Lue keskustelun säännöt.
Millaista elämää viettävät keski-ikäiset? Mitä teette vapaa-ajalla, mitä asioita arvostatte?
07.08.2022 |
Mietin tätä, kun itsellä varmaan joku viidenkympin kriisi. Lapset muuttaneet pois kotoa ja miehen kanssa kahden nyt. Molemmilla vaativat ja aikaavievät työt. Itse haluaisin vapaa-ajalla lähinnä palautua kotona, käydä ajoissa nukkumaan myös vkloppuisin, ulkoilla, syödä terveellisesti jne. Miehellä enemmän hinkua juhliin, kyläilyihin, matkustamiseen ja menemiseen. Myös alkoholin juontiin.
Minä en jaksa enkä halua sellaista kaiken aikaa, toisinaan toki sopii.
Onko tässä kaksi liian erilaista yhdessä? Miten te muut vietätte aikaa?
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn paljon taidenäyttelyissä, teatterissa, elokuvissa ja keikoilla. Koen ne piristävinä. Ystävien kanssa on joskus illanistujaisia tai muita menoja. Baarissa tai terassilla käyn ehkä kerran-pari vuodessa ystävien kanssa.
Pelkkä kotona oleminen masentaa.
Aika masentavaa, jos on tehnyt kodistaan paikan joka masentaa.:(
Tiedät itsekin, ettei kodin tarvitse olla masentava vaikka pelkkä kotona oleminen masentaisi. Se nyt vaan on mahdotonta samaan aikaan olla kotona JA kuitenkin hankkia sellaisia elämyksiä, joista nauttii kodin ulkopuolella. Vähän kuin jos haaveilisi Sagrada Familian näkemisestä ja kehotettaisiin menemään Kerimäen puukirkkoon,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5-kymppinen pari tässä.
3 lasta vielä kotona.
Harrastuksia lukeminen, yhdistystoiminta, radioamatööritoiminta, äänikirjat, metsästys, marjojen poiminta, lenkkeily.
Jatkoa...
Televisiota ja suoratoistopalvelujennohjelmia katsotaan myös.
Toinen soittaa hieman myös musiikki-instromenttia.Onhan tuossa ajanvietteitä.
Eilen kävimme lasten kanssa 10km patikkareitin kävelemässä.
🙄😭
Olen 46, mies 47. Lapset ovat meillä vielä aika pieniä, alakoulussa. Heidän asioihin ja töihin ja kodin jonkinlaiseen ylläpitoon menee kaikki aika ja energia. Kun olen 50, nuorin on 13 v. Kun olen 55, nuorin on 18 ja ehkä siis lentää pesästä. Katsotaan sitten. Nytkin olen hyvin keski-ikäinen mutta elän ruuhkavuosia ja suunnittelen kaverisynttäreitä ja katselen heppakerhon aikataulua. En osaa vielä ajatella elämää jossa olemme kahden ja oikeasti pitää ajatella itseään. Luulen että se on kriisin paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn paljon taidenäyttelyissä, teatterissa, elokuvissa ja keikoilla. Koen ne piristävinä. Ystävien kanssa on joskus illanistujaisia tai muita menoja. Baarissa tai terassilla käyn ehkä kerran-pari vuodessa ystävien kanssa.
Pelkkä kotona oleminen masentaa.
Aika masentavaa, jos on tehnyt kodistaan paikan joka masentaa.:(
Tiedät itsekin, ettei kodin tarvitse olla masentava vaikka pelkkä kotona oleminen masentaisi. Se nyt vaan on mahdotonta samaan aikaan olla kotona JA kuitenkin hankkia sellaisia elämyksiä, joista nauttii kodin ulkopuolella. Vähän kuin jos haaveilisi Sagrada Familian näkemisestä ja kehotettaisiin menemään Kerimäen puukirkkoon,
No voi voi kun meni herneet nenään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn paljon taidenäyttelyissä, teatterissa, elokuvissa ja keikoilla. Koen ne piristävinä. Ystävien kanssa on joskus illanistujaisia tai muita menoja. Baarissa tai terassilla käyn ehkä kerran-pari vuodessa ystävien kanssa.
Pelkkä kotona oleminen masentaa.
