Ylivilkkaat (tai ADHD) lapset - millaisia vauvoina?
Kirjoitin vauvapalstalle tämän, mutta ajattelin laittaa kirjoituksen myös tänne- meidän poika siis todella vilkas ja sätkivä ja herkkä, apua olen etsiny, mutta poika ei siis ole melkein ikinä rento tai rauhallinen - olisi kiva tietää, mitä on odotettavissa tms... (poika tällä hetkellä 6kk):
(tässä kirjoitus)
Nyt päätin alkaa etsiä muita ylivilkkaita vauvoja ja heidän vanhempia. Tänään oli yksi vauva ja äiti meillä kylässä ja tämä äiti sitten sanoi meidän pojasta, että on koko ajan kun sähköiskun saanut. Tuli paha mieli, mutta onhan se ihan totta.
Väpätti koko ajan ja oli ihan innossaan toisesta vauvasta. Nauraaa koko ajan vauvoille ja yrittää saada kontaktia kiljahtelemalla kun toinen vauva vaan olla lupsuttaa omissa maailmoissaan ja ignoroi tämän meidän ikiliikkujan...Meidän poika kyllä on helposti myös kärsimätön, eikä todellakaan siis rauhallinen...hymyili jo 3viikkosena ja sitten alkoikin paha itkukausi ja kannoin päiväkaupalla itkevää pentä kantoliinassa
Poika oli ekat kuukaudet tosi itkuinen ja kallonluut oli puristuksissa.
(aiheutui pitkästä synnytyksestä kuulemma)Osteopatiassa ollaan käyty, imetin alussa yötä päivää ja tuskin vessassa ehin käydä.
Sanottiin, että puristuksesta voi aiheutua ADHD, keskittymis-ja oppimishäiriöitä, juomahäiriöitä sun muuta...hoidossa ollaan useasti käyty. Poika on tosi " hereillä" ja tunteellinen, nauraa ja itkee helposti ja on hirmu kovaääninen.
Hereillä ollessa " väpättää" usein kun sähkön alla, eikä ole juurikaan rauhallinen. Nukkumaanmeno on ollu aina vaikeeta, alussa ei suostunu vaunuihin ollenkaan nyt on kuukauden päivät nukahtanu vaunuihin
ja elämä helpottunut huomattavasti!
Tissille nukahtaa onneksi ees illalla ja päiväunille kun on tosi väsynyt. Tällöin ei mikään muu kelpaa. Väsymys tulee ilmi itkuna ja kitinänä, silmät ei " lupsahtele" eikä ole ikinä yksin noin vaan nukahtaut. Autoistuimessaki yhtä huutoa vaan.
Onko muilla tämmösestä kokemusta, tuleeko meidän vauvasta ylivilkas lapsi ja voisko se olla esim. ADHD?
En tiedä miten nopeesti voi tuommoisen diagnoosi antaa. Poika ei viihdy yksin oikein missään, mutta kun on seurassa, niin nauraa ja sätkii paljon, mutta kyllästyy myös nopeasti.
Soseita syö jo kunnolla, ja ne on " pelastaneet" meidät antamalla rytmin päivään.
Yöllä poika heräilee koko ajan ja kyllä sitä miettii, että oonko tehny kaiken ihan väärin, kun poika ei ole niinkun muut vauvat. Käydään vauvauinnissa , ja siellä muut on niin rauhallisia ja kattoo eteensä, meidän poika hakee kontaktia, kiljahtelee ja sätkii. JOs joku on murheellisen näkönen tai itkee, niin se tarttuu heti.
Onneksi poika sentään hymyilee paljon ja nauraa, sen avulla jaksaa. Olisi silti kiva kuulla kohtalotovereiden tarinoita ja kenties joku osaa " aavistella" omien kokemuksien pohjalta, mikä meillä mättää, onko tää vaan temperamenttijuttu vaiko joku häiriö, johon löytyy apukin.
Kiitos jos joku jaksoi lukea ja ehkä kommentoidakin! :)
(esikoinen on meillä kyseessä...)
