Poikaystävällä aina kiire
Minua surettaa poikaystäväni jatkuva kiireisyys, yhteistä aikaa ei ole niin paljon kuin toivoisin.
Näemme kyllä viikottain, mutta mitään lomareissuja ei oikein olla päästy yhdessä tekemään eikä muutenkaan mitään muuta kuin satunnaista kyläilyä ja mökkeilyä.
Olisi ollut kiva lomalla käydä jossain kotimaan matkalla ja sellaista suunnittelimme, mutta sekin siirtyy nyt syksylle.
Eihän tämä iso juttu ole, mutta surettaa silti.
Puhelin soi koko ajan ja hänellä on niin usein työasiat ja muut stressaavat asiat mielessä, että on hankala rentoutua tai suunnitella mitään koska aina tulee lisää töitä ja kokouksia.
Ehdotin hänelle virkavapaata jo viime vuonna luottamustehtävien vuoksi, koska hänellä menee tuhottomasti aikaa niiden hoitamiseen ja työt päälle.
Joka päivä on useampia palavereita ja kaikkea mahdollista ja varsinainen palkkatyö päälle kokouksineen ja työmatkoineen.
En siis epäile ollenkaan että tässä olisi mistään pettämisestä tai muusta sellaisesta kyse, hänellä ei olisi mitenkään aikaa sellaiseen.
Kaikki aika vain menee noissa työkuvioissa ja muissa hommissa.
Iltaisin käydään yhdessä salilla pari kertaa viikossa ja sellaisia lyhyitä yhteisiä kahvitteluja.
Seksiä ehdimme harrastaa kerran tai pari viikossa ja nekin kellon kanssa.
Minua tämä tilanne harmittaa ja sekin, ettei tälle todennäköisesti tule mitään tapahtumaan pariin vuoteen ainakaan.
Ymmärrän todella hyvin että hänellä on stressaava elämäntilanne ja haluaisin jotenkin auttaa, ainakin pystyn hetkeksi tarjoamaan muuta ajateltavaa hänelle.
Minua vain harmittaa, että seksinkin aikana pitää vastata puhelimeen ja puhelutkin kestävät pahimmillaan yli tunnin.
Halusin vain avautua jonnekin kun surettaa, olisin halunnut kivan yhteisen kesäloman. :(
Kommentit (51)
Miksi sitä on niin vaikeaa uskoa että mies on puhelimessa seksin aikana?
Itse ainakin olen jo niin tottunut tähän etten pidä sitä outona, lähinnä ärsyttävänä.
Ap
Ehdotin hänelle viime vuonna virkavapaata.
L O L
Minkä takia naisille kelpaa vain kiireiset miehet?
Jos miehellä ei olisi kiireitä niin nainen tylsistyisi häneen.
Vierailija kirjoitti:
Minua naurattaa nämä teidän kommentit, onhan tämä itsellekin silmiä avaavaa että tätä luullaan provoksi.
Todella ikävää minulle kuitenkin.
Tämä kuitenkin on valitettavasti täysin todellinen tilanne vaikka aika oudolta kuulostaakin.
Tiedostan kyllä, etten ole hänen prioriteettilistallaan siellä ykköspaikoilla, mutta jotain minäkin kaipaisin.
Ap
Ei tuo minusta mitenkään epäuskottavaa ole. Itselläni on luottamustehtäviä ja viikossa voi olla neljäkin kokousta varsinaisen päivätyön lisäksi, ja niihin jokaiseen pitää valmistautua. Työmatkoja ei onneksi tällä hetkellä ole eikä taida enää kovin paljon tullakaan, kiitos Teamsin. Voin myös kertoa, että niistä luottamustehtävistä ei rikastu. Työmäärään nähden tuntipalkka jää pieneksi.
Seksin aikana puhelimet pois. Salilla käymisen sijaan voisitte panostaa yhdessäoloaikananne siihen, että se on molemmille antoisaa ja olette läsnä toisillenne. Ja syksylle varaatte matkan jonnekin, eikä siellä oteta työ- eikä luottamustehtäväpuheluita vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Seksiä harrastetaan kellon kanssa.
Mites se tehdään ?????
Vanhan ajan herätyskello (sellainen rämisevä) toimii vibraattorina?
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitä on niin vaikeaa uskoa että mies on puhelimessa seksin aikana?
Itse ainakin olen jo niin tottunut tähän etten pidä sitä outona, lähinnä ärsyttävänä.
