Olivatko äitinne teidän kanssanne, kun olitte lapsia?

Ei äiti leikkinyt, mutta tehtiin yhdessä kotitöitä, sain katsoa kun leipoi ja rapsia taikinakulhot, käytiin kävelyllä ja retkillä, uimahallissa, kirjastossa.

Ei mitään. Olin viisi vuotta vanhemman siskon simputettavana.

Ei meilläkään. Ei ikinä, yhtään mitään. Eikä isompanakaan oltu sen läheisempiä. Muistan kun Bill Cosby Showssa tuli telkkarista jakso, jossa Rudylla alkoivat kuukautiset. Meillä ei todellakaan ollut aihetta käsitelty ja olisin niin toivonut että äiti tulee katsomaan telkkaria kanssani. Muistaakseni yritin vähän epäsuorasti kärttääkin, tai vihjailla että tulee hyvä ohjelma. Mutta äiti vain siivosi ja ramppasi tamppaamassa mattoja.

Vierailija kirjoitti:

Ei äiti leikkinyt, mutta tehtiin yhdessä kotitöitä, sain katsoa kun leipoi ja rapsia taikinakulhot, käytiin kävelyllä ja retkillä, uimahallissa, kirjastossa.

Kuulostaa ihanalta. ap

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään. Olin viisi vuotta vanhemman siskon simputettavana.

Mitä sen viiden vuoden jälkeen tapahtui?

Mun äiti oli perhepäivähoitaja kun olin lapsi joten oli kotihoidettu kouluun asti lukuunottamatta seurakunnan päiväkerhoa jossa kävin vuoden ajan kerran viikossa. 

Oli. Ei kylläkään leikkinyt , paitsi silloin ehkä, kun olen ollut ihan pikkuinen ( enkä sellaista osannut kaivatakaan, olen aina ollut hyvä mielikuvitukseltani). Mutta oli muuten kanssani, kävi ulkoilemassa, otti mukaan omiin juttuihin, hän luki meille todella paljon ( ehkä siksi opin itsekin jo 4-vuotiaana lukemaan), vei teatteriin ja konsertteihin, kirjastoon, uimahlliin jne. 

Ei mitään. Pelkkää työntekoa ja omia harrastuksia hällä. Korjasin tilanteen omien lasten kohdalla, joille olin kotona läsnä. Leikitin, luin, lauloin, , pelailtiin ja osallistuin harrastuksiin sekä mahdollistin niitä.

Omaan äitiin jäi viileät suhteet.

Eipä leikkinyt. Sairastui henkisesti, ja on taistellut mielenterveys-asioista vielä näinäkin päivinä.

Oli. Äiti huolsi, ruokki ja kasvatti. Isä leikki sekä sosiaalisti minua kodin ulkopuolella. Tutustuin mm. isäni ystäviin, mutta en äitini ystäviin.

Ei äiti leikkinyt, mutta tehtiin ruokaa, askarreltiin, luettiin ja kunhan oltiin vain. Äiti ja isä olivat paljon meidän kanssa. Iskän kanssa käytiin 2-vuotiaasta asti laskettelemassa ja luistelemassa yms.

Itse täysin lapsen kanssa eläneenä koen jotenkin epäreiluksi, että oman ikäpolveni äidit eivät eväänsä liikauttaneet lastensa viihtymiselle.

Ei. Minut nakattiin päiväkotiin heti kun alaikäraja ylittyi, eli jo vauvana (80-luku). Töiden jälkeen oli aina ihan jumalattoman kireä ja kävi haukkumassa milloin mistäkin. Hieman isompana pyysin että minulle opetettaisiin ruuanlaittoa, pyykkikoneen käyttöä jne, mutta äiti nauroi päin naamaa että sinä et tule sinne sotkemaan. Minua kierrätettiin mummoloissa ja muilla sukulaisilla koska vapailla oli kaikkein tärkeintä läträtä koko ajan viinan kanssa. Olivat isäni kanssa juovuksissa koko lapsuuteni, en muista yhtään selvää hetkeä. Mökillä oli tuon takia aivan hirveää olla jumissa saaressa kahden känniläisen kanssa.

Oikeastaan välttelin vanhempiani ja mitä vähemmän heitä näki, sen parempi. Minulla oli melko yksinäinen lapsuus mutta itsekseni viihdynkin.

Läsnä oli, mutta ei elämässäni.

Ei 80-90-luvulla ollut tavallista leikkiä lasten kanssa. Itse synnyin 80-luvun puolella ja elin lapsuuden 90-luvulla.

Vanhemmat tekivät paljon töitä. Koulu oli hoidettava enimmäkseen itse, mutta siihen sai kyllä

apua jos pyysi. Äidin kanssa kävimme mökillä, elokuvissa tai teatterissa. Ystäväperheillä vieraillessa lapset leikkivät keskenään, ei puhettakaan että aikuiset olisivat meitä viihdyttäneet tai että olisi saanut mennä kokoajan keskeyttämään aikuisten juttuja.

En usko että äitini edes osaisi leikkiä, itsellenikin se on vaikeaa.

Maatilan emäntänä hän ei ehtinyt muuta kuin leipoa kanssani, kun se homma oli pakko tehdä kuitenkin.

Ei vanhemmat ehtineet leikkiä yhtään.

Ehkä kerran kesässä käytiin rannalla, mikä olikin seudulla ennennäkemätöntä, ja naapurien mielestä suorastaan pilalle lellimistä.

Tämä siis 60-luvulla, kuten varmaan huomasittekin, tai ainakin toivon, että nykyään on helpompaa.

Sain kasvaa ekat 7 vuotta äidin läsnäolossa. Matkustimme ja kävimme kirjastossa usein jne. Varsinaista leikkiä emme yhdessä leikkineet mutta kyllä siihen rohkaisua sai. Ihan hyvä ja turvallinen ja raitis lapsuus, vaikka aika köyhiä oltiin, isä, äiti ja 4 muksua.

Ei. Äiti oli töissä ja teki aamuvarhaisella ja iltapäivästä yöhön kotitöitä. Vietin lapsuuteni enimmäkseen yksin, mitä nyt joskus isovanhemmat ottivat mukaansa kauppa-asioille - asuttiin siis maalaistalossa. Kyllä äiti minut hoiti kun olin vauva mutta siihen se jäi.

Olen käynyt terapiassa syistä, jotka johtuvat lapsuudesta: hylätyksi tulemista, traumaa, yksinäisyyttä. Vaikka mitenkä päin näitä ajattelen, äitiin ja varhaislapsuuteen kiertyy kaikki. Isä oli kusipää ja isovanhemmat ilkeitä, mutta äiti ei koskaan puuttunut asioihin, ei puolustanut, ei mitään. En muista lapsuudesta mitään onnellista.

Joskus oli naistenlehdessä artikkeli "Kadutko että et ole viettänyt lastesi kanssa enemmän aikaa heidän ollessaan pieniä" tms. ja kysyin äidiltä, kaduttaako häntä. Olin järkyttynyt kun äiti vastasi että ei kaduta. 

Äiti on lastenlasten kanssa ollut paljon ja touhunnut, mutta ei se omaa lapsuuttani korjaa.

synnytyksessä varmasti oli

Taas on äidinparjaajat paikalla. Voi lapsiraukkoja, kenen äitejä nämä mustamielet on.