Lue keskustelun säännöt.
Maaniviljelijöidöiden perhesuhteet
07.08.2022 |
Olen tapaillut nyt 1/2 vuotta miestä, jolla on maatila. Muuten mukava mies ja viihdyn hänen seurassaan, mutta hänen suhde vanhempiinsa on oudon tiivis. Asuvat samassa pihapiirissä, käy usein vanhemmillaan syömässä, isä tekee edelleen tilan töitä ym ym.
En tiedä. Mä oon muuttanut jo 16-vuotiaana lukion takia kaupunkiin (kasvoin maalla, mutta en maatilalla) ja itsenäistynyt... hirmu oudolta tuntuu noin tiivis suhde. Jotenkaan en osaa nähdä miestä aikuisena.
Väistänkö luodin jos nyt lähden... Vai onko tuo elämä jonkun mielestä normaalia aikuiselle?
Kommentit (299)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun miehellä ei ole vaimoa, niin varmaan luonnollista, että on kiinteämpi suhde vanhempiin siinä vaiheessa (nuo syömiset ja muut). Sitten kun tosissaan rupeatte yhteen ja perhettä perustamaan, niin mietitte sitä ennen, miten asutaan, työt jne. säännöt. Anoppeja ja appeja löytyy citymiehiltäkin. Osa niistä on mitä ihanimpia ja osa suoraan manalan majoilta. Ei siis ole suoraan vaikutusta, vaikka mies on maalta, millaiset appivanhemmat lotossa saat. Hyvällä tuurilla hyvät, huonolla tuurilla paskat.
Kyllähän ihmisillä yleensä on se itsenäisen elämisen jakso ennen parisuhdetta.
Se on vaikea toteuttaa av-mamman hyväksymällä tyylillä, kun asutaan naapureina ja tehdään töitä yhdessä, mutta ei se tarkoita etteikö mies olisi silti itsenäinen.
Jos ei omaa ruokatalouttaan hoida, on epäitsenäinen. Se just on yksi aikuisen perustaito, että ruokansa huolehtii.
Eli työpaikkalounasta ei saa olla, pitää olla eväät mukana? Moniko kaupungissa ajattelee niin, että olenpa epäitsenäinen, kun käyn lounaalla läheisessä ruokalassa?
Työpaikkalounaasta maksetaan.
Kotona tehdystä ruoastako ei makseta?
Sluibailijat ei maksa. Ne ostaa tilan, mut isä auttaa pellolla ja äiti laittaa ruuan. Ja tulevan vaimonkin pitäisi jatkaa tilanomistajan tukemista.
Et kyllä tiedä nyt asioista. Tervetuloa maatilalle ja näet miten homma toimii. Mieheni korjaa appivanhempien taloa, tekee lumityöt, laittaa perunan, nostaa perunan sieltä, tekee niille klapit, puut saavat meidän metsästä. Näin muutaman asian mainitakseni. Jos anoppi tekee meille kiireen keskellä silloin tällöin ruokaa tai auttavat tilanteissa, tulee se heille halvemmaksi kuin tilata vieraalta. Mistä luulet, ettei mitään makseta takaisin? Vaihdannaistalous toisiamme auttamalla.
Kuulostaa kamalalta, että mies on noin sidottu vanhempiensa auttamiseen.
No meillä on tämmöinen pikkuongelma, että rakastamme koko perhe niitä mieheni vanhempia. Meille tulee hyvä olo kun autamme heitä ja heille hyvä olo kun auttavat meitä. Se ei ole auttamista vaan omista sukulaisista välittämistä. Kyllä me autamme naapurinakin ja hän meitä. Mielestäni kamalaa, että jonkun mielestä perheen rakkaus lähimmäistään kohtaan kuulostaa kamalalta.
