Mies kiukuttelee kun en halunnut mökkiviikonloppuna seksiä
Kun illalla en halunnut ja olisin aamulla halunnut nauttia mökkiaamusta niin mies pakkasi tavarat ja sanoi kello 8 että nyt lähdetään sitten kotiin. Automatka oli pelkkää mykkäkoulua. Illalla se meni siihen siis, että mies koitti lääppiä, mutta sanoin että nyt en ole tunnelmissa niin hän vain käänsi selkänsä minulle ja hymähti, että niinpä tietysti. Olen nyt todella surullinen tästä suhteen tilasta.
Kommentit (1990)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aina tarvitse itse haluta seksiä. Rakkaudesta mieheeni "annan" hänelle seksiä välillä niin, että hän voi vaan nauttia. Niin kuin nytkin mökkiviikonloppuna. Kiva, kun mies tulee onnelliseksi siitä, että sai pistellä sydämensä kyllyydestä minua takaapäin saunomisen ja uimisen välissä, eikä tarvitse lämmitellä ja kiihottaa minua pitkän kaavan mukaan.
Itseasiassa tuollainen suoraviivainen miehen himoon keskittyminen on hyvin kiihottavaa minustakin, vaikka ensin ei olekaan ihan sillä tuulella. Yhdessä ollaan oltu reilu kaksikymmentä vuotta ja edelleen rakastetaan toisiamme kovastiSiis eikö tuo ole kivuliasta ja paikat hiertyy, jos mies lykkii kuivaa sekä seksiin avautumatonta emätintä?
Jotain rajaa noihin "naisena" kirjoitteluihin.
Ei hiertynyt. Olimme saunoneet ja uineet eli paikat eivät olleet kuivat. Ja niin kuin kirjoitin, niin nopeasti sitä itsekin kiihoittui miehen halusta, vaikka en ollutkaan alunperin seksiä edes ajatellut.
Ja edelleen olen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni naisena oksettaa miehet. En tiedä yhtään miestä joka ei menisi vieraisiin jos tilaisuus olisi. Miehet eivät myöskään "rakasta"" vaan yrittävät erilaisilla myöntymisillään saada seksiä. Mies tiskaa, tuo kukkia, kehuu kampausta, rakentaa talon, ostaa auton. Ja vain siksi että saa seksiä. Kun mies ei saa, hän ei anna. Naisen sensijaan pitää antaa, niin taloudellisesti, työllisesti kuin kotia hoitaen ja sängyssä. Nainen ei saa kiristää, mies saa. Taloa ei rakenneta ilman panoja. Mies katsoo oikeudekseen käydä vieraissa, saako myös vaimo käydä, että saa seksiä jossa arvostetaan.? Miehet, oksettavia munajumppareita. Ei kiinnosta.
Itse olet oksettava ja myös tyhmä. Vain tyhmä yleistää.
Lähtikö mies kotiin tultuanne lenkille? Oliko punakka ja hikinen palattuaan? Haisiko yhdynnälle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei voi kieltäytyä rauhassa ilman mielenosoituksia, eipä sitten tee kyllä mieli myöntyäkkään niin helpolla. Voidakseen vapautua sängyn puolella, pitää aidosti tuntea luottamusta siihen, että toinen kunnioittaa sanaa "EI!". Sitten vaikka hellitään ja halaillaan toista muuten, mikä tapa tuntuukin molemmista hyvältä siinä hetkessä.
Kun toinen suhtautuu empaattisesti ja hellyydellä, eikä seksiobjetina, alkavat halutkin hyrräämään kuin itsestään.
Kirjoitan tähän kommenttiin vastauksena oman vinkkini, joka toimi ainakin meidän parisuhteessa.
Parisuhteessa puolisoilla on todennäköisesti eri tason seksuaalivietti. Normaalisti enemmän haluava vonkaa ja vähemmän haluava antaa pakkeja jos ei tee mieli. Tästä tulee torjutulle erittäin huono fiilis ja ajan myötä lähestymisyritysten taso laskee kun enää ei viitsi panostaa yhtä paljon. Pakit tulee kuitenkin. Kierre on valmis.
Tällaisissa tilanteissa kannattaa sopia että vähemmän haluava on se joka tekee aloitteet. Tällöin todennäköisesti kieltäytymisiä tulee vähemmän. Lisäksi vähemmän haluava ymmärtää tuolloin, millaiselle tuntuisi, jos saisi pakit sen jälkeen kun on yrittänyt parhaansa saada seksiä parisuhteessa rakkaaltaan.
Ehdotuksen jälkeen parisuhdeseksin määrä voi vähentyä merkittävästi. Tuolloin kuitenkin molemmat olisivat haluavia osapuolia. Pahimmillaan seksin hakeminen parisuhteen ulkopuolelta on ehkä myös oikeutettua, mikäli seksin määrä tippuu olemattomiin, koska vähemmän haluava ei halua seksiä puolisonsa kanssa.
