Koetko koskaan kateutta toisten ihmisten elämäntyyliä kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ihanaa myöntää tämä näin, koska en minä ns omalla naamalla koskaan tätä sanoisi. Kyllä mua ärsyttää, koska en voi tehdä niitä juttuja mitä haluan. Olen reissannut kyllä ennen tyttäreni syntymää, mutta lähinnä äkkilähdöt Turkkiin. Nyt kun vauva syntyi, niin en kyllä kauheasti voi haaveilla ulkomaille menosta. Ollaan lähinnä yhden tai kahden yön reissuja tehty, mutta toinen oli miehen nuuskanhakureissu Haaparantaan ja oltiin hotellissa yö. Nyt kun olen äitiyslomalla niin voi helposti mennä sesongin ulkopuolella ja hotelli halvempi. Ostin oman asunnon, mutta tää on kerrostalossa ei ehkä niin hohdokas alue, vaikka rauhallinen onkin. Autot on vanhoja. Kyllä mua veetti kun vanha työkaveri oli ostanut sähköauton. Tuli mieleen että millä rahalla. Kun samal tyyppi oli kesällä kaksi kertaa ulkomailla ihan kunnon reissuilla ja pentunsa kanssa tämän tästä jossain hoplopissa. Löytyy Marimekon vaatteita ja merkkilaukkuja. Niinku millä rahalla? En toki tunne hänen miestä ja onhan hän voinut periä rahaa tms..

Olen hieman koukussa nettishoppailuun ja toki se syö budjettia. Tyttö on vauva ja vaatevarasto aikamoinen..

Kyllä mä onnellinen ole ja tiedän että oikeesti myös hyväosainen.

Ehkä vauva-aika saa sinut tuntemaan, ettei elämä etene. Tuo aika on kuitenkin oikeasti tosi lyhyt. Sinulla on kaikki onnen elementit nyt, llisäraha ei sitä onnea lisää (ellet siis näistä nyt kykene nauttimaan). Oon ollut aikanani kans bähän kade toisten elämälle. Just sellaiseen näennäiseen huolettomuuteen. Jokainen, jota kohtaan olen ollut kede, on kokenut todella ikäviä asioita elämässään. Elämässä onni ja tyytyväisyys ovat usein näkökulma ja tahdon asioita.

Kateus ei ole aina huono asia. Sellainen kateus, jossa toivoo ettei toisellakaan ole sitä jotain, on ikävää kateutta. Se, jos ihailet jotain, mitä toisella on, ei ole paha asia.

Olen aina haaveillut elämäni luonnon keskelle ja mahdollisimman omavaraiseksi. Haluaisin viljellä kasvimaata ja tättä maakellaria syksyisin pimeää talvea varten. Kuljeskella metsissä tutustuen sen paikkoihun, kasvillisuuteen ja asukkaisiin. Talvisin ruokkia lintuja ja ihailla niitä tuvan ikkunan takaa. Tarkistella linnunpönttöjä ja viedä uusia metsään. Istutella puita ja laajentaa puutarhaa. Kerätä syksyisin omenoita joista puristaa maukkainta siideriä. Iltaisin lukea takkatulen hehkussa.

Vaan olen kuin vanki kerrostalossa asuntoni selissä. Voin käydä ulkona kävelyllä ja palata takaisin selliini. En koskaan ehdi maksamaan asuntolainaa enää. Asunnot liian kalliita kuten eläminenkin ja palkat liian pieniä. Olen myös autisti enkä selviydy hengissä työmaailmassa normaalien ihmisten seassa, heidän ollessa ikuisesti kyvyttömiä ymmärtämään mitään muuta kuin yhden tavan toimia.

Olen kateellinen että en voi elää yhteiskunnassa enkä saa elää irti siitä. Olisinpa rikas tai toisessa ajassa. Suren sitä, että synnyin hullujen ihmisten keskelle mitkä arvostavat valheita ja saastaa tuhoten kaiken mikä minulle on pyhää.

