Lantioni on todella harvinaisen kapea, suositeltiin suunniteltua sektiota, joillain kokemuksia?

Sektio oli helpotus, kun vauva ei vain mahtunut tulemaan ulos. Minusta sektio meni sujuvasti. Mitään painavaa ei viikkoon saanut nostaa, kun haava saattaisi revetä. Haava oli tietysti kipeä, mutta sain kipulääkkeitä. Alapää ei ollut kipeä. Mitä olen lukenut synnytystarinoita, niin helpolla pääsin.

Ei ole. Olet maailman ensimmäinen ihminen jolle tehdään sektio.

Lisää typeriä kysymyksiä...

Apua, sektio!

Hirveää, kuolet varmasti.

Eiköhän haavan paranemimen ole yksilöllistä? Kunhan ajattelin ... 🙄

Sektio on varmasti parempi vaihtoehto kuin esim. häpyluun murtuma synnyttäjälle.

Jos vauva juuttuu sinne ahtaaseen lantioon, on sektio kuitenkin edessä.

Turvallisinta ja mukavinta molemmille on suunniteltu sektio.

Kyllä kannattaa tehdä sektio, se on vauvalle turvallisempaa (ja sinulle) kuin ahdas alateitsesynnytys.

Miten pieni sä oikein olet? Vai onks sulla joku järkyttävän kokoinen sokerivauva? Mä olen 149cm/41kg ja synnyttänyt kaikki kolme normaalisti alateitse.

Lantio kapeushan ei näy ulospäin, tiedän muutaman ihan oikein todella leveäahteerisen naisen, joiden lantioluut ovat niin kapeat, että muuta vaihtoehtoa ei ole ollut kuin sektio. Että jos tutustut ensin faktoihin ja sitten provoat? T: kolme sektiota, joista kaksi suunniteltua

Minulla on kapea lantio ja vauva jäi jumiin joten jouduin hätäsektioon.

Vierailija kirjoitti:

Miten pieni sä oikein olet? Vai onks sulla joku järkyttävän kokoinen sokerivauva? Mä olen 149cm/41kg ja synnyttänyt kaikki kolme normaalisti alateitse.

Onhan se tosiaan ihan hirveen ihmeellistä, että jollain voi olla eri muotoinen lantio kuin sinulla.

Vierailija kirjoitti:

Lantio kapeushan ei näy ulospäin, tiedän muutaman ihan oikein todella leveäahteerisen naisen, joiden lantioluut ovat niin kapeat, että muuta vaihtoehtoa ei ole ollut kuin sektio. Että jos tutustut ensin faktoihin ja sitten provoat? T: kolme sektiota, joista kaksi suunniteltua

Mutta jos joku on todella todella pienikokoinen, lääkäri voi osata arvioida asiaa silmämääräisestikin. Lisäksi lääkäri ei suosittele suoraan sektiota ellei lantiota ole jo tutkittu ja mitattu.

Neljä lasta sektiolla, kaksi alatiesynntyksellä. Jos olisi ollut valinnanvaraa, niin alatiesynnytyksen olisin valinnut.

Sektiosta tuli alavatsaan pysyviä hermovaurioita. Osa ihosta on täysin tunnoton, osassa hermot on "ristissä" ja tuntemukset ihan vääriä. Luulisi, että tunnottomuus on ihan ok, mutta se on huono juttu - kun ei tunne, että nahka jää vetoketjun väliin, tai palaa kuumalla uunipellin reunalla. Olen roiskuttanut päälle kiehuvaa vettä, enkä huomannut sitä, onneksi tuli vain toisen asteen palovammoja, ne paranee.

Osa navan alaisesta alueesta on sitten erittäin tuntoherkkä, eli pieni hipaisu tuntuu siltä, kuin siihen lyötäisiin kuumalla silitysraudalla :-( Vaatteiden valitseminen on tosi tärkeää, koska väärään kohtaan osuva vyörätö/vyötärökuminauha on tosi tuskaa :-(

Lisäksi sektioarven ympäristö kirvelee, polttaa koko ajan, tiedän koko ajan, missä se on. Etenkin jos hikoaa tai taivuttelee, niin se polttaa todella paljon, eli vähäinenkin ihon liike tuntuu todella pahalle.

