Oliko teidänkin lapsuuskodeissa tapana raivosiivota?

Meillä raivosiivous on kulkenut suvussa jo useamman sukupolven. Valitettavasti.

Meillä marttyyrisiivottiin eli me lapset olimme koulussa tai koulumatkalla klo 7-17:30 ja äiti kotona. Viikonloppuisin hän sitten ryhtyi aamulla siivoamaan marttyyrina, kun joutui aina yksin raatamaan eikä kukaan muu tee mitään ja hän aina yksin. Siellä se imuroi keittiötä toista tuntia ja ilmoitti, että sinne ei ole tulemista, koska nyt hän siivoaa, että meillä olisi siisti koti. Siis se koti, jossa vain hän oli kaiket päivät, kukaan lapsista ei enää sotkenut ja isäkin oli töissä. Jossain vaiheessa siivoamista oli itkuvaihe, miten hän ei jaksa, kun kaikki ovat häntä vastaan eikä kukaan ikinä tee kotitöitä ja isä sitten lepytteli ja komensi lapset siivoamaan muun huushollin. Sillä aikaa isä keitti äidille kahvit ja siellä ne keittiössä jutteli koko iltapäivän ja äiti huuteli välillä, että nyt viette olohuoneen matot ulos tai nyt pesette ikkunat. Itse se imuroi 12 neliötä tunnin ja silti siellä oli nurkissa pölyä!

Kyllä oli. Joskin ennalta sopimattomana päivänä. Saatoin tulla koulusta kotiin ja äiti oli päättänyt että on siivouspäivä. Ja oli vihainen kun asioita x, y, z ei oltu tehty.

Aivan jäätävää se huutaminen. Ja juuri tuota että kaikki haukuttiin mikä vaan mieleen juolahti. Edelleen äiti raivosiivoaa. Ja raivoremontoi.

Paitsi että äidin ainoa kontribuutio on kaikissa asioissa se huutaminen. Ei äiti imuroi, ei pyyhi pölyjä, ei siirrä tavaroita. Näön vuoksi juoksee kyllä rätti kädessä, mutta se juoksukin on vain siksi että varmasti ehtii huutaa kaikille tarpeeksi. Lopuksi heittäytyy sohvalle aivan marttyyrina. Ja näin se oli silloin lapsuudessanikin.

Lapsuudenkodissa oli rauhallinen ja hyvä tunnelma, siivouspäivä tai ei.

Nykyisen perheemme olohuoneessa istuu pikimustan pahan olon kiteytymä nimeltä vaimo. Raivosiivous on hänelle vain yksi tapa oksentaa pimeän sielunsa mutaa ympäristöönsä.

Nykyisin jo muu perhe tietää odottaa sekopäisen agressiivista listaa siitä mitä kaikkea kukakin on tehnyt "väärin" sillä aikaa kun hän oli poissa. Siis keskustelu alkaa suht' normaalisti kuulumisten kysymisellä, ja sitten kun joku kertoo mitä on puuhaillut niin siirrytäänkin yltyvään mollauspuheeseen.

Järkipuhe ei auta ja kaikki muut totaalisen kyllästyneitä. Hän tekee itse aina minimisuorituksen ja jos mahdollista niin juostenkusten - eli hänellä oikeastaan olisi vähiten porukasta varaa kritisoida muita. Alan epäillä jo jotain orastavaa otsalohkodementiaa tai alzheimeria.

Ei ollut. Olen oppinut raivosiivous-sanan täältä palstalta. En ole vieläkään ihan varma, mitä se tarkoittaa: perusteellista ja intohimoista siivoamista, raivon kanavoimista siivoukseen, vai nimenomaan siivousasioihin liittyvää vihaisuutta (joka lienee ainakin tämän ketjun yleisin tulkinta). Meillä siivottiin ihan neutraaleissa tunnetiloissa.

Kyllä on tuttua. Kenenkään muun siivoaminen ei kelvannut, mutta silti raivottiin, kun itse piti kaikki tehdä.

