Anoppi juo viiniä/likööriä kahvimukista kaikki päivät ja meidän pitäisi jättää lapsi sinne hoitoon!
Kahvimukista siksi,ettei naapurit ala puhua kun istuskelee pihalla. Selvästi kuitenkin on pikku hiprakassa. Alkoi,kun jäi eläkkeelle.
Kommentit (156)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti tuo eläkkeelle jääminen on lisännyt alkoholinkäyttöä monelle. Jotain tyhjiötä siinä kai täytellään, tai sitten nautitaan siitä, että voi tehdä mitä huvittaa. Toisilla työ on toiminut jonkinlaisena kontrollina ja rajaajana, milloin otetaan ja milloin on skarpattava. Naiset usein ottavat "vähän viintä". Se on hienompaa ja itselleen selitettävissä. Työssäni olen joutunut toteamaan, että alkoholisoituneita vanhempia naisia on lisääntyvässä määrin meillä hoidossa. Joko niin, että ovat teloneet itsensä humalassa, ovat menneet delikkaan tai joutuvat jostain muusta syystä sairaalaan ja delirium iskee päälle pakollisen kuivin suin olemisen vuoksi. Tähän kun yhdistää muistisairauden mukaan, on se aikamoista. 70-80 -vuotiaita alkoholisoituneita naisia on ollut meillä hoidossa viime vuosina entistä enemmän. Jotain tässä alkoholikulttuurissa on tapahtunut vuosikymmenten aikana. Miettikää nyt 80- vuotiasta mummua, joka istuu lähiöbaarissa päivät pitkät yksinäisyyttään(?) paossa tai taksireissuilla Alkoon ajelemassa useampi kerta viikossa. Tosi surullista.
Missä sen mummun pitäisi olla? Yksin kotonaan Siionin virsiä veisaamassa?
Miksi eläkeläinen ei saisi juopotella? Ei se elämä ikuisesti kestä kuivin suinkaan.
Juopotelkoon mummu niin paljon kuin sielu sietää. Mutta jos viinan, eikun siis kahvin siemailu on elämän pääasia, ei pidä alkaa vonkua lapsenlasta hoitoon.
Ap:lla siinä mielessä hyvä tilanne että ovat miehen kanssa samaa mieltä tilanteesta.
Meilläkin anoppi teki noin. Joo viinaa ja kokista.
Ei ole enää missään tekemisissä meidän lapsien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin anoppi teki noin. Joo viinaa ja kokista.
Ei ole enää missään tekemisissä meidän lapsien kanssa.
Jos hän joi juuri sen takia ettei tartte olla tekemisissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti tuo eläkkeelle jääminen on lisännyt alkoholinkäyttöä monelle. Jotain tyhjiötä siinä kai täytellään, tai sitten nautitaan siitä, että voi tehdä mitä huvittaa. Toisilla työ on toiminut jonkinlaisena kontrollina ja rajaajana, milloin otetaan ja milloin on skarpattava. Naiset usein ottavat "vähän viintä". Se on hienompaa ja itselleen selitettävissä. Työssäni olen joutunut toteamaan, että alkoholisoituneita vanhempia naisia on lisääntyvässä määrin meillä hoidossa. Joko niin, että ovat teloneet itsensä humalassa, ovat menneet delikkaan tai joutuvat jostain muusta syystä sairaalaan ja delirium iskee päälle pakollisen kuivin suin olemisen vuoksi. Tähän kun yhdistää muistisairauden mukaan, on se aikamoista. 70-80 -vuotiaita alkoholisoituneita naisia on ollut meillä hoidossa viime vuosina entistä enemmän. Jotain tässä alkoholikulttuurissa on tapahtunut vuosikymmenten aikana. Miettikää nyt 80- vuotiasta mummua, joka istuu lähiöbaarissa päivät pitkät yksinäisyyttään(?) paossa tai taksireissuilla Alkoon ajelemassa useampi kerta viikossa. Tosi surullista.
Missä sen mummun pitäisi olla? Yksin kotonaan Siionin virsiä veisaamassa?
Miksi eläkeläinen ei saisi juopotella? Ei se elämä ikuisesti kestä kuivin suinkaan.Juopotelkoon mummu niin paljon kuin sielu sietää. Mutta jos viinan, eikun siis kahvin siemailu on elämän pääasia, ei pidä alkaa vonkua lapsenlasta hoitoon.
Ap:lla siinä mielessä hyvä tilanne että ovat miehen kanssa samaa mieltä tilanteesta.
Ap kertoi, että anoppi tietää ap:n haluavan parisuhdeaikaa miehensä kanssa. Eiköhän tässä ole ap ihan itse ottanut asian puheeksi. Anoppi sitten luvannut ottaa muksun hoitoon.
