Mies kiukuttelee kun en halunnut mökkiviikonloppuna seksiä
Kun illalla en halunnut ja olisin aamulla halunnut nauttia mökkiaamusta niin mies pakkasi tavarat ja sanoi kello 8 että nyt lähdetään sitten kotiin. Automatka oli pelkkää mykkäkoulua. Illalla se meni siihen siis, että mies koitti lääppiä, mutta sanoin että nyt en ole tunnelmissa niin hän vain käänsi selkänsä minulle ja hymähti, että niinpä tietysti. Olen nyt todella surullinen tästä suhteen tilasta.
Kommentit (1990)
Vierailija kirjoitti:
Näin meillä ihmisillä ongelmat vaihtelee, koskaan ei olla tyytyväisiä omaan parisuhteeseen ilmeisesti. Sinä olet todella surullinen parisuhteen tilasta kun mies on sinusta innostunut ja haluaa sinua, minä puolestani olen todella surullinen oman parisuhteeni tilasta kun mies ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta seksielämäämme enää kolmeen vuoteen. Kolmen vuoden ajan siis noin kerran vuodessa ollut seksiä, mitään muitakaan hellyydenosoituksia ei enää ole enkä edes muista milloin mies olisi viimeksi itse tullut minua koskettelemaan, halaamaan tai suukottelemaan. Pohdin eroa vaikka se tuntuu todella kipeältä ja rakastan miestä edelleen, meillä oli ennen ihan täydellinen parisuhde ja suren sitä että tällaiseksi se on mennyt, en haluaisi päästää irti...
Jos minun mieheni olisi jälleen noin innoissaan minusta kuin kuvaat, niin olisin onneni kukkuloilla.
Sinun ongelmasi ei ole apn ongelma. Onko mahdotonta keskustella asiasta yleisellä tasolla. Monet suhteessa olevat ihmiset kuten AP ja miehesi eivät halua seksiä kumppaninsa kanssa. Siihen on syystä ,mutta sitähän sinä et tajua. Viestisi on pelkkää minä minä minää. Katso itse asiaa sen toisen kannalta
No mitä hittoa? Miksi olet miehesi kanssa jos et halua hänen kanssa seksiä? Onko tätä tilannetta jatkunut pitkäänkin? Puutteessa on aika raskasta ja turhauttavaa olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee fyysisesti huono olo tuon lukemisesta. Mun eksä halusi seksiä silloinkin kun olin vaikeasti sairas. Suhteen alussa olin aktiivisempi meistä, monipuolisen seksin lisäksi tein kaikenlaista kuten hieroin öljyn kanssa miestä, hankin molemmille kivoja leluja ja muuta, tykkäsin siitä aidosti.
Sitten sairastuin. Omat prioriteettini heilahtivat kun terveys meni luultavasti pysyvästi, hengenlähtö pelotti todella. Mies ei tajunnut tätä. Meni muutama viikko niin että olin shokissa ja täysin pois tolaltani, mies hiukan jaksoi tukea (olla hiljaa ja näennäisen ystävällinen) mutta sitten alkoi puhua että enkö voisi edes suulla ja kädellä auttaa häntä kun häntä hermostuttaa että olen niin outo ja erilainen kuin ennen. Siinä hän seisoi penis löpöttäen, että kun häntä pitäisi nyt katsoa ja koskettaa. Harvoin mikään asia on valjennut minulle niin nopeasti. Suhde päättyi siihen päivään. Tästä on kaksi vuotta. Vieläkin oksettaa.
Itse olen naisena sellainen, että reagoin suuriin muutoksiin seksuaalisesti. Minusta siis tulee älyttömän halukas ja olisin jatkuvasti itseni kimpussa tai mieheni kimpussa. Ymmärrän siis entistä miestäsi. Hän halusi purkaa ahdistustaan kanssasi ja toivoi, että saisi kokea vielä sen, että et ole täysin muuttunut henkiseltä puolelta ja rakastat häntä. Itse päätit, että et tuollaista käytöstä edes yritä ymmärtää ja toisaalta ymmärrän sen. Onneksi minulla on mies, joka ymmärtää käytökseni ja täytyy sanoa, että luojan kiitos hän ottaa vastaan silloin. Koen, että seksin avulla jokin asia pysyy muuttumattomana ja se on minun ja mieheni välinen rakkaus siinä vaiheessa. Ei sillä, 10 vuoden yhdessäolon ja yhden lapsen jälkeen peitto edelleen heiluu meillä keskimäärin kaksi kertaa päivässä. Viikonloppuina saattaa useamminkin.