Tuosta voi sitten miettiä, miten kivaa petipuuhat on. Viimeisestä sektiosta on 15 vuotta, ja muutosta ei ole tullut lainkaan.

Alatiesynnytysten ja sektioiden vertailussa alatiesynnytys voittaa 96-4. Jos lapsen turvallisuus on uhattuna, niin silloin valinta on sektio - mutta sektio ei aina ole vauvalle tai edes äidille turvallisin vaihtoehto. Mutta mulla toipuminen alatiesynnytyksistä kesti about 12 tuntia (jälkivuotoa toki oli muutaman viikon, lyhyemmän aikaa kuin sektiosta), sektiosta toimintakykyiseksi useita viikkoja.

Ei mitään kipuja missään vaiheessa vaikka seitsemän vatsanpeitekerroksen läpi leikattiin, sievät tikit siinä kohtaa pill lun päällä ja kohtukin supistui tosta vaan (täydellisen kivuitta tietysti vaikka oli leikattu auki ja ommeltu kiinni). Oli mukavaa kun sai haavaan vedoten olla nostelematta mitään vaan passattiin. Oli kiva käydä suihkussa ja pskalla. En ollut yhtään herkillä, en yhtään. Mitä olen lukenut synnytystarinoita, niin helpolla pääsin. Valitsen lukea vain niitä kauhutarinoita tosin, en mitään normaalia.

Tosellisiudessa sektion palvoja hulllu taas haukkumassa 90% synnyttäjistä kun ovat niin tyh miä (kuten useimmat naiset hänestä ovat) että valitsevat synnyttää alapäällään. Sektiohan on muka niin auvoisa ja ihana, sen voisi teettää melkein huvikseen vaikkei olisi raskaanakaan. Se on niin helppo ja ihana. Ei sekuntiakaan sattunut eikä mitään muutoksia ole missään, ihanaa...

Mä menin aikoinaan pari viikkoa ennen laskettua aikaa tutkittavaksi, että mahtuuko se vauva tulemaan ulos, heti ensimmäisenä tajuttiin, että vauva on väärin päin --> yritettiin kääntää, ei kääntynyt. Sitten lääkäri totes että mulla olisi edelleen mahdollisuus synnyttää alateitse, mutta mut pitää kuvata ensin, että tiedetään onko se mahdollista. Tässä vaiheessa olisin voinut myös suoraan valita sektion. Kuitenkin kävi niin, että mulla huomattiin myös raskausmyrkytys ja veriarvot pääsi laskemaan niin alhaisiksi, että sektio oli ainut vaihtoehto, joka tehtiinkin heti parin päivän päästä enkä päässyt enää kotiinkaan lähtemään.

Ja ONNEKSI minä hullu en päässyt synnyttämään alateitse. Näin jälkeenpäin kun asiaa miettii niin siinä olisi voinut olla ties mitä riskejä ja etenkin vauvalle. Sydämestä ottaa kun ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Neljä lasta sektiolla, kaksi alatiesynntyksellä. Jos olisi ollut valinnanvaraa, niin alatiesynnytyksen olisin valinnut.

Sektiosta tuli alavatsaan pysyviä hermovaurioita. Osa ihosta on täysin tunnoton, osassa hermot on "ristissä" ja tuntemukset ihan vääriä. Luulisi, että tunnottomuus on ihan ok, mutta se on huono juttu - kun ei tunne, että nahka jää vetoketjun väliin, tai palaa kuumalla uunipellin reunalla. Olen roiskuttanut päälle kiehuvaa vettä, enkä huomannut sitä, onneksi tuli vain toisen asteen palovammoja, ne paranee.

Osa navan alaisesta alueesta on sitten erittäin tuntoherkkä, eli pieni hipaisu tuntuu siltä, kuin siihen lyötäisiin kuumalla silitysraudalla :-( Vaatteiden valitseminen on tosi tärkeää, koska väärään kohtaan osuva vyörätö/vyötärökuminauha on tosi tuskaa :-(

Lisäksi sektioarven ympäristö kirvelee, polttaa koko ajan, tiedän koko ajan, missä se on. Etenkin jos hikoaa tai taivuttelee, niin se polttaa todella paljon, eli vähäinenkin ihon liike tuntuu todella pahalle.

