Homeopatia tehoaa
Kommentit (68)
Atooppinen iho on ollut tosi pahana jo vuoden, ja haluaisin kokeilla homeopatiaa. Kuten täälläkin on todettu, on kuitenkin homeopaatteja ja "homeopaatteja". Kenen puheille kannattaa mennä?
käyttänyt homeopatiaa 11 vuotta. Olen onnistunut käännyttämään aika monia skeptikkoja homeopatiauskovaiksiksi vuosien aikana. En siis ala kertomaan, mitä kaikkea olen onnistunut parantamaan sillä - tämä on käännytystyöni on suurin osoitus sen toimimuudesta.
Tällainenkin tutkimus on tehty:
Kahdelle ryhmälle annettiin molemmille samanvahvuista särkylääkettä kipuun. Molemmat ryhmät kokivat saavansa lievitystä kipuun. Sitten toiselle ryhmälle sanottiin, että annetaakin heikompaa lääkettä, vaikka annetiin edelleen alkuperäisen vahvuista. Tämä ryhmä koki, ettei enää saanut tarpeeksi lievitystä.
Tietysti.
Homeopaattisilla... Ihmeellistä vaan, että meidän vauvaankin tehoaa blacebo ;)
No homman nimihän on se, että suuri osa vaivoista ja sairauksista paranee ihan itsestäänkin, ilman mitään troppeja
Mä en ole kokeillut homeopatiaa, mutta vyöhyketerapiassa olen käynyt nyt pari vuotta, ja saanut apua moneen vaivaan.
Mulla ne eivät ole olleet niin suuria ja näkyviä, että niitä kannattaisi esimerkkinä käyttää. Sen sijaan ystävälläni on myöskin vaikeasti atooppinen iho, siis ohut, hilseilevä, halkeileva, vuotava, ja hänen kanssaan kävimme yhdessä sekä joogassa, että vyöhiksessä. ja kas kummaa, iho alkoi hänellä kohisten parantua. Myös hänen allergiansa helpottuivat ja suurin osa lähti kokonaan.
Sitten tuli vaihe elämässä, jolloin hän ei pystynyt käymään noissa ( mikään muu ei olennaisesti muuttunut, ei lisää stressiä tms.) ja kas kummaa, taas alkoi iho huonota, ja allergiat paheta. Ja kun tämän huomasi, raivasi elämästään tilaa noille kahdelle asialle, ja arvaat varmaan mitä tapahtui?
Mutta tuuriahan se vaan aina on.
Olisi kiva kuulla tuoreampia kokemuksia.
Tässä luettelo kaikista taudeista ja oireista, joihin homeopatia tehoaa:
-
-
-
-
-
ja viimeisenä
-
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva kuulla tuoreampia kokemuksia.
Myöskään ne eivät ole toimineet. Eikä tulevatkaan homeopatialääkitykset. Nyt kuulit.
Tai neljässä päivässä?
Tämä ihminen oli kokenut homeopaattisten aineiden käyttäjä eivätkä hänen oireensa olleet kovin vakavia työviikon aikana, hän pystyi ihan hyvin työnsäkin tekemään.