Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
En jaksa enää mieheni masennusta
10.08.2022 |
Kuinka paljon pitää avioliiton ja lasten takia jaksaa ja kestää? Mies on masentunut. Ei pahasti, vaan pystyy kyllä käymään töissä, tekee joitain kotitöitä ja käy joka päivä suihkussa jne. Mutta sen verran, että näkee kaikessa vain negatiivista. Valittelee usein miten asiat on huonosti. Jos alan puhumaan jostain asiasta positiiviseen sävyyn niin kommentoi siihen vain jotain asian huonoja puolia. Ei ole kiinnostunut oikein mistään. Usein vetäytyy vain hiljaa makaamaan jonnekin, sohvalle tms. Huokailee. Kun kysyn mikä vaivaa, niin vastaa kaikki. Joskus alkaa vuodattamaan pitkää samaa tarinaa siitä miten hänen elämässä kaikki on huonosti ja pielessä. Saattaa viettää vapaapäivän pihalla istuen ilman että häneen saa oikein kontaktia.
Kommentit (201)
Oletko varma että on masentunut? Ehkä on vain tyytymätön asioihin elämässä.. esim. pitääkö työstään? Itse kärsin välillä ahdistuksesta ja suvussamme on masennusta.. Olen usein luullut olevani masentunut, muttakun olen kunnolla miettinyt pahan olon syyn niin kyllä se siitä sitten on aina selvinnyt.. En aio antaa masennukselle itsestäni otetta vaikka olen siihen taipuvainen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se siitä myötä ja vastamäestä.
Miehet häipyy heti vastaavassa tilanteessa. Lapsia eivät tosin ota mukaan vaan jättävät masentuneen vastuulle. Itse kiirehtivät etsimään uusia toimivia ateria-, siivous- ja seksipalveluita.
Huokaus. Taas näitä yleistäjiä. Itsellä jokin kokemus ja se sitten kätevästi yleistetään kaikkiin miehiin. Kuinka yksinkertaista porukkaa täällä palstalla oikein on??
Aika hurjaa luettavaa. Kannattaa tosiaan tämä muistaa sitten itse kun on masennuksen tai työuupumuksen takia pois pelistä. Yhteiskunnassa toden totta empatiavaje.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta hyvältä, pitäisköhän käydä lääkärissä
On käynyt. Esitti ilmeisesti siellä niin hyväkuntoista, että ei saanut diagnoosia, kuulemma niin lieviä oireita. Kaikille puhuu että kun töissä pystyy käymään ja työt saa tehtyä hyvin niin ei ole isoa ongelmaa. Ap
Hei, voimia teille molemmille. En olisi varma että on esittänyt, minulle sanottiin työterveydessä yli vuosi sitten että ei ole "tarkoituksenmukaista" jatkaa sairauslomaa yli 2 viikkoa. Julkisella puolella ottaisivat osastolle jos olisin halukas menemään. Ehkä hän häpeää masennusta ja vetoaa juuri tuohon työssäkäyntiin? Monet alkoholistitkin toistelevat että eivät juo liikaa kun työnsä hoitavat, mitään muuta eivät sitten juomisen lisäksi tee.
Elittekö tahoillanne, kun olitte nuoria - ja tapasitte vasta sitten? Takana paljon selvittömätöntä, ehkä voimakas traumaattinen nuoruuden rakkaussuhdekin, joka vaivaa mieltä? Onko kotoaan periytynyt negatiivisuuden kierre? Missä herkkyysiässä lapset on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lievältä masennukselta kuulostaa, koska käy töissä ja hoitaa arkirutiineja. Jospa antaisi miehen pohdiskella eikä puuttuisi/huomioisi niin paljon hänen negatiivisuuttaan. Pahemmaksi voi mennä, jos lievästi masentuneella on tarmokas puoliso, joka rupeaa kontrolloimaan. Noin lievä voi mennä ohitse omia aikojaan.
Suo anteeksi arvon lääkäri, mutta masennus ei ole yhtäkuin työkyvyttömyys. Minulla on ollut diagnoosia keskivaikeasta vaikeaan masennukseen ja olen ollut pian parikymmentä vuotta työelämässä.
Työssä voi pystyä käymään mutta jos toimintakyky arjessa on muuten noin alentunut, tarvitaan hoito- ja kuntoutussuunnitelmaa. Haluaako mies jatkaa huokailuaan vai muutosta tilanteeseen? Jos haluaa muutosta, menkää yhdessä lääkäriin ja aloittakaa siitä. Jos ei halua muutosta vaan kieltäytyy kaikesta, sinä joudut tekemään niitä vaikeita valintoja. Mies ei voi puolestasi päättää sitä suostutko jatkamaan näin.