Kommentit (9)
Itse olen ylivilkas-diagnoosin saanut aikanaa ekaluokkalaisena. Minua vanhemmat eivät pitäneet epänormaalina, mutta koulussa en pystynyt istumaan paikallani, viittaamaan, jonottamaan, antamaan suunvuoroa toisille jne. Silloisilla menetelmillä tutkittiin ennenkuin hutkittiin ja todettiin " vain" ylivilkkaaksi, mikä sekin oli vanhemmille ihan liikaa, olinhan tyttö :)
Minua on aina lapsena kehuttu
-reippaaksi
-oma-aloitteiseksi
-energiseksi
-kestäväksi
-iloiseksi
-sähäkäksi....
ja toisaalta taas
-rasittavaksi kasvatettavaksi
-agressiiviseksi/hyökkääväksi
-höpöttäjäksi
-poikamaiseksi
-epäsosiaaliseksi
Olen opiskellut ihan hyvin c-yleisarvosanalla ylioppilaaksi, opiskellut kahteen ammattiin joihin pääsykokeen perusteella molempiin pääsee noin 5% :)
Vanhempani suuntasivat energiaani moniin harrastuksiin ja keskitin paljon energiaani yhteen urheilulajiin, jossa nousin sitten Suomen ykkösnimeksi.
Eli tällä jutustelullani koitan kertoa sinulle, että ajan kulua, eikä välttämättä ole katastrofi vaikka lapsesi joskus saisikin ylivilkas-diagnoosin!
Aikaisemmin lapset olivat erilaisia ja saivat sitä olla, nykyään kaikkien pitäisi olla kovin tasapäistä! Olen työssä päiväkodissa ja siellä sen pahimmin näkee; toisaalta vaatimukset ovat jo lapsille niin kovat, etteivät keskivertoa vilkkaammat/hiljaisemmat pärjää edes päiväkodissa! Ja siihen ei ole syypää lapsi, vaan ympäröivä yhteiskunta!
Oma tyttäreni on hyvin vilkas, vauvana hyvin paljon kuvailemasi kaltainen ja nykyään hyvin aktiivinen ja oma-aloitteinen nelivuotias. Tooooodellla rasittava tapaus, kun koko ajan keksii " ylimääräistä" ohjelmaa, kun pitäisi tehdä muuta. Toisaalta hyvin taitava ja jaksaa keskittyä pitkäänkin yhteen asiaan.
Minua kutsui opettaja koulussa usein nimellä, joka kertoi hänen pitävän minua mahdottomana riehujana. Numeroni nousivat koulussa huomattavasti kun siirryin yläasteelle ja opettajia oli useita yhden sijaan. Ylioppilaaksi e:n papereilla ja yliopistoon. Välillä ajattelen vielä nykyisinkin, että olen ylivilkas aikuinen, kun teen jatkuvasti sataa asiaa yhtä aikaa, ja jollei juuri ole joku projekti meneillään, olo tuntuu masentuneelta ja kärttyiseltä.... Mutta ainakin muut pitävät minua aikaansaavana :-)
ADHD on oikea sairaus eikä sitä pidä sekoittaa vilkkaaseen persoonallisuuteen. Psykologi Liisa Keltinkangas- ???? on kirjoittanut paljon hyviä kirjoja lasten persoonallisuuseroista, kannattaa tutustua! Vaikka lapsesi saisikin ADHD diagnoosin, älä koskaan ajattele häntä muuna kuin lapsena. Voimia ja pitkää pinnaa sinulle!!!