Mun täysin haluton exä yritti sopia juuri tuollaista järjestelyä, että hän tekisi aloitteet kun tuntuu siltä, mutta kas, niitä ei voinut tehdä KOSKAAN, ensimmäistäkään koska ei voinut olla varma onko mulla vaikka menkat. EIkä häntä koskaan näemmä huvittanut. Tuollainen on haluttomalle lottovoitto kun ei vaan tee niitä aloitteita ja halukkaampi lupaa olla häiristemättä.
Vierailija kirjoitti:
Mies järjestää romanttisen mökkireissun ja nainen ei älyä antaa. Kiittämättömyys on vaivan palkka taas kerran.
Kyllä tuosta on romantiikka kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan totta, että seksittömissä suhteissa alkaa suhde tulla tiensä päähän.
Ei kuitenkaan siitä seksittömyydestä johtuen, vaan niistä syistä, jotka ovat johtaneet siihen seksittömyyteen.
Haluton osapuoli on muuttunut haluttomasti jostain syystä, se toinen on luultavastoi lopettanut jo pitkän aikaa sitten antamasta sitä, mitä se toinen tarvitsee ollakseen onnellinen parisuhteessa. Se näkyy lopulta siten, että häntä enää kiinnosta seksikään. Nuo valittavat miehet ovat täysin kyvyttömiä tarkastelemaan omaa osuuttaan sen seksittömän suhteen syntymisessä.Onko siis miehet pääsääntöisesti syyllisiä naisten haluttomuuteen? Ei esim. somessa roikkuminen, kaikesta triggeroituminen, yms. arjen itsenäinen paskuuttaminen.
Miesten haluttomuus on siis tällä logiikalla naisten vika.
Eihän miehen haluttomuus olekkaan ongelma vaan ihan toivottava tilanne. Siihen pyritään, etteivät vonkaisi.
Muistan kyllä vanhassa suhteessa miten en yhtään halunnut. Koska en ollut enää rakastunut, mies oli loukannut, olin asioista katkera yms. Sit keksi tekosyitä toiselle tai itselleen miksi ei nyt käy seksin harrastaminen. Tai kieltäytyi vaan kostaakseen jotain.
Ei vaan ole mitään järkeä elää sellaisessa suhteessa. Silloin kun asiat on hyvin ja yhteys kunnossa, ei ole tullut edes halua sanoa ei. Ja aina pystyy jotenkin, jos ei yhdyntää antamaan niin sitten muilla tavoin hyväillä toista. Toivottavasti nykyinen suhteeni ei koskaan ajaudu siihen samaan mitä eksän kanssa oli, sen eteen teen kyllä itsekin töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä parisuhteessa on velvollisuus seksiin, jos toinen haluaa. Herää ne halut itselläkin kun alkaa vaan touhuamaan.
Ei välttämättä. Mun mies on niin itsekäs myös tällä saralla että tuntuu enemmän **iskailulta kuin miltään kahden ihmisen väliseltä kivalta jutulta. Puoli vuotta yritin olla aktiivinen, taas kerran selittää mitä toivoisin ja haluaisin mutta esileikit ei kuulemma onnistu joten olkoon sitten. Jos mies riisuu housut niin mua alkaa lähinnä ahdistamaan koska tiedän että seuraavaksi heiluttelee munaa naaman edessä.
Minkä ihmeen takia olette tällaisten miesten kanssa?
Yksi syy voi olla, että ei saa muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa kertoa ennen naimisiin menemistä, että seksi sitten loppuu ja siihen sinun on tyytyminen.
Nämä pelkän seksin takia naimisiin menevät kyllä on säälittäviä. Tajutkaa jo ettei se avioliitto ole mikään seksiautomaatti.
Ja yhä kukaan ei puhu pelkästään seksistä vaan osana hyvää parisuhdetta.
Palstan mukaan ja tässäkin ketjussa ainut syy avioliittoon tai edes parisuhteeseen on miesten mielestä pelkästään seksi. Millään muulla ei väliä. Ja sen seksin pitää tipahtaa eteen heti kun mies vinkaisee. Tämä on näiden käsitys parisuhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei voi kieltäytyä rauhassa ilman mielenosoituksia, eipä sitten tee kyllä mieli myöntyäkkään niin helpolla. Voidakseen vapautua sängyn puolella, pitää aidosti tuntea luottamusta siihen, että toinen kunnioittaa sanaa "EI!". Sitten vaikka hellitään ja halaillaan toista muuten, mikä tapa tuntuukin molemmista hyvältä siinä hetkessä.
