Kotiin jämähtäminen muistisairauden oire?

Eniten kai itseäni tässä pelottaa se että itseki sairastun kuten äitini kun voi olla periytyvää. Lohtuna se että äidillä oireilu alkoi noin 70 vuotiaana. Ei sentäs vielä keski-iässä. Ja tosiaan nämä kotiin jämähtäneet ovat niitä jotka aina ennen olleet meneviä ja sosiaalisia.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Ehkä on, ehkä ei. Muistisairauteen liittyy yleensä muitakin oireita, mutta tuo voi olla yksi niistä.

Miksi haluat päteä? Ap nimenomaan kysyi voiko olla muistisairauden ensioire.

T. Pitkän linjan vanhustyöntekijä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun pääsin eläkkeelle ostin itselleni oman valtakunnan. Sata vuotta vanhan melko erikoisen talon ja olen siis "jämähtänyt" valtakuntani hallitsijatar, mutta muistisairaudesta ei ole tietoakaan. Olette kummallisia te nuoremmat, jos on neljän vuosikymmenen valtavan määrän matkustelua sisältävä työrupeama takana ja haluaa lopultakin eläkkeellä saada tehdä mitä itse ikinä haluaa, niin nuoremmat alkavat meille kitisemään ties mistä. Antaisitte ihmisten elää omalla tavallaan. Minua ei saada ikinä enää matkustamaan yhtään mihinkään. En ole erakoinut, en masentunut vaan perusterve ilman lääkkeitä elävä. Naapureiden kanssa hyvät kahvitteluvälit ja ystäviä muutama. Leski olen ja lapset elävät kaukana muualla, eivät ole jatkuvasti kyttäämässä joko muistisairaus iskenyt. Ajaisin ulos jos tuollaisia alkaisivat puhua. Pitäisitte nuoremmat leipäläpenne kiinni ja hoitaisitte omia uusperheitänne, avioerojanne ja tindertilejänne ja jos ei riitä niin katsokaa netflixiä lisäksi. 

Oho, mikä sinua noin hermostuttaa?

Ei ole tapana hermostua mistään. Ärsyttää vaan jatkuva nuorten ja nuorempien kirjoittelu vanhemmistaan jotka jäävät eläkkeelle, jo epäillään heti muistisairautta ja masennusta jos eläkkeelle jäävä haluaa pitkän työrupeamansa jälkeen olla omissa oloissaan ja levätä sekä tehdä mitä itse ikinä haluaa. Mikä siinä on niin vaivaannuttavaa? Nykyään ei joku 70-75 v. ole raihnainen vanhus, jos ei suurempia sairauksia ole todettu. Olisi järkyttävää olla jatkuvasti kyttäyksen kohde. 

Minä taas toivon, että olisin kytännyt  äitiäni tarkemmin. En reagoinut muistisairauden ensimmäisiin oireisiin eli esimerkiksi samojen asioiden kertomiseen moneen kertaan, koska ajattelin että se on ihan normaalia. Myöskin kun mainitsin äidille omasta lääkärikäynnistäni kroonisen sairauden takia, äiti kysyi hämmästyneenä mikä sairaus minulla on, kuin kuulisi asiasta ensimmäistä kertaa. Ajattelin vain, että äitiä eivät minun sairauteni kiinnosta, vaikka olisi jo silloin pitänyt tajuta, että hän ei muista.

Muistisairauksissa varhainen diagnoosi ja lääkityksen aloittaminen on ensiarvoisen tärkeää. Sillä voidaan parhaassa tapauksessa pysäyttää sairauden eteneminen ja pelastaa potilaalle vielä monia hyviä vuosia. Myöhemmin aloitettu lääkitys ei tehoa yhtä hyvin, tai ei ollenkaan.

Monet eivät myöskään tiedä, että hajuaistin huononeminen tai katoaminen liittyy muistisairauteen. Tämä voi tapahtua kauan ennen muita oireita. Kun muistisairaus alkaa näkyä muutenkin ja diagnoosi lopulta saadaan, aivoista voi olla tuhoutunut jo 90 prosenttia.

