Täytyykö köyhien lasten päästä jätskikiskalle?
Toimin vapaaehtoisena ystävänä/juttuseurana työttömälle yh:lle, jolla on 4 lasta. Kun viimeksi tavattiin, nainen kertoi syövänsä pelkkää kaurapuuroa yli viikon, koska hän oli halunnut ostaa lapsilleen jätskit jätskikiskalta edes kerran kesän aikana. Siihen oli mennyt niin paljon rahaa, että lapsillekaan ei voinut ostaa enää kaupasta edes maitoa ja kasviksia. Mutta kyseisen äidin mielestä se oli sen arvoista, koska lapset oli niin riemuissaan hienoista jätskeistään!
Kyseinen jätskikiska sijaitsee paikalla, josta on n. 200 m matkaa K-Marketiin. Sieltä saisi taatusti paljon halvempaa jätskiä, jos ei voi odottaa että pääsee kotiin asti. Mun teki mieli puhua naiselle vähän järkeä, mutta vapaaehtoisena toimiessani en saa kritisoida toisen päätöksiä tms., joten yritin parhaani eläytyä lasten iloon. Asia on kuitenkin jäänyt vaivaamaan mua kovasti. Onko kyseinen nainen typerä idiootti vai onko jätskikiskassatodella jotain niin maagista ja taivaallista, että köyhien kannattaa tinkiä ruuasta sen takia? Pitäisikö köyhien perheidem lapsille jakaa joka kesä kupongit, joilla saa ilmaisen jätskin jätskikiskalta, jotta köyhien ei täytyisi tinkiä sen takia jostain muusta?
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa tietysti kaupasta jo 50 sentillä jätskiä mutta on se lapsille elämys käydä kioskilta jäätelöä edes kerran kesässä.
Kohta tähän tulee tietysti kaikki hyvätuloiset kertomaan etteivät missään nimessä tuhlaisi moiseen ja mielummin nekin rahat säästetään osakkeisiin eikä syödä edes sitä kaupan jäätelöä.
No niin meillä tehtiin kun olin lapsi, että ostettiin kotiin halvimpia litran jätskipaketteja ja kierrettiin jätskikiskat kaukaa. Kaupasta saatiin ostaa jätskiä ehkä pari kertaa vuodessa ja silloinkin kannatti aina valita Eskimo-puikko, koska jos otettiin halvinta mitä kaupata sai, vanhemmat palkitsi sen laittamalla ylimääräistä rahaa meidän osakerahastoihin.
Olin 16 kun kävin ekaa kertaa jätskikiskalla, kaveriporukan mukana pienen painostuksen alaisena, tuhlaten siinä kallisarvoisia kesätyörahojani. Jälkikäteen kadutti, kun mietin mitä muuta sillä rahalla olisi saanut. Olihan se jätski hyvää, mutta Eskimo-puikko olisi riittänyt ihan yhtä hyvin.
Onneksi kasvoin perheessä, jossa on fiksut vanhemmat.
Veikkaan että teidän perheessä on ollut paljon sellaista mitä ulkopuolinen voi kritisoida. Itse kritisoin kahvin juontia. Turhaa ja maailmaa tuhoavaa. Jokainen katsoo mikä on tärkeintä itselle.

Ja ne, joiden mielestä varakkuuden ja hyvintoimeentulevuuden salaisuus on se, että ei ostella jäätelökioskilta mitään, kun marketistakin saa, ne pienet menot nääs. Herää kyllä kysymys siitä, ketkä siellä jäätelökioskin jonossa seisovat - rutiköyhät ja ultrarikkaat?
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon maksaa parin pallon tötterö esim. Helsingissä kiskalla?[/quote
Noin kybän.
Oli rahaa tai ei en osta jäätelökiskalta, enkä jäätelöautosta. Vastaus EI
Vierailija kirjoitti:
Taloudellisesti menee hyvin, mutta en ole itse nuorena enkä ole nyt lapsilleni ostanut jäätelöä jäätelökiskalta niitten järkyttävien hintojen takia.
Perinteisesti ostanut kaupasta ja syönyt ulkona. Myös perus kioskissa, kauppakeskuksissa, pikaruokaloissa, etelässä ulkomailla jne. hintasuhde on suht kohdallaan. Eli ei tarvitse elää ilman jäätelöä ja elämyksiä. Joka paikassa saa jäätelöä halvemmalla kuin niissä vain kesäisin auki olevista jäätelökioskeista.
Juuri näin. On se ihana kun etelän lomalla saa pienellä rahalla isoja annoksia. Ihania elämyksiä.