Kun toinen suhtautuu empaattisesti ja hellyydellä, eikä seksiobjetina, alkavat halutkin hyrräämään kuin itsestään.
Kirjoitan tähän kommenttiin vastauksena oman vinkkini, joka toimi ainakin meidän parisuhteessa.
Parisuhteessa puolisoilla on todennäköisesti eri tason seksuaalivietti. Normaalisti enemmän haluava vonkaa ja vähemmän haluava antaa pakkeja jos ei tee mieli. Tästä tulee torjutulle erittäin huono fiilis ja ajan myötä lähestymisyritysten taso laskee kun enää ei viitsi panostaa yhtä paljon. Pakit tulee kuitenkin. Kierre on valmis.
Tällaisissa tilanteissa kannattaa sopia että vähemmän haluava on se joka tekee aloitteet. Tällöin todennäköisesti kieltäytymisiä tulee vähemmän. Lisäksi vähemmän haluava ymmärtää tuolloin, millaiselle tuntuisi, jos saisi pakit sen jälkeen kun on yrittänyt parhaansa saada seksiä parisuhteessa rakkaaltaan.
Ehdotuksen jälkeen parisuhdeseksin määrä voi vähentyä merkittävästi. Tuolloin kuitenkin molemmat olisivat haluavia osapuolia. Pahimmillaan seksin hakeminen parisuhteen ulkopuolelta on ehkä myös oikeutettua, mikäli seksin määrä tippuu olemattomiin, koska vähemmän haluava ei halua seksiä puolisonsa kanssa.
Ehdotuksesi ongelma on se että se edelleen menee vain toisen, siis sen vähemmän haluavan, ehdoilla. Parisuhtessa pitäisi aina pyrkiä toimiviin kompromisseihin joissa molemmat pystyvät jonkin verran muuttamaan omaa käytöstään toisen parhaaksi. Tätä ei tapahdu jos seksiä on vain sen haluttomamman halujen mukaan.
Ehdotuksessasi ongelma vain siirtyy asiasta toiseen. Ennen tuli liikaa torjuntoja, nyt tulee liian vähän seksiä.
Ei. Aina mennään sen haluttoman ehdoilla. Tämän pitäisi olla sanomattakin selvää. Jos tämä ei sinulle käy, niin sitten eroat. Mikään ei takaa sinulle loppuelämän päivittäistä tai edes viikottaista seksiä. Sen asian kanssa sinun on vain opittava aikuisena ihmisenä elämään.
Ehkä tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa myös sinua että tuossa ehdotuksessa ehdotus seksiin pitäisi tulla haluttomalta osapuolelta. Eli et saa olla vain prinsessa ja jakaa rukkasia kun ei lähestyminen miellytä. Jos seksi häviää, kun et tee alotteita, olet suurelta osin vastuussa parisuhteen purkautumisesta.
Ei pidä. Ei ole mitään pakkoa että pitää ehdottaa seksiä vaikka ei sitä itse halua.
Ei niin. Mutta toinen ihminen ei saa myöskään antaa ymmärtää että ehkä joskus seksiä on saatavissa, mutta todellisuudessa ainoastaan kieltää seksin kumppanilta. Toiselta seksin kieltäminenkään ei ole oikein. Jos et anna, niin anna puolisosi käydä vieraissa. Jos tuo ei sovi, parempi että etsit itsellesi aseksuaalin puolisoksi.
Sinä teet aikuisena omat valintasi. Et voi syyttää niistä toista. Sinä kannat myös valinnoistasi itse vastuun, etkä vieritä toisten niskoille. Jos et halua olla parisuhteessa jonkun kanssa, niin älä ole. Se on 100% sinun oma valintasi.
Pitää paikkaansa. Sen takia en ole parisuhteessa sinun tyyppisen ihmisen kanssa, vaan mahtavan puolison, joka ymmärtää myös toista osapuolta.
Ymmärrys on eri asia kuin itsensä pakottaminen vastentahtoiseen seksiin.
Minun seksielämäni on kiitos vain sopivan vilkasta, ja mies halukas. En myöskään lähde henkilökohtaisuuksiin, koska minun ei tarvitse loukkaantua palstalla typeristä jutuista.
Vierailija kirjoitti:
Jos seksi on huonoa, se on monen naisen mielestä merkki huonosta suhteesta. Miksi sitten ei olla valmiita myöntämään sitä, ja yrittämään ratkaista suhteen ongelmia? Jos ei muulla, niin eroamalla. Nykyisinhän joka toisessa ketjussa naista kehotetaan eroamaan; miksi naiset eivät sitten viitsi erota tai yrittää korjata suhdetta, jos kerran suhteessa on vika?