Joskus istuin isän kanssa autotallissa, että sai olla rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Iskä aina lähti "asioille/kauppaan" kun äitini raivosiivous alkoi. Jälkeenpäin ajateltuna sillä meni aina puoli päivää ja ostoksia tyyliin 1 kassi lähikaupasta.

Meillä äiti lähti ostoksille kun isä ja minä siivosimme joka lauantai😬

No kyllä ! Joka lauantai herättiin aamulla klo 9 kun äiti paukutti imuria oveen ja huusi ettei tarvitse nukkua puoleen päivään.

Emme saaneet katsoa piirrettyjä ja syödä rauhassa vaan aamupala piti hotkia ja mennä sitten ulos,pois tieltä.

Ei ihan noin raivoisaa, mutta vihaista kylläkin. Joka ikinen lauantai oli pakko siivota monta tuntia, kaikki matot piti kantaa ulos, pyyhkiä pölyt, imuroida ja pestä lattiat ja vessat ja kylpyhuone. Meillä oli iso omakotitalo ja jokaisessa huoneessa ei edes viikon aikana oltu, mutta pakko siivota nekin.

Hassuinta kaikessa oli se, että äiti oli kotiäitinä kun nuorimmainenkin oli jo 12v. Hän oli siis arkipäivät siellä ihan omassa rauhassaan, en ymmärrä miksi ei siivonnut edes osaa, meidän muiden piti käyttää vapaapäivä suursiivoukseen joka viikonloppu.

Muutaman kerran yläasteikäisenä pääsin johonkin nuorisotalon limudiskoon - juuri sellaisena päivä äiti päättikin että siivouspäivä on poikkeuksellisesti perjantaina koulun jälkeen, kun on katsokaas mukavampi aloittaa viikonloppu siistissä kodissa :/ olin kateellinen kun kaverit sai valmistautua hyvillä mielin diskoon, minä olin kuin joku Tuhkimo siivoamassa.

Meillä lapsuudenkodissa oli kissa, joka pelkäsi imurin ääntä. Eli kissa tuli hullksi, ei äiti. Se säntäsi sinne sun tänne ja oli laskettava ulos.

Meillä suursiivottiin joka ikinen perjantai. Työ- ja kouluviikon jälkeen piti heti aloittaa ja koko iltahan siinä vierähti. Matot tampattiin, lattiat pestiin, pölyt pyyhittiin, vessa ja kylppäri pestiin. Äiti oli kiukkuinen ja ymmärtäähän sen, pitkä viikko takana. Mutta olikohan ihan pakko joka perjantai ja ainakaan noin perusteellisesti... Isäni häippäsi jossain kohtaa eli ero tuli. Luulen, että osasyy oli myös tässä.

Itse en ikinä siivoa vloppuisin. Haluan että perheeni saa huilata, samoin minä itse. Pe-illalla ei laiteta edes ruokaa, yleensä syödään jotain valmista kaupasta. Tai tilataan.

Ei muuten, mutta äiti oli jostain syystä sitä mieltä, että ennen joulua koko koti oli siivottava todella huolellisesti niin, että koko koko piti pestä ja putsata huolellisesti lattiasta kattoon asti kellarista vinttiin asti niin että joka ikinen nurkka, kaappi ja komero piti pestä huolellisesti. Se tiesi usean päivän raivokasta siivoamista ja jostain syystä äiti ei edes huolinut apua vaan isä ja me lapset olimme koko ajan tiellä, minkä takia hän sitten raivosi meille siitä, että emmekö me todellakaan osaa pysyä poissa jaloista ja miksi me lapsetkin koko ajan sotkemme paikkoja sitä mukaa kun äiti siivoaa. Olisi siis pitänyt olla hiljaa ja liikkumatta jossain poissa silmistä eikä edes leluihin olisi saanut koskea tai vaikka jotain kirjaa lukea ilman, että äiti oli raivoamassa, että pitääkö niitä tavaroita todellakin olla koko ajan levittämässä. Sitten kaikki ruoat piti tehdä alusta asti itse, siis myös sellaisia ruokia joista kukaan ei oikeasti pitänyt, muita joita piti silti olla, koska ne kuuluivat jouluun. Esim. jotain lanttulaatikkoa tai rosolia oli pakko olla, koska ne nyt vain sattuvat kuulumaan jouluruokaan, vaikka äiti ei edes itse pitänyt niistä, mutta silti niitä oli pakko olla. Lahjojakin piti olla jokaiselle lapselle valtavat määrät ja äiti sitten paketoi niitä ilmeisesti vielä yölläkin, kun me lapset olimme jo nukkumassa. Ei siis riitänyt, että olisi ollut vaikka 3-5 vähän isompaa ja kalliimpaa lahjaa jokaiselle, vaan lähinnä jotain halpaa krääsää ja noin 12-15 pakettia jokaiselle lapselle ja meitä oli sentään 7. Kaikki piti tehdä ja yksin tehdä, apua ei huolittu mutta sitten jaksettiin uhriutua ja valittaa kuinka hirveä työ muutaman päivän takia oli vaikka joulu olisi ollut ihan hyvä, vaikka esim. vaatekomeroita ei olisi pesty huolella, hopeaesineitä ei olisi kiillotettu, ruokana ei olisi ollut valtavaa määrä ruokia ja lahjoja ei olisi ollut valtavaa röykkiötä kuusen alla.