Tunnen kateutta erästä ikäistäni naista kohtaan, joka napattiin kansainvälisen mallitoimiston listoille Helsinki-Vantaalta. Itse lasken centtejä, että saan rahat riittämään. Teen huonosti palkattua työtä, enkä ole käynyt koskaan Suomen rajojen ulkopuolella. Tämä ikätoveri reissaa ympäri maailmaa, ostaa sijoitusasuntoja, kulkee Diorin veska käsipuolessaan, jne. Tahtoisin maistaa edes päivän samanlaista elämää.

En ole kateellinen materiaan liittyvistä asioista, olen enemmänkin minimalisti joten ei vois vähempää kiinnostaa. Kadehdin enemmän sellasia ihmisiä joilla on selkeät intohimon kohteet ja tavoitteet kun itselleni en löydä mitään, sekä normaalit ihmiset jotka pärjäävät helposti sosiaalisissa tilanteissa eikä ole tällaisia lamaantuneita erakkoja

Ei ole autoa, taloa, rahaa, töitä, terveyttä taintulevaisuutta mutta en kyl viitti valittaa enkä varsinkaan kadehtia, mullon tytär ja muija joka lupas muuttaa mun kans metsään telttaan jos on pakko.

Kun ei oo ikinä omistanu noista alun jutuista mitään niin ainoa mitä niistä kaipaa on terveys.

En koe. Mulla ei ole teinivuosien jälkeen ollut epärealistisia haaveita. Teininä haaveilin lentoemännän ammatista, mutta en koskaan kasvanut tarpeeksi pitkäksi. En myöskään ole ollut materialisti. Mulle ihmissuhteet on elämäni tärkein asia. Olen työssä, josta kyllä tykkään, mutta jos siitä ei maksettaisi palkkaa, en tekisi sitä. Tai no nyt kun asiaa ajattelen, niin omassa kaveripiirissäni porukkaa valuu vähitelle vanhuuseläkkeelle ja itsekin jo odotan aikaa, jolloin saan sanoa ihan mukavalle työporukalle viimeisen kerran heippa. Eli ehkä kadehdin niitä, joilla on 24 tuntia vuorokaudessa aikaa tehdä ihan mitä itse haluaa. 

Niille jotka pystyy viettää talven pois suomesta, tämä

Sietämätön ilmasto vtuttaa eniten,ahdistaa jo miten jaksaa syksyntalven.

Mä en tiedä, kadehdinko, mutta kyllä kieltämättä oma tilanne harmittaa. Itsellä on paljon ystäviä, jotka elävät niin, että kun tulee loma, mennään matkalle, kun tarvitaan remontti, tehdään se, kun tarvitaan lääkäriä, mennään lääkäriin eli yksityiselle. Eli asiat sujuvat helposti ja vaivattomasti. Heistä osa on vielä sellaisia, että eivät tee töitäkään (eivätkä nosta mitään etuuksia), vaan ovat mahdollistaneet hyvätuloisen elämänsä esim. useilla sijoitusasunnoilla, joihin ovat saaneet ensimmäisen pääoman vanhemmiltaan.

Itse olen jo viisissäkymmenissä, asun vanhassa asunnossa, jossa remontit ovat tekemättä, eikä niihin ole mitenkään varaa. Joudun käyttämään paljon aikaani siihen, että mietin, millä laskut maksetaan, mikä on kiireellisin ja pakko maksaa ensin, mihin voisi vielä anoa maksuaikaa. Hammaslääkärissä olisi tarvis käydä, mutta siihen ei ole rahaa (täällä ei kunnalliseen pääse). Haluaisin ostaa uuden nojatuolin, mutta ei ole mahdollista. Joku voi sanoa, että olen itse valinnut osani, mutta se ei pidä paikkaansa. Oman perheen vakavia sairastumisia ja niistä johtuneita tulonmenetyksiä yms. ei voi valita. Monet asiat ovat vaikuttaneet tähän heikkoon tilanteeseen, eikä niihin itse ole voinut mihinkään vaikuttaa.