Ei pitäis vonkua anoppia hoitamaan, kun ap tietää anopin tissuttelusta.
Ap nyt hakee tukea täältä määräysvaltaansa tissutteluasiassa. Katsos ap, kun maailma ei pyöri sun navan ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti tuo eläkkeelle jääminen on lisännyt alkoholinkäyttöä monelle. Jotain tyhjiötä siinä kai täytellään, tai sitten nautitaan siitä, että voi tehdä mitä huvittaa. Toisilla työ on toiminut jonkinlaisena kontrollina ja rajaajana, milloin otetaan ja milloin on skarpattava. Naiset usein ottavat "vähän viintä". Se on hienompaa ja itselleen selitettävissä. Työssäni olen joutunut toteamaan, että alkoholisoituneita vanhempia naisia on lisääntyvässä määrin meillä hoidossa. Joko niin, että ovat teloneet itsensä humalassa, ovat menneet delikkaan tai joutuvat jostain muusta syystä sairaalaan ja delirium iskee päälle pakollisen kuivin suin olemisen vuoksi. Tähän kun yhdistää muistisairauden mukaan, on se aikamoista. 70-80 -vuotiaita alkoholisoituneita naisia on ollut meillä hoidossa viime vuosina entistä enemmän. Jotain tässä alkoholikulttuurissa on tapahtunut vuosikymmenten aikana. Miettikää nyt 80- vuotiasta mummua, joka istuu lähiöbaarissa päivät pitkät yksinäisyyttään(?) paossa tai taksireissuilla Alkoon ajelemassa useampi kerta viikossa. Tosi surullista.
Missä sen mummun pitäisi olla? Yksin kotonaan Siionin virsiä veisaamassa?
Miksi eläkeläinen ei saisi juopotella? Ei se elämä ikuisesti kestä kuivin suinkaan.Juopotelkoon mummu niin paljon kuin sielu sietää. Mutta jos viinan, eikun siis kahvin siemailu on elämän pääasia, ei pidä alkaa vonkua lapsenlasta hoitoon.
Ap:lla siinä mielessä hyvä tilanne että ovat miehen kanssa samaa mieltä tilanteesta.
Jos anopilla "kahvin" on elämän pääasia, niin antaa olla, ei tässä miniä ole tippaakaan huolestunut anopin terveydentilasta vaan ihan omasta risteilystä ja kylpylälomasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ellen olisi ainoa lapsi epäilisin että ap:n anoppi on äitini. Juo ns kovaa teetä ja luulee ettei kukaan huomaa kun höpöttelee hönöpäissä naapureille parvekkeelta. Pari kertaa on myös kaatunut pyörällä teekuppostensa takia.
Ja äidilläkin tämä alkoi kun jäi pois työelämästä.Joillakin taas termospullo jaykuvadti täynnä kahvia, kun kuppia käy haistamassa on kahvin ja viinan seos ihan selkeä.
tai sitten se on korona-aikana pyyhkinyt kahvikupin kahvan käsidesillä.
miksi muuten haistelet toisten kahvikuppeja?
Tämä oli kauan ennen koronaa. Hain isän kupin tiskiin ja lemahdus oli ihan selvä. Joi "kahviaan" pitkin päivää. Isä valitettavasti alkoholisoitui vauhdilla eläkeiässä.
Miksi muuten kukaan pyyhkisi oman kuppinsa kahvia käsidesillä?miksi kukaan laittaisi kahvikuppiin viinaa?
Kaappijuopolla alkoholistilla on omat tapansa. Näytti tosiaan siltä, että hän hörppii kahvia, mutta totuus oli sitten jotain muuta.
Mun isä joi vichyä pullosta, usein se olikin votkaa.
Anopilla on oikeus elää omaa elämäänsä. Elä sinäkin ap omaasi. Mikä sinä olet puuttumaan anopin tekemisiin?
Talossa talon tavalla eletään. Onko aivan pakko saada ilmainen hoitopaikka? Sitä ennen panet vaikutusvallallasi anopin ruotuun?
En ikinä jättäisi pientä lastani hoitoon ihmiselle, jonka täytyy lasta hoitaessani nauttia yhtään alkoholia. Itse olin nuorempana alkoholisti mummoni mökillä hoidossa, ja hän oli sortunut juopottelemaan.. lopputuloksena olin löytynyt yksin hortoilemasta mökin viereisestä metsästä. Onneksi ei ollut sattunut pahempaa👍
No anoppihan ei elä ap:n perhettä varten. Anoppi päättää ihan itse, ottaako kuppia, ja milloin ottaa.