Tuosta voi sitten miettiä, miten kivaa petipuuhat on. Viimeisestä sektiosta on 15 vuotta, ja muutosta ei ole tullut lainkaan.

Alatiesynnytysten ja sektioiden vertailussa alatiesynnytys voittaa 96-4. Jos lapsen turvallisuus on uhattuna, niin silloin valinta on sektio - mutta sektio ei aina ole vauvalle tai edes äidille turvallisin vaihtoehto. Mutta mulla toipuminen alatiesynnytyksistä kesti about 12 tuntia (jälkivuotoa toki oli muutaman viikon, lyhyemmän aikaa kuin sektiosta), sektiosta toimintakykyiseksi useita viikkoja.

No vähän turhaa pelottelua taas. Itselläkin meni tunto vatsasta osittain, mutta ei se musta kömpelöä yhtäkkiä tehnyt. Edelleen tunnistan kehoni ääriviivat, enkä toki itseä uunipellillä. Jos lääkäri toteaa, että sektio on paras, niin luottaisin lääkäriin. Itse etsin niin ja tyytyväinen olen. Kaikki meni hyvin.

Kapean ala-aukeaman, sikiön perätilan ja kiinnikkeiden vatsan/lantion vuoksi suositeltiin sektiota. Vituikshan se meni, lähinnä niiden kiinnikkeiden takia, olin leikkauksen jälkeen aivan saatanallisen kipeä, hemoglobiini 70 ja toipumiseen meni kuukausia (psyykkisesti pidempään). Toinen lapsi oli kohdussa oikein päin ja alatiesynnytys olisi muuten ollut vaihtoehto, mutta ei ekan sektion poikkeuksellisten arpien takia (kohtuun tehty ylösalaisen T:n muotoinen viilto pelkän vaakaviillon sijaan) kohdunrepeämän riski oli liian suuri. Sektio pelotti tosi kovasti aiemman kokemuksen vuoksi, mutta oli siisti, helppo ja lähes kivuton keikka. Pari viikkoa sektion jälkeen haavaan kehittyi kipeä nestekertymä, liekö vaikuttanut kun esikoisen kanssa nostokielto ei täysin pitänyt, mutta sekin parani itsestään.

Oman ekan kokemuksen vuoksi en todellakaan voi suositella sektiota niille jotka toivovat sitä kivun tai vaurioiden tai hallinnan menetyksen pelossa (minulta vietiin vauva viideksi tunniksi kun olin heräämössä ja ne oli hirveitä tunteja, en saanut edes mitään tietoa), mutta silloin kun siihen on lääketieteellinen peruste, niin onneksi meillä on keinot saada vauvoja maailmaan ilman että vauva tai äiti menehtyy tai vammautuu pysyvästi. Molemmista sektioistani olen siis kiitollinen, koska vaihtoehto olisi voinut olla paljon huonompi.

Vierailija kirjoitti:

Mä menin aikoinaan pari viikkoa ennen laskettua aikaa tutkittavaksi, että mahtuuko se vauva tulemaan ulos, heti ensimmäisenä tajuttiin, että vauva on väärin päin --> yritettiin kääntää, ei kääntynyt. Sitten lääkäri totes että mulla olisi edelleen mahdollisuus synnyttää alateitse, mutta mut pitää kuvata ensin, että tiedetään onko se mahdollista. Tässä vaiheessa olisin voinut myös suoraan valita sektion. Kuitenkin kävi niin, että mulla huomattiin myös raskausmyrkytys ja veriarvot pääsi laskemaan niin alhaisiksi, että sektio oli ainut vaihtoehto, joka tehtiinkin heti parin päivän päästä enkä päässyt enää kotiinkaan lähtemään.

Ja ONNEKSI minä hullu en päässyt synnyttämään alateitse. Näin jälkeenpäin kun asiaa miettii niin siinä olisi voinut olla ties mitä riskejä ja etenkin vauvalle. Sydämestä ottaa kun ajattelee.

