Miten te muut keski-ikäiset kestätte rupsahtamisen?

Vierailija kirjoitti:

En ole pahasti rupsahtanut. Oikeestaan vielä ollenkaan. Elämässä on tärkeämpiä asioita kuin ulkonäkö.

Kuten?

Rupsahdan vähän lisää. Sitten rapsahdan. Voi myös repsahtaa.

Lue Dorian Grayn muotokuva.

Olen kiitollinen elämästä ja sen hyvistä vuosista. Suhteellisuudentaju on siunaus. Elämä olisi kovin toisenlaista jonain vanhenevana "belorffina".

Ei se rupsahtaminen pahinta ole. Pahempaa on se kun ei keksi enää mitään kivaa eikä mikään innosta.

Lohduttaudumme sillä, että emme ole yhtä rupsahtaneita, kuin aloittaja.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen 68 v, enkä koe itseäni rupsahtaneeksi.

Wautsi. Enkä minä. 53v. Ei ole ryppyjä vielä ja paino kondiksessa.

Vierailija kirjoitti:

Elämässäni on muita arvoja ja sisältöä kuin ulkonäköni.

Ei sitä kestäkään. Maailma on edelleen ulkonäkökeskeinen, ja siksi harva meistä on immuuni tuolle ulkonäön merkitykselle. Eli siitä rupsahtamisesta kärsii lähes kaikki. Jotkut eivät, mutta se on vähemmistö. Ainoa lohtu on, että olemme kaikki enemmän tai vähemmän samassa suossa.

Siihen nyt vain on pakko totutella että vanhenee. Tapahtuu tietääkseni kaikille :) . Tämän meidän aikakauden pakokauhu vanhenemista vastaan on kyllä mennyt vähän liian pitkälle. Jo nuoressa iässä aletaan hakemaan sitä ensimmäistä ryppyä ja syöksytään ottamaan Botox piikki jos luulee sellaisen löytäneensä. Jos vanhempana haluaa siloa ryppyjään niin sehän on jokaisen oma asia mutta vielä ei ole kuitenkaan löydetty piikkejä jotka siloittavat tai uudistavat kehon sisäisiä osia jotka vain vanhenevat huolimatta siitä kuinka sileät kasvot ovat.

Vierailija kirjoitti:

Elämässäni on muita arvoja ja sisältöä kuin ulkonäköni.

Niin mullakin ja just siksi se oma peilikuva tätä nykyä hätkäyttääkin, kun sitä näyttää yhtäkkiä ihan kuin vieraalle ihmiselle.

En tiedä, kenties jos olisi enemmänkin viettänyt aikaansa peilin edessä ym niin muutokseen olisi paremmin tottunut ja sen olisi sisäistänyt pikkuhiljaa. Ja en siis ole laiminlyönyt ihonhoitoa ym, mutta en myöskään harrasta mitään peiliselfieitä tai mitään muutakaan itseni kuvaamista/ihailua, joten omaan ulkonäköön ei sillä tavalla ole huomiota kiinnittänyt vuosiin.

Ja nyt sitten kun kiinnitti niin onhan tämä tähän muutokseen sopeutuminen vähän hankalaa.

Olen nyt sen ikäinen kuin äitini eläessään viimeisiä kuukausiaan (46v) joten en osaa/pysty ajattelemaan, että ikääntyminen olisi ikävää tai "edes" sen tuomat muutokset vaikkapa ulkonäköön.

Kun vain pysyisi edes tässä kuosissa missä nyt olen, vaikkakin ihan viimeisen 1v aikana onkin ollut asiaa työterveyteen esim.muutaman vuoden takaisin olkapäädiagnoosin takia ja nyt ennen kesää saadun toisen kuukausia olleen vaivan kanssa josta diagnoosinkin sain, toivon vain ettei mitään sellaista tulisi mikä suurella todennäköisyydellä johtaisi kuolemaan tai todella voimakkaisiin lääkityksiin ymv.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rupsahtamisella tarkoitetaan normaalia vanhenemista ryppyineen kaikkineen niin naisten pitäisi enenmmän luottaa siihen että nainen on kaunis myös ryppyineen. Sellaiset naiset jotka korjailevat ulkonäköään näyttääkseen 60 vuotiaana 20 kesäiseltä ovat luonnottoman rumia.

Miksi noin ylipäätään ihmisen pitäisi olla _kaunis_?