Hyvä, että teette sitä rakkaudesta. Mä olen nähnyt enemmän sitä, että noin tehdään velvollisuudesta ja suhteet on vaikeita. Surullisen usein vanhempiinsa sidotulta pojalta jää oma elämä elämättä eikä löydä kumppania itselleen. Mutta te olette onnekkaita, jos aidosti tykkäätte elää noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa ruokailussa kun poika käy vanhemmillaan syömässä, niin siinä samalla puhutaan tilan asioista ja päivän töistä,
on niin kuin business maailmassa nämä lounaat joiden aikana puhutaan työasioita.Mutta jos tuossa yhtälössä yhtään mikään tökkii, niin ei pidä missään nimessä muuttaa tällaiselle monen sukupolven maatilalle.
Entisenä maatalouslomittajana katselin tätä elämäntapaa kymmenillä ja kymmenillä tiloilla,
ja ainakin suomalaiset saa siitä riitaisan ja ahdistavankin. Ei tietysti joka perheessä.Hyviä puolia on tietty paljonkin, esim. jos on pieniä lapsia, niin äiti pääsee helposti piipahtamaan yksin vaikka kauppaan, tai käymään vaikka jossain harrastuksessa kun on niitä lapsenvahteja pihapiirissä, jota monet äidit usein kaipaavat että "pääsis edes kaupassa käymään yksin".
Jos on hyvät henkilösuhteet niin tuohan voi olla aivan ihanne elämäntapa.
Meillä lomittaja ei tiedä, kuka tekee ruuat ja kenen kodissa kukakin syö.
Niin?
Ihan parasta oli ostaa oma koti ja aloittaa uusi vaihe elämässä. Kun on itse ollut miniänä samassa pihapiirissä, niin sitä taakkaa ei haluttu seuraavalle sukupolvelle. Oma talo rannalla, kumpikin omistaa 50%, ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin tasa-arvoinen miehen kanssa. Ihanaa!
Vierailija kirjoitti:
Ihan parasta oli ostaa oma koti ja aloittaa uusi vaihe elämässä. Kun on itse ollut miniänä samassa pihapiirissä, niin sitä taakkaa ei haluttu seuraavalle sukupolvelle. Oma talo rannalla, kumpikin omistaa 50%, ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin tasa-arvoinen miehen kanssa. Ihanaa!
Tämä! Ex-anoppi ajatteli noin, mutta ex-appiukko ei halunnut muuttaa eikä miehellä ollut sydäntä sanoa isälleen, että nyt muutat. Joten minä tein valintani ja muutin pois lapsen kanssa.
Ex-anopista en voi sanoa mitään pahaa, oli hyvä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kommentoida ruuanlaittoon että meillä miehet tekee ruuan, on tehneet jo monta sukupolvea vaikka maanviljelijöitä olemme.
Se on hieno asia. Mäkin tunnen viljelijän, joka laittaa ruuat ja hoiti lapset kotona vaimon tehdessä uraa.
Mutta on poikkeus, enemmän tunnen peräkammarinpoikia, jotka marssii pellolta valmiiseen pöytään.
Kerropa nyt, mikä ihmeen järki siinä on, että samassa pihapiirissä samalta pellolta kotiinsa menevä vanhaisäntä voi syödä vaimon laittaman ruuan ja lähteä samantien töihin, mutta isäntä ei voi mennä samaan ruokapöytään, hänen tulee mennä kotiinsa, ottaa einesannos, lämmittää se ja lähteä töihin. Jo pelkästään sähkönsäästön kannalta olisi fiksumpaa mennä yhteiseen ruokapöytään, mutta se ei käy, koska miehen pitää syödä yksin, jos elää yksin.
Koska vanha isäntä ja emäntä on perhe, johon aikuisen pojan ei kuulu enää kuulua.
Vai pitäisikö työssä käyvän miniän mennä työkaverilleen lounaalle , kun työkaverin mies on hoitovapaalla ja tekee vaimolleen ruuan? Samalla kertaahan siinä useampi syö!