Eli kirjat eivät käsittele persoonallisuuseroja vaan temperamentti eroja...
meillä on nyt 1v.7kk tyttö ja suhteellisen vilkas sellainen. Teidän vauva-ajan kuvaukset sopivat erinomaisesti meidän neitiin. Itse työskentelen mm.ADHD-lasten parissa ja muutaman kerran kieltämättä on omassakin mielessä käväissyt ajatus entä jos... Mutta,mutta, lapsi on kovin pieni vielä ja on aivan liian aikaista vetää mitään johtopäätöksiä. Lapsen tempperamentti vaikuttaa asiaan paljon ja meilläkin vähitellen jo maltetaan pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan ja katselemaan kirjaa.. ;) Eli kannattaa rauhassa odotella ja katsella tilannetta. Sitten jos se alkaa häiritä teidän ja lapsenne elämää, kannattaa asiasta kysäistä vaikka neuvolasta.
Oli uskomatonta lukea tekstiäsi vauvastasi, tuli mieleen 2v takaiset ajat....
Minulla on 6v tyttö ja nyt yli 2v poika. Vauva-ajat olivat hyvin erilaiset. Pojan ekasta vuodesta tuskin muistan mitään, koska hän ei nukkunut 15 min pätkiä pidempää kuin päivisin vaunuissa ( max 3h). Söi jatkuvasti kun imetin, oli iloinen ja hyvin seurallinen pääasiallisesti. Öisin lähinnä HYVIN kovaääninen ( ei vain hiljaisuuden tuomaa harhaa). Joskus 6-8kk paikkeilla muistaakseni päädyimme unikouluun sairaalaan, koska olimme koko perhe aivan loppu. Olin vannonut etten sellaiseen ikinä omaa lastani vie! Siitäkin oli lopulta apua vain hetkeksi. Syytä huutamiseen ei löytynyt, mutta myönsivät että poika on todella kova ääninen. Uni tuli tarpeeseen minulle, miehelleni sekä tyttärelle!
Lopullinen apu tuli vasta vyöhyketerapiasta. Olin lopulta valmis kokeilemaan aivan kaikkea ja koska vyöheketerapeutti itse otti meihin yhteyttä, emme kieltäytyneetkään. Meni useampi yli tunnin sessio ennen kuin poika osasi rauhoittua ja lopulta rentoutua.... ja ihme, hän alkoi nukkua!
Nykyään on ihme jos yöllä ei edes kerran herätä kovaan huutoon, mutta en osaa valittaa koska tilanne on taivaallinen aikaisempaan verrattuna. Poika on normaalisti kehittynyt, vilkas, kova juoksemaan, hyppimään ja touhuamaan kuten siskonsa (joka on aina nukkunut hyvin), mutta osaa myös keskittyä pala- ja lautapeleihin sekä piirtämiseen, joten en missään tapauksessa epäilisikään ADHD:ta.
Kovan alun jälkeen koen että nyt minulla on täysin " normaali" taapero. Joten älä turhaan vielä murehdi vaan muista hoitaa myös itseäsi, ettet pala loppuun kuten meidän perhe! Ja suosittelen lämpimästi sitä vyöhyketerapiaa! Kokeile ihmeessä, jos se saisi teidätkin " rentoutumaan"
Hyviä unia ja kivoja, vauhdikkaita hetkiä taaperon kanssa!
Nide
Meillä tosiaan kätilö huomasi pojan " epänormaaliuden" noin 5viikon iässä, tiesi meidän imuongelmista ja huomasi, miten sätkivä, hysteerinen ja jäykkä ja kovaääninen poika oli
-lähetti meidät sitten osteopatiaan, missä huomattiin kallonluiden olevan päällekkäin ja aiheuttavan jännitystä ja hermojen puristumista.
Itse en osannut alussa epäillä mitään vikaa, kun kyseessä on esikoinen. Ajattelinkin, että tä on luonnekysymys tai sitten koliikki ja varmaan rauhoittuu ajan myötä.
Tämä pojan pitkittyneestä syntymästä johtuva " vika" aiheuttaa kuulemma usein koliikkimaista käytöstä. Jos kallonluiden erkaneminen ei tapahdu normaalisti, voi seurauksena olla imemis-ja nukkumishäiriöitä, ylivilkkautta ja rauhattomuutta, oppimisvaikeutta ja myös ADHD. Siitä siis olen alkanut pelätä tuota ADHDtä.