Anoppi on aikuinen, ja taatusti haluaa elää omaa elämäänsä, eikä ap:n elämää haluamisineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti tuo eläkkeelle jääminen on lisännyt alkoholinkäyttöä monelle. Jotain tyhjiötä siinä kai täytellään, tai sitten nautitaan siitä, että voi tehdä mitä huvittaa. Toisilla työ on toiminut jonkinlaisena kontrollina ja rajaajana, milloin otetaan ja milloin on skarpattava. Naiset usein ottavat "vähän viintä". Se on hienompaa ja itselleen selitettävissä. Työssäni olen joutunut toteamaan, että alkoholisoituneita vanhempia naisia on lisääntyvässä määrin meillä hoidossa. Joko niin, että ovat teloneet itsensä humalassa, ovat menneet delikkaan tai joutuvat jostain muusta syystä sairaalaan ja delirium iskee päälle pakollisen kuivin suin olemisen vuoksi. Tähän kun yhdistää muistisairauden mukaan, on se aikamoista. 70-80 -vuotiaita alkoholisoituneita naisia on ollut meillä hoidossa viime vuosina entistä enemmän. Jotain tässä alkoholikulttuurissa on tapahtunut vuosikymmenten aikana. Miettikää nyt 80- vuotiasta mummua, joka istuu lähiöbaarissa päivät pitkät yksinäisyyttään(?) paossa tai taksireissuilla Alkoon ajelemassa useampi kerta viikossa. Tosi surullista.
Missä sen mummun pitäisi olla? Yksin kotonaan Siionin virsiä veisaamassa?
Miksi eläkeläinen ei saisi juopotella? Ei se elämä ikuisesti kestä kuivin suinkaan.
Kyllä elämänsisältö pitäisi löytää jostain muualta kuin pullosta ja "ystävät" muualta kuin kuppiloista. Ei se ole enää noissa tapauksissa oma valinta, kun viina vie mummoa. Kuppilasta mukaan lyöttäytyy parikymmentä vuotta nuorempi "miesystävä" jakamaan mummon eläkerahat viinaan ja parhaassa tapauksessa isompikin ryyppyremmi. Syömiset jäävät huonolle tolalle, lääkkeet ottamatta ja laskut maksamatta. Sekö se on elämää, josta on haaveillut? Mitäpä tuumivat keski-ikäiset lapset, jotka ovat vuosia yrittäneet hoitaa asioita ja saada apua tilanteeseen? Eivät he ole huolissaan siitä, että perintö menee viinaan, vaan siitä vanhemmastaan. Siinä sitä ruuhkavuosina yrittää hoitaa lapsensa ja alkoholisoituneen vanhemman tai vanhempansa. Siioninvirsien veisaamisen ja juopottelun väliin mahtuu muitakin harrastuksia ja ajanviettotapoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi siis vaatii ettå saisi 2v lapsemme hoitoon jopa viikoksi,tietää meidän haaveilevan kahdenkeskisestä kylpyläreisssusta/risteilystä.
Appiukko on toki paikalla,mutta en silti voi luottaa että lapsi olisi turvassa siellä.
Ei luota mieskään,sanoo "Äiti kiistää ongelmansa! " .
Ei anoppi hämää ketään kun pyörii kahvimukinsa kanssa hönössä pitkin pihoja.
A.pNo mitäpä jos menet hänen luona käymään ja sanot, että mielellään jättäisit lapsen mutta vaikuttaa, että hän on nykyään jatkuvasti päihtynyt. Että anopin täytyy luvata ettei juo, jos lapsi on hoidossa.
Antakaa hänelle 1 mahdollisuus. Sitten jos juo niin puoliso kertoo ja sitten uusi interventio . Hänellä alkoholiongelma ja lapset ei tule hoitoon ennen kuin hakee apua.
Ihan rohkeasti kissa pöydälle ! Ongelma voi olla orastava! Mitä nopeammin joku puuttuu ja herättää sen parempi!
Jos suuttuu ja sanoo ei ole ongelmaa ei ole humalassa ja alkaa puolustella että lasta hoitaessa saa ottaa niin sitten on ongelma pidemmällä. Jos vähän pyöristyy/järkyttyy mutta menee itseensä on vasta alussa ja apu mahdollinen.
Jos olisi mun lapsesta kyse, niin jatkuvasti pienessä sievässä oleva mummu ei hoitaisi sekuntiakaan. Ihan joka asiassa ei pidä antaa mahdollisuuksia.
Tuskin kukaan kyselee sun tai kenenkään miniän lupia tissutteluun. Kukaan ei ole anomassa sulta mitään mahdollisuuksia, jiten sun ei tarvi niitä antaakaan. Oletko mielestäsi lupaviranomainen?
Vierailija kirjoitti:
Anoppi siis vaatii ettå saisi 2v lapsemme hoitoon jopa viikoksi,tietää meidän haaveilevan kahdenkeskisestä kylpyläreisssusta/risteilystä.