Aika masentavaa, jos on tehnyt kodistaan paikan joka masentaa.:(
Tiedät itsekin, ettei kodin tarvitse olla masentava vaikka pelkkä kotona oleminen masentaisi. Se nyt vaan on mahdotonta samaan aikaan olla kotona JA kuitenkin hankkia sellaisia elämyksiä, joista nauttii kodin ulkopuolella. Vähän kuin jos haaveilisi Sagrada Familian näkemisestä ja kehotettaisiin menemään Kerimäen puukirkkoon,
Ehkä alkuperäinen kommentoija tarkoitti että on ikävää, jos ei kotona ole mitään asioita, joista saisi elämyksiä, vaan aina joutuu lähtemään kotoa ulos.
No millä tavalla luulet, että se on kriisin paikka? Tästä juuri haluan kuulla, miten muilla on elämä järjestynyt sen jälkeen kun lapset lähteneet maailmalle. Että onko sitä yhteistä enää, vai menevätkö molemmat omia menojaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllästyin keski-ikäisenä kaikkeen siihen, mitä suurin osa tänne kirjoitetuista vastauksista kertoili omasta elämästään. Kaikella kunnioituksella se kävi hemmetin tylsäksi, vaikka näennäisesti avioliitto ja elintaso oli hyvin.
Suuri muutos tulikin puolison kuollessa äkillisesti, jonka jälkeen pohdin entistäkin enemmän elämän tarkoitusta. Sen seurauksena lopetin yritykseni, pidin puoleni oikeudessa mieheni sukulaisten vaatiessa sitä sun tätä miehen kuolinpesästä useamman vuoden ajan ja lopulta päädyin muuttamaan toiseen kaupunginosaan.
Kivasta kodistani huolimatta myyn sen pois ja asun hetken aikaa siellä sun täällä. Toteutan unelmiani, joita voi tehdä vain yksin. En tiedä antavatko ne minulle mitään uutta, löydänkö vielä elämästä jotakin jännää, mutta varmaa on etten taatusti palaa ikäryhmäni kaikkea hamstraavaan omistamiseen ja tekemään sitä samaa kuin muut. Ei kiitos.
Kun on kerran revitty irti turvallisesta, keskiluokkaisesta keski-ikäisen elämästä tajua vasta sitten, miten paljon minä olen siinä kaikessa itseäni menettänyt.
Kahden nuoren aikuisen kanssa tässä elellessä sitä kaipaa paitsi rauhaa, myös rientoja (harvakseltaan tosin). Rientoihin voi liittyä muutama lasillinen viiniä, mutta ei mitään kaatokännejä tässä iässä enää oteta, jos ei ole aikomus maata sohvalla seuraavia päiviä... Riennot ovat enimmäkseen illanistujaisia kavereiden kanssa, mutta myös baarissa tai terassilla tulee joskus harvemmin käytyä. Toiveena "ihmisten ilmoille" menemisessä myös se vastinkappaleen löytäminen - vaikka menestystä siinä ei ole vuosiin enää ollutkaan...
Harrastan liikuntaa ei tavoin ja luen paljon. Työ on vaativaa asiantuntija- ja esimiestyötä, mutta onneksi työpäivät maltillisia (koska kieltäydyn palkattomasta ylityöstä). Perhe-elämä vaatii tällä hetkellä paljon, koska toisella lapsella on jonkin verran ongelmia. Elämä on kuitenkin hyvää ja onnellista, noin niin kuin keskimäärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nosto
Ap kiittää kaikkia tähän saakka kommentoineita.
Ei kellään sitten ole muodostunut haasteeksi puolisoiden erilaiset elämänmieltymykset? Tottakai asioita voi ja pitääkin tehdä erikseen, mutta jos alkaakin tuntua siltä että onko tässä enää mitään yhteistä jäljellä. Että toisella polttelee vain se kodista pois lähteminen.
Vierailija kirjoitti:
No millä tavalla luulet, että se on kriisin paikka? Tästä juuri haluan kuulla, miten muilla on elämä järjestynyt sen jälkeen kun lapset lähteneet maailmalle. Että onko sitä yhteistä enää, vai menevätkö molemmat omia menojaan?
