Olen ainut lapsi ja onnellinen siitä

Mulla on veli, jonka kanssa ei olla läheisiä. Meillä ei ole oikein mitään yhteistä. Hän ei ymmärrä mun elämää ja ajatuksia ja toisinpäin. Lapsenakaan ei leikitty yhdessä ikinä ja veli oli mulle tyly ja ilkeä. Lisäksi kuulin joskus teininä kuinka oli haukkunut mua yhdelle yhteiselle tutulle. Ei puhettakaan, että veljeni olisi koskaan ollut mun puolella, kun mua mm. kiusattiin koulussa. Kaikesta jäi olo, että olen tyhmä, huono, enkä kelpaa mihinkään.

Nykyään ollaan väkisin tekemisissä vanhempien asioiden takia ja kun kummallakin on lapsia niin haluan ylläpitää jonkinlaista suhdetta serkkujen välillä. Veli on aikuisiällä ollut mua kohtaan ihan ok ja jostain syystä on mun lapseni lempisukulainen aikuisten joukosta.

Jälkikäteen mulle olisi ollut parempi kasvaa yksin, sellaisena kuin olin ilman jatkuvaa vihamielistä veljeä.

Olen ainoa lapsi ja elämä olisi ollut köyhää jos olisi ollut lisää ruokittavia. Nyt se vielä menetteli.

Vierailija kirjoitti:

Olen ainoa lapsi ja usein saanut surkuttelua siitä. Myös näitä itsekkyys ja lellipentu-kommentteja on tullut jopa aikuisenakin. Silti tunnen paljon materialla lellitympiä sisaruksellisia ja huomattavasti itsekkäämpiä oman navan tuijottajia - erityisesti pikkusisaruksissa. Tuossa kirjoituksessa on ihan hyviä pointteja, kuten esimerkiksi tuo ettei ainoan lapsen tarvitse kilpailla ja taistella kyynärpäätaktiikalla kaikesta, jolloin hänen on helppo oppia jakamaan omistaan ja opettelemaan tulemaan toimeen tosi erilaisten ihmisten kanssa. On myös totta, että et yleensä kaipaa sitä mitä sinulla ei ole - kuten sisarusta. En koe, että olisin koskaan kärsinyt siitä, että olen ainoa lapsi. Pikemminkin niin, että usein tuntuu läheisetkin sisarussuhteet olevan aika raskaita ja epätasa-arvoisia (ulkopuolisen silmin) ja sisarukselta joutuu sietämään kaikenlaista pashaa vain koska ollaan sukulaisia ja kasvettu kiintymykseen.

Näinpä. Lapsena jaoin aina omistani muillekin. En ole lellitty millään lailla, mutta tiedän aikuisia sisaruksellisia ihmisiä joille äiskä ostaa vieläkin vaikka mitä ja kyyditsee sinne sun tänne vaikka keskellä yötä.

Ei se taida lopulta olla kiinni siitä onko ainut lapsi vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on veli, jonka kanssa ei olla läheisiä. Meillä ei ole oikein mitään yhteistä. Hän ei ymmärrä mun elämää ja ajatuksia ja toisinpäin. Lapsenakaan ei leikitty yhdessä ikinä ja veli oli mulle tyly ja ilkeä. Lisäksi kuulin joskus teininä kuinka oli haukkunut mua yhdelle yhteiselle tutulle. Ei puhettakaan, että veljeni olisi koskaan ollut mun puolella, kun mua mm. kiusattiin koulussa. Kaikesta jäi olo, että olen tyhmä, huono, enkä kelpaa mihinkään.

Nykyään ollaan väkisin tekemisissä vanhempien asioiden takia ja kun kummallakin on lapsia niin haluan ylläpitää jonkinlaista suhdetta serkkujen välillä. Veli on aikuisiällä ollut mua kohtaan ihan ok ja jostain syystä on mun lapseni lempisukulainen aikuisten joukosta.