Muu perhe hukkasi 15 vuotta elämästään äidin masennuksen takia. Ei siihen auttanut mikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en saa tuosta oikein masennusfiboja, mutta onhan sekin mahdollista. Exälläni oli saman tapaisia oireita, kaikki oli synkkää, oli väärä koulutus ja työ, elämä oli tyhjää ja p*skaa, hän oli tyhmä ja huono ihminen yms yms loputtomiin. Aivan älyttömän rasittavaa eikä mikään mitä tein tai yritin ehdottaa avuksi kelvannut. Ei yleensä kuitenkaan syyttänyt minua huonosta olostaan vaan itseään. Lopulta meni lääkäriin kun sanoin ettei tässä ole kohta muita keinoja kuin erota jos et suostu hakemaan mitään apua tai edes pariterapiaan. Hänellä diagnosoitiin dysthymia eli lievä masennus ja sai siihen myös lääkityksen. Sen lääkityksen avulla ne mustat pilvet hälvenivät ja miehestä tuli taas valoisampi ja optimistisempi. Erottiin sitten myöhemmin ihan muista syistä, mutta ollaan edelleenkin hyvissä väleissä ja miehellä menee ihan hyvin.
Luulen että tuolla miehelläsi on se kuuluisa "kyllä, mutta" -syndrooma. Kaikki ehdotukset asiantilan parantamiseksi torpataan eikä mikään ole koskaan omaa syytä tai omassa vallassa yrittää korjata. Jotkut ihmiset saavat jotain kummallista nautintoa negatiivisuudessa märehtimisestä ja haluavat että kaikkien läheistenkin elämä pyörii sen negatiivisuuden ympärillä. Olisi mielenkiintoista tietää millaisena miehen työkaverit hänet kokevat. Todennäköisesti hillitsee siellä duunissa niitä pahimpia negojaan koska tietää ettei muut ala häntä samalla tavalla paapomaan kuin vaimo kotona. Varsinkin miespuoliset työkaverit kuittaavat aika nopeasti jos itsesääli alkaa mennä överiksi. Kotonaan voi sitten kaataa koko kuorman perheensä niskaan hyvällä omallatunnolla.
Ennustan että eroon tuo teidän liittonne päättyy joka tapauksessa jos mies johdonmukaisesti kieltäytyy minkäänlaisesta avusta. Kysymys onkin lähinnä että kauanko olet päättänyt kituuttaa miehen rinnalla lasten kasvamista odotellen? Eihän tuo ole mitään elämää vaan nimenomaan kituuttamista. Mies on aikuinen ihminen ja jos olet jo tarjoutunut auttamaan terapian ja lääkäriin menon suhteen ja yrittänyt kysellä mikä vaivaa ja miten voisit auttaa ja vastaus on lähinnä vaan että kaikki on hanurista, mukaanlukien sinä itse, niin eipä tuossa ole enää paljon muuta tehtävissä. Ei sitä miestä voi nippusiteissä sinne terapiaan viedä eikä lääkkeitä tunkea väkisin suuhin, itse hänen on ne askeleet otettava, oli masentunut eli ei.
Hei, minä olen tällainen mies mutta en mielestäni ole masentunut. Käyn tosin suihkussa vain kerran kaksi viikossa. Voiko tämä olla masennusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ylä ja alamäessä on luvattu!
Ei saa pilata hyvin alkanutta öyhötystä.
Hummustypy kirjoitti:
Aika hurjaa luettavaa. Kannattaa tosiaan tämä muistaa sitten itse kun on masennuksen tai työuupumuksen takia pois pelistä. Yhteiskunnassa toden totta empatiavaje.
Naisten nyt on vähän tuollaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika surullista luettavaa tämä ketju kyllä. Itse olen masennuksesta kärsivä nuori nainen ja 22-25-ikävuodet menivät täysin kärsimyksessä. Vasta tänä vuonna olen ns elävien kirjoissa. Silti minulla oli ihana perhe ja ystävät tukemassa, ja mieskin ollut kanssani aina tähän päivään saakka.
On vähän typerää ja älyvapaata sanoa kaikkien masentuneiden ensinnäkin olevan samanlaisia ja aina parempi jättää masentunut puoliso.
Itselläni oli kyllä vaikeaa, mutta en taas valitellut kauheasti mistään. Enemmänkin se näkyi uupumuksena ja itkuherkkyytenä. Masennusta on monenlaista. Ihmisiä on monenlaisia. Ja pareja myöskin monenlaisia.
Kannattaa miettiä sitä perikysymystä: Olenko valmis tähän, haluanko olla miehen kanssa. Kenenkään ei ole myöskään pakko olla säälistä tai velvotteesta tai etenkään lasten takia masentuneen tai yhtään kenenkään kanssa. Itsekin tein tämän miehelleni selväksi aikanaan. En halua että kanssani ollaan mistään muusta kuin halusta ja uskosta tulevaan. Toki itse kävin myös terapiassa ja pyrin hoitamaan itseäni.
Jos toinen ei halua hoitoa, tilanne on vähän vaikeampi myös läheisille.