Järkevät naiset toki tekevät näin, mutta ilmeisesti kanssasisariaan typerämmät alkavat mieluummin pihtaamaan paitsi seksiä, myös keskustelua. Tiedättekö, että mykkäkouluttavan tapahaluttoman kanssa on äärimmäisen raskasta elää. Jos kysyy, missä mättää, niin "kaikki on hyvin, ei johdu sinusta".
Vai olisiko sittenkin niin, että moni nainen ei enää muutaman vuoden päästä halua eikä viitsi harrastaa seksiä "liian tutuksi" käyneen miehen kanssa? Pitäisi saada uusi äijä koukkuun, ja sen jälkeen sitä nssimista riittääkin jälleen siihen asti, kunnes nainen kyllästyy taas.
Jos nainen on kyllästynyt mieheensä seksuaalisesti, vaikka suhteessa on "muuten kaikki hyvin", miksi ihmeessä naiset eivät voi myöntää sitä, ja kertoa asiaa miehelle? Jotta mies voisi omalta osaltaan päättää, viitsiikö jatkaa kuolleessa suhteessa, vai siirtyykö eteenpäin.
Jep jep. Miehenhän ei itse tarvitse ottaa vastuuta mistään ja ymmärtää itse mitään. Ei edes paskasta suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei voi kieltäytyä rauhassa ilman mielenosoituksia, eipä sitten tee kyllä mieli myöntyäkkään niin helpolla. Voidakseen vapautua sängyn puolella, pitää aidosti tuntea luottamusta siihen, että toinen kunnioittaa sanaa "EI!". Sitten vaikka hellitään ja halaillaan toista muuten, mikä tapa tuntuukin molemmista hyvältä siinä hetkessä.
Kun toinen suhtautuu empaattisesti ja hellyydellä, eikä seksiobjetina, alkavat halutkin hyrräämään kuin itsestään.
Kirjoitan tähän kommenttiin vastauksena oman vinkkini, joka toimi ainakin meidän parisuhteessa.
Parisuhteessa puolisoilla on todennäköisesti eri tason seksuaalivietti. Normaalisti enemmän haluava vonkaa ja vähemmän haluava antaa pakkeja jos ei tee mieli. Tästä tulee torjutulle erittäin huono fiilis ja ajan myötä lähestymisyritysten taso laskee kun enää ei viitsi panostaa yhtä paljon. Pakit tulee kuitenkin. Kierre on valmis.
Tällaisissa tilanteissa kannattaa sopia että vähemmän haluava on se joka tekee aloitteet. Tällöin todennäköisesti kieltäytymisiä tulee vähemmän. Lisäksi vähemmän haluava ymmärtää tuolloin, millaiselle tuntuisi, jos saisi pakit sen jälkeen kun on yrittänyt parhaansa saada seksiä parisuhteessa rakkaaltaan.
Ehdotuksen jälkeen parisuhdeseksin määrä voi vähentyä merkittävästi. Tuolloin kuitenkin molemmat olisivat haluavia osapuolia. Pahimmillaan seksin hakeminen parisuhteen ulkopuolelta on ehkä myös oikeutettua, mikäli seksin määrä tippuu olemattomiin, koska vähemmän haluava ei halua seksiä puolisonsa kanssa.
Ehdotuksesi ongelma on se että se edelleen menee vain toisen, siis sen vähemmän haluavan, ehdoilla. Parisuhtessa pitäisi aina pyrkiä toimiviin kompromisseihin joissa molemmat pystyvät jonkin verran muuttamaan omaa käytöstään toisen parhaaksi. Tätä ei tapahdu jos seksiä on vain sen haluttomamman halujen mukaan.
Ehdotuksessasi ongelma vain siirtyy asiasta toiseen. Ennen tuli liikaa torjuntoja, nyt tulee liian vähän seksiä.
Ei. Aina mennään sen haluttoman ehdoilla. Tämän pitäisi olla sanomattakin selvää. Jos tämä ei sinulle käy, niin sitten eroat. Mikään ei takaa sinulle loppuelämän päivittäistä tai edes viikottaista seksiä. Sen asian kanssa sinun on vain opittava aikuisena ihmisenä elämään.
Kyllä mutta ei niin että sen haluttoman ei tarvitse tehdä mitään sille haluttomuudelleen. Siinähän on juuri se pointti. Eli kummankin, myös sen haluttoman, pitää pystyä tekemään myös muutoksia omaan käytökseensä ja nimenomaan haluamaan niitä muutoksia jos se on toisen hyvinvoinnin kannalta tärkeää.
Ei tarvitse tehdä omalle haluttomuudelle mitään. Toinen voi vapaasti lähteä kävelemään jos ei miellytä.