Jälkikäteen mulle olisi ollut parempi kasvaa yksin, sellaisena kuin olin ilman jatkuvaa vihamielistä veljeä.

Minun lapsella(ainoa) on pari serkkua. Siis yksi minun puolelta ja yksi isänsä puolelta. Kumpaankaan ei ole oikein mitään suhdetta. Se on ollut meidän vanhempien päätös. Jos meillä ei ole mitään yhteistä sisarusten kanssa ennen lapsen saamista, ei sitä ole lapsen saamisen jälkeenkään. Eikä minulla tai miehellä ole ollut mitään intressejä pitää välejä yllä väkipakolla muka lasten takia.

Lapsen elämässä riittää silti toisia lapsia, joiden kanssa jakaa lapsuuttaan. Meillä on läheisiä ystäviä, joilla on saman ikäisiä lapsia. Uskon, että nämä lapset tulevat olemaan lapselleni tärkeitä pitkälle aikuisuuteen.

Elämän kriisien kohdatessa sisaruksista saattaa olla hyötyä.

Jos välit sisaruksiin on kunnossa lapsuudesta aikuisuuteen, se on varmaan todella hienoa. Jos ei, se on tosi surullista. Aina ei vanhempiakaan voi syyttää, mutta aika usein siellä lapsuudessa ei ole osattu tukea oikeudenmukaisen ja tasapainoisen sisaruussuhteen muodostumista riittävästi, vahvin sisaruksista saanut jyrätä muiden mielipiteet tms. Itse halusin tästä syystä vain yhden lapsen, koska en tiedä, olisinko osannut olla riittävän tasapuolinen vanhempi useammalle.

Vierailija kirjoitti:

Elämän kriisien kohdatessa sisaruksista saattaa olla hyötyä.

Tai haittaa. Tai ne sisarukset voivat olla syy niihin elämän kriiseihin(näin omalla kohdalla).

"LAPSELLA on tärkeää olla sisarus.

Tämän lausahduksen olen kuullut lukemattomia kertoja mitä erilaisemmissa keskusteluissa."

Kolumnisti aloittaa näin, mutta minä en esimerkiksi ole ikinä, koskaan ainoatakaan kertaa kuullut tuota lausahdusta. Joskus olen kuullut jonkun sanovan "haaveilemme toisesta lapsesta" ja jonkin verran useammin "lapsena haaveilin, että minulla olisi ollut sisarus, joten itse tahdon/tahdoin ainakin kaksi lasta."

Musta vaan haiskahtaa valehtelulta tuo avaus. Hieno selitys ja tekosyy sille miksi tahtoi avautua omista pakkomielteisistä keloistaan. Kuin olisi merkityksellisempikin keskustelun avaus yhteiskunnallisista normeista, arvoista ja asenteista (joita ei oikeasti edes ole kuin tämän ainokaisen kehittämissä arvauksissaan omassa päässään).

Minulla on sisaruksia pari, lapsia kolme. Suvussa on perheitä, joissa on yksi lapsi, isoimmassa uusioperheessä yhteensä peräti 10 (osa toki jo aikuisia nuorimpien syntyessä). Sisarus voi olla rikkaus tai sitten ei, riippuu aivan perheestä. Samoin siitä voi kärsiä, että on ainoa lapsi tai sitten ei. Mutta hesarin taso nyt on nykyisin mitä on ja kaikenlaisia "itsenäisiä ajattelijoita" latelemaan klikkiotsikoita on leivissä. Aina upeaa kun haetaan vastakkainasettelua ja yleistetään rankasti. Riitaannutetaan nyt toki ensin lapsia saavat ja lapsettomat keskenään, sitten nuoret ja iäkkäämmät vanhemmat ja sitten lapsiluvunkin mukaan. Onneksi on some niin kaikki löytävät itsensä klooneja kavereikseen. Kuplassaan taas tämäkin toimittaja selvästi viihtyy, aloituksen rehellisyydestä sen sai jo selville.