Säälittävää. Onko koskaan juolahtanut mieleen kääntyä noiden mielenterveysongelmien vuoksi ammattiauttajan puoleen? Selkeästi sillä puolen on ongelmia.
Kiva kun kysyit. Kyllä, käyn psykologilla ja psykiatrilla vähintään kaksi kertaa kuukaudessa. Neurologisia ongelmia (adhd) ja muita muutoksia aivoissa. Lisäksi on traumaperäistä toimintoa paljon, esimerkiksi lapsuuden hyväksikäytöstä, aikuisiän puskaraiskauksesta ja työpaikalla tapahtuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hoitoyhteys on ja hyvä sellainen. Kiva kun säälit jo ennen kuin olet kuullut historiani. Kiitos.
Ole hyvä . Tekstisi kertoi selkeästi ongelmistasi.
Ei sunkaan autismissa mitään väärää, kun osaat ilmaista sen noin hyvin.
Otan osaa, että kärsit adhdn lisäksi autismista ja epäterveestä seksiaddiktiosta. Toivottavasti terapiasi tosiaan toimii.
Sori, oletin että erotat eri kirjoittajat toisistaan, kun kirjoitustapa on kaikilla erilainen. Huomaan, että lukutaitosi ei ole ihan niin hyvä kuin oletin.
Kiva kun kuitenkin suhtaudut edelliseen kommentoijaan mukavasti, vaikka et kaikkea tekstistä ymmärräkään. Hyvää kesää sinulle!
Jos tulet huutelemaan selkeästi kahden viestittelujän ketjuun ,on asiallista merkitä viestinsä esim. sivusta, eri, ohis . Kukaan ei ole selvinnäkijä täällä. Toki henkilöön menevät hyökkäykset ovat normi täällä kun kerran tunnet jääväsi tappiolle anonyymissä keskustelussa , että sikäli kommenttisi ymmärrän. Jaxuhalit.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä suhteessa on niin ihmeellistä että naisten täytyy sellainen väkisin yrittää saada ja sellaisessa elää? Kun ei seksikään kiinnosta.
Kumppanuus, seura, perhe, yhteiset tavoitteet. Monet tuntuvat siirtävän paskoja ja väkivaltaisia suhteita rahasta, pelosta, heikosta itse arvostuksesta jne
Niin pitkä ketju että en tiedä mitä kaikkea aloittaja on kertonut. Mietin että voiko mies vaan olla epävarma aloittajan tunteista ylipäänsä ja reagoi kieltäytymiseen sen vuoksi noin voimakkaasti (ja kypsymättömästi).
Itselläni oli vähän vastaava tilanne vastikään. Meillä on seksiä normaalisti 3-4 kertaa viikossa. Käsittääkseni ihan normaali määrä. Loma alkoi ja seksiä oli 6 kertaa ensimmäisten viiden päivän aikana. Kuudentena päivänä kieltäydyin miehen aloitteesta kun ei kerta kaikkiaan ollut mitään kiinnostusta juuri sillä hetkellä niin siitä tuli heti kriisi. Mies alkoi mököttää ja jutteli kuinka mä "en enää koskaan halua häntä". Tätä mökötystä kesti pari viikkoa (jonka aikana seksiä oli taas se normaali 3-4 kertaa viikossa) - kyllä mä sen huomasin että mies ei ole normaali itsensä vaikka yritti sitä peittää eikä kysyttäessä suostunut myöntämään että mikään olisi jäänyt painamaan. Sitten hän lopulta myönsi että hänellä on jostain syystä ollut epävarma fiilis mun tunteista yleensä ottaen. Koki että hän on varmaan niin lihava ja epäviehättävä, minkä vuoksi mä en sitten halua häntä samalla tavalla kuin hän minua.