Ap
"Mikko uuh aah Mäkelä mmmm tässä terve. Sellaisella ooohhh asialla soittelin *just noin jatka vaan* että milläs aaaaaaaaahhhhh tolalla teillä noin liiiiittymmäääää ooohhhh asia uuuuhhh aaat"
Vierailija kirjoitti:
Olen harkinnut eroa mutta en nyt haluaisi näin vähäpätöisen ongelman takia seurustelua lopettaa koska rakastan kuitenkin niin paljon häntä.
Ap
No sitten tarvitset lääkitystä ..ja pikaisesti!
Minä uskon AP:ta. Mun mies teki yhteisellä lomalla töitä niin että seksiä ei ehditty edes harrastaa. M@sturboin yksin hotellihuoneessa, romanttista.
Vierailija kirjoitti:
Minä uskon AP:ta. Mun mies teki yhteisellä lomalla töitä niin että seksiä ei ehditty edes harrastaa. M@sturboin yksin hotellihuoneessa, romanttista.
Ap:n miehellähän ei tuollaista ongelmaa ole, kun pystyy hoitamaan seksin ja työt samanaikaisesti :D:D:D:D
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia naisille kelpaa vain kiireiset miehet?
Jos miehellä ei olisi kiireitä niin nainen tylsistyisi häneen.
Olen tätä itsekin naisena pohtinut. Mulla on siis myös tämmöinen kiireinen mies. En kyllä haluaisi edes nähdä häntä joka päivä. Ja jos viipyy mun luona lähemmäs vrkn, niin alan jo odotella että lähtis jo. Haluan viettää aikaa ihan itsekseni. Ja mulla liika tuttuus vähentää seksuaalista jännitettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitä on niin vaikeaa uskoa että mies on puhelimessa seksin aikana?
Itse ainakin olen jo niin tottunut tähän etten pidä sitä outona, lähinnä ärsyttävänä.
Ap"Mikko uuh aah Mäkelä mmmm tässä terve. Sellaisella ooohhh asialla soittelin *just noin jatka vaan* että milläs aaaaaaaaahhhhh tolalla teillä noin liiiiittymmäääää ooohhhh asia uuuuhhh aaat"
Ei se mitenkään aktin aikana ulvo tai huohota :D
Ap
En nyt oikein ymmärrä noita kommentteja että minä olisin tässä jotenkin paha ihminen tai vain miehen menestyksen perässä ja huono nainen koska en seurustele kiireettömän miehen kanssa.
Minulle on tosiaan aivan yhdentekevää mitä työtä kumppani tekee tai millaisia juttuja vapaa-ajallaan tekee, tärkeintä on rakkaus.
Rakastan häntä yli kaiken ongelmista huolimatta ja kyllä hänkin minusta välittää.
Aiemmin kun oli löysempi kausi töissä hänellä meillä oli paljonkin yhteistä aikaa.
Ap
Sellasia ne miehet on , olivat sitten poikaystäviä tai suhteita.
Tämä oli provo
Lankaan menitte .
Ap
Ei tuollainen mies pääse töistään irti eikä varmasti ota vapaata koska se näyttää huonolta työnantajan mielestä ja mieheltä menee maine.
Minun mies otti loparit koska alkoi olee niin kiire töissä että 12 tunnin työpäivä ei riittänyt ja ei halunnut olla jatkuvasti töissä ja kiireinen ja väsynyt. Kotiin tuli niin heti suihkun jälkeen söi ja meni nukkumaan. Myönsi että se vaikutti myös parisuhteeseen koska mitään ei tehty enää yhdessä. Kerran tuli töistä ja sanoi että nyt se loppui otin loparit. Sitten sanoi nyt lähetään lomalle ja äkkiä. Mentiin vaan kotimaahan eli mökille keski suomeen koska mieheni ei ole ottanut koronarokotetta eli ei saa matkustaa ulkomaille kun ei ole koronapassia. Kelpaa minulle kotimaakin. Suomessa on paljon nähtävää ja hienoja järviä. Vuokrattiin mökki järven rannalta.
Miksi jäät seksin aikana tulevien puheluiden aikana paikalle? Hänhän jatkaa aktia ilman suostumustasi!
Ens kerralla voit kävellä vaikka suihkuun ja pukea päällesi. Eiköhän muutaman kerran jälkeen ymmärrä, ettei tule saamaan.
Tai sitten voisitte molemmat laittaa puhelimet kiinni ensin.
Söin just pizzaa.
Kyllä olikin hyvää.