Miksi ihmiset eivät ole valmiita muuttamaan töiden perässä?
Itse on muuttanut yli 900 km Suomen sisällä, koska olin työtön ja sain töitä Lapissa. Sitten muutin vielä toiseen maahan töiden perässä. Nyt sitten takaisin siellä, mistä lähdin, kun tuli hyvä työ täältä.
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat muuttivat isän työn perässä. Asuttiin aika monella paikkakunnalla ympäri Suomea. Lapsen näkökulmasta en suosittele kovin kevyin perustein. Aloitat aina alusta uudella paikkakunnalla ja kaipaat niitä vanhoja kavereita. Ala-astetta kävin kolmessa kaupugissa. Ihan turha väittää, että lapet sopeutuu nopeasti.
En ymmärrä miksi äiti suostui tähän. Hänellä oli pitkiä työttömyys kausia, kun uudesta kaupungista ei välttämättä löytynyt heti töitä.Isäsi on ollut itsekäs, hän ei ajatellut muita kuin itseään. Lapsia ei saisi altistaa tuollaiselle.
Voihan tuo olla rikkauskin. Tunnen diplomaattiperheitä, jotka muuttavat joka kolmas vuosi uuteen maahan, eivätkä heidän nuoret lapsensa ole valittaneet kertaakaan.
Olen muuttanut töiden perässä kolme kertaa, joista viimeisimmän kerran kun lapset olivat jo syntyneet. On sen verran harvinainen ja mieluinen ammatti, että muuttaa pitää jos haluaa tehdä oman alan töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen työt oli pysyviä vakitöitä, nykyään on yyteet joka vuosi tai työ on vuokratyötä ilman mitään takuuta jatkuvuudesta.
Minkälaista Suomen taloushistorian kirjaa pitää lukea uskoakseen että Suomessa ei aiemmin irtisanottu tai lomautettu työntekijöitä?
Ei siinä mitassa mitä nykyään. Ennen työntekijöitä lomautettiin, nyt irtisanotaan suoraan ja samalla otetaan uudet vuokratyöntekijöinä tilalle. Vuokrafirmoja on ihan tolkuttomasti, ei noita tainnut olla ollenkaan 1980-luvulla.
Kyllä yksityisiä työvoiman vuokrausfirmoja on ollut jo 70-luvulla. Tosin niiden käyttö oli vähäisempää kun työttömien kynnys ottaa lyhytaikaistakin työtä oli matalampi. Puhumattakaan kynnyksestä muuttaa työn perässä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä työttömien epäinhimillistäminen, suoranainen viha heitä kohtaan on omituista! Kaikilla muilla ihmisillä tuntuu olevan ihmisoikeudet ja ihmisarvo, mutta heti jos jää työttömäksi mistä hyvänsä syystä, pitäisi rientää metsään poimimaan risuja ja mustikoita, muuttaa vaikka hevonkuuseen ja jos on talo, perhettä tai ei halua muuttaa niin eihän sillä väliä ole,jos jos sieltä saa edes osa-aikaista ja määräaikaista työtä minimipalkalla, koska ei ole mitään niin kauheaa mitä voi olla kuin työtön. Edes vangeista ei puhuta tähän sävyyn!
Varmasti suurin osa suomalaisista tuntee myötätuntoa niitä työttömiä kohtaan jotka oikeasti etsivät ja vastaanottavat tarjottua työtä.
Itseäni kyllä ketuttaa taatanasti nämä hyvinkin työikäiset ja työkykyiset työnvieroksujat joita työni puolesta tapaan.

No missäs noita töitä noin vaan tarjoillaan, joita voi käydä vastaanottamassa? Taidat luoda omaa todellisuutta tuollaisella kielenkäytöllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa saa valita asuinpaikkansa. Käytän tätä hyväkseni asumalla syrjässä, jotta ei tarvitse tehdä töitä, mutta tuet tulevat tilille normaalisti.
Ei onnistu syrjäseuduillakaan.tulee työosoitukset kauemmaksikin kuin omalle kylälle ja karenssit paukkuu
Enpä usko. En omista autoa, bussit ei kulje.
Miten pääsen työpaikalle?
Vierailija kirjoitti:
Koska liian hyvät tuet.
Älä jaksa, tavallisella perheellisellä ne tuet on just ihan paskat. Ansiosidonnaisen jälkeen työmarkkinatuki jos on puoliso joka käy töissä. Tiedätkö edes miten surkea se on? Edes sen surkeuden vuoksi en voisi muuttaa kauas perheestäni vaikka olisin työtön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska ihmisellä saattaa olla siellä kotipaikkakunnallaan muutakin elämää kuin työ. Esim. puoliso, tämän työt, harrastukset, lapset, näiden koulu, ystävät, tuttavat ja sukulaiset, näin niinkuin alkuun. Ja tietenkin voi olla omistusasunto, jopa omakotitalo. Ei näitä kaikkia ole valmis vaihtamaan tuosta vain jonkun työn vuoksi, varsinkin, jos ei ole unelmatyöstä ja/tai vakityöstä.
Jos omasta halustaan jää ilman työtä noiden vuoksi, niin ei pidä odottaa yhteiskunnalta mitään tukia. Näissä tilanteissa ihmisiltä pitää ottaa kaikki tuet pois. Alkaa muutto ja työ maistua aika nopeasti.