Minusta vähän tuntuu siltä, että minusta tulee vielä ajan kanssa tuollainen raivosiivooja, jos en vielä ole. Siivotaan todella harvoin, joten kun siivotaan kunnolla (eikä vain vähän tomuteta pölyjä ja/tai imuroida enimmät roskat pois), niin sitten tekemistä riittää, mutta eihän sitä saa rauhassa tai kunnolla tehdä, kun pennut pyörii jaloissa ja mies istuu koneella niin pitkään, että olen ehtinyt jo tehdä yksinäni pentujen pyöriessä jaloissa puolet hommasta ja pyydettyäni apua jo kymmeniä kertoja, olen täysin raivon partaalla. Tai jos lapset tai edes sen isomman lapsen (taaperon, pienempi on vielä vauva) saa hoitoon, että voi siivota, niin varmasti puskee stressiä niskaan, kun mies istuu viime tinkaan saakka koneella ja sitten kauhealla kiireelä ja paniikilla kuuraamaan vessoista lähtien kaikki, jos/kun olisi vaikka vieraita tulossa esim. synttäreille. Joka tapauksessa sellainen visiitti, että siitä on tietoinen.

Taidan tehdä jatkossa niin kuin oma äitini, joka potki meidät pennut ulos leikkimään ja isän tamppaamaan matot ja siivosi itsekseen. Sisälle ei ollut asiaa ennen kuin oli valmis, vaikka olisi kuinka paleltanut (talvella). Myöhemmin delegoi minulle ja veljelle kylppärin ja vessan, että pysyttiin poissa jaloista ja tarvittaessa sitten teki tarkemmin perästä. Eikä edes ollut pahakaan raivosiivooja, eikä ole sitä vieläkään. On usein auttanut minua oman kotini siivoamisessa joko imuroimalla tai luuttuamalla tai vahtimalla lapsia, että saan rauhassa tehdä.

Se hitonmoinen kiire, stressi ja työrauhan puute saa raivoamaan, enkä ihmettele yhtään, miksi äitinikin teki suosiolla kaiken yksin. Enemmän vain ketuttaa, kun yrittää mieheltä saada apua ja ukko vaan vitkuttelee viime tinkaan saakka. Pahimpia just (omat) syntymäpäivät ja joulu, kun pitäisi jo päästä lepäämään, mutta joutuu viime tinkaan saakka uuvuksissa kokkaamaan, paistamaan ja vielä siivoamaankin.

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut. Olen oppinut raivosiivous-sanan täältä palstalta. En ole vieläkään ihan varma, mitä se tarkoittaa: perusteellista ja intohimoista siivoamista, raivon kanavoimista siivoukseen, vai nimenomaan siivousasioihin liittyvää vihaisuutta (joka lienee ainakin tämän ketjun yleisin tulkinta). Meillä siivottiin ihan neutraaleissa tunnetiloissa.