Tai käydä maksullisissa, ero voi tulla monelle miehelle kalliiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei voi kieltäytyä rauhassa ilman mielenosoituksia, eipä sitten tee kyllä mieli myöntyäkkään niin helpolla. Voidakseen vapautua sängyn puolella, pitää aidosti tuntea luottamusta siihen, että toinen kunnioittaa sanaa "EI!". Sitten vaikka hellitään ja halaillaan toista muuten, mikä tapa tuntuukin molemmista hyvältä siinä hetkessä.
Kun toinen suhtautuu empaattisesti ja hellyydellä, eikä seksiobjetina, alkavat halutkin hyrräämään kuin itsestään.
Kirjoitan tähän kommenttiin vastauksena oman vinkkini, joka toimi ainakin meidän parisuhteessa.
Parisuhteessa puolisoilla on todennäköisesti eri tason seksuaalivietti. Normaalisti enemmän haluava vonkaa ja vähemmän haluava antaa pakkeja jos ei tee mieli. Tästä tulee torjutulle erittäin huono fiilis ja ajan myötä lähestymisyritysten taso laskee kun enää ei viitsi panostaa yhtä paljon. Pakit tulee kuitenkin. Kierre on valmis.
Tällaisissa tilanteissa kannattaa sopia että vähemmän haluava on se joka tekee aloitteet. Tällöin todennäköisesti kieltäytymisiä tulee vähemmän. Lisäksi vähemmän haluava ymmärtää tuolloin, millaiselle tuntuisi, jos saisi pakit sen jälkeen kun on yrittänyt parhaansa saada seksiä parisuhteessa rakkaaltaan.
Ehdotuksen jälkeen parisuhdeseksin määrä voi vähentyä merkittävästi. Tuolloin kuitenkin molemmat olisivat haluavia osapuolia. Pahimmillaan seksin hakeminen parisuhteen ulkopuolelta on ehkä myös oikeutettua, mikäli seksin määrä tippuu olemattomiin, koska vähemmän haluava ei halua seksiä puolisonsa kanssa.
Ehdotuksesi ongelma on se että se edelleen menee vain toisen, siis sen vähemmän haluavan, ehdoilla. Parisuhtessa pitäisi aina pyrkiä toimiviin kompromisseihin joissa molemmat pystyvät jonkin verran muuttamaan omaa käytöstään toisen parhaaksi. Tätä ei tapahdu jos seksiä on vain sen haluttomamman halujen mukaan.
Ehdotuksessasi ongelma vain siirtyy asiasta toiseen. Ennen tuli liikaa torjuntoja, nyt tulee liian vähän seksiä.
Ei. Aina mennään sen haluttoman ehdoilla. Tämän pitäisi olla sanomattakin selvää. Jos tämä ei sinulle käy, niin sitten eroat. Mikään ei takaa sinulle loppuelämän päivittäistä tai edes viikottaista seksiä. Sen asian kanssa sinun on vain opittava aikuisena ihmisenä elämään.
Ehkä tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa myös sinua että tuossa ehdotuksessa ehdotus seksiin pitäisi tulla haluttomalta osapuolelta. Eli et saa olla vain prinsessa ja jakaa rukkasia kun ei lähestyminen miellytä. Jos seksi häviää, kun et tee alotteita, olet suurelta osin vastuussa parisuhteen purkautumisesta.
Ei pidä. Ei ole mitään pakkoa että pitää ehdottaa seksiä vaikka ei sitä itse halua.
Ei mutta jos haluaa parisuhteensa kestävän niin olisi ehkä hyvä miettiä että mitkä asiat saisivat haluamaan enemmän seksiä. Seksi ei ole vain joku taivaalta tipahtava voima jonka haluamiseen ei voisi vaikuttaa mitenkään. Jos vain heittäytyy seksittömyyteen niin se halu ei todennäköisesti tule juuri koskaan. Mutta jos aktiivisesti stimuloi sitä omaa eroottista puoltaan niin se seksikin tulee mieleen paljon useammin.
Voit puhua vain omasta puolestasi. Moni valitsee meiluummin eron kuin vastentahtoisen seksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin meillä ihmisillä ongelmat vaihtelee, koskaan ei olla tyytyväisiä omaan parisuhteeseen ilmeisesti. Sinä olet todella surullinen parisuhteen tilasta kun mies on sinusta innostunut ja haluaa sinua, minä puolestani olen todella surullinen oman parisuhteeni tilasta kun mies ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta seksielämäämme enää kolmeen vuoteen. Kolmen vuoden ajan siis noin kerran vuodessa ollut seksiä, mitään muitakaan hellyydenosoituksia ei enää ole enkä edes muista milloin mies olisi viimeksi itse tullut minua koskettelemaan, halaamaan tai suukottelemaan. Pohdin eroa vaikka se tuntuu todella kipeältä ja rakastan miestä edelleen, meillä oli ennen ihan täydellinen parisuhde ja suren sitä että tällaiseksi se on mennyt, en haluaisi päästää irti...