Oikeastiko sinun 18v lapsesi ei tule enää samaan ruokapöytään kanssasi, koska hän on nyt aikuinen eli ei voi enää kuulua perheeseesi eikä syödä kanssasi?
Kyllä miniä voi mennä työkaverilleen lounaalle, jos siitä on yhdessä sovittu ja se on kaikille OK. Tai vaihtoehtoisesti miniä kasvaa aikuiseksi ja ymmärtää, että nyt opitaan olemaan yksin ja ilmoittaa, että ei, aikuinen ei syö muiden kuin oman puolison ja alaikäisten lastensa kanssa, joten en missään nimessä tule teille syömään, vaikka asutte työpaikan yläkerrassa.
Tiedän perheen, jossa 19v poika tuo joskus jopa tyttöystävänsä vanhemmilleen syömään, tämä tosin kaupungissa. Harmi, että he eivät tiedä, että tuollaista ei tule sallia.
Mä nyt ajattelin niitä 30-50 vuotiaita, joille samassa pihapiirissä asuva äitee tekee ruokaa päivittäin...
Olisiko äidin lounaspöytään meneminen okei, jos mies asuisi muualla ja kävisi vain töissä tilalla?
Okei olisi, että mies asuisi tilalla ja vanhemnat omassa kodissaan. Jos vanhemmat auttaisivat tilalla, mies tarjoaisi vanhemmilleen ruuat.
Eli se joka on eläkkeellä tulee sen työssäkäyvän pöytään. Työt keskeytetään, että tehdään ruoat eläkeläisille. Teetkö sinäkin kesken työpäivän vanhemmillesi ruoat? Maalla nyt vaan on semmoista, että vanhempi polvi haluaa usein auttaa nuoriaan.
Tekee valmiiksi ja lämmittää mikrossa. Niin muutkin työssäkäyvät ihmiset tekee.
Minun anoppini luultavasti loukkaantuisi, jos hänelle sanottaisiin ettei hän saisi tehdä sitä päiväruokaa miehille. Se on ollut hänelle vuosikausia tärkeä osa päivittäisiä rutiineja ja keino tuntea olevansa edelleen hyödyksi ja mukana tilan elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miettikääpä sitä tilannetta, kun on 1-2 omaan taloonsa juurtunutta dementikkoa siinä pihan toisella puolella. Siis lehmien, peltojen, omien lasten ym lisäksi. Ja kun suku pitää itsestäänselvänä, että me hoidetaan vanhat. Siinä jäi akateeminen ura ja oma elämä täysin (minulta siis), eikä lomille pääse koskaan...
En soisi tätä tilannetta kenellekään!!
Eli miettikää ajoissa, mihin hyppäätte.
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä sitä tilannetta, kun on 1-2 omaan taloonsa juurtunutta dementikkoa siinä pihan toisella puolella. Siis lehmien, peltojen, omien lasten ym lisäksi. Ja kun suku pitää itsestäänselvänä, että me hoidetaan vanhat. Siinä jäi akateeminen ura ja oma elämä täysin (minulta siis), eikä lomille pääse koskaan...
En soisi tätä tilannetta kenellekään!!
Eli miettikää ajoissa, mihin hyppäätte.
Realisti äänessä👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä sitä tilannetta, kun on 1-2 omaan taloonsa juurtunutta dementikkoa siinä pihan toisella puolella. Siis lehmien, peltojen, omien lasten ym lisäksi. Ja kun suku pitää itsestäänselvänä, että me hoidetaan vanhat. Siinä jäi akateeminen ura ja oma elämä täysin (minulta siis), eikä lomille pääse koskaan...
En soisi tätä tilannetta kenellekään!!
Eli miettikää ajoissa, mihin hyppäätte.
Kotihoito auttaa niin kauan kuin vanhukset pärjäävät kotona, ja sitten kun eivät mitenkään pärjää, voi hakea laitospaikkaa. Kenenkään ei ole pakko uhrata omaa elämäänsä, vaikka joku muu olettaisikin niin.