Välillä sitä meinaa unohtaa, minä ainakin, että pitkässä parisuhteessakin voi olla epävarmuuksia, ja jopa miehellä.
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa kertoa ennen naimisiin menemistä, että seksi sitten loppuu ja siihen sinun on tyytyminen.
Muista itse kertoa ennen naimisiinmenoa, että lopetat arvostamasta kumppania, et enää halua viettää hänen kanssaan kahdenkeskistä romanttista aikaa, et aio tehdä kotitöitä ja alat arvostella hänen ulkonäköään.
Siinä tapauksessa voin nimittäin kertoa sinulle ihan heti samantien, että seksi tulee vastaavasti loppumaan sinulta.
On se kumma kun mies luulee itsellään olevan pelkkiä oikeuksia eikä mitöän velvollisuuksia.
Aikanaan, kun olin nuorempi, meillä oli vaimon haluttomuudesta johtuvia kuivia kausia. Välillä se tietysti harmitti, mutta päätin, että jos seksiä ei ole vaimon kanssa, niin sitten ainakin oman käden kanssa todellakin on. Tämä johti kuitenkin sitten siihen, että vaimo oli entistä loukkaantuneempi, koska hänen mielestään en olisi saanut katsoa edes aikuisviihdettä. Sitten, kun hän löysi seksileluni, kävimme koko parisuhteen kovimman riidan läpi.
Minä pysyin lujana, ja kerroin, että en vaadi enkä painosta häntä seksiin, mutta en TODELLAKAAN aio tinkiä omasta seksuaalisesta hyvinvoinnistani hänen itsetunnon puutteidensa takia. Hän oli jo lähes tulkoon eroamassa, mutta sitten järki taisi vihdoin hänelläkin voittaa, ja asia sovittiin. Nyt, kun aikaa on kulunut, omat seksihaluni ovat vähentyneet jo aika paljon, enkä ole enää lainkaan kiinnostunut seksistä vaimon kanssa, etenkään tuon aiemman, vaikean episodin vuoksi. Hän tekee joskus harvoin aloitteen, ja yleensä myönnyn siihen, ja tyydytän hänet sitten jollakin tavalla, mutta en itse saa seksistä hänen kanssaan mitään irti.
Mies järjestää romanttisen mökkireissun ja nainen ei älyä antaa. Kiittämättömyys on vaivan palkka taas kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin meillä ihmisillä ongelmat vaihtelee, koskaan ei olla tyytyväisiä omaan parisuhteeseen ilmeisesti. Sinä olet todella surullinen parisuhteen tilasta kun mies on sinusta innostunut ja haluaa sinua, minä puolestani olen todella surullinen oman parisuhteeni tilasta kun mies ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta seksielämäämme enää kolmeen vuoteen. Kolmen vuoden ajan siis noin kerran vuodessa ollut seksiä, mitään muitakaan hellyydenosoituksia ei enää ole enkä edes muista milloin mies olisi viimeksi itse tullut minua koskettelemaan, halaamaan tai suukottelemaan. Pohdin eroa vaikka se tuntuu todella kipeältä ja rakastan miestä edelleen, meillä oli ennen ihan täydellinen parisuhde ja suren sitä että tällaiseksi se on mennyt, en haluaisi päästää irti...
Jos minun mieheni olisi jälleen noin innoissaan minusta kuin kuvaat, niin olisin onneni kukkuloilla.
Mitä miehesi sanoo syyksi? Onko hän käynyt lääkärissä? Masennus, ylipaino, testosteronin puute, varhaisia sepelvaltimotaudin oireita, puhutteko asioista?
Tai sitten syy on vaan siinä, että tuolla miehellä on kamala nainen puolisona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa kertoa ennen naimisiin menemistä, että seksi sitten loppuu ja siihen sinun on tyytyminen.
