Järkytyin. Äitini on säästänyt päiväpeiton, joka minulla oli lapsena

https://www.riikkapontynen.com/miten-ymparisto-vaikuttaa-kayttaytymisee…

Mullekin on jäänyt lapseni täkki ja oon käyttänyt sitä uimarannalla makuualustana. Ja aikaisemmin lastenlasten peittona yökylässä ollessaan. Hyväkuntoinen on ja kaappiin jäänyt, ei sen kummempaa. Eikä ainakaan järkyttävää. 

Siivosin vaatehuonetta ja olin hankkiutumassa eroon vanhoista petivaatteista. 18v poikani keksi kasasta oman vanhan pikkulapsipeittonsa ja halusi ehdottomasti, että peitto säästetään hänelle. Sinne meni takaisin säilöön. 

Äitini on myös säästänyt paljon tavaraa lapsuudestani, tavaroilla on selvästi hänelle tunnearvoa. Kuitenkin, hän pahoitti mielensä kun en halunnut niitä tavaroita itselleni omaan kotiini. Isoa osaa tavaroista en edes muista eikä niillä ollut tunnearvoa minulle. Itselleni tärkeät tavarat (kuten lapsuuden unilelu) menivät surutta ja kyselemättä roskiin jossain vaiheessa äitini toimesta.

Mä olen kerännyt lapselle muistolaatikkoa: siihen tulee rakkaimpia vaatteita eri ikäkausilta, peitto, leluja, piirroksia, kirjoja jne.

Olisin itsekin toivonut että omat vanhempani olis aikoinaan olleet niin fiksuja, mutta ei. Kaikki vaan kierrätykseen tai roskiin. :(

Monet ihmiset on kauheita koviksia ja vielä ylpeilevät sillä. Kammottavaa.

Minä säästin muistona poikani kahdet 80 cm potkuhousut . Hän on nyt 42 v. ja 183cm, kiva oli näyttää hänelle että katoppas, oot joskus mahtunut näihin! Nyt ei mahdu kuin käsi... :)

Tyttäreni oli onnessaan kun annoin hänelle minun äitini virkkaaman parisängyn päiväpeiton joka on yhtä vanha kuin tyttäreni eli 46 vuotta!

Ihanaa että joku antaa arvoa lapsuusmuistoille. Ei niitä tarvii kasapäin haalia!

Äitini oli säästänyt peiton johon olin käärittynä kun minut tuotiin synnytyssairaalasta kotiin. En minäkään ole sitä sitten tunkiolle heittänyt. Se teki reissun matka-arkussa valtameren yli. Sekin aika vielä tulee, että se tekee matkan sinne mistä ei ole kenenkään muistoihin paluuta. T. Muori 67v.

Vierailija kirjoitti:

Ap järkyttyi, koska äiti on hamsteri.

Joutuu jonain päivänä tyhjentämään kuolinpesän.

Niin siinä käy. Hamsteri kirotaan siinä vaiheessa.

Järkyttävintä tässä on se, että joku järkyttyy tuollaisesta asiasta. Mahtaa elämä olla ylivoimaista kaikkine järkytyksineen.

Vierailija kirjoitti:

Siivosin vaatehuonetta ja olin hankkiutumassa eroon vanhoista petivaatteista. 18v poikani keksi kasasta oman vanhan pikkulapsipeittonsa ja halusi ehdottomasti, että peitto säästetään hänelle. Sinne meni takaisin säilöön. 

Säästin tyttären (31v) äitiyspakkauksen peiton. Se toimi hänellä lohturiepuna ja myöhemmin hän ompeli siihen kuvioita villalangalla.

Nykyään hän on erittäin taitava käsitöissä. Tämä alkustartti on hauska muisto.

Mulla on peittona päiväpeitto joka ostettu noin 30 v sitten, kun olin ala-asteella. Miksi pitäisi laittaa pois, kun on vielä käyttökelpoinen? Edelleen niin siisti, että menisi ihan päiväpeittonakin.

Vierailija kirjoitti:

Äitini on myös säästänyt paljon tavaraa lapsuudestani, tavaroilla on selvästi hänelle tunnearvoa. Kuitenkin, hän pahoitti mielensä kun en halunnut niitä tavaroita itselleni omaan kotiini. Isoa osaa tavaroista en edes muista eikä niillä ollut tunnearvoa minulle. Itselleni tärkeät tavarat (kuten lapsuuden unilelu) menivät surutta ja kyselemättä roskiin jossain vaiheessa äitini toimesta.

Itse olen koettanut kysyä lapsilta mitkä lelut ym säästetään. Esimerkiksi pikkuautoja meillä oli todella paljon. Annoin noin 13 vuotiaalle pojalle tehtäväksi katsoa mitkä pikkuautot säästetään. Odotin että valitsee irvistellen 2-3 autoa säästettäväksi tai murisee että kaikki pois mutta hennoi luopua vaan parista rikkinäisestä autosta ja halusi että kaikki muut autot säästetään. No onneksi on varastotilaa.

Mutta nostit esiin todella tärkeän pointin että äidillä ja lapsella voi olla hyvin eri käsitys siitä mikä kummallekin on tärkeä muistoesine.

Järkytytkö useinkin? Kaikesta?

Mä käytän edelleen lapsena saatua Ariel-pyyhettä.

Olen säästänyt äitiyspakkauksen laatikon ja sen sisään pikkupikku potkupuvut, ensikengät ja koulussa itse tekemäni vauvanlakanat.

Purulelukin siellä on ja jo ensi vuonna satavuotias isäni kastepuku. Siinä on sukumme lapset kaikki kastettu.

Ei hävetä yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Haluaa muistella aikaa, jolloin olit vielä suloinen.

Vähän kuin tavan takaa katselisi puolison kuvaa 20 vuoden takaa, koska hän oli silloin paremman näköinen. Samalla miettii, että ajat olivat silloin paremmat ja siksi on masentunut ja jämähtänyt nykyisyydessä, vaikka mitään muuta kuin nykyisyys ei ole edes olemassa. Vanhat valokuvat ja muut muistoesineet eivät tee hyvää mielenterveydelle.

Mun äiti on säästänyt mekon mitä pidin 1v synttäreilläni ja huomenna saan pukea sen oman tyttäreni päälle, kun hän täyttää vuoden.

Vierailija kirjoitti:

Onnittelut. Sulla on ollut kyllä helppo elämä, kun tuollaisesta jaksaa järkyttyä.

No kerroppas kuinka vaikea elämä pitää olla että sulle kelpais.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap järkyttyi, koska äiti on hamsteri.

Joutuu jonain päivänä tyhjentämään kuolinpesän.

Niin siinä käy. Hamsteri kirotaan siinä vaiheessa.

Se on asennekysymys. Oman mummon kuolinpesä oli aarreaitta, kun siskon kanssa sitä tyhjennettiin. Paljon juttuja tuli meidän kummankin kotiin ja paljon meni myyntii tai lahjoitettiin ketkä halusi noutaa. Juuri mitään ei mennyt roskikseen. Olihan siinä hommaa, mutta sellasia tavaroita ei kaupasta löydy enää edes rahalla mitä sieltä löysimme.