Nyt on kovasti muodissa syyttää somea siitä että itse kadehtii muita. Ei se somesta johdu, kannattaa lopettaa itsepetos. Ihmiset ovat kadehtineet muita aina, ainakin osa ihmisistä.

Kyllä.

Teininä kadehdin kavereiden reissuja ja harrastuksia.

Pienituloinen lapsiperhe oltiin 20-40v ja ajattelin ettei elämä koskaan helpota. Kadehdin niitä joiden ei tarvinnut nähdä nälkää pahimpina aikoina ja oli varaa reissatakin.

Nyt meillä on kaikkea muuta paitsi terveyttä. Harmittaa tosi paljon olla kipusairas 24/7 kun voisi mennä ja nauttia elämästä. Nyt kadehdin esim sitä 86v mummoa jonka tapasin etelässä rantakaupungissa. Oli itsekseen 2 vkon lomalla ja jalka nousi reippaammin kuin minulla vaikka ikäeroa 24v!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä.

Teen ihan helvetisti töitä, mutta missään se ei näy. Aina on rahat lopussa ja väsymys on hirveä. Lomaa en ole pystynyt pitämään moneen vuoteen (yrittäjä).

Kadehdin opiskelutovereita, jotka ovat valinneet helpomman tien toisen leivissä. Ja ystäviä, jotka ovat valinneet puolison, joka ei sairastunut masennukseen ja menettänyt työkykyään.

Kadehdin niitä, joilla on taloudellinen mahdollisuus ja energiaa opiskella uutta alaa, downshiftata tai jahdata intohimojaan. On helppo heittäytyä esim. kirjailijaksi, jos puolison palkka lähentelee kymppitonnia.

En kadehdi matkoja, niitä en kaipaa. En kauniita koteja, omastanikin pidän. En rakkautta tai ystäviä, niitä onneksi löytyy.

Kadehdin rahaa, rahaa, rahaa... ja ennen kaikkea sitä vapautta, jonka se antaa.

Yritän silti muistaa olla kiitollinen siitä, mitä minulla on. Kateus vie nopeasti ilon elämästä.

Jos yrittäjänä tekee töitä koko ajan ja rahaa ei tule, silloin yritys ei kannata. Ei siinä muusta ole kyse. Ei muilla ole mikään "helpompi tie".

En onneksi. Tajusin olla tekemättä kakaroita eikä kurttupallit kiinnosta joten ihanaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä.

Teen ihan helvetisti töitä, mutta missään se ei näy. Aina on rahat lopussa ja väsymys on hirveä. Lomaa en ole pystynyt pitämään moneen vuoteen (yrittäjä).

Kadehdin opiskelutovereita, jotka ovat valinneet helpomman tien toisen leivissä. Ja ystäviä, jotka ovat valinneet puolison, joka ei sairastunut masennukseen ja menettänyt työkykyään.

Kadehdin niitä, joilla on taloudellinen mahdollisuus ja energiaa opiskella uutta alaa, downshiftata tai jahdata intohimojaan. On helppo heittäytyä esim. kirjailijaksi, jos puolison palkka lähentelee kymppitonnia.

En kadehdi matkoja, niitä en kaipaa. En kauniita koteja, omastanikin pidän. En rakkautta tai ystäviä, niitä onneksi löytyy.

Kadehdin rahaa, rahaa, rahaa... ja ennen kaikkea sitä vapautta, jonka se antaa.

Yritän silti muistaa olla kiitollinen siitä, mitä minulla on. Kateus vie nopeasti ilon elämästä.

Jos yrittäjänä tekee töitä koko ajan ja rahaa ei tule, silloin yritys ei kannata. Ei siinä muusta ole kyse. Ei muilla ole mikään "helpompi tie".

Rahanahneus johtaa yrittäjäksi. Ja persaukiseksi aina ajautuu. Karma.