Olipa typerä kirjoitus!
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat muuttivat isän työn perässä. Asuttiin aika monella paikkakunnalla ympäri Suomea. Lapsen näkökulmasta en suosittele kovin kevyin perustein. Aloitat aina alusta uudella paikkakunnalla ja kaipaat niitä vanhoja kavereita. Ala-astetta kävin kolmessa kaupugissa. Ihan turha väittää, että lapet sopeutuu nopeasti.
En ymmärrä miksi äiti suostui tähän. Hänellä oli pitkiä työttömyys kausia, kun uudesta kaupungista ei välttämättä löytynyt heti töitä.
Mulla on sama kokemus. Muutettiin jatkuvasti koko lapsuuteni ajan isäni työn perässä. Kaupungista toiseen... Oli todella rankkaa aloittaa koulu aina uudessa koulussa. Olen ollut viidessä eri alakoulussa, eri kaupungeissa, eri puolella Suomea. Olen vielä luonteeltani arka ja ujo joten vielä aikuisenakin olen kärsinyt ahdistuksesta ja käynyt terapiassa. En todellakaan suosittele tällaista elämäntapaa perheellisille. Sinkkuna toki eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Jos työttömyysturva olisi porrastettu niin että pikkuhiljaa tuet vähenee, varmasti alkaisi löytyä kiinnostusta muuttaa töiden perässä.
Neuvostoliitossa kansalainen määrättiin muuttamaan työn sijaitsemalle paikkakunnalle. Samalla myös tavallisesti kiellettiin muuttaninen kyseiseltä paikkakunnalta pois. Olisiko tässä ainesta aktiivimalli 3:ksi. Ei kai työorientoitunut suomalainen voi vastustaa näin toimivaa järjestelmää. Sitten kun vielä saisi Leninin pinssin niin ai että elämä hymyilisi. Jännä muuten, että aina tällaiset eriasteiset miltei pakkotoimet yhdistetään vassareihin, kun niiden käytäntöönpanoa ajaa ennenkaikkea kokoomus. Kokkarihan se ap:kin on, eikö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä työttömien epäinhimillistäminen, suoranainen viha heitä kohtaan on omituista! Kaikilla muilla ihmisillä tuntuu olevan ihmisoikeudet ja ihmisarvo, mutta heti jos jää työttömäksi mistä hyvänsä syystä, pitäisi rientää metsään poimimaan risuja ja mustikoita, muuttaa vaikka hevonkuuseen ja jos on talo, perhettä tai ei halua muuttaa niin eihän sillä väliä ole,jos jos sieltä saa edes osa-aikaista ja määräaikaista työtä minimipalkalla, koska ei ole mitään niin kauheaa mitä voi olla kuin työtön. Edes vangeista ei puhuta tähän sävyyn!
Varmasti suurin osa suomalaisista tuntee myötätuntoa niitä työttömiä kohtaan jotka oikeasti etsivät ja vastaanottavat tarjottua työtä.
Itseäni kyllä ketuttaa taatanasti nämä hyvinkin työikäiset ja työkykyiset työnvieroksujat joita työni puolesta tapaan.
No missäs noita töitä noin vaan tarjoillaan, joita voi käydä vastaanottamassa? Taidat luoda omaa todellisuutta tuollaisella kielenkäytöllä.
5/5
En ymmärrä millä rahalla pääsisin käymään edes työhaastattelussa jossain 600km päässä. Ei työttömyyskorvauksesta saa maksettua sitä junalippua.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä millä rahalla pääsisin käymään edes työhaastattelussa jossain 600km päässä. Ei työttömyyskorvauksesta saa maksettua sitä junalippua.
Aikoinaan tähän sai matkatukea työkkäristä, jos oli menossa haastatteluun, tämä on ilmeisesti sitten loppunut?
Koska asuntolaina kämpästä muuttotappiopaikkakunnalla.
Voishan sitä myydä tämän, ottaa sata tonnia persnettoa ja mennä töihin johonkin osa-aikaiseen pätkätyöhön jossain huitsin kuusessa. Ja sit 3kk päästä ihmetellä että mitä tekis, kun ei ole työtä eikä kotia. Pelkkää velkaa.
Vierailija kirjoitti:
Ennen työt oli pysyviä vakitöitä, nykyään on yyteet joka vuosi tai työ on vuokratyötä ilman mitään takuuta jatkuvuudesta.
5/5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä millä rahalla pääsisin käymään edes työhaastattelussa jossain 600km päässä. Ei työttömyyskorvauksesta saa maksettua sitä junalippua.
Aikoinaan tähän sai matkatukea työkkäristä, jos oli menossa haastatteluun, tämä on ilmeisesti sitten loppunut?
Saa anottua kuitteja vastaan matka plus yöpyminen työhaastattelupaikkakunnalla. Maksimi on 200e matka. Mutta millä maksat tuon summan? Senhän saa varmaan jonkun todella pitkän ajan päästä kun on käsitelty hakemus.
Kun se työttömyyskorvays riittää nippanappa vuokraan ja pakollisiin menoihin.
Vain elämänkoulutampio sekajulli kirjoittaa: Itse on muuttanut ja taivastelee kun muut ovat erilaisia ja toimivat toisinkin.
Pitäisi säästää energiaa, mutta pitäisi muuttaa töiden perässä tuhansia kilometrejä vuodessa.