Isovanhempi, tunnetko mitään lastenlapsiasi kohtaan?
Olen keski-ikää lähestyvä nainen, itselläni ei ole lapsia. Äidilläni on 2 lapsenlasta, tyttö ja poika, joita kohtaan ei omien sanojensa mukaan tunne "mitään" ja nämä tuntuvat täysin vierailta. Tyttö on jo aikuinen ja poika teini-ikäinen.
Ovat nähneet lasten syntymästä asti muutaman kerran vuodessa juhlapyhinä ja syntymäpäivillä. Äitini on ns normaali äiti ja rakastaa poikaansa, mutta pojan lapsia kohtaan ei siis tunne mitään. Syynä kuulemma se, että tunnesidettä ei ole koskaan kunnolla syntynyt, koska on nähnyt niin "harvoin" näitä lapsia.
Miten sinä, isovahnempi, suhtaudut lapsenlapsiisi? Rakastatko, välitätkö vai tunnetko ylipäätään mitään? Varmaankaan moni ei kehtaa myöntää, jos ei tunne rakkautta omiin lapsenlapsiin, koska meillä on pitkään ollut kuva ns pullantuoksuista mummoista...
No mulla on ihana äitipuoli, joka on ollut aina järjettömän ihana mummi mun lapsille, ja toki omille lapsenlapsilleen myös. On vaan kertakaikkisen ihana tyyppi noin ylipäätään.
Hän on kyllä sanonut juuri samalla tavalla, että omat lapset on tottakai niiin ihania ja rakkaita, mutta lastenlasten kanssa kaikki on vielä ihanampaa. Ja varsinkin se, kun se yhteinen aika on vain sitä kivaa olemista, ei tarvitse olla kasvattajan asemassa, ja lapset saa aina palauttaa takas omille vanhemmilleen.
Tällä tyypillä on ihanat välit kaikkiin lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa, on aina osannut nauttia kaikista heistä täysillä.