Vierailija kirjoitti:

Ei se välttämättä ole alzheimeriä mutta voi olla

Oireet alkaa jopa jo 10 v ennen

Onko äitisi reaktiot hidastuneet

Alzheimeria? Tiesitkö, että on muitakin muistisairauksia kuin alzheimer.

Koronavuodet on vieroittaneet kaikista tuttavista ja harrastuspiireistä. Enää ei edes halua lähteä mihinkään.

Mielestäni aloituksen kaltaisissa tapauksissa ne muut ihmiset ja läheiset voisivat tulla ja vierailla. Miksi hitaasti liikkuvan / eläkeläisen / sairaan pitäisi lähteä reissuun, kulkea ja olla vieraassa paikassa kun vaihtoehtona on se, että hän on mukavasti kotonaan ja saa vastaanottaa vieraita?!

Onhan se nyt vaikka hitaalle mummelille tai sairaalle huomattavasti mukavampaa ja ihan käytännöllisempääkin.

Vierailija kirjoitti:

Eniten kai itseäni tässä pelottaa se että itseki sairastun kuten äitini kun voi olla periytyvää. Lohtuna se että äidillä oireilu alkoi noin 70 vuotiaana. Ei sentäs vielä keski-iässä. Ja tosiaan nämä kotiin jämähtäneet ovat niitä jotka aina ennen olleet meneviä ja sosiaalisia.

-ap

Aika harvoin kyse on periytyvästä sairaudesta.

Jos "tyttärelle kylään lähteminen" tarkoittaa sitä että mummo jätetään katsomaan lasten perään kun vanhemmat lähtevät muualle niin en ihmettele, ettei mummoa huvita.

Moni ei huomaa miten iän myötä ihminen hidastuu ja haluaisi olla rauhassa, tai ei enää jaksaisi tehdä lastenhoitotöitä ja muita. Moni myös suorastaan olettaa itsestäänselvyytenä, että eläkeläinen on "tietysti" aina valmis hoitamaan ja tekemään töitä lapsilleen.

Vierailija kirjoitti:

Keski-ikäinen tuttavani ei myöskään halua enää minnekään. Otti koiran ja nyt sanoo ettei voi jättää koiraa yksin. Oikeesti koiran voi ottaa mukaan tai jättää aikuisille lapsille hoitoon. Lopettanut myös autolla ajamisen, puoliso ajaa.

Yksi parhaita ratkaisuja, kun oikeasti haluaa olla rauhassa. Ei tarvitse keksiä syyksi esim. "puoliso ei tykkää" vaan voi aina sanoa "en voi jättää koiria yksin" :D Näin voi skipata mm. kaikki turhat virkistyspäivät töissä.

muistisairaan tytär kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun pääsin eläkkeelle ostin itselleni oman valtakunnan. Sata vuotta vanhan melko erikoisen talon ja olen siis "jämähtänyt" valtakuntani hallitsijatar, mutta muistisairaudesta ei ole tietoakaan. Olette kummallisia te nuoremmat, jos on neljän vuosikymmenen valtavan määrän matkustelua sisältävä työrupeama takana ja haluaa lopultakin eläkkeellä saada tehdä mitä itse ikinä haluaa, niin nuoremmat alkavat meille kitisemään ties mistä. Antaisitte ihmisten elää omalla tavallaan. Minua ei saada ikinä enää matkustamaan yhtään mihinkään. En ole erakoinut, en masentunut vaan perusterve ilman lääkkeitä elävä. Naapureiden kanssa hyvät kahvitteluvälit ja ystäviä muutama. Leski olen ja lapset elävät kaukana muualla, eivät ole jatkuvasti kyttäämässä joko muistisairaus iskenyt. Ajaisin ulos jos tuollaisia alkaisivat puhua. Pitäisitte nuoremmat leipäläpenne kiinni ja hoitaisitte omia uusperheitänne, avioerojanne ja tindertilejänne ja jos ei riitä niin katsokaa netflixiä lisäksi. 

Oho, mikä sinua noin hermostuttaa?