Niin ja haluan vielä tarkentaa, että minä olisin todella halunnut synnyttää normaalisti alateitse ja kokea sen kaiken, mutta kroppani ei ollutkaan ihan toimiva siihen hommaan.

Sektiota myös pelkäsin kovasti kun olin lueskellut kaikenmaailman kauhutarinoita, enkä enää ymmärrä edes mihin nuo pelot ylipäätään perustuivat.

Kuitenkin itselläni meni se sektio tosi hyvin, eikä haava ollut ollenkaan kipeä jälkeen päin.

Ainut vaiva oli sen raskausmyrkytyksen jäljiltä oleva olotila, kesti palautua ainakin pari kuukautta.

Myös sellainen ihme vaiva tuli, että mikäli kävelin yli 500 metriä about, mulla meni maha sekaisin. En tiedä liittyikö haavaan vai mihin, mutta näin oli. Olen lkyllä muutenkin herkkä vatsainen ollut aina.

Vierailija kirjoitti:

Miten pieni sä oikein olet? Vai onks sulla joku järkyttävän kokoinen sokerivauva? Mä olen 149cm/41kg ja synnyttänyt kaikki kolme normaalisti alateitse.

Se synnytyskanavan luisten raamien mitat ei vaikuta painoon tai lantion ulkoiseen leveyteen. Minulla on kaksi bussin penkkiä vievä perä ja silti luisen lantion sisämitat todettiin magneettikuvauksessa harmikseni hyvin ahtaiksi ja ainakin häntäluun murtuma olisi ollut väistämätön kun se kaartui vauvan kulkuväylälle.

Vierailija kirjoitti:

Lantio kapeushan ei näy ulospäin, tiedän muutaman ihan oikein todella leveäahteerisen naisen, joiden lantioluut ovat niin kapeat, että muuta vaihtoehtoa ei ole ollut kuin sektio. Että jos tutustut ensin faktoihin ja sitten provoat? T: kolme sektiota, joista kaksi suunniteltua

Ja vauvatkin on eri kokoisia. Helposti minäkin synnytin vähän alle 3 kiloiset vauvani vaikka vähän jumittivatkin lantiossa välillä asennosta johtuen. En usko että olisin minäkään synnyttänyt sitä tuttavan 4800g jytkyä, joka lopulta leikattiin kiireellisellä sektiolla. Lastenteholla (minne esikoinen joutui synnytykseen liittymättömistä syistä) oli kyllä 5200g painoisena syntynyt vauva, joka oli puserrettu alateistse. Äitin ahteri ei kyllä tosiaan mikään pieni ollut.

Sunnitellulla sektiolla (jos vauva jaksaa odottaa niin pitkään syntymättä) välttää varmuudella pahimmat synnytysvauriot, mutta ne välttää myös suurinosa alatiesynnyttäjistä. Alatiesynnyttäjä välttää todennäköisesti sektion isoimmat riskit jos ei sitten jouduta tekemään sektiota kuitenkin. Yleensähän molemmista toipuu hyvin, palautumisessa keskitytään samoihin ja hieman eri asioihin.

En ollut itse rehellisesti edes kuullut episotomioista ennen toista raskautta, mahdollisista lievistä repeämisistä kyllä. Ymmärrän ihan hyvin jos synnytys sitten alkaa pelottaa, sellaisen haavan leikkaaminen sinne ilman puudutusta kun pakoon et pääse kuulostaa aivan hirveeltä. Toki joillekin ei ole siitäkään jäänyt traumaa sitten, mutta hurjalta se kuulostaa.

Että jos naiset alkavat enenevissä määrin synnyttää suunnitellulla sektiolla niin kehityssuunta on sitten se. Alatiesynnytyksestä voi kuitenkin useissa tapauksissa toipua nopeammin ja paremmin, mutta eihän sitä etukäteen tiedä kumpaan ryhmään kuuluu. Tosin kyllä lääkärit enimmäkseen osaavat arvoioida oikein sen synnytystavan yksilökohtaisesti. Ongelma on minusta siinä, ettei kaikille mitään synnytystapa-arviota edes tehdä. Jos tehtäisiin niin väktyttäisiin useammalta yllättävältä tilanteelta kun perusterveen synnyttäjän vauva onkin ISO (ei vauvan kokoa ainakaan minulle tarkastettu julkisella) ja sitä en myöskään ymmärrä miksi vauvan tarjontaakaan ei ultrata synnytyksen käynnistyttyä. Yleensä kuitenkin ehtisi vallan hyvin ja tulisi esille nämä nyrkki poskella ja napanuora kaulan ympärillä jutut ajoissa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neljä lasta sektiolla, kaksi alatiesynntyksellä. Jos olisi ollut valinnanvaraa, niin alatiesynnytyksen olisin valinnut.