Jos minun mieheni olisi jälleen noin innoissaan minusta kuin kuvaat, niin olisin onneni kukkuloilla.
Sinun ongelmasi ei ole apn ongelma. Onko mahdotonta keskustella asiasta yleisellä tasolla. Monet suhteessa olevat ihmiset kuten AP ja miehesi eivät halua seksiä kumppaninsa kanssa. Siihen on syystä ,mutta sitähän sinä et tajua. Viestisi on pelkkää minä minä minää. Katso itse asiaa sen toisen kannalta
No silloin olisi kyllä syytä pohtia, miksi ihmeessä haluaa suhteessa olla ja onko reilua roikottaa toista suhteessa jossa itse on tyytyväinen mutta toinen ei. Vähintäänkin olisi oikein kertoa toiselle rehellisesti että seksiä ei enää tule, jotta toinen voi itse päättää haluaako jäädä munkkina tai nunnana elämään sisaruussuhteeseen. Pahinta on se, kun puoliso päättää omalta osaltaan lopettaa seksielämän kokonaan, eikä anna tälle mitään syytä eikä edes kerro onko asianlaita nyt sitten pysyvästi näin vaiko ei. Toinen saattaa sitten vuosikausia roikkua toivossa, että asiat vielä palautuvat ennalleen ja nyt on vain jokin ohimenevä kuiva kausi. Ei omaa puolisoaan arvostava ja rakastava ihminen toimi näin, se on vain yksinkertaisesti väärin ja satuttaa toista.
Pitäisi antaa toisen joko erota tai sitten etsiä seksinsä vapaasti muualta, mutta se ei ole oikein että vuodesta toiseen toinen elättelee turhaa toivoa ja roikkuu seksittömässä suhteessa.
Se roikkuminen huonossa suhteessa on aina jokaisen oma valinta. Olipa ongelma seksiin pakottaminen tai haluttomuus tai muuten käy tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei voi kieltäytyä rauhassa ilman mielenosoituksia, eipä sitten tee kyllä mieli myöntyäkkään niin helpolla. Voidakseen vapautua sängyn puolella, pitää aidosti tuntea luottamusta siihen, että toinen kunnioittaa sanaa "EI!". Sitten vaikka hellitään ja halaillaan toista muuten, mikä tapa tuntuukin molemmista hyvältä siinä hetkessä.
Kun toinen suhtautuu empaattisesti ja hellyydellä, eikä seksiobjetina, alkavat halutkin hyrräämään kuin itsestään.
Kirjoitan tähän kommenttiin vastauksena oman vinkkini, joka toimi ainakin meidän parisuhteessa.
Parisuhteessa puolisoilla on todennäköisesti eri tason seksuaalivietti. Normaalisti enemmän haluava vonkaa ja vähemmän haluava antaa pakkeja jos ei tee mieli. Tästä tulee torjutulle erittäin huono fiilis ja ajan myötä lähestymisyritysten taso laskee kun enää ei viitsi panostaa yhtä paljon. Pakit tulee kuitenkin. Kierre on valmis.
Tällaisissa tilanteissa kannattaa sopia että vähemmän haluava on se joka tekee aloitteet. Tällöin todennäköisesti kieltäytymisiä tulee vähemmän. Lisäksi vähemmän haluava ymmärtää tuolloin, millaiselle tuntuisi, jos saisi pakit sen jälkeen kun on yrittänyt parhaansa saada seksiä parisuhteessa rakkaaltaan.
Ehdotuksen jälkeen parisuhdeseksin määrä voi vähentyä merkittävästi. Tuolloin kuitenkin molemmat olisivat haluavia osapuolia. Pahimmillaan seksin hakeminen parisuhteen ulkopuolelta on ehkä myös oikeutettua, mikäli seksin määrä tippuu olemattomiin, koska vähemmän haluava ei halua seksiä puolisonsa kanssa.
Ehdotuksesi ongelma on se että se edelleen menee vain toisen, siis sen vähemmän haluavan, ehdoilla. Parisuhtessa pitäisi aina pyrkiä toimiviin kompromisseihin joissa molemmat pystyvät jonkin verran muuttamaan omaa käytöstään toisen parhaaksi. Tätä ei tapahdu jos seksiä on vain sen haluttomamman halujen mukaan.
Ehdotuksessasi ongelma vain siirtyy asiasta toiseen. Ennen tuli liikaa torjuntoja, nyt tulee liian vähän seksiä.
Ei. Aina mennään sen haluttoman ehdoilla. Tämän pitäisi olla sanomattakin selvää. Jos tämä ei sinulle käy, niin sitten eroat. Mikään ei takaa sinulle loppuelämän päivittäistä tai edes viikottaista seksiä. Sen asian kanssa sinun on vain opittava aikuisena ihmisenä elämään.
