Täytyykö köyhien lasten päästä jätskikiskalle?
Toimin vapaaehtoisena ystävänä/juttuseurana työttömälle yh:lle, jolla on 4 lasta. Kun viimeksi tavattiin, nainen kertoi syövänsä pelkkää kaurapuuroa yli viikon, koska hän oli halunnut ostaa lapsilleen jätskit jätskikiskalta edes kerran kesän aikana. Siihen oli mennyt niin paljon rahaa, että lapsillekaan ei voinut ostaa enää kaupasta edes maitoa ja kasviksia. Mutta kyseisen äidin mielestä se oli sen arvoista, koska lapset oli niin riemuissaan hienoista jätskeistään!
Kyseinen jätskikiska sijaitsee paikalla, josta on n. 200 m matkaa K-Marketiin. Sieltä saisi taatusti paljon halvempaa jätskiä, jos ei voi odottaa että pääsee kotiin asti. Mun teki mieli puhua naiselle vähän järkeä, mutta vapaaehtoisena toimiessani en saa kritisoida toisen päätöksiä tms., joten yritin parhaani eläytyä lasten iloon. Asia on kuitenkin jäänyt vaivaamaan mua kovasti. Onko kyseinen nainen typerä idiootti vai onko jätskikiskassatodella jotain niin maagista ja taivaallista, että köyhien kannattaa tinkiä ruuasta sen takia? Pitäisikö köyhien perheidem lapsille jakaa joka kesä kupongit, joilla saa ilmaisen jätskin jätskikiskalta, jotta köyhien ei täytyisi tinkiä sen takia jostain muusta?
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän siinä liene kun rahattomilla (voivat olla myös keskituloisia) on kaikki mukavuudet aina jotakin kallista ja rahaan liittyvää? Sitten ihmetellään kun ollaan rahattomia.
Varsinkin se tekosyy, että kyllä sitä pitää ihmisen edes joskus saada tuhlata. Tämä tuhlaaminen on tosin jokaviikkoista, niin pitkään kun rahaa vain löytyy.
Kyllä köyhät niistä ilmaisistakin asioista nauttivat, usko pois. Mutta sen lisäksi voi haluta nauttia myös jostain sellaisesta, joka maksaa.
Joopa joo ja seli seli.
Et sitten muuta kommentoitavaa keksinyt. Tosiasia on myös, että niitä ilmaisia asioita ei hirveästi edes ole.
Ehkä kerran kesässä olisi hyvä päästä. Ja eiköhän onnistu, jos ajoissa alkaa valmistautua. Itsekin syön kiskajätskin rannalla kerran kesässä. Muuten Lidlin 95s/l vaniljajäätelöä kotona.
Nainen on oikeassa. Se on lapsille kokemus jonka kaikki muutkin lapset ovat kokeneet.
En ole kyllä valittanutkaan. Olen tällä hetkellä itse asiassa yllättävänkin tyytyväinen elämääni.