Sain ihanan tyttövauvan, enkä enää kelpaa ystäväni joukkoon

Surullista, mutta totta.

Ystävä, nainen, jonka kanssa matkattu ulkomailla vaikka missä ja he ovat olleet miehensä kanssa jopa osa perhejuhliamme hylkäsi minut porukasta saatuani ihanan tyttömme (meillä 2 pientä lasta, heillä yksi).

Hänellä on muutama hänen kauttaan tullut kaveri, joiden kanssa sain aiemmin kutsuja ulos syömään, risteilylle ties mihin. Menin joskus. Ymmärrän että he ovat parempia kavereita keskenään, mutta oli tosi kiva kun pyysivät. Tulimme tutuiksi ja myös minä järjestin usein jotain.

Saimme yhtä aikaa pojat, joista luulisi että lapset lujittavat ystävyyttä. Mutta meille kävikin täysin päinvastoin. sain myös ihanan tyttären, joka tarkoitti sitä että olen ollut vauvan kanssa kiinni vauvan tarpeiden ehdoilla vauvan ensimmäisen vuoden.

Ihmettelin jo tuolloin kun isä hoiti n. 6kk vauvaamme, ja kaikki äidit tietävät miten arvokasta pikkulapsiaikana olisi juuri näiden läheisten ystävien tuki, seura, yhteydenotot, niin tämä ystäväni, ja nämä muut eivät olleet tippaakaan kiinnostunut uudesta vauvasta, eikä varsinkaan minusta.

Sittemmin on yrittänyt kiireellä sopia jotain tapaamisia viikolle, esim to iltana pikaisesti puistoon, ja olen sanonut että pääsisin viikonloppuna, kun mies, isä hoitaa lapsia, niin ei vastaa tähän mitään, ja somesta näkee, että tämä kolmen porukka on samalla paikkakunnalla kuin minä, näissä entisissä menoissa terassilla, juhlissa, ulkona syömässä, kylpylässä, matkoilla. Minulle ei vastata, eikä minua kutsuta mihinkään.

Olen ihan normaali ihminen, en puhu lapsistani yhtenään. En tiedä mitään syytä miksi minut on tästä seurasta hylätty, tai miksi en voi koskaan esim kerran puoleen vuoteen mennä tässä porukassa ulos syömään.

Tämä ystävän toiminta loukkaa niin, että se saa kyyneleet virtaamaan, minut kirjoittamaan tänne ja kysymään, onko tämä normaalia En ole tuppautumassa, maksan osuuteni, en vain ymmärrä mitään miksi minua kiusataan aikuisten toimesta.

Ajattelin että sanon tästä tälle ystävälleni, ja kerran sanoin että olen tosi harmistunut kun yhteiset tapaamiset eivät enää onnistu, vaikka minulla on isä lapsillani joka myös hoitaisi heitä jos pääsisin pariksi tunniksi ystävien seuraan. Vastaus oli ymmärrän sua tosi hyvin olet varmasti tosi yksin lasten takia ja bileet jatkuivat samanlaisina kuin viimeiset pari vuotta, tietysti isojen sometusten siivittämänä..

Pitöisi olla elämän onnellisinta aikaa ja koska tämä on siis jatkunut jo pitkään, olin lähellä ettemme kutsuneet enää heitä tyttäremme kastejuhlaan. Miksi kutsuisin tälläistä kiusaajaa ja ulkopuolelle jättäjää mihinkään? Puolisoni vaati, että ollaan itse fiksumpia, ja heidät pitää kutsua.

Nyt seuraavan kerran, kun meillä on ihanien lastemme syntymäpäivät, perhejuhlat, rapujuhlat, eivät nämä ihmiset enää ole tervetulleita meille.

Tekisi mieli myös poistaa kavereista, eihän tämä ole minkäänlaista kaveruutta. Jotenkin super loukkaavaa vielä että nämä tekemiset ovat aina samalla paikkakunnalla jossa asumme, ja jossa vauvasta huolimatta pääsisin vaikka pariksi tunniksi mukaan spahan.

Osaako kukaan samaistua? Onko kukaan kokenut tälläistä, että hyväksi ja luotetuksi luultu ystävä muuttuu teinin tasolle ja hylkää?

Luojan kiitos, ihastuttavien lastemme kautta olemme saaneet jo useita, hyviä muita ystäviä, jotka eivät harrasta aikuista kiusaamista.