Kyllä mutta ei niin että sen haluttoman ei tarvitse tehdä mitään sille haluttomuudelleen. Siinähän on juuri se pointti. Eli kummankin, myös sen haluttoman, pitää pystyä tekemään myös muutoksia omaan käytökseensä ja nimenomaan haluamaan niitä muutoksia jos se on toisen hyvinvoinnin kannalta tärkeää.
Ei tarvitse tehdä omalle haluttomuudelle mitään. Toinen voi vapaasti lähteä kävelemään jos ei miellytä.
Ei toki. Mutta silloin tosiaan ei kannata valittaa jos se toinen lähtee hakemaan seksiä muualta. Jokaisen pitää ymmärtää tekojensa seuraukset ja hyväksyä ne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin meillä ihmisillä ongelmat vaihtelee, koskaan ei olla tyytyväisiä omaan parisuhteeseen ilmeisesti. Sinä olet todella surullinen parisuhteen tilasta kun mies on sinusta innostunut ja haluaa sinua, minä puolestani olen todella surullinen oman parisuhteeni tilasta kun mies ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta seksielämäämme enää kolmeen vuoteen. Kolmen vuoden ajan siis noin kerran vuodessa ollut seksiä, mitään muitakaan hellyydenosoituksia ei enää ole enkä edes muista milloin mies olisi viimeksi itse tullut minua koskettelemaan, halaamaan tai suukottelemaan. Pohdin eroa vaikka se tuntuu todella kipeältä ja rakastan miestä edelleen, meillä oli ennen ihan täydellinen parisuhde ja suren sitä että tällaiseksi se on mennyt, en haluaisi päästää irti...
Jos minun mieheni olisi jälleen noin innoissaan minusta kuin kuvaat, niin olisin onneni kukkuloilla.
Sinun ongelmasi ei ole apn ongelma. Onko mahdotonta keskustella asiasta yleisellä tasolla. Monet suhteessa olevat ihmiset kuten AP ja miehesi eivät halua seksiä kumppaninsa kanssa. Siihen on syystä ,mutta sitähän sinä et tajua. Viestisi on pelkkää minä minä minää. Katso itse asiaa sen toisen kannalta
Voit kyllä päättää lopettaa seksielämän omalta osaltasi, mutta ei sinulla oikeutta tehdä sitä päätöstä puolison puolesta. Että nyt hänelläkään ei sitten tule olemaan seksiä loppuelämänsä aikana ja sillä sipuli, seksuaalinen elämä on nyt sitten ohi. Eli toisin sanoen, jos tuollainen on että ei halua oman puolisonsa kanssa seksiä enää ollenkaan niin kyllä siitä tulee kertoa ja antaa toiselle sitten oikeus etsiä muita seksikumppaneita. Tai erota. Sairasta vallankäyttöä tuollainen on, että luulet voivasi toisen ihmisen puolesta päättää että tämä ei ole enää seksuaalinen ihminen eikä seksiä tarvitse.
No ihan jokaisella on vapaus tehdä itseään koskevia päätöksiä. Tällöin myös parisuhteessa se toinen tekee itse omat päätöksensä haluaako jatkaa vai ei. Turha siitä on tätä toista syyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aina tarvitse itse haluta seksiä. Rakkaudesta mieheeni "annan" hänelle seksiä välillä niin, että hän voi vaan nauttia. Niin kuin nytkin mökkiviikonloppuna. Kiva, kun mies tulee onnelliseksi siitä, että sai pistellä sydämensä kyllyydestä minua takaapäin saunomisen ja uimisen välissä, eikä tarvitse lämmitellä ja kiihottaa minua pitkän kaavan mukaan.
Itseasiassa tuollainen suoraviivainen miehen himoon keskittyminen on hyvin kiihottavaa minustakin, vaikka ensin ei olekaan ihan sillä tuulella. Yhdessä ollaan oltu reilu kaksikymmentä vuotta ja edelleen rakastetaan toisiamme kovastiSiis eikö tuo ole kivuliasta ja paikat hiertyy, jos mies lykkii kuivaa sekä seksiin avautumatonta emätintä?
Jotain rajaa noihin "naisena" kirjoitteluihin.
Itsekkään miehen kokeneena naisena joka tuollaista yritti voin vakuuttaa, että on kivuliasta eikä sitä munaa saa edes sisään vaan ainoastaan miehen nahka joustaa muttei liu*u ollenkaan, lisäksi siitä kovasta hankauksesta saa todella helposti pahan virtsatietulehduskierteen = ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei voi kieltäytyä rauhassa ilman mielenosoituksia, eipä sitten tee kyllä mieli myöntyäkkään niin helpolla. Voidakseen vapautua sängyn puolella, pitää aidosti tuntea luottamusta siihen, että toinen kunnioittaa sanaa "EI!". Sitten vaikka hellitään ja halaillaan toista muuten, mikä tapa tuntuukin molemmista hyvältä siinä hetkessä.