Raivosiivous on sitä kun yksi perheenjäsen, usein äiti, alkaa siivota ja samalla haukkuu kaikki muut lyttyyn, paiskoo tavaroita, karjuu, itkee. On aivan psykoottinen. Ei siis edes pikkuisen ärtynyt vaan kuin persuksiin ammuttu karhu. Muu perhe luuttuaa hengen hädässä, mutta äidille ei kelpaa mikään. Yleensä lapset pieninä itkee näiden kohtausten aikana, koska ne on vain jotain käsittämätöntä.

Meilläkin raivosiivottiin. En tajua miksi äiti teki siivoamisesta sellaisen numeron. Parin tunnin homma kun ei sotke. Ja kukas siellä kotona sotkee, kun äitiä lukuunottamatta kaikki ovat töissä tai koulussa viikot.

Sellainen normaalisiisteys säilyy ihan helposti kotona. 30min iltaisin pikku imurointia ja se on siinä.

Isosti jos pitää siivota ennen vieraita tai joulua, niin varaa pari päivää rauhallista siivoilua. Siinä se. Ei tarvitse huutaa ja raivota.

Vierailija kirjoitti:

Minusta vähän tuntuu siltä, että minusta tulee vielä ajan kanssa tuollainen raivosiivooja, jos en vielä ole. Siivotaan todella harvoin, joten kun siivotaan kunnolla (eikä vain vähän tomuteta pölyjä ja/tai imuroida enimmät roskat pois), niin sitten tekemistä riittää, mutta eihän sitä saa rauhassa tai kunnolla tehdä, kun pennut pyörii jaloissa ja mies istuu koneella niin pitkään, että olen ehtinyt jo tehdä yksinäni pentujen pyöriessä jaloissa puolet hommasta ja pyydettyäni apua jo kymmeniä kertoja, olen täysin raivon partaalla. Tai jos lapset tai edes sen isomman lapsen (taaperon, pienempi on vielä vauva) saa hoitoon, että voi siivota, niin varmasti puskee stressiä niskaan, kun mies istuu viime tinkaan saakka koneella ja sitten kauhealla kiireelä ja paniikilla kuuraamaan vessoista lähtien kaikki, jos/kun olisi vaikka vieraita tulossa esim. synttäreille. Joka tapauksessa sellainen visiitti, että siitä on tietoinen.

Taidan tehdä jatkossa niin kuin oma äitini, joka potki meidät pennut ulos leikkimään ja isän tamppaamaan matot ja siivosi itsekseen. Sisälle ei ollut asiaa ennen kuin oli valmis, vaikka olisi kuinka paleltanut (talvella). Myöhemmin delegoi minulle ja veljelle kylppärin ja vessan, että pysyttiin poissa jaloista ja tarvittaessa sitten teki tarkemmin perästä. Eikä edes ollut pahakaan raivosiivooja, eikä ole sitä vieläkään. On usein auttanut minua oman kotini siivoamisessa joko imuroimalla tai luuttuamalla tai vahtimalla lapsia, että saan rauhassa tehdä.

Se hitonmoinen kiire, stressi ja työrauhan puute saa raivoamaan, enkä ihmettele yhtään, miksi äitinikin teki suosiolla kaiken yksin. Enemmän vain ketuttaa, kun yrittää mieheltä saada apua ja ukko vaan vitkuttelee viime tinkaan saakka. Pahimpia just (omat) syntymäpäivät ja joulu, kun pitäisi jo päästä lepäämään, mutta joutuu viime tinkaan saakka uuvuksissa kokkaamaan, paistamaan ja vielä siivoamaankin.

Huomasin myös että mulla alkoi olla raivosiivousta lasten myötä. En kuitenkaan halunnut lapsille sitä, koska äitini on hc raivosiivooja.

Hiljalleen kannattaa tehdä. Ja taaperon voi ottaa mukaan. Todennäköisesti se haluaa vain osallistua. Mä annoin aina lapsille pienenä rätin tai pölyhuiskun ja saivat sitten olla mukana. Nyt isoina siivoavat huvikseen.

