Mies haluaisi minun laihtuvan
Tiedän itsekin olevani lihava, mutta minulla on yli 10 vuoden historia erilaisista syömishäiriöistä.
Eilen mies alkoi puhumaan painostani ja ulkonäöstäni, ehdotti että hän voisi ostaa minulle puntarin ja että voisi maksaa yksityiselle jos haluan käydä lääkärissä juttelemassa saisinko reseptille laihdutuslääkkeitä jotta laihtuisin nopeammin.
Olen itse ihan tyytyväinen vartalooni tällä hetkellä ja paino putoaa noin kilon kuukaudessa, en ole halunnut pitää kiirettä koska minun kohdallani pikadieetit ja paastot johtavat painonnousuun.
Eilisen jälkeen olen ollut hirveän surullinen enkä pysty katsomaan itseäni peilistä, oksettaa edes ajatella ruokaa ja päivällä kun kävimme syömässä, minun piti oksentaa ja ottaa laksatiiveja heti kotona.
Toissapäivänä rakastin vielä itseäni ja minulla oli kiva fiilis itsestäni ja kropastani, mutta tuo yksi kommentti laukaisi pahan olon ja itsevihan jälleen päälle.
En halua ottaa vaatteita pois miehen seurassa ja minua hävetti tänään syödä hänen seurassaan.
Ahdistaa ajatuskin siitä, kuinka kauan hän on näin tuntenut ja katsellut tutisevia läskejäni.
Ajatus esimerkiksi intiimistä kanssakäymisestä miehen kanssa tuntuu nyt vaikealta ja ylitsepääsemättömältä, en usko että voin enää hänen kanssaan tehdä mitään koska ajattelen koko ajan vain sitä, miten hirveältä näytän hänen silmissään.
Tekisi mieli hypätä sillalta, itsetunto meni parilla lauseella vessanpöntöstä alas ja vuosien kuntoutuminen kankkulan kaivoon.
Olen niin vihainen ja surullinen.
Kommentit (82)
Törppö mies. Mitä hän on sanonut syömishäiriöstäsi?
Ei sun tarvi siitä loukkaantua, että mies on huolissaan sun terveydestä ja haluaa auttaa sua, kun varmaan tietää että itsekin yrität pudottaa painoa.
Et sä varmaan oikeasti rakastanut itseäsi jos sun itsetunto romahti miehen sanoista täysin.
Tuo mies ei ole sinulle hyväksi. Älä ole enää tekemisissä hänen kanssaan. Estä kaikissa viestimissä äläkä vastaa puheluihin.
Ikävää, että pahoitit mielesi, mutta mikä siinä on, että naisten on pakko syödä liikaa ja sitten siitä ylipainosta ei voi edes puhua.
Kuvitelkaa kun olisitte miehiä ja naiset arvostelisi teitä liian lyhyeksi tai rumaksi ja näille asioille ei voi edes tehdä mitään.
Hän vain kysyi, miksi sitten söin niin paljon ja totesi ettei haittaa jos oksentaa.
Ei toki haittaakaan, mutta minua harmittaa että vuosien terapia ja muu henkinen työ meni ikään kuin hukkaan.
Nyt on yhtä paha olo kuin silloin nuorempana.
Ap
Läskit palstanaiset TAAS haukkumassa miestä... -.-
Ymmärrän että hän on huolissaan, mutta olen jo pudottanut todella runsaasti painoa ennen kuin tapasimme ja tahti on nyt valitettavasti hidastunut.
Olen tiputtanut jo yli 40kg ja tällä hetkellä painan 78kg ja olen 172cm pitkä.
Minulla on aina ollut huono itsetunto ja olen aina vihannut itseäni.
Ap
SUUTU miehellesi. Kerro, että loukkaannuit. Älä patoa kaikkea sisääsi. Keskustele, perustele, itke ja huuda vaikka jos tarve on. Mutta myös: kuuntele.
Kuulostaa ilkeältä kun sanon suoraan, mutta se on tunnesyöpön merkki, jos yksi kommentti laukaisee itsevihan ja pilaa dieetin.
Ei tuo ongelma johdu miehestä, vaan sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän että hän on huolissaan, mutta olen jo pudottanut todella runsaasti painoa ennen kuin tapasimme ja tahti on nyt valitettavasti hidastunut.
Olen tiputtanut jo yli 40kg ja tällä hetkellä painan 78kg ja olen 172cm pitkä.
Minulla on aina ollut huono itsetunto ja olen aina vihannut itseäni.
Ap
JSS
Sinun itsetunto ei ole kyllä kohdillaan. Minunkin mies välillä sanoo painosta, mutta totean että näin on, jotain tarttis tehrä mutta en mene pois tolalta.
Niin on miehenikin lihonut hiukan ja kyllä myönnän että toivoisin että laihtuu. Niinkun hänkin kohdallani.
Sähän siisjo laihdutat? No hän haluaisi auttaa, että etenisit nopeammin omassa tavoitteessa,, ihan ystävällistä,
Aloittajan kannattaa hakea apua henkisiin ongelmiinsa ja jos et laihduta niin piakkoin elelet yksinäsi.
Se on fakta.
Täällä ei kirjoittelijat yhtään nyt ymmärrä miten syömishäiriöisen mieli toimii.
Tänne ei kannata kirjoittaa, saat vain vielä huonomman fiiliksen.
Miksi et kokeilisi laihdutuslääkettä jos sellaisen saisit? Itse kokeilisin innolla mutta en ole ihan tarvittavan lihava.
Olen todella pahoillani puolestasi :(
Älä anna yhden kommentin latistaa.