Kun toinen suhtautuu empaattisesti ja hellyydellä, eikä seksiobjetina, alkavat halutkin hyrräämään kuin itsestään.
Kirjoitan tähän kommenttiin vastauksena oman vinkkini, joka toimi ainakin meidän parisuhteessa.
Parisuhteessa puolisoilla on todennäköisesti eri tason seksuaalivietti. Normaalisti enemmän haluava vonkaa ja vähemmän haluava antaa pakkeja jos ei tee mieli. Tästä tulee torjutulle erittäin huono fiilis ja ajan myötä lähestymisyritysten taso laskee kun enää ei viitsi panostaa yhtä paljon. Pakit tulee kuitenkin. Kierre on valmis.
Tällaisissa tilanteissa kannattaa sopia että vähemmän haluava on se joka tekee aloitteet. Tällöin todennäköisesti kieltäytymisiä tulee vähemmän. Lisäksi vähemmän haluava ymmärtää tuolloin, millaiselle tuntuisi, jos saisi pakit sen jälkeen kun on yrittänyt parhaansa saada seksiä parisuhteessa rakkaaltaan.
Ehdotuksen jälkeen parisuhdeseksin määrä voi vähentyä merkittävästi. Tuolloin kuitenkin molemmat olisivat haluavia osapuolia. Pahimmillaan seksin hakeminen parisuhteen ulkopuolelta on ehkä myös oikeutettua, mikäli seksin määrä tippuu olemattomiin, koska vähemmän haluava ei halua seksiä puolisonsa kanssa.
Ehdotuksesi ongelma on se että se edelleen menee vain toisen, siis sen vähemmän haluavan, ehdoilla. Parisuhtessa pitäisi aina pyrkiä toimiviin kompromisseihin joissa molemmat pystyvät jonkin verran muuttamaan omaa käytöstään toisen parhaaksi. Tätä ei tapahdu jos seksiä on vain sen haluttomamman halujen mukaan.
Ehdotuksessasi ongelma vain siirtyy asiasta toiseen. Ennen tuli liikaa torjuntoja, nyt tulee liian vähän seksiä.
Ei. Aina mennään sen haluttoman ehdoilla. Tämän pitäisi olla sanomattakin selvää. Jos tämä ei sinulle käy, niin sitten eroat. Mikään ei takaa sinulle loppuelämän päivittäistä tai edes viikottaista seksiä. Sen asian kanssa sinun on vain opittava aikuisena ihmisenä elämään.
Ehkä tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa myös sinua että tuossa ehdotuksessa ehdotus seksiin pitäisi tulla haluttomalta osapuolelta. Eli et saa olla vain prinsessa ja jakaa rukkasia kun ei lähestyminen miellytä. Jos seksi häviää, kun et tee alotteita, olet suurelta osin vastuussa parisuhteen purkautumisesta.
Ei pidä. Ei ole mitään pakkoa että pitää ehdottaa seksiä vaikka ei sitä itse halua.
Ei niin. Mutta toinen ihminen ei saa myöskään antaa ymmärtää että ehkä joskus seksiä on saatavissa, mutta todellisuudessa ainoastaan kieltää seksin kumppanilta. Toiselta seksin kieltäminenkään ei ole oikein. Jos et anna, niin anna puolisosi käydä vieraissa. Jos tuo ei sovi, parempi että etsit itsellesi aseksuaalin puolisoksi.
Sinä teet aikuisena omat valintasi. Et voi syyttää niistä toista. Sinä kannat myös valinnoistasi itse vastuun, etkä vieritä toisten niskoille. Jos et halua olla parisuhteessa jonkun kanssa, niin älä ole. Se on 100% sinun oma valintasi.
Pitää paikkaansa. Sen takia en ole parisuhteessa sinun tyyppisen ihmisen kanssa, vaan mahtavan puolison, joka ymmärtää myös toista osapuolta.
Sinulla mitään puolisoa ole 😂
-eriMinäkin olen eri, mutta pikemminkin veikkaan että se pyhään pihtaamisoikeuteensa hysteerisesti takertuva kirjoittaja on sinkku joko nyt tai ainakin hyvin pian.
Olet kylläkin sama, etkä eri.
Ihan oikein, että et anna moiselle sialle. Pihtaat nyt aluksi vaikka pari kuukautta niin katsotaan josko sen jälkeen oppii elämään sinun säännöilläsi.