Kuinka te suhtautuisitte tälläiseen anoppiin?

Mä olisin pistänyt anopin HETI boikottiin kun olisi tuolla tavalla alkanut käyttäytyä.

Mikä on miehesi rooli asiassa nyt?

Mutta ei sinulla minun nähdäkseni ole minkäänlaista syytä ottaa elämääsi ihmistä, joka aiheuttaa sinulle jatkuvasti pahaa mieltä ilmeisen törkeällä käytöksellään. Minkäpä mallin lapsennekin siitä saavat (jos niitä on tai joskus tulee)?

Mä olen tehnyt niin että mies menee anopille ilman minua.

Siitä mitä puhuu selän takana (tai suoraan mulle) en enää välitä. Kyllä joskus sattuu ja joskus itkettää, mutta en anna sen vaikuttaa kauaa.

Mitään muuta en voi neuvoa kun että ota sama " fiilis" kun mulla on - kyllä se kohta kuolee, sitten helpottaa.

?

Jos mielii nähdä teidän perhettä, niin on aika muuttaa käytöstään ja sanavarastoaan... Aseta anopille rajat niinkuin lapsellekin ;)

Semmoinen hallittu räjähtäminen voisi anopille tehotakin... Polta pinna anopin läsnäollessa ja anna palaa ;) Avaudu oikein kunnolla ja aseta rajasi.. Sanot, että viis vuotta paskaa niskaan on ihan tarpeeksi..

alkaa peistä vääntämään, mutta eihän sinun ole pakko mennä kuuloetäisyydelle, sillä vältyt ikävien kommenttien kuulemiselta.



Lapse voivat vierailla rakkaan mumin luona saamassa hyvää ja asianmukaista hoitoa isänsä kanssa. Ethän katkaise isovanhemman ja lasten välejä.



Aika hoitaa asian siedettävälle ja viimein hyvällekin tolalle,

Viidentoista vuoden jälkeen en jaksa enää välittää. En ota itseeni hänen juttujaan, tiedän että on vähintäänkin tärähtänyt. Ei kukaan pysty hänen kanssaan tulemaan toimeen. Ihan sama mitä ajattelee minusta. Oma poikansakaan ei välitä pitää häneen yhteyttä.



Tilannetta mutkistaa kun on lapsia. En ole kuitenkaan täysin halunnut katkaista välejä anoppiin, pitää kuitenkin lapsenlapsistaan. Heidän myötään pääsee sekaantumaan sitten meidän asioihin.



Yritän pitää viileän muodolliset, etäiset välit. En puhu hänelle koskaan mitään henkilökohtaisista asioistani/ystävistäni/sukulaisistani.

pari vuotta sitten. Ei nyt ihan nuin paha, mutta tilanne kärjisty siihen, että hermostuin oikein tosissaan ja karjuin vedet silmissä asiat julki, jonka jälkeen painuin tupakalle, vaikken ollut polttanutkaan 5 vuoteen ;) Ja se tehos ;) Eipä ole isukki tämän jälkeen puuttunut kasvatusjuttuihin, eikä liioin ole arvostellut minua enään..



Tais ymmärtää, että nyt mulle riitti ja mitta tuli täyteen ;)

Itselläni vähän sama tilanne (ei ihan noin paha kylläkään) ja mieheni on laittanut äitinsä " jäähylle" kun hän on tehnyt taas jotain omituista. Jäähyn lisäksi hän käy asian läpi tiukasti äitinsä kanssa ja selkeästi ottaa vaimonsa puolen asiassa. Nykyään anopin vierailun aikana mieheni heti (on oppinut!) puuttuu asiattomuuksiin ja vierailun jälkeen hän haluaa käydä läpi kanssani asiat, että mitään ei jää meillä hampaankoloon.

Varmaan haukkuisi selän takana sen jälkeen kahta kauheammin, mutta ei ainakaan tarttisi enää kuunnella moista ämmää, saati sitten nähdä.