Näin se helposti tuntuisi, mutta totuus voi olla toinen. Jos vanhus / vanhukset ei millään halua laitokseen, vaikka avun tarve on jatkuva ja muisti täysi nolla. Ja suvun mielestä ei voi pakottaa...
T. Se realisti / ex akateeminen,
joka puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin se helposti tuntuisi, mutta totuus voi olla toinen. Jos vanhus / vanhukset ei millään halua laitokseen, vaikka avun tarve on jatkuva ja muisti täysi nolla. Ja suvun mielestä ei voi pakottaa...
T. Se realisti / ex akateeminen,
joka puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Jos muisti on täysin nolla, ihminen ei ole enää oikeustoimikelpoinen. Eikä todennäköisesti vähän aikaa poissa oltuaan enää edes muista koko kotia. Jos joku omainen on tässä tilanteessa laitoshoitoa vastaan, niin voi toki ottaa vanhuksen omaan kotiinsa tai luopua omasta elämästään ja tulla itse omaishoitajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se helposti tuntuisi, mutta totuus voi olla toinen. Jos vanhus / vanhukset ei millään halua laitokseen, vaikka avun tarve on jatkuva ja muisti täysi nolla. Ja suvun mielestä ei voi pakottaa...
T. Se realisti / ex akateeminen,
joka puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä.Jos muisti on täysin nolla, ihminen ei ole enää oikeustoimikelpoinen. Eikä todennäköisesti vähän aikaa poissa oltuaan enää edes muista koko kotia. Jos joku omainen on tässä tilanteessa laitoshoitoa vastaan, niin voi toki ottaa vanhuksen omaan kotiinsa tai luopua omasta elämästään ja tulla itse omaishoitajaksi.
Vaan kun ne ei ota laitokseen, vaikka kuinka omainen välittäisi huolta eteenpäin ja kertoisi, ettei ihminen pärjää kotonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen polvi käy usein auttelemassa, vointinsa mukaan (Meillä ei enää käy, kun kunto heikentynyt).
Meillä on ollut eri ruokataloudet; itse halusin niin, ja ajattelen, se toimivaa ja yleisempää niin.
Tiedän kuitenkin yhden maatilan, jossa nk. vanha emäntä tekee ruuan kahdelle sukupolvelle. Itse en tykkäisi. Heillä se on kai toiminut tähän asti. Ja toisaalta on niin, ettei se heilläkään jatku enää tulevaisuudessa, sillä ruuanlaittajan kunto ei enää salli sitä/hän on sairastunut vakavasti.
Itse kuitenkin sanon, että eri ruokataloudet on yleisempi tapa. Jopa niissä taloissa, joissa kumpikin sukupolvi asuu saman katon alla, esim kumpikin omassa päädyssään.
Eikös tuossa kävisi luonnostaan niin, että kaikki edelleen söisi yhdessä, mutta jatkossa joku nuorempi laittaisi sen ruuan. Ehkä miniå
Epäreilua, että kun ruuanlaittaja ei jaksa, niin hylätään.
No huh. Miniä vaan piiaksi hoitamaan ruoka koko suvulle pöytään.
Noinhan se on aina ollut. Miniä on aina palvellut kaikkia. Ja palstalla aina haikaillaan vanhojen aikojen perään, joten miksi nyt vastustatte sitä, että miniä laittaa ruokaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesystävä on normaali viljelijä. Sinä olet outolintu jonka pitää yrittää sopeutua tai lähteä. Noin siis toimii monet viljelijät.
Miten tuossa systeemissä sitten eletään, kun perustetaan oma perhe ja saadan lapsia? Saako siinä yhtään rauhaa appivanhemmilta?