Ei ole tapana hermostua mistään. Ärsyttää vaan jatkuva nuorten ja nuorempien kirjoittelu vanhemmistaan jotka jäävät eläkkeelle, jo epäillään heti muistisairautta ja masennusta jos eläkkeelle jäävä haluaa pitkän työrupeamansa jälkeen olla omissa oloissaan ja levätä sekä tehdä mitä itse ikinä haluaa. Mikä siinä on niin vaivaannuttavaa? Nykyään ei joku 70-75 v. ole raihnainen vanhus, jos ei suurempia sairauksia ole todettu. Olisi järkyttävää olla jatkuvasti kyttäyksen kohde. 

Minä taas toivon, että olisin kytännyt  äitiäni tarkemmin. En reagoinut muistisairauden ensimmäisiin oireisiin eli esimerkiksi samojen asioiden kertomiseen moneen kertaan, koska ajattelin että se on ihan normaalia. Myöskin kun mainitsin äidille omasta lääkärikäynnistäni kroonisen sairauden takia, äiti kysyi hämmästyneenä mikä sairaus minulla on, kuin kuulisi asiasta ensimmäistä kertaa. Ajattelin vain, että äitiä eivät minun sairauteni kiinnosta, vaikka olisi jo silloin pitänyt tajuta, että hän ei muista.

Muistisairauksissa varhainen diagnoosi ja lääkityksen aloittaminen on ensiarvoisen tärkeää. Sillä voidaan parhaassa tapauksessa pysäyttää sairauden eteneminen ja pelastaa potilaalle vielä monia hyviä vuosia. Myöhemmin aloitettu lääkitys ei tehoa yhtä hyvin, tai ei ollenkaan.

Monet eivät myöskään tiedä, että hajuaistin huononeminen tai katoaminen liittyy muistisairauteen. Tämä voi tapahtua kauan ennen muita oireita. Kun muistisairaus alkaa näkyä muutenkin ja diagnoosi lopulta saadaan, aivoista voi olla tuhoutunut jo 90 prosenttia.

Isäni alkoi jo nelikymppisenä kertoa samoja asioita ja myöhemmin hänellä oli tapana nähdessämme kertoa minulle ne jutut, jotka minä olin hänelle kertonut ja taas samat uudelleen. Isällä ei todettu muistisairautta minkäänlaista ja hän eli 94 vuotiaaksi. Sitäpaitsi tunnen muitakin yli 80 v. ihmisiä, jotka kertovat välillä tänään uutena asiana saman, minkä jo eilen ja viime viikolla kertoivat. Että näinkin voi olla.

Muuta onkohan ok jos jo muutenkin etätöissä? Vieraantuu työkavereista.

Vierailija kirjoitti:

Eniten kai itseäni tässä pelottaa se että itseki sairastun kuten äitini kun voi olla periytyvää. Lohtuna se että äidillä oireilu alkoi noin 70 vuotiaana. Ei sentäs vielä keski-iässä. Ja tosiaan nämä kotiin jämähtäneet ovat niitä jotka aina ennen olleet meneviä ja sosiaalisia.

-ap

Yleensä periytyvät muodot alkaa aikaisemmin. Onko sulla oireita mistä olet huolissasi? Periytyvät (siis niissä joissa on _alttius_ periytyä, mikään ei suoraan periydy) ovat kuitenkin harvinaisia. Muistisairauksia on paljon muitakin kuin alzheimer. On verenkierrosta johtuvaa, vitamiininpuutoksesta johtuvaa, alkoholista, jne. Nuoremmilla ihan stressi yleisimpänä varmaan. Ja vaikka se olisikin "sitä pahinta" (siis miten ihmiset sen yleensä ajattelee), niin nykyisillä apuvälineillä ja tukipalveluilla yms. pystyy elämään ihan hyvää elämää. Alkuvaihe on toki rankka, kun asian tiedostaa, mutta muuten sanoisin näin hoitajana, että muistisairaus on ihmiselle itselleen aika armelias. Pidemmälle edenneenä enemmän raskas omaisille. Sairaudentunnottomuus tuntuu hurjalta, mutta ihmistä itseään säästää paljolta. Harva meistä vanhenee ilman mitään sairautta. Muistisairaus on yksi muiden joukossa, ei sitä kannata etukäteen pelätä, ei se auta mitään.