoitti:
Mummo tarjosi huonekaluja, eivät olleet nuoren mieleen. Mummo pahoitti mielensä. Kukaan ei siihen kuole ja elämä jatkuu. Nuorelle arvokas kokemus omien rajojen pitämisestä. Mitä tällä keskustelulla vielä haetaan tilanteeseen? Päivittelyä?
Mielipiteiden vaihtoa ja kokemuksia. Keskustelu ei aina ole palaveri, jossa haetaan ratkaisua. Keskusteluun ei tarvitse osallistua, ei ole pakollista lukea jos ei halua.
Alue: Aihe vapaa
Lähetä se mummo mun luo shoppailemaan rahoineen ja kalliine makuineen.