Eivätkö tuollaiset anopit tajua, että pitemmän päälle, ihmiset kyllä alkavat aistia, kenessä vika oikein on ja mitkä asiat ovay totta ja mitkä liioiteltuja? Itse en ainakaan haluaisi olla ihminen, jota kaikki pitävät negatiivisena valittajana ja muiden haukkujana.

Onneksi ei tarvitse enää olla tekemisissä. Ihan järkyttävä ihminen, olisi hirviöanoppi.

mutta korjaaminen vaikeampaa. Lasten ja miehesi takia toivoisin, että yrittäisit vaikka jutella aiheesta anopin kanssa. Ei ihmisille kannata esittää uhkavaatimuksia listana, vaan sanoa mikä ja miksi loukkaa. Pyytää, jos voisi välttää kyseistä käytöstä. Ei anopista tartte tykätä, mutta ei häntä voi sulkea elämästä poiskaan. Onhan hän sentään miehesi äiti ja lastesi isoäiti. Et varmaan halua, että sinulle kävisi niin anoppina.



Voi ikävienkin ihmisten kanssa elää rinnakain. Saa suuttua jos toinen loukkaa ja asiasta saa sanoa, mutta tappelu ja kyräily kun eivät auta. Sama pätee myös anoppiin. Kyllä hänenkin täytyisi yrittää.



Itse olen ollut valmis pistämään isovanhempiini välit poikki, kun he solvasivat silloista seurustelukumppaniani neekeriksi. Sanoin tästä isälleni, joka keskusteli heidän kanssaan. Asiasta ei sen jälkeen puhuttu, vaikka tiesinkin heidän näkemyksensä eivät he sitä enää koskaan minulle luukuttaneet.



Mun mielestä on asioita, joista kannattaa olla ehdoton (kuten arvostuksen vaatiminen) ja sitten asioita, joista ei tarttis ihan niin paljon tapella. Mieti mikä on sinulle tärkeää.

Juu siis meidän suvut ovat tunteneet iät ja ajat ja olen tuntenut anopin lapsesta saakka ja ollaan aina tultu hyvin juttuun, mutta jostain syystä hän selän takana puhuu pahaa ja tuppaa puuttumaan meidän jokaiseen asiaan... Jokaista loukkaustaan hän puolustelee tyyliin " Asiastahan hän vain sanoo..."



Mies ymmärtää minua tässä täysin! hän on jo sanonut että eipähän tarvitse mennä sinne enää pitkään aikaan...

Mies on itse tottunut noihin äitinsä juttuihin ja osaa antaa niiden mennä toisesta korvasta sisää ja toisesta ulos... Meillä keskenämme on hyvä olla ja mies ei ole missään asiassa samaa mieltä äitinsä kanssa.

Harmittaa kun mieheni joutuu kuuntelemaan äitinsä solvauksia omasta perheestään...



Ja niin, kyllä mieheni minua puolustaa, mutta hän ei taida uskaltaa sanoa äidilleen riittävän napakasti asioista.



t. AP

En missään tapauksessa halua rikkoa mieheni välejä äitiinsä, enkä lastemme välejä mummoonsa... Tahtoisin jonkun järkevän ratkaisun tähän.



Se vaan on ikävää kun anoppi haukkuu sukulaisiani ihan ronskisti lasten kuullen (3-vuotias ja 3kk ikäinen) ja pelkään että alkaisi haukkumaan vielä minuakin... Lapset ovat vielä pieniä ymmärtämään mutta kun kasvavat niin sitten asia on todella ikävä ja tilanne toinen.



Anoppi pitää 60-luvun kasvatustapoja ja hoitoja oikeina... Hän pitää minua huonona kun toimin uusien suositusten mukaisesti enkä kuuntele häntä. Mm. imettää saisin vain 4 tunnin välein jne.