Muista itse kertoa ennen naimisiinmenoa, että lopetat arvostamasta kumppania, et enää halua viettää hänen kanssaan kahdenkeskistä romanttista aikaa, et aio tehdä kotitöitä ja alat arvostella hänen ulkonäköään.
Siinä tapauksessa voin nimittäin kertoa sinulle ihan heti samantien, että seksi tulee vastaavasti loppumaan sinulta.
On se kumma kun mies luulee itsellään olevan pelkkiä oikeuksia eikä mitöän velvollisuuksia.
Tuossahan mies juuri järjesti romanttisen mökkireissun naiselle, oli takuulla romanttista kahdenkeskistä aikaa eikä sanaakaan ulkonäön arvostelusta tai mökkitöiden tekemättömyydestä.
Laita ämpäriin kylmää vettä ja jääpaloja. Sano sitten ukollesi, että liota tuolla sitä ruumiinosaasi, mitä kuumottaa niin loppuu se väninä.
Vierailija kirjoitti:
No mitä hittoa? Miksi olet miehesi kanssa jos et halua hänen kanssa seksiä? Onko tätä tilannetta jatkunut pitkäänkin? Puutteessa on aika raskasta ja turhauttavaa olla.
No mitä hittoa itsellesi.
Veikkaanpa ap:n ryhtyneen suhteeseen sellaisen miehen kanssa, joka osoitti sanoilla ja huomionosoituksilla völittävänsä ap:sta ja rakastavansa. Eiköhän mies halunnut viettää edes pari tuntia viikossa yhdessä ap:n kanssa. Mies saattoi jopa tehdä puolet kotitöistä.
Ajan mittaan mies on lopettanut kaiken sen. Kaikki, minkä takia ap on ryhtynyt parisuhteeseen sen miehen kanssa, on otettu pois. Jäljellä on enää valittava mies, joka vaatii seksiä antamatta mitään ap:lle.
Ja kun tämä jatkuu tarpeeksi kauan, ap ehkä ottaakin eron. Varmaan hän on jo nyt pitkään miettinytkin, että mitä hittoa tällaisella 'suhteella' tekee ja että vaihtamalla paranee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun seksi kuolee, kuolee myös suhde.
Tätä mini ei ymmärrä.
On totta, että mini ei ymmärrä miten KSI seksi loppuminen lopettaisi suhteen. Aivan hyvin suhde toimii ilman seksiäkin.
Aivan varmasti sen osalta joka ei enää halua seksiä. Kysy kuitenkin ihan varmuuden vuoksi myös niiltä jotka haluavat seksiä.
Kyllä on todella säälittävää ,mikäli suhde perustuu pelkälle seksin "saamiselle". Miksi ihmiset alistuu tuollaisiin suhteen irvikuviin?
Sitten voisi kääntää asetelman toisin päin: jos toinen osapuoli menettää halunsa seksiin, ja toinen ei, pitäisikö sen halukkaamman osapuolen kiltisti sammuttaa halunsa vaikka masennuslääkkeillä, vai voisiko se haluton antaa halukkaammalle luvan hankkia seksiseuraa avioliiton ulkopuolelta?
Jos se seksi ei kerran ole suhteessa kovinkaan tärkeää, ei silloin pitäisi olla mitään ongelmaa hyväksyä esimerkiksi puolison käymistä maksullisten seksipalveluiden tarjoajien tai muun seksikaverin luona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä nainen 49 v jolle olisi kyllä kelvannut mökkiseksi. 30 vuotta kun on tottunut saamaan säännöllisesti niin voi perskules kun vaan voi olla vaikea olla ilman. Miehellä keski-iän kriisi ja voipi olla meikäläisen seksielämä tässä. Huokaus, kesä on ollut aina parasta seksiaikaa ja nyt jo yli 2kk ollut ilman ...... koville ottaa.
Mietippä meitä miehiä jotka ollaan oltu esim 4 vuotta ilman..