Tämä oli varmaan mulle (46 v lapset pieniä). No siis en tiedä enää yhtään mistä itse tykkään, en harrasta mitään muuta kuin lasten asioita, kaikki aika ja jaksaminen menee töissä tai heidän asioissaan, iltaisin katson suoratoistopalveluista tunnin jotain ennen kuin kaadun sänkyyn. Ei mieskään mitään omaa sen enempää tee. Taatusti on yhtä iso kriisi saada kaikki aika maailmassa kuin sen ajan menetys oli. En edes tiedä mitä mies haluaisi tehdä jos ehtisi. Saa nähdä onko meillä mitään yhteistä enää. Nyt ei jaksa kiinnostaa tämän rumban lisäksi. Niin, perheessä on erityislapsi joka vie todella paljon jaksamista ja aikaa normiruuhkavuosikaaoksen lisäksi. Havahduin siihen miten totaalisesti olen itseni menettänyt kun uusi työtuttu (lapseton kolmekymppinen tietty) kysyi minulta että mitä harrastan. Harrastan?! No en yhtikäs mitään. Opinko enää? En tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No juu, tuo on totta, sitä tavallaan menettää itsensä eikä sitten vanhemmiten enää muista, kuka olikaan. Joutuu miettimään uudelleen, mitä haluaa tehdä ja mistä sitä sisältöä saa elämäänsä.
Ap
Täällä 50-vuotias nainen. Viihdyn erinomaisen hyvin tämän ikäisenä, tuntuu että elän elämäni parhaita vuosia. Lapset alkavat olla jo aikuisia, kaksi asuu jo omassa kodissaan ja viettää luonani vain lomia. Nuorimmainenkin on jo yläasteella ja sukkuloi jo lähes itsenäisesti kahden kodin välillä - minun luonani ja isällään.
Harrastan aktiivisesti liikuntaa, hoidan puutarhaa ja koiriani, remontoin ja sisustan vanhaa taloani. Luen ja kirjoitan. Minulla on vaikka mitä kivaa puuhaa aina odottamassa - harmi vain, että pitää käydä töissä, eikä aika riitä kaikkiin ihaniin harrastuksiin :-D. Viime viikot olen juossut mustikoita poimimassa metsissä.
Miesystäväkin löytyy.
Harrastan myös kokkailua ja silloin, kun meille kerääntyy nälkäistä porukkaa, kokkailen pitkän kaavan mukaan. Hyvä ruoka on minun tapani osoittaa läheisilleni rakkautta.
Käyn äärimmäisen harvoin missään ns. riennoissa. Muutama hyvä ystäväporukka on, ja yritän nähdä heitä ainakin kerran vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luen, hoidan puutarhaa, pelaan tietokoneella, kävelen luonnossa, laitan ruokaa ja leivon. Ei kyllä enää menemiset saati jotkut juhlimiset kiinnosta juurikaan, sellainen kotihiiri minustakin on tullut. Ja hyvä niin, koska olen hyvin onnellinen näin. Meillä onneksi miehellä mennyt samoin. - nainen 48 v
Miestä ei ole ja asun teinieni kanssa. Matkustan heidän kanssaan. Minulla on maalla perikunnan talo jossa joskus puuhastelen. Harrastan vapaaehtoistyötä. Lenkkeilen joskus ystävän kanssa. Rentoudun kun käyn kirpputoreilla ja kirjaston lehtilukusalissa. Todennäköisesti myös sitten eläkkeellä jatkan vapaaehtoistyötä ehkä jopa palkkatyötäkin jonkin verran. Tykkään tehdä hyödyllisiä asoita ja auttaa muita ihmisiä. Luksusta elämääni tuo matkustelu kun näen uusia paikkoja käyn ravintolassa syömässä teatterissa jne.
Vapaa-ajalla ulkoilen paljon. Olen lapsesta asti ollut liikunnallinen ja se kuuluu päivääni erottamattomana osana. Rentoudun ja olen vain ihan yksin ja itselleni kun lähden luontoon tai kävelylenkille. Pyöräilen myös.
Asun yksin, lapset omillaan. Kissa minulla on kaverina ja muuta en kaipaa.
Olen todella kova lukemaan ja luen hyvin vaihtlevaa kirjallisuutta. Tykkään opiskella uusia asioita, seuraan nettiluentoja ja dokumentteja.
