Ihmiset pettyvät, kun "kukaan ei soita ja kysy mitä mulle kuuluu"

Kyllä mä ainakin mietin todella usein, että mitä mun ystäville kuuluu ja usein se on nimenomaan myös se motiivi ottaa yhteyttä... eikä se, että haluaisin ensisijaisesti höpistä omat kuulumiset.

Tosin mun omassa elämässä ei juuri ikinä tapahdu mitään uutta. Ehkä se on kiva kuulla, mitä toiset puuhailevat ja käyvät läpi elämässään.

En tiedä, mutta on ihmiset kyllä monesti itsekkäitä.

En taida itse soittaa kuin omille lapsilleni, niin että oikeaati kiinnostaa vain heidän kuulumiset.

Näin se muuten menee

Ei minua kiinnosta muuta kuin omien lasteni perheiden kuulumiset.

Ei ihan oikeasti kiinnosta yhtään, mitä muille kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ainakin mietin todella usein, että mitä mun ystäville kuuluu ja usein se on nimenomaan myös se motiivi ottaa yhteyttä... eikä se, että haluaisin ensisijaisesti höpistä omat kuulumiset.

Tosin mun omassa elämässä ei juuri ikinä tapahdu mitään uutta. Ehkä se on kiva kuulla, mitä toiset puuhailevat ja käyvät läpi elämässään.

En tiedä, mutta on ihmiset kyllä monesti itsekkäitä.

Mitä sinä niillä ystäviesi kuulumisilla teet?

Lapsena aikana ennen kännyköitä soitin kerran vahingossa mummille. Äidille töihin olin soittamassa, soitin ensin pikanäppäimestä ja ei vastannut, hetken päästä soitin uudelleen, mutta painoin soitontoistonäppäintä ja se menikin sitten mummille, jolle oli kai edellisenä iltana soitettu.

En kehdannut sanoa, että ei ollut sulle tarkoitus soittaa, joten vaihdoin vain muutaman sanasen mitä kuuluu jne. Mummi ilahtui tästä ikihyviksi ja kehui myöhemmin äidillekin miten ihanaa oli, kun Sanna soitti ja kysyi kuulumisia! :)

Mä en ole koskaan oppinut siihen, että mun pitäisi odottaa läheisteni, ystävieni tai kavereideni soittoa voidakseni kertoa, mitä mulle kuuluu. Kun mun elämässäi tapahtuu jotain, minkä haluan jakaa toisen ihmisen kanssa, mä otan häneen yhteyttä. Ja samoin toimivat mun läheiseni, ystäväni ja kaverinikin. Siinä samalla tietysti myös toinen kertoo omia kuulumisiaan. Ja noin muutoin ihmisten kuulumisia voi seurata aika hyvin somestakin. Jopa mun 90v kummitätinikin vähintään kerran viikossa päivittää jotain Facebookiin. 

Ok. Minä kyllä kannan huolta muutamasta ihmisestä elämässäni, soitan ihan vain kysyäkseni kuulumiset ja jos tarvitsisi apua. Sen lisäksi on ihmisiä, joille toimin ajoittain kuuntelijana. Ei ihme että maailma on näin kuralla: kiinnostaa vain omat asiat, tai korkeintaan lasten.

Vierailija kirjoitti:

Ok. Minä kyllä kannan huolta muutamasta ihmisestä elämässäni, soitan ihan vain kysyäkseni kuulumiset ja jos tarvitsisi apua. Sen lisäksi on ihmisiä, joille toimin ajoittain kuuntelijana. Ei ihme että maailma on näin kuralla: kiinnostaa vain omat asiat, tai korkeintaan lasten.

Mä ymmärrän tuon ihan hyvin, jos kyseinen henkilö on itse syystä tai toisesta kykenemätön ottamaan itse yhteyttä ja kertomaan kuulumisiaan. Mun elämässäni tällainen henkilö on vain muistisairas äitini, mutta käyn hänen luonaan pari kertaa viikossa eikä ole tarvetta - vielä ainakaan - soittaa joka päivä.

- Nro 7 - 

Hyvä aloitus, ap.

Ja siitä tajusin että hitto, minulla on ystäviä jotka soittavat vain kysyäkseen juuri tuota. On ollut sellaisia hetkiä, että tuntuu että en selviä, ahistaa sekä koti- että työrintamalla ja sitten hyvä ystävä on soittanut ja kysynyt, että mitä minulle kuuluu - ja hänellä oli ollut sellainen tunne, että minulla ei ole kaikki hyvin.

Taidanpa soittaa tällaisen puhelun itsekin nyt heti. On pitänyt tehdäkin se jo muutaman päivän ajan.