Sektiosta tuli alavatsaan pysyviä hermovaurioita. Osa ihosta on täysin tunnoton, osassa hermot on "ristissä" ja tuntemukset ihan vääriä. Luulisi, että tunnottomuus on ihan ok, mutta se on huono juttu - kun ei tunne, että nahka jää vetoketjun väliin, tai palaa kuumalla uunipellin reunalla. Olen roiskuttanut päälle kiehuvaa vettä, enkä huomannut sitä, onneksi tuli vain toisen asteen palovammoja, ne paranee.

Osa navan alaisesta alueesta on sitten erittäin tuntoherkkä, eli pieni hipaisu tuntuu siltä, kuin siihen lyötäisiin kuumalla silitysraudalla :-( Vaatteiden valitseminen on tosi tärkeää, koska väärään kohtaan osuva vyörätö/vyötärökuminauha on tosi tuskaa :-(

Lisäksi sektioarven ympäristö kirvelee, polttaa koko ajan, tiedän koko ajan, missä se on. Etenkin jos hikoaa tai taivuttelee, niin se polttaa todella paljon, eli vähäinenkin ihon liike tuntuu todella pahalle.

Tuosta voi sitten miettiä, miten kivaa petipuuhat on. Viimeisestä sektiosta on 15 vuotta, ja muutosta ei ole tullut lainkaan.

Alatiesynnytysten ja sektioiden vertailussa alatiesynnytys voittaa 96-4. Jos lapsen turvallisuus on uhattuna, niin silloin valinta on sektio - mutta sektio ei aina ole vauvalle tai edes äidille turvallisin vaihtoehto. Mutta mulla toipuminen alatiesynnytyksistä kesti about 12 tuntia (jälkivuotoa toki oli muutaman viikon, lyhyemmän aikaa kuin sektiosta), sektiosta toimintakykyiseksi useita viikkoja.

No vähän turhaa pelottelua taas. Itselläkin meni tunto vatsasta osittain, mutta ei se musta kömpelöä yhtäkkiä tehnyt. Edelleen tunnistan kehoni ääriviivat, enkä toki itseä uunipellillä. Jos lääkäri toteaa, että sektio on paras, niin luottaisin lääkäriin. Itse etsin niin ja tyytyväinen olen. Kaikki meni hyvin.

Niin, jos sektio on turvallisin valinta, niin silloin sektio. Mutta kyllä se, että alavatsassa on useamman kämmenen kokoinen alue täysin tunnoton lukuunottamatta syvää painoaistia, aiheuttaa helpommin riskin pienille vammoille. En minä nyt vahingossa puukota itseäni vatsaan leipäveitsellä, mutta oikeasti on tullut poltettua nahkaa silitysraudalla, uunipellillä ja kiehuvalla vedellä. Yli kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu kaikenlaista ;-) Ja ne farkkujen vetoketjut... Pitäisi kieltää.

Mutta suurempi vahinko ovat nuo kivut, säryt ja polttelut. Minusta oli HYVIN ikävää, ettei kukaan etukäteen missään maininnut, että sellaisia saattaa tulla, ja ne saattavat olla pysyviä. Olisi ollut helpompi sopeutua niihin, jos olisi tiennyt, että on hyvinkin mahdollista, etteivät ne koskaan katoa. Kuvittelin, että jotain on vialla (naapuriperheen äidillä sektiohaava tulehtui pahasti ja aukesi, ja siinä parantelussa meni pari kuukautta - tämä tapahtui oman ensimmäisen sektioni jälkeen, minulla ei sitten ole koskaan ollut mitään tulehduksia) kun kellään muulla ei koskana ollut ollut mitään tällaista.