Ennen kadehdin ja paljon, juuri sellaista että pitäisi olla hienompi asunto, rahaa, matkustelua jne. sitten lapseni sairastui vakavasti. Siinä kohtaa kadehdin aivan kaikkia, että niillä oli normaali elämä ja terveet lapset. Lopetin mm. somen käytön kokonaan kun en pystynyt katsomaan onnellisia päivityksiä.

Lapseni onneksi parani (ei ollut mikään itsestäänselvä asia) ja oma tasainen arki palasi. En ole koskaan ollut niin onnellinen kuin nyt arjesta. Meillä on terveys, molemmilla vanhemmilla työpaikat ja palkan kanssa tulee toimeen, vanhin lapsi pääsi opiskelemaan jne.

Nykyään kun seuraan somea, niin ainoa ihminen jolle olen kateellinen tai jonka kanssa haluaisin vaihtaa paikkaa on Minna Kuukka. Hänen elämänsä tuntuu olevan upeasti tasapainossa ja myös taloudellisesti turvattu. Selkeästi heillä on mahdollisuus toteuttaa mm. matkustushaaveita. Heillä näyttäisi olevan tiivis suku- ja ystäväpiiri. Ja ennen kaikkea, hän myös tuntuu nauttivan elämästä.

En kadehdi, koska tiedostan, että suurin osa on pelkkää kulissia ja silmänlumetta.

Moni on tehnyt lujasti töitä mielenterveyden ylläpitämiseen, kouluttautumiseen ja että pääsee mieluiseen työpaikkaan.

Verta hikeä ja kyyneleitä on vuodatettu, eikä ole tullut monilla helpolla. Elämä on täynnä valintoja ja arvomaailma kysymyksiä, jos ei lasketa äkillistä sairastumista.

Ponnistaa voi mistä tahansa, se vaan voi viedä aikaa enemmän kuin jollakin muulla. Älä ole kateellinen vaan iloitse muiden onnistumisesta, sinunkin aika tulee jos uskallat tehdä päätöksiä ja töitä sinulle tärkeiden asioiden eteen.

Ne muut voi olla joko jättiveloissa tai töissä kellon ympäri.

Kadehdin mutta en jää märehtimään asialla.

Terveys, omakotitalo ja varallisuus=valinnanvapaus, mahdollisuus hankkia asioita tarvittaessa ilman että koko talous saattaa olla heikoilla pitkään esim. Kaikki säästöt meni ja jousto elämän tilanteisiin ovat näitä asioita. Lääkäri ja hoidot yksityiseltä tarvittaessa ym.

Rahalla ei saa onnea, mutta kyllä se helpottaisi elämää monella tavalla. Pystyisi auttamaan myös läheisiä jos olisi.

Nykyään kadehdin ihmisiä, jotka asuvat omakotitalossa. Ja kyllä, kyllä, tiedän että okt-asujillakin on ongelmansa, mutta ei varmaan sellaisia että kuunnellaan juopponaapureiden huutoa, tappelua, örinää ja ällöttävää kiroilua koko yön.

Kyllä mä kadehdin moniakin ihmisiä. Omaa perhettäni en tietenkään vaihtaisi mihinkään, mutta olisi autuutta, jos olisi niin paljon rahaa, että se toisi turvallisuuden tunnetta.

Se, mitä kadehdin on juuri taloudellinen turvallisuus, mikä monilla ystävilläni on. Heillä ei aina ole viimeinen penni menossa, vaan jemmassa on enemmänkin hätätilanteiden varalle. Itse, aina kun saan hiukan jemmaan, jotain katastrofia tapahtuu ja taas on tili nollilla.

Olisi myös aivan ihanaa auttaa lapsia ja heidän perheitään taloudellisesti. Monet saavat isovanhemmilta tukea ja joskus sitten perintöä. Me taas tuetaan myös niitä vielä meitäkin vähempivaraisia isovanhempia aina kuin voidaan. Terveydenhoitokulut voivat olla aikamoisia eläkeläisbudjetille hyvinvointi-Suomessa!