Jotenkin tuntuu ahdistavalta ajatus. Ap
Ei, mies haluaa että sinä käyt äidin ruokapöydässä yhtä lailla. Ja todellakin on ahdistavaa, ihan suoranainen helvetti. Nämä miehet kannattaa suosiolla kiertää kaukaa - jos emo ei vieroita poikastaan, poikanen ei lähde koskaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun miehellä ei ole vaimoa, niin varmaan luonnollista, että on kiinteämpi suhde vanhempiin siinä vaiheessa (nuo syömiset ja muut). Sitten kun tosissaan rupeatte yhteen ja perhettä perustamaan, niin mietitte sitä ennen, miten asutaan, työt jne. säännöt. Anoppeja ja appeja löytyy citymiehiltäkin. Osa niistä on mitä ihanimpia ja osa suoraan manalan majoilta. Ei siis ole suoraan vaikutusta, vaikka mies on maalta, millaiset appivanhemmat lotossa saat. Hyvällä tuurilla hy
Normaalit ihmiset kasvavat yli vanhempiensa kulttuurista. Jos kaikki toimisivat noin, elettäisiin vielä luolissa ja maakuopissa. En kuitenkaan tuomitse, kaikille eivät yksinkertaisesti aukene ovet muualle kuin omaan perheeseen. Se on vaan vähän itseään ruokkiva kehä, mitä tiiviimpi polypallo teillä on miehen vanhempien kanssa, sitä vieraammaksi muu maailma teille koko ajan muuttuu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kommentoida ruuanlaittoon että meillä miehet tekee ruuan, on tehneet jo monta sukupolvea vaikka maanviljelijöitä olemme.
Se on hieno asia. Mäkin tunnen viljelijän, joka laittaa ruuat ja hoiti lapset kotona vaimon tehdessä uraa.
Mutta on poikkeus, enemmän tunnen peräkammarinpoikia, jotka marssii pellolta valmiiseen pöytään.
Kerropa nyt, mikä ihmeen järki siinä on, että samassa pihapii
Mumma loukkaantuu kun ei saa antaa tissiä 40-vuotiaalle pojalleen. Mumman tunteita pitää suojella
Me tehtiin perheenä tosi radikaali ratkaisu ja lopetettiin koko maanviljely. Lehmät pois ja pellot vuokralle, muutettiin pois tilalta vihdoin yhteiseen kotiin. Aina minä tunsin itseni jollain lailla vieraaksi siellä tilalla jossa oli aina tehty niin ja näin. Nyt saa sisustaa oman kodin niin kuin haluaa ja ei tarvitse miettiä loukkaantuuko joku jos siirtää ryijyn toiselle seinälle tai uskaltaa jopa laittaa ruokapöydän toisin päin kuin se on aina ollut. Huh, kaikesta tuli sanomista. 14 vuotta oltiin tilalla, se oli kuin elinkautinen vankeusrangaistus. Itse työstä olisin tykännyt, mutta elämä on paljon parempaa nyt vapaana.
Haluaisitko kertoo tilanteesta enemmän? Muuttiko joku muu tilalle asumaan, vai jäikö rakennukset tyhjilleen etc?
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä sitä tilannetta, kun on 1-2 omaan taloonsa juurtunutta dementikkoa siinä pihan toisella puolella. Siis lehmien, peltojen, omien lasten ym lisäksi. Ja kun suku pitää itsestäänselvänä, että me hoidetaan vanhat. Siinä jäi akateeminen ura ja oma elämä täysin (minulta siis), eikä lomille pääse koskaan...
En soisi tätä tilannetta kenellekään!!
Eli miettikää ajoissa, mihin hyppäätte.
Monien isäntien puolisot käyvät muualla töissä. Lisäksi on lomittajia.
No meillä on tämmöinen pikkuongelma, että rakastamme koko perhe niitä mieheni vanhempia. Meille tulee hyvä olo kun autamme heitä ja heille hyvä olo kun auttavat meitä. Se ei ole auttamista vaan omista sukulaisista välittämistä. Kyllä me autamme naapurinakin ja hän meitä. Mielestäni kamalaa, että jonkun mielestä perheen rakkaus lähimmäistään kohtaan kuulostaa kamalalta.