Mieheni mielestä minä olin taistelun arvoinen. Onko miehesi sinulle taistelun arvoinen? Jos ei ole, lähde suhteesta. Ja älä tunne syyllisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Aika surullista luettavaa tämä ketju kyllä. Itse olen masennuksesta kärsivä nuori nainen ja 22-25-ikävuodet menivät täysin kärsimyksessä. Vasta tänä vuonna olen ns elävien kirjoissa. Silti minulla oli ihana perhe ja ystävät tukemassa, ja mieskin ollut kanssani aina tähän päivään saakka.
On vähän typerää ja älyvapaata sanoa kaikkien masentuneiden ensinnäkin olevan samanlaisia ja aina parempi jättää masentunut puoliso.
Itselläni oli kyllä vaikeaa, mutta en taas valitellut kauheasti mistään. Enemmänkin se näkyi uupumuksena ja itkuherkkyytenä. Masennusta on monenlaista. Ihmisiä on monenlaisia. Ja pareja myöskin monenlaisia.Kannattaa miettiä sitä perikysymystä: Olenko valmis tähän, haluanko olla miehen kanssa. Kenenkään ei ole myöskään pakko olla säälistä tai velvotteesta tai etenkään lasten takia masentuneen tai yhtään kenenkään kanssa. Itsekin tein tämän miehelleni selväksi aikanaan. En halua että kanssani ollaan mistään muusta kuin halusta ja uskosta tulevaan. Toki itse kävin myös terapiassa ja pyrin hoitamaan itseäni.
Jos toinen ei halua hoitoa, tilanne on vähän vaikeampi myös läheisille.Mieheni mielestä minä olin taistelun arvoinen. Onko miehesi sinulle taistelun arvoinen? Jos ei ole, lähde suhteesta. Ja älä tunne syyllisyyttä.
Hyvä kirjoitus! Minusta ap on jo yrittänyt taistella parisuhteen eteen, mutta taistelu on yksipuolista. Miehelle näyttää olevan se ja sama miltä vaimosta ja lapsista tuntuu, eikä mies, toisin kuin sinä itse, suostu mihinkään terapiaan. Ainoa mitä tuntuu haluavan tehdä on loputon valitus ja sohvalla apeana möllötys. Vaikea tuossa on puolison taistella kun se masentunut (?) itse ei halua asian eteen tehdä yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska kyseessä on mies, niin jätä hänet. Jos masentunut ihminen olisi nainen, niin miehen tulisi olla mies ja auttaa hänet vaikeiden aikojen yli sekä pitää perheensä puolia.
Heitä pois koko kakka-aivo. Hän ei arvosta perheenjäseniään, eikä elämäänne ennen, nyt, eikä tulevaisuudessa sillä kykenee moiseen asenteeseen. Miksi siis arvostaisit itse tällaista kiittämätöntä, itsekästä ja tunnevammaista kusipäätä, joka viljelee elämäänne sairauksia ja tekeytyy sinun vaivoiksesi ja harmiksesi vastuuta kantamattomaksi loiseksi? Rakkautta ei ole sellaisessa ihmisessä joka läheisistään välittämättä tällaiseksi heittäytyy, joten sinunkaan ei kuulu tällaista rakastaa. Kanna vastuuta perheestäsi ja heitä roska ulos, ja nauttikaa te muu perhe elämästä kun vielä voitte. Ei kannata opettaa lapsille kantamaan muita ihmisiä, tai opetat heidän marttyyreiksi
Vierailija kirjoitti:
Tämä kuvaus sopii täydellisesti omaan mieheeni. On kyllä aika raskasta elää miehen kanssa, joka ei halua koskaan lähteä minnekään tai tehdä mitään, kaikkein mieluiten istuu sohvalla kotona puhelimen kanssa ja haluaa olla yksin.
Mitä se mies sillä puhelimella tekee ? Onko toinen nainen salassa ?
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä masennus johon ei lääkkeet eikä terapiat ole auttaneet.
Onko ECT-hoito jo kokeiltu ?
Teetettiinkö miehelläsi muisti/masennustestit ? Onko kilpirauhaskokeet tehty ? Kilpirauhasen vajaatoiminnalla on pitkä lista oireita, mm. masennus, ks kilpirauhasliiton sivuilta. Testosteroni ?
Alue: Aihe vapaa
Olen traumataustainen, jo lapsuudesta lähtien masentunut ja ahdistuksesta kärsinyt. Vaikka olisi hyviä syitä vaikka muille jakaa, ei silti voi jäädä vain paikalleen makaamaan ja surkuttelemaan vuosikausiksi. Vaikka masennus ei ole oma syy, vaikka se on sairaus. Kyllähän muitakin sairauksia pitää itse hoitaa, syöpään on tietyt lääkitykset ja hoitopolut, diabetes pitää ihan itse hoitaa, reumassa ottaa lääkkeet jne. Ihan sama juttu se on masennuksen kanssa. Työ täytyy tehdä itse. Toki siihen tarvitsee apua muilta, mutta ei ne muutkaan sairaudet lähde paranemaan, jos pakenee lääkäriä ja hoidon aloittamista. Tai jos valehtelee lääkärissä.