Talvella teen aika paljon käsitöitä ja rentoudun niiden kanssa. Tapaan ystäviä mutta viihdyn hyvin yksin.
Työni on vaativaa ja aika stressaavaakin joten tarvitsen aikaa itselleni.
Kapakoissa en ole käynyt opiskeluvuosien jälkeen eikä alko maistu.
Välillä tuntuu että aika menee liiankin nopeasti ja olisi paljon asioita joita haluaisin kokeilla ja kokea ja nähdä. Lasten lähtö kotoa oli aikoinaan aika valtava muutos ja jätti paljon tyhjää tilaa, elimmehän yhdessä heidän pikkulapsi-ajastaan siihen asti kunnes alkoivat irtautua kotoa. Silloin tuntui että elämä oli pelottavan tyhjää. Se toi kuitenkin sitten tullessaan heidän avopuolisonsa (molemmat vakituisessa parisuhteessa) jotka ovat lisä perheeseemme vaikka kumpikin on ilmoittanut että lapsia ei tule.
Nautin elämästä ja haluan elää vielä kauan!
Meillä minä 42 ja mies 40. Lapset tehty nuorina, joten kotona enää 15-vuotias tytär.
Minä viihdyn todella hyvin kotona, olen introvertti (vaikka mulla onkin useampi ystävä, en tahdo jaksaa nykyään usein nähdä heitäkään, ihmisten seura väsyttää. Jos siis pitää koko ajan jutella tai kuunnella aktiivisesti. Ehkä kerran kuussa riittäisi jonkun tapaaminen.)
Arvostan rauhaa, kiireettömyyttä, vapaa-aikaa, turvallisuutta. Läheisiä suhteita perhepiirin kanssa, johon luen lapseni, sisarukseni ja vanhempani.
Töiden jälkeen ollaan kesäisin paljon mökillä, tai minä olen, mies on usein vkonloput töissä joten hän tulee harvemmin sinne. Mökillä hoidan isoa puutarhaa, remontoin ja sisustan, mies tykkää mökillä lähinnä saunoa, kuunnella musiikkia ja juoda kaljaa.
Kotona katsotaan paljon netflix-sarjoja ja elokuvia, tosin makumme eroaa paljon, harvoin löydetään sellaista mistä molemmat tykkää.
Meillä on silti enimmäkseen leppoista ja mutkatonta yhdessä.
Itse harrastan historiaa ja historian elävöittämistä, mutta tämä ei ole kovin aktiivinen harrastus, lähinnä lueskelen aiheesta ja kerran-pari vuodessa osallistun johonkin teematapahtumaan samaa harrastavan ystäväni kanssa. Käsitöitä teen satunnaisesti, liikuntaa harrastan satunnaisesti myös, jotten ihan rapakuntoon joutuisi.
Mies harrastaa talvisin uimista.
Koen, että elämäni on täyttä (vaikkei näin kirjoitettuna ehkä siltä vaikuta :D) ja pääsääntöisesti hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn paljon taidenäyttelyissä, teatterissa, elokuvissa ja keikoilla. Koen ne piristävinä. Ystävien kanssa on joskus illanistujaisia tai muita menoja. Baarissa tai terassilla käyn ehkä kerran-pari vuodessa ystävien kanssa.
Pelkkä kotona oleminen masentaa.
Aika masentavaa, jos on tehnyt kodistaan paikan joka masentaa.:(
Tuota itsekkin ihmettelin! Kotona oleminen masentaa?? Kotihan pitäisi olla ns tukikohta,jossa pystyy rauhoittumaan ja olemaan turvassa ulkopuolelta tulevilta"paineilta"!
Meillä tehdään arkisia asioita yhdessä. Itse tykkään matkustella, mies ei. Olen matkustellut kerran pari vuodessa ystävän kanssa. Mieheni sanoo että tämä on ok, mutta silti tämä nousee riidoissa aina esille.
Jatkoa...
Televisiota ja suoratoistopalvelujennohjelmia katsotaan myös.
Toinen soittaa hieman myös musiikki-instromenttia.
Onhan tuossa ajanvietteitä.
Eilen kävimme lasten kanssa 10km patikkareitin kävelemässä.