Tiedän kyllä, että se on eri asia kun ylivilkkaus ja että ADHDtä voidaan hoitaa Ritalin-lääkkeellä - tai myös olla hoitamatta, jos poika muuten pärjää itse sairauden kanssa, eikä aiheuta oikeita " ongelmia"
En myöskään halua leimata poikaa sairaaksi, mutta mielestäni on hyvä tietää mikä pojalla on, jos hänellä on joku eikä vaan pistää luonteen piikkiin-
Itselläni ei ole pelkoa lapseni menestymisestä, hänen ei tarvitse olla akateemisesti koulutettu tai täyttää muitakaan kriteerejä - ADHD tai POS-syndroomaisen lapsen elämästä lluettuani voin vaan todeta, että ei ole kovinkaan helppoa näillä lapsilla - ihmissuhteetkin voivat olla tavattoman vaikeita ja niitä ongelmia en tietenkään lapselleni toivoisi.
Mutta kuitenkin- on lohduttavaa kuulla, ettei tämä ylivilkkaus välttämättä ole sairaalloista - poika on kyllä tosi sätkivää tyyppiä ja siitä saadaan kuulla kyllä usein. Se tuntuu joka kerta pahalta, kun vanhemmille oma lapsi on kuitenkin kaikkein ihanin ja rakkain juuri sellaisena kun on. Hyväksymistä kaivattaisi tietysti myös muilta, etenkin läheisiltä.
Jo ensimmäisenä yönään pidin lasta kädestä, kun oli siinä sairaalasängyssä, jotta olisi nukkunut. Taisi vauva-aikanaan KERRAN nukahtaa muina miehinä jonnekin, vai eikö sittenkään kertaakaan. Nukahtamisen edellä rupesivat kaikki raajat sätkimään eikä muu auttanut, kuin tissi suuhun, tiukka kantoliina tai liikkuvat vaunut tai turvakaukalo. Ja sitä jatkui 6-8 kk ikään. - Nyt poika on kolmevuotias ja ihan normaali, jopa rauhallinen lapsi (sikäli siis vastaan ihan väärään kysymykseen). Minäkin pelkäsin silloin alkuvaiheessa ties mitä vammoja. Sätkimiseen ei ollut mitään selitystä enkä tiennyt ketään toista jolla sellaista olisi ollut, luin vauvojen uni-kirjan ym. Meni ohi kasvun ja kehityksen myötä, kun lihasten hallinta alkoi olla tahdonalaista.
no mä lisään tähän että mun poika joka nyt ensi kuussa täyttää 15 ni ennen koulujen kesälomia todettiin adhd. Tosin aikasempana diaknoosina on lievä älyllinen kehitysvammaisuus ja toinen lääkäri ei ottanu kuuleviin korviinsa tosta adhd:sta kun muualla sitä epäiltiin mut sit tilattiin toiselta lääkäriltä aika ja se sit testas sen.
Tosin puol vuotiaasta lapsesta sitä ei voi tutkia ja 3 vuotiaatkin on vauhdikkaita ja tottelemattomia yleensä se on yks ikäkausi.
Helpompi varmaan sanoa asioita jos kysytte.
Adhd lapsella sisko nyt 1v6kk ja on tosi rauhallinen on lähestulkoon alust asti nukkunu yöt ym.
meidän nyt 2,5v poika oli myös vauvana tosi liikehtivä ja kärsimätönkin. Hän oppi kaiken nopeasti ja oli nk. utelias vauva. Vauvauinnissa, muskarissa yms. minusta tuntui aina että hän on jotenkin erilainen kuin muut. Muiden vauvat voin istuivat sylissä kun meidän vauva olis halunnut kontata tai vauvauinnissa pärskiä vettä hurjasti.
Hän ei ole koskaan ujostellut ja on tosi iloinen ja menevä. Edelleen mietin onko hänellä adhd tms.
Toisaalta olen ollut aina ylpeä nokkelasta ilopilleristämme, vaikka onkin välillä raskas hoitaa.