Mitäpä sitä lukemaan kuin täysin vastakkaisia mielipiteitä jossain vauva-foorumeille (hienoa taustatyötä toimittajalta) voidakseen todeta "olen kuullu lukemattomia kertoja, kaikki ajattelevat näin vaikka se ei ole totta, kerron tuohtuneena miksi..." ja pönkittääkseen niitä omia kapeita ajatuksiaan. Huoh.

Oliko ennen edes jokin paremmin?

Vierailija kirjoitti:

"LAPSELLA on tärkeää olla sisarus.

Tämän lausahduksen olen kuullut lukemattomia kertoja mitä erilaisemmissa keskusteluissa."

Kolumnisti aloittaa näin, mutta minä en esimerkiksi ole ikinä, koskaan ainoatakaan kertaa kuullut tuota lausahdusta. Joskus olen kuullut jonkun sanovan "haaveilemme toisesta lapsesta" ja jonkin verran useammin "lapsena haaveilin, että minulla olisi ollut sisarus, joten itse tahdon/tahdoin ainakin kaksi lasta."

Musta vaan haiskahtaa valehtelulta tuo avaus. Hieno selitys ja tekosyy sille miksi tahtoi avautua omista pakkomielteisistä keloistaan. Kuin olisi merkityksellisempikin keskustelun avaus yhteiskunnallisista normeista, arvoista ja asenteista (joita ei oikeasti edes ole kuin tämän ainokaisen kehittämissä arvauksissaan omassa päässään).

Minulla on sisaruksia pari, lapsia kolme. Suvussa on perheitä, joissa on yksi lapsi, isoimmassa uusioperheessä yhteensä peräti 10 (osa toki jo aikuisia nuorimpien syntyessä). Sisarus voi olla rikkaus tai sitten ei, riippuu aivan perheestä. Samoin siitä voi kärsiä, että on ainoa lapsi tai sitten ei. Mutta hesarin taso nyt on nykyisin mitä on ja kaikenlaisia "itsenäisiä ajattelijoita" latelemaan klikkiotsikoita on leivissä. Aina upeaa kun haetaan vastakkainasettelua ja yleistetään rankasti. Riitaannutetaan nyt toki ensin lapsia saavat ja lapsettomat keskenään, sitten nuoret ja iäkkäämmät vanhemmat ja sitten lapsiluvunkin mukaan. Onneksi on some niin kaikki löytävät itsensä klooneja kavereikseen. Kuplassaan taas tämäkin toimittaja selvästi viihtyy, aloituksen rehellisyydestä sen sai jo selville.

Mitäpä sitä lukemaan kuin täysin vastakkaisia mielipiteitä jossain vauva-foorumeille (hienoa taustatyötä toimittajalta) voidakseen todeta "olen kuullu lukemattomia kertoja, kaikki ajattelevat näin vaikka se ei ole totta, kerron tuohtuneena miksi..." ja pönkittääkseen niitä omia kapeita ajatuksiaan. Huoh.

Oliko ennen edes jokin paremmin?

Sulla on useampi lapsi, joten tuskin olet kuullut tätä lausahdusta. Itse olen kuullut kymmeniä kertoja vähän eri variaatioilla: tärkeää/kuuluu/pitää/on pakko olla sisarus.

Nykyisin lapsi on jo niin iso, että ihmiset ovat hiljaa. Mutta hänen ollessaan pieni, ihmiset kyllä jaksoi haastaa riitaa ja väittää vastaan, kun sanoimme, ettei enempää lapsia ole tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"LAPSELLA on tärkeää olla sisarus.

Tämän lausahduksen olen kuullut lukemattomia kertoja mitä erilaisemmissa keskusteluissa."