Bitch, please.
t. nainen, naimisissa, 20 vuotta ilman
No olisit edes itse vähän yrittänyt
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita pitempiäkin taukoja ollut, ja tulee ihan luonnollisista syistä. viimeinen sellainen:
Mies alkoi kuumeilemaan, noh koronahan se. Hän oli eristyksissä talon länsisiivessä viikon verran. Me ei juuri nähty sinä aikana ettei tarttuisi. Siinä tuli jo 7 päivää.
Tuon jälkeen miehellä oli 14h työpäiviä 3, jonka jälkeen oli tarkoitus lähteä mökille. Noina 3 päivänä mies oli todella väsynyt, eikä käynyt mielessäkään seksi. Siinä jo 10 päivää.
Ajateltiin että mökillä sitten kun levätään rauhassa. Miehen exä ilmoitti että lapsi tulee nyt teille pakottavasta syystä. Noh, ajettiin matkalla mökille hakemaan lapsi. Eka mökkipäivä meni siinä mökkeillessä, illalla kun lapsi viiemin nukahti hakkasi naapurimökkiläinen oveen. Hänen mökkiinsä oli tullut savuvahinko, takasta savut sisään. Otettiin hänet tottakai yöksi. Seuraava päivä meni lapsen kanssa ja naapurimökkiäisen savuvahinko selvitellessä. Hän jäi toiseksikin yöksi. Tässä vaiheessa 12 päivää jo ilman.
Mökkiäinen lähti, ja kolmas yö oltiin kolmestaan mökillä. Minulla alkoi illasta kivuliaat menkat. Siinä meni sitten seuraavat 4 päivää, eli yhteensä jo 16 päivää seksittä.
Juttu jatkuikin vielä ilman, mutta en jaksa enää kirjoittaa. Tässä vain esimerkki miten se elämä heittelee ;)
Eihän tuollainen 16 päivää merkitse yhtään mitään.
Mutta jos tilanne on se, että 16 päivän sijaan parisuhdeseksiä ei ole ollut 16 vuoteen, puhutaan jo jonkinlaisesta ongelmasta. Tällaisiakin "parisuhteita" on vaikka kuinka paljon.
Vierailija kirjoitti:
Ikävää että ap avautuu seksiin painostavasta ja mököttävästä miehestä ja ketju täyttyy kommenteista siitä miten ikävää on olla ilman seksiä ja kyllä sitä nyt kumppanin mieliksi täytyy.
Seksistä on aina ok kieltäytyä. Seksiin painostaminen ei ole ok. Koskee sekä miehiä että naisia.
Jos ap:n mies olisi halunnut seksiä, niin olisi kannattanut antaa kumppanin nukkua pitkään ja nauttia mökillä ja olla kiva hänelle. Tuo on törkeää, että seksiä pitäisi tulla silloin kun mies haluaa, jos naisen ei tee mieli niin mies tekee parhaansa pitääkseen huolen siitä että naisella ei sitten muutenkaan voi olla mukavaa, ja sitten yritetään painostaa seksiin taas, ja taas jatkuu marttyyrimainen kiusaaminen. Kuvottavaa.
Ap on kirjoittanut tarinan omasta näkökulmastaan. Ehkä on hyvä yrittää ymmärtää myös syitä tuollaiseen käyttäytymiseen. Tämän takia ainakin itse olen avannut tähän ketjuun omia kokemuksiani.
Kenenkään ei ole pakko tehdä mitään puolison eteen, ei antaa rahaa, ei halta, ei puhua, tai harrastaa seksiä. Silti toimivassa parisuhteessa on hyvä yrittää ottaa myös toisen ihmisen tarpeet huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun seksi kuolee, kuolee myös suhde.
Tätä mini ei ymmärrä.
On totta, että mini ei ymmärrä miten KSI seksi loppuminen lopettaisi suhteen. Aivan hyvin suhde toimii ilman seksiäkin.
Aivan varmasti sen osalta joka ei enää halua seksiä. Kysy kuitenkin ihan varmuuden vuoksi myös niiltä jotka haluavat seksiä.
Kyllä on todella säälittävää ,mikäli suhde perustuu pelkälle seksin "saamiselle". Miksi ihmiset alistuu tuollaisiin suhteen irvikuviin?