Appiukko on toki paikalla,mutta en silti voi luottaa että lapsi olisi turvassa siellä.
Ei luota mieskään,sanoo "Äiti kiistää ongelmansa! " .
Ei anoppi hämää ketään kun pyörii kahvimukinsa kanssa hönössä pitkin pihoja.
A.p
Siis teitä "kahdenkeskisiä ristelijöitä" mä en ole ikinä oikein tajunnut? Kertokaa nyt mulle että miksi pitää olla kahdenkeskistä parisuhdeaikaa? Ryyppäämisen takia? Seksin? Miksi?
Miksi parisuhteesta tehdään sellainen ihan ihme yhtälö että lapset on siinä vain rasitteena ja jos ei pääse lasten hyvinvoinnin uhallakin viettämään parisuhdeaikaa niin sitkö tulee ero?
Vierailija kirjoitti:
No anoppihan ei elä ap:n perhettä varten. Anoppi päättää ihan itse, ottaako kuppia, ja milloin ottaa.
Anoppi on aikuinen, ja taatusti haluaa elää omaa elämäänsä, eikä ap:n elämää haluamisineen.
Tällaiset alkoholisoituneet isovanhemmat ovat lapsilleen taakka. Kotona sattuu kaikennäköisiä pikkuonnettomuuksia joko ihmisille itselleen tai asunnolle. Soitellaan apua, soitellaan kännipuheluita. Juomisen määrä vain nousee, sitä ei toki tunnusteta, koska mitään ongelmaa ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No anoppihan ei elä ap:n perhettä varten. Anoppi päättää ihan itse, ottaako kuppia, ja milloin ottaa.
Anoppi on aikuinen, ja taatusti haluaa elää omaa elämäänsä, eikä ap:n elämää haluamisineen.Tällaiset alkoholisoituneet isovanhemmat ovat lapsilleen taakka. Kotona sattuu kaikennäköisiä pikkuonnettomuuksia joko ihmisille itselleen tai asunnolle. Soitellaan apua, soitellaan kännipuheluita. Juomisen määrä vain nousee, sitä ei toki tunnusteta, koska mitään ongelmaa ei ole.
Ja sulle pitäis tunnustaa jotain? Sinäkö sitten tuomaroit ylhäisyydessäsi, onko riittävän paheksuttavaa.
Oletpa tärkeä (omasta mielestäsi).

Alkoholisti tunnustaa itselleen, että nyt juo liikaa ja hakee siihen apua.
Alkoholisti kieltää ihan viimeiseen asti juovansa liikaa. Syyttää ihan kaikesta ympäristöään.
Sitten maksa sanoo poks ja olet hyvin ruskettuneen ei kun keltainen siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No anoppihan ei elä ap:n perhettä varten. Anoppi päättää ihan itse, ottaako kuppia, ja milloin ottaa.
Anoppi on aikuinen, ja taatusti haluaa elää omaa elämäänsä, eikä ap:n elämää haluamisineen.Tällaiset alkoholisoituneet isovanhemmat ovat lapsilleen taakka. Kotona sattuu kaikennäköisiä pikkuonnettomuuksia joko ihmisille itselleen tai asunnolle. Soitellaan apua, soitellaan kännipuheluita. Juomisen määrä vain nousee, sitä ei toki tunnusteta, koska mitään ongelmaa ei ole.
Ja sulle pitäis tunnustaa jotain? Sinäkö sitten tuomaroit ylhäisyydessäsi, onko riittävän paheksuttavaa.
Oletpa tärkeä (omasta mielestäsi).
No ootpa tärkeä ja nokkela itsekin (omasta mielestäsi).
Käyttääkö ap koskaan alkoholia, vai oletko absolutisti?
Jos käytät, sulla ei saa olla lapsi kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No anoppihan ei elä ap:n perhettä varten. Anoppi päättää ihan itse, ottaako kuppia, ja milloin ottaa.
Anoppi on aikuinen, ja taatusti haluaa elää omaa elämäänsä, eikä ap:n elämää haluamisineen.Tällaiset alkoholisoituneet isovanhemmat ovat lapsilleen taakka. Kotona sattuu kaikennäköisiä pikkuonnettomuuksia joko ihmisille itselleen tai asunnolle. Soitellaan apua, soitellaan kännipuheluita. Juomisen määrä vain nousee, sitä ei toki tunnusteta, koska mitään ongelmaa ei ole.
Ja sulle pitäis tunnustaa jotain? Sinäkö sitten tuomaroit ylhäisyydessäsi, onko riittävän paheksuttavaa.
Oletpa tärkeä (omasta mielestäsi).No ootpa tärkeä ja nokkela itsekin (omasta mielestäsi).
Miksi työnnät nokkasi muitten alkon käyttämisiin. Helpottaa sullakin kummasti, kun elät omaa elämääsi.