Kolumnisti aloittaa näin, mutta minä en esimerkiksi ole ikinä, koskaan ainoatakaan kertaa kuullut tuota lausahdusta. Joskus olen kuullut jonkun sanovan "haaveilemme toisesta lapsesta" ja jonkin verran useammin "lapsena haaveilin, että minulla olisi ollut sisarus, joten itse tahdon/tahdoin ainakin kaksi lasta."

Musta vaan haiskahtaa valehtelulta tuo avaus. Hieno selitys ja tekosyy sille miksi tahtoi avautua omista pakkomielteisistä keloistaan. Kuin olisi merkityksellisempikin keskustelun avaus yhteiskunnallisista normeista, arvoista ja asenteista (joita ei oikeasti edes ole kuin tämän ainokaisen kehittämissä arvauksissaan omassa päässään).

Minulla on sisaruksia pari, lapsia kolme. Suvussa on perheitä, joissa on yksi lapsi, isoimmassa uusioperheessä yhteensä peräti 10 (osa toki jo aikuisia nuorimpien syntyessä). Sisarus voi olla rikkaus tai sitten ei, riippuu aivan perheestä. Samoin siitä voi kärsiä, että on ainoa lapsi tai sitten ei. Mutta hesarin taso nyt on nykyisin mitä on ja kaikenlaisia "itsenäisiä ajattelijoita" latelemaan klikkiotsikoita on leivissä. Aina upeaa kun haetaan vastakkainasettelua ja yleistetään rankasti. Riitaannutetaan nyt toki ensin lapsia saavat ja lapsettomat keskenään, sitten nuoret ja iäkkäämmät vanhemmat ja sitten lapsiluvunkin mukaan. Onneksi on some niin kaikki löytävät itsensä klooneja kavereikseen. Kuplassaan taas tämäkin toimittaja selvästi viihtyy, aloituksen rehellisyydestä sen sai jo selville.

Mitäpä sitä lukemaan kuin täysin vastakkaisia mielipiteitä jossain vauva-foorumeille (hienoa taustatyötä toimittajalta) voidakseen todeta "olen kuullu lukemattomia kertoja, kaikki ajattelevat näin vaikka se ei ole totta, kerron tuohtuneena miksi..." ja pönkittääkseen niitä omia kapeita ajatuksiaan. Huoh.

Oliko ennen edes jokin paremmin?

Sulla on useampi lapsi, joten tuskin olet kuullut tätä lausahdusta. Itse olen kuullut kymmeniä kertoja vähän eri variaatioilla: tärkeää/kuuluu/pitää/on pakko olla sisarus.

Nykyisin lapsi on jo niin iso, että ihmiset ovat hiljaa. Mutta hänen ollessaan pieni, ihmiset kyllä jaksoi haastaa riitaa ja väittää vastaan, kun sanoimme, ettei enempää lapsia ole tulossa.

Joo, mutta esikoisella ja toisella on ikäeroa kuitenkin 7 vuotta. Te ilmeisesti sitten viihdytte arvoisessanne seurassa? Tosiaan yleensä normaalit ihmiset keskittyvät aivan omaan perhesuunniteluunsa eivätkä julista tuntemattomille kuinka monta lastakin toisen tilanteesta tietämättä kuuluisi tehdä. Vai kailotatteko te jossain äiti-lapsi-kerhossa kovaan ääneen kuinka lapsi on ainoa ja sisarusta ei tehdä koska yhden lapsen politiikka on ylivoimaisesti ainoa tie onneen? Siinä tapauksessa ymmärrän jos normimpikin ihminen toteaa jotain, että sisarukset ovat lapselle tärkeitä (jos niitä on). En edelleenkään usko, että sitä paljon tuputettaisiin kelle tahansa, jolla on "vain" yksi lapsi. Turha sitä on keskittyä  vain muiden arvosteluun teidänkään. Jos nyt kuitenkin omassa käytöksessä voisi olla jotain, millä voisi vaikuttaa.