Ja miehelle kannattaa lyödä tehtävälista käteen ja ilmoittaa koska sen pitää olla valmis. Miehet ei ole hyviä kun pitäisi keksiä miten auttaa pysymällä kuitenkin pois jaloista. Liian monta liikkuvaa palasta. Tai sitten tenavat iskän syliin ja ihan ilmoitat että se katsoo nyt niitä ja sillä sipuli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut. Olen oppinut raivosiivous-sanan täältä palstalta. En ole vieläkään ihan varma, mitä se tarkoittaa: perusteellista ja intohimoista siivoamista, raivon kanavoimista siivoukseen, vai nimenomaan siivousasioihin liittyvää vihaisuutta (joka lienee ainakin tämän ketjun yleisin tulkinta). Meillä siivottiin ihan neutraaleissa tunnetiloissa.

Raivosiivous on sitä kun yksi perheenjäsen, usein äiti, alkaa siivota ja samalla haukkuu kaikki muut lyttyyn, paiskoo tavaroita, karjuu, itkee. On aivan psykoottinen. Ei siis edes pikkuisen ärtynyt vaan kuin persuksiin ammuttu karhu. Muu perhe luuttuaa hengen hädässä, mutta äidille ei kelpaa mikään. Yleensä lapset pieninä itkee näiden kohtausten aikana, koska ne on vain jotain käsittämätöntä.

Meilläkin raivosiivottiin. En tajua miksi äiti teki siivoamisesta sellaisen numeron. Parin tunnin homma kun ei sotke. Ja kukas siellä kotona sotkee, kun äitiä lukuunottamatta kaikki ovat töissä tai koulussa viikot.

Sellainen normaalisiisteys säilyy ihan helposti kotona. 30min iltaisin pikku imurointia ja se on siinä.

Isosti jos pitää siivota ennen vieraita tai joulua, niin varaa pari päivää rauhallista siivoilua. Siinä se. Ei tarvitse huutaa ja raivota.

Juuri näin. Itsekin siivoan joka päivä töiden jälkeen vähän. Yhtenä päivänä vessan, toisena imuroin, kolmantena keräilen tavarat ja vaatteet lattioilta/tasoilta jne. Aina ihan perussiistiä. Joskus kun innostun, niin pesen lattiat. Ei siivouksesta ihan niin isoa numeroa tarvitse tehdä.

Vaikka meillä oli vanhemmilla pinna kiirellä milloin mistäkin, minkä takia minusta tuli ns. näkymätön lapsi, raivosiivousta ei kumpikaan luojan kiitos harrastanut. Se se vasta olisikin ollut kirsikkana kakun päälle.

Kyllä meillä tehtiin myös noin. Nykyään olen tilannut itselleni raivosiivoojan, joka siivouksen lomassa huutaa ja vittuilee. 

Vierailija kirjoitti:

Vaikka meillä oli vanhemmilla pinna kiirellä milloin mistäkin, minkä takia minusta tuli ns. näkymätön lapsi, raivosiivousta ei kumpikaan luojan kiitos harrastanut. Se se vasta olisikin ollut kirsikkana kakun päälle.

Raivosiivous on kyllä jotenkin kaikista hulluista asioista mitä vanhemmat tekee kaikkein hulluinta. Tehdä nyt normaalista ja helposta asiasta tuollainen numero. Ja kun se alkaa ihan tyhjästä eikä johda mihinkään. Ja joka viikko sama juttu. Miksi joku viitsii pilata koko perheen loman tai vapaapäivän tuollaisella.

Ja mitä pirun siivottavaa normaalissa asunnossa on koko päiväksi joka ikinen viikko?

Oma äitini on jo ikäihminen ja parin viime vuoden ajan olen autellut häntä siivoamisessa, kun hän ei enää itse pysty kaikkeen. Se on ollut mukavaa yhdessä tekemistä. Mutta herranen aika, kun luin aloituksesi. Juuri tuollaista meillä oli lauantaisin ja olin sen tyystin unohtanut. Huutoa, raivoa paiskomista. Imurin kanssa tultiin aamulla ovesta läpi ja revittiin lakanoita sängystä, kun olin vielä niiden päällä. Nyt taitaa aueta joku traumapunos menneisyydestä.