Sitten voisi kääntää asetelman toisin päin: jos toinen osapuoli menettää halunsa seksiin, ja toinen ei, pitäisikö sen halukkaamman osapuolen kiltisti sammuttaa halunsa vaikka masennuslääkkeillä, vai voisiko se haluton antaa halukkaammalle luvan hankkia seksiseuraa avioliiton ulkopuolelta?
Jos se seksi ei kerran ole suhteessa kovinkaan tärkeää, ei silloin pitäisi olla mitään ongelmaa hyväksyä esimerkiksi puolison käymistä maksullisten seksipalveluiden tarjoajien tai muun seksikaverin luona.
Sinun asetelmasi voi myös kääntää toisinpäin.
Jos miestä ei kiinnosta viettää vaimon janssa aikaa, käydä koskaan treffeillä tai matkoilla hänen kanssaan, kehua häntä kauniiksi, käydä keskusteluja, osoittaa arvostusta vaimoa kohtaan, niin sinulla ei ole sitten varmaan mitään ongelmaa, että vaimo käy säännöllisesti romanttisilla illallisilla ja matkoilla naapurin Petrsan kanssa, joka kehuu vaimoasi kauniiksi ja ihanaksi.
Katsos kun sitä se vaimo haluaa, mutta sinä olet lopettanut sitä antamasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olla parisuhteessa jos siinä ei ole seksiä?
Ymmärrän jos olisi jokin sairaus tai muu este, mutta torjunta ilman kunnollista syytä on väärin.
Kunnollinen syy voi olla vaikka se, ettei ole juuri nyt tuulella. Joskus voi olla sellainen hetki parisuhteessa.
Kerran olin juuri lukemassa kirjaa, jossa lapsi joutui väkivallan kohteeksi. Raaka kohtaus kirjassa. Mies tuli siihen vihjailemaan, että tekisi nyt mieli. Kun en lämmennyt, niin suuttui kuin kakara. Kimpaantuneena sitten laitoin lukemaan saman kohtauksen kirjasta, jonka jälkeen ei kummasti herrakaan enää tehnyt mieli. Kumma jttu että ei voi sen läheisen ja tutun ihmisen välttelystä tajuta, että nyt ei ole oikea hetki, ehkä sitten myöhemmin. Teinimäisen kiukuttelun jälkeen siirtyy huomattavasti paljon myöhempään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun seksi kuolee, kuolee myös suhde.
Tätä mini ei ymmärrä.
On totta, että mini ei ymmärrä miten KSI seksi loppuminen lopettaisi suhteen. Aivan hyvin suhde toimii ilman seksiäkin.
Aivan varmasti sen osalta joka ei enää halua seksiä. Kysy kuitenkin ihan varmuuden vuoksi myös niiltä jotka haluavat seksiä.
Kyllä on todella säälittävää ,mikäli suhde perustuu pelkälle seksin "saamiselle". Miksi ihmiset alistuu tuollaisiin suhteen irvikuviin?
Sitten voisi kääntää asetelman toisin päin: jos toinen osapuoli menettää halunsa seksiin, ja toinen ei, pitäisikö sen halukkaamman osapuolen kiltisti sammuttaa halunsa vaikka masennuslääkkeillä, vai voisiko se haluton antaa halukkaammalle luvan hankkia seksiseuraa avioliiton ulkopuolelta?
Jos se seksi ei kerran ole suhteessa kovinkaan tärkeää, ei silloin pitäisi olla mitään ongelmaa hyväksyä esimerkiksi puolison käymistä maksullisten seksipalveluiden tarjoajien tai muun seksikaverin luona.
Voisiko se "haluakkaampi" osapuoli vähän panostaa ja selvitellä, missä mättää eikä lähteä vieraisiin heti kun vaimo ei kesken unien ota visvakullia suuhun kun vähän tökkii kylkeen.
Mikä siinä suhteessa on niin ihmeellistä että naisten täytyy sellainen väkisin yrittää saada ja sellaisessa elää? Kun ei seksikään kiinnosta.