Toivon että asia hiukan puhumalla paranisi... epäilen vaan hiukan toisin. Käly tiesi kertoa että Anoppi oli sitä mieltä että hän ei rupea mitään sopimaan koska hän on ainoastaan tuonut esiin tosiasioita ja on kuulemma valmis toistamaan ne meille suoraan kasvotusten. Hän on varma siitä että mieheni haluaisi tehdä kaiken hänen tavallaan...

Välit ovat minimissään meillä.



Meillä syynä siihen, että en ole päässyt appivanhempien suosioon on se, että en ole lääkäri (ja mieluiten vielä kirurgi). Kaikki heidän suvussaan ovat lääkäreitä, useimmat kirurgeja, monet jopa tohtoreita. Ja kun minä - tälläinen mitäänsanomaton, tyhjänpäiväinen diplomi-insinööri - viettelin heidän poikansa (joka myös on DI) se riittää syyksi kohdella kuin rukkasta.



Mulla on sentään ylpeyteni enkä mitä tahansa aiheetonta ota vastaan, joten parempi elää erillään.

Kiitos hyvästä vastauksestasi...



Pohdin mikä on minulle tärkeää, ja minulle on tärkeää että anoppi arvostaa taitojani äitinä. Kyseessä kun ovat hänen lapsenlapset.



Ja tuskin ne neuvolasta pyytäisivät meitä perhe/synnytys valmennukseen keromaan vauvan hoidosta ja vanhemmuudesta jos minä aivan surkea äiti olisin...?



Lisäksi minulle olisi tärkeää että anoppi ymmärtäisi että sulkulaiset ovat minun taustani ja osa minua. He ovat minulle rakkaita ihmisä ja he ovat myös lastemme sukua...

olet oikeassa...



Meillä riidellään niin typeristä asioista että niille pitäisi periaatteessa vaan kohauttaa olkiaan. Pahempaa olisi juuri tuollainen lokerointi...



t. ap

tällaiselle ap:n anopin kaltaiselle totuudentorvelle puhuisi ihan huolettomasti samaan tyyliin " ei kai siitä nyt voi suuttua jos puhun tosiasioita!" ..



siis ihan pokkana ja ystävälliseen sävyyn heti eteisessä toteais jotain että " haa! anopilla ne vaan roikkuu samat iänikuiset ryijyt seinällä! tuohan se tavallaan kai tunnelmaa mutta itse tykkään tyylikkäästä ja hyvännäköisestä sisustuksesta!"



ja kahvipöydässä " toisilla sitten on niin hieno luottamus itseensä! anoppikin se syö rohkeesti pullaa vaikka vyötärölinja huutaa armoa! meillä on kotona opetettu aina hillitsemään itsensä myös herkkujen suhteen, on se vaan jännää miten toiset on niin huolettomia!"



ulkoillessa: " sulla se kestää samat vaatteet vuodesta toiseen! oisimpa mäkin noin säästäväinen.. mutta täytyy kyllä sanoa että piitaan omasta ulkonäöstäni sen verran että vähintään joka toinen vuosi täytyy saada uus takki. etsä haluaisi mun vanhoja vaatteita? vaikka ei ne varmaan mahdu sulle kun mä olen kuitenkin vähän hoikemmassa kunnossa.."

Anopin juoruilusta. Voi toki olla, ettei anoppisi ymmärrä lainkaan mitä sanomisillaan aiheuttaa.



Omaa anoppia olemme mieheni kanssa kestäneet yhdessä seitsemän vuotta ja kyllä miehenikin usein kiehuu, että mitä se tuolla tavalla taas puhuu ja toimii, mutta ei auta, on kuitenkin tärkeää pitää lapsilla suhteet mummoon ja meillä aikuisilla loistavaan neuvonanatajaan.



Aikaisemmin sanoimme anopille asioista takaisin, mutta olemme oppineet, ettei se auta, anoppi parka kun ei oikeasti ymmärrä, että voimme pahoittaa mielemme neuvoista ja opeista ja käskyistä miten kaikki pitää tehdä. huh huh.