Taloudellinen ihminen ostaa jäätelöt marketista ja ottaa sieltä pakastimesta 4:lle tai 5:lle jäätelöt. En laita rajojani itsekään jäätelökioskille enkä jäätelöautoon Ylihintaista. Elämänhallintaa ei ole tuolla yh:lla. Eikä lapsille ruokaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa tietysti kaupasta jo 50 sentillä jätskiä mutta on se lapsille elämys käydä kioskilta jäätelöä edes kerran kesässä.
Kohta tähän tulee tietysti kaikki hyvätuloiset kertomaan etteivät missään nimessä tuhlaisi moiseen ja mielummin nekin rahat säästetään osakkeisiin eikä syödä edes sitä kaupan jäätelöä.
No niin meillä tehtiin kun olin lapsi, että ostettiin kotiin halvimpia litran jätskipaketteja ja kierrettiin jätskikiskat kaukaa. Kaupasta saatiin ostaa jätskiä ehkä pari kertaa vuodessa ja silloinkin kannatti aina valita Eskimo-puikko, koska jos otettiin halvinta mitä kaupata sai, vanhemmat palkitsi sen laittamalla ylimääräistä rahaa meidän osakerahastoihin.
Olin 16 kun kävin ekaa kertaa jätskikiskalla, kaveriporukan mukana pienen painostuksen alaisena, tuhlaten siinä kallisarvoisia kesätyörahojani. Jälkikäteen kadutti, kun mietin mitä muuta sillä rahalla olisi saanut. Olihan se jätski hyvää, mutta Eskimo-puikko olisi riittänyt ihan yhtä hyvin.
Onneksi kasvoin perheessä, jossa on fiksut vanhemmat.
Veikkaan että teidän perheessä on ollut paljon sellaista mitä ulkopuolinen voi kritisoida. Itse kritisoin kahvin juontia. Turhaa ja maailmaa tuhoavaa. Jokainen katsoo mikä on tärkeintä itselle.
Kahviko muka turhaa? Kahvi on yksi tärkeimmmistä antioksidanttien lähteistä suomalaisten ruokavaliossa. Lähestulkoon kalorittomana juomana kahvi on todellinen terveysteko!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa tietysti kaupasta jo 50 sentillä jätskiä mutta on se lapsille elämys käydä kioskilta jäätelöä edes kerran kesässä.
Kohta tähän tulee tietysti kaikki hyvätuloiset kertomaan etteivät missään nimessä tuhlaisi moiseen ja mielummin nekin rahat säästetään osakkeisiin eikä syödä edes sitä kaupan jäätelöä.
Ja ne, joiden mielestä varakkuuden ja hyvintoimeentulevuuden salaisuus on se, että ei ostella jäätelökioskilta mitään, kun marketistakin saa, ne pienet menot nääs. Herää kyllä kysymys siitä, ketkä siellä jäätelökioskin jonossa seisovat - rutiköyhät ja ultrarikkaat?
Mulla on rahaa, mutta en osta jäätelöä jätskikiskalta. Koska hinnat. Ei mitään järkeä. Myös se hygieniapuoli mietityttää.

Väitän että hän osaa olla taloudellinen. Puuronsyönti kuulostaa siltä. Moni muukin säästää kesän kohokohtiin.
Oli provo tai ei, niin en ole missään vaiheessa ymmärtänyt mikä siinä jäätelökioskissa on ihmeellistä. En todellakaan. En muista edes lapsena että se nyt olisi joku "juttu". Ihan tuhannen sama onko se jäätelö kioskista vai kaupasta
HEI!!!
SULLA ON VAITIOLOVELVOLLISUUS
Siis miksi sä tänne juoruat sun työasioista sulla on Vaitiolovelvollisuus!
Tietäisi missä oot töissä Ilmi antaisin sunt VALVIRAAN!!!
Eiväthän varakkaidenkaan lapset syö jätskikiskan jätskiä. Se on liian kallista. Yököttävää passiivis-aggressiivisuutta tuolta yyhoolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa tietysti kaupasta jo 50 sentillä jätskiä mutta on se lapsille elämys käydä kioskilta jäätelöä edes kerran kesässä.
Kohta tähän tulee tietysti kaikki hyvätuloiset kertomaan etteivät missään nimessä tuhlaisi moiseen ja mielummin nekin rahat säästetään osakkeisiin eikä syödä edes sitä kaupan jäätelöä.
No niin meillä tehtiin kun olin lapsi, että ostettiin kotiin halvimpia litran jätskipaketteja ja kierrettiin jätskikiskat kaukaa. Kaupasta saatiin ostaa jätskiä ehkä pari kertaa vuodessa ja silloinkin kannatti aina valita Eskimo-puikko, koska jos otettiin halvinta mitä kaupata sai, vanhemmat palkitsi sen laittamalla ylimääräistä rahaa meidän osakerahastoihin.