Sitä sun pitää kysyä niiltä jotka hakee kauneutta ties millä pistoksilla ym ja näyttävät lopulta kaikki samalta ankkahuulineen ja jähmettyneine kasvoineen.

Vaikka kaunista se ei ole, niin kauneutta siinä on haettu.

Huonosti kestän. Hiusten oheneminen on todella kova paikka. Olen vuosia käynyt ihotautilääkärillä ja syön spironolactonea ettei lähtisi enempää hiuksia. Rupsahtaminen masentaa.

Yritän olla kiinnittämättä siihen mitään huomiota ja hieman nykyään jopa välttelenkin peilejä tai ainakin ignooraan kasvot/kaulan ja katson vaan kokonaisuutta.

Eikä mua mitkään rypyt silmäkulmissa edes haittaisi, mutta tähän on hippasen hankalaa sopeutua kun koko "alanaama" roikkuu ja sen myötä on vielä kaulakin paksuuntunut ja on tullut oikein kunnon kaksaria.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua ainakin rehellisesti sanoen vituttaa nykyisin katsoa peiliin, olkoon se sitten pinnallisuutta tai mitä hyvänsä. Suupielet menee alaspäin leukaperien kanssa, kaulan alla heltta, luomet painuvat peittämään silmäkulmia, hiukset ohenee entisestään. On ollut kova paikka tämä yhtäkkinen rupsahtaminen, kävi niin akkiä, ikävuosien 39-42 välillä. Sitä ennen aina olin ikäistäni nuoremman näköinen.

Mulla täsmälleen samat muutokset! Ja jotenkin se tapahtui juuri vähän ennen 42-vuotispäivää. Valokuvista muutoksen huomaa tosi selvästi.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi näkökin heikkenee😀

Totta ;-) 

No joo, oikeasti tuo on tätä rupsahtamista hankalampi asia sietää koska ikinä aiemmin ei ole silmälaseja ollut. Ja nyt sitten niitä lukulaseja pitäisi aina muistaa kantaa mukanaan, koska milloin/missä vaan tuleekin eteen tilanne että pitäisi nähdäkin jotain..

Olen jo miettinyt sellaista silmälasiketjun hommaamista että lasit saisi roikkumaan kaulaan, mutta jotenkin se on kovin "mummoa" vaikka kuinka olisikin nuorista kuuminta hottia. Päälaelle nostaessa ne taas tuntuu menevän aina ihan nuhruun ja tuhruun..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rupsahtamisella tarkoitetaan normaalia vanhenemista ryppyineen kaikkineen niin naisten pitäisi enenmmän luottaa siihen että nainen on kaunis myös ryppyineen. Sellaiset naiset jotka korjailevat ulkonäköään näyttääkseen 60 vuotiaana 20 kesäiseltä ovat luonnottoman rumia.

Miksi noin ylipäätään ihmisen pitäisi olla _kaunis_?

Kauneutta on myös se että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on.  Sellainen nainen, joka ei vastaa mallitoimistojen käsitystä kauneudesta, voi hyvinkin esimerkiksi minun mielestäni olla hyvin kaunis. Minun silmissäni kauneuteen vaikuttaa monet tekijät kuten itsevarmuus, positiivisuus, iloisuus, elämänasenne ja käytöstavat.

M44

Kun en ole koskaan niin kaunis ollut, en naamasta enkä vartalolta, niin matalalta tipahtaminen ei tunnu paljon miltään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua ainakin rehellisesti sanoen vituttaa nykyisin katsoa peiliin, olkoon se sitten pinnallisuutta tai mitä hyvänsä. Suupielet menee alaspäin leukaperien kanssa, kaulan alla heltta, luomet painuvat peittämään silmäkulmia, hiukset ohenee entisestään. On ollut kova paikka tämä yhtäkkinen rupsahtaminen, kävi niin akkiä, ikävuosien 39-42 välillä. Sitä ennen aina olin ikäistäni nuoremman näköinen.

Mulla täsmälleen samat muutokset! Ja jotenkin se tapahtui juuri vähän ennen 42-vuotispäivää. Valokuvista muutoksen huomaa tosi selvästi.

Sama! Ja nuo muutoksetkin tuli aina sellaisina kunnon humpsahduksina eli tavallaan kuin yhdessä yössä naama muuttui ihan hurjasti ja just kun siihen sopeutui niin tuli uusi humpsaus ja taas naama valahti.

Kaikki kohtaavat sen, samoin kuin kuoleman. Niin kauan kuin olen vain rupsahtanut olen iloinen, kuolleena en enää välitä.