Olin 16 kun kävin ekaa kertaa jätskikiskalla, kaveriporukan mukana pienen painostuksen alaisena, tuhlaten siinä kallisarvoisia kesätyörahojani. Jälkikäteen kadutti, kun mietin mitä muuta sillä rahalla olisi saanut. Olihan se jätski hyvää, mutta Eskimo-puikko olisi riittänyt ihan yhtä hyvin.
Onneksi kasvoin perheessä, jossa on fiksut vanhemmat.
Veikkaan että teidän perheessä on ollut paljon sellaista mitä ulkopuolinen voi kritisoida. Itse kritisoin kahvin juontia. Turhaa ja maailmaa tuhoavaa. Jokainen katsoo mikä on tärkeintä itselle.
Kahviko muka turhaa? Kahvi on yksi tärkeimmmistä antioksidanttien lähteistä suomalaisten ruokavaliossa. Lähestulkoon kalorittomana juomana kahvi on todellinen terveysteko!
Ihan samalla tavalla jäätelökioskin voi perustella mielenterveyden hoitamisella ja osattomuuden vähentämisellä.
Ne antioksidantit voi saada muualta ja miksi laittaa rahaa johonkin mistä ei saa kaloreita? Sehän ihan turhaa.
Vierailija kirjoitti:
Oli provo tai ei, niin en ole missään vaiheessa ymmärtänyt mikä siinä jäätelökioskissa on ihmeellistä. En todellakaan. En muista edes lapsena että se nyt olisi joku "juttu". Ihan tuhannen sama onko se jäätelö kioskista vai kaupasta
Jos on saanut paljon, niin ei kioski tunnu miltään. Tai sit ei saa mitään ja turruttaa itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa tietysti kaupasta jo 50 sentillä jätskiä mutta on se lapsille elämys käydä kioskilta jäätelöä edes kerran kesässä.
Kohta tähän tulee tietysti kaikki hyvätuloiset kertomaan etteivät missään nimessä tuhlaisi moiseen ja mielummin nekin rahat säästetään osakkeisiin eikä syödä edes sitä kaupan jäätelöä.
Ja ne, joiden mielestä varakkuuden ja hyvintoimeentulevuuden salaisuus on se, että ei ostella jäätelökioskilta mitään, kun marketistakin saa, ne pienet menot nääs. Herää kyllä kysymys siitä, ketkä siellä jäätelökioskin jonossa seisovat - rutiköyhät ja ultrarikkaat?
Mulla on rahaa, mutta en osta jäätelöä jätskikiskalta. Koska hinnat. Ei mitään järkeä. Myös se hygieniapuoli mietityttää.
Niin on mullakin ja ostan ilomielin pari kertaa kesässä kioskilta jäätelöä.
Pakastimesta saa syödä jäätelöä pitkin vuotta eikä se maistu samalta kun lämpimänä kesäpäivänä kioskista ostettu irtopallo.
En ole tästäkään nautinnosta vielä konkurssiin joutunut.
Olen saanut tarpeeksi jäätelöä ym herkkuja lapsena. Olin ns. Iltatähti. En arvosta jäätelökioskeja, riittää kaupan pakastealtaan jäätelö. Mikä siinä on niin ihmeellistä?
Kyllä köyhä lapsi voi mennä jäätelökioskille - vaikka kesätöihin. Siitä saamastaan rahasta voi sitten pohtia ostaako jäätelöä, sijoittaako rahan tai säästää vai ostaa jotain muuta.
Taitaa olla niin, että ainoastaan köyhien mielissä se jäätelökioskilta ostettu jäätelö on joku elämää suurempi elämys ja lapsen kesän kohokohta.
Eikö nykyisin saa enää kaupoista niitä jäätelövohveleita? Muistan joskus oman lapseni ollessa pieni, että niitä ostettiin välillä kotiin. Jäätelökauhallahan saa tehtyä palloja tavallisesta jäätelörasiasta, jos se pallon muotoinen jäätelö on se juttu.
Ei tulisi mielenkään ostaa jäätelökioskilta ylihintaista jäätelöä jos kauppa on lähellä, eikä todellakaan ole siitä kiinni, ettei olisi varaa, nytkin on useita kymppitonneja tilillä rahaa.
Aloin oikein ajattelemaan, että siis todella on ihmisiä, jotka saa kiksejä siitä, että ostavat jotakin, jonka tietävät ylihinnoitelluksi, koska se juuri sen hinnan vuoksi tuntuu heistä ylelliseltä.
Kyllä minä ostaisin isommatkin tötteröt köyhälle lapsiperheille.