Heräsin yhtäkkiä siihen, että olen 28v ja koko nuoruus on hukkaan heitetty

Mä muutan ulkomaille, jos yliopiston kiusaava henkilökunta ei estä valmistumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

28-vuotiashan on nuori! Älä tuhlaa nuoruuttasi siihen, että murehdit olevasi vanha.

Olen itse yli 40, ja yritän ajatella, että olen vielä suht nuori. Esim. reilu 60-vuotiaat vanhempani muistelevat tätä ikää osana nuoruuttaan.

Herää pahvi. Et ole nuori vaan keski-ikäinen. 30v naiselle on todella kiire löytää puoliso, munasarjojen takia. Nainen on hedelmällisimmillään 20 vuotiaana. 

Ihminen elää suurinpiirtein 80-vuotiaaksi. Laskepa siitä, milloin keski-ikä alkaa. 30-vuotias ei todellakaan ole vielä keski-ikäinen.

Suomalaisten yleisin kuolinikä on 87 vuotta.

Nyt kun olet tietoinen asiasta, sinulla on mahdollisuus tehdä asialle jotain.

Itse koin asian niin vahvasti, että irtisanoin itseni juuri allekirjoitetusta työsopimuksesta ja tiputtauduin pois kaikista kouluista ja töistä pariksi vuodeksi toteuttamaan itseäni 100%. Olin silloin 23v. Tiputtautuminen ei ole välttämättä kaikille mahdollista, minulla oli säästöjä tuhansia euroja tuossa vaiheessa harrastuksen/sivutyön tuoman menestyksen ansiosta. Kun rahat loppuivat, oli pakko hakea taas töihin.

Jos elät vain muiden vuoksi ja muiden odotusten mukaan, tulet katumaan sitä.

Voin samaistua tunteeseen mutta sanoisin sinulle että olet vielä nuori joten tulet kokemaan vielä paljon tässä elämässä, sinulla on kaikki vielä edessäpäin. 

Olen itse 44-vuotias. Olen kokenut paljon nuoruudessani mutta uskon että siihen osittain liittyy myös se etten elänyt nuoruuttani samanlaisen sosiaalisen median ja muun kehittyneen teknologian maailmassa joten silloin piti nähdä hieman enemmän vaivaa ja silloin arvostettiin hieman erilaisia asioita, arkisempia, jos näin voisi sanoa.

Mutta jos yhtään lohduttaa se tieto että vaikka olen ollut suhteissa ja rakkauttakin niissä on ollut, niissä on ollut myös pahoinpitelyä niin henkisesti että fyysisesti. Valheita, pettämistä, hyväksikäyttöä. Tämän lisäksi olen ollut vain ja ainoastaan huonopalkkaisissa työtehtävissä kaupan alalla koko ikäni eikä esim säästäminen tulevaisuutta varten ole ollut mahdollista tilanteessa jossa nuoruuden toilailuja ja virhearviointeja maksetaan edelleen kalliisti takaisin.

Olen tällä hetkellä sinkku, koska en oikein osaa luottaa kanssaihmisiin. En sulaudu nykypäivän trendiin olla itsekäs kaikessa tekemisessä ja yhdessä olemisessa eikä oikein osata asettua toisen asemaan. Tai ei ainakaan haluta. Koen itse että mitään pysyvää ja kanssayhteyttä ei tämän takia oikein synny.

Tässä sitä eletään koettuna mutta kolhittuna täydessä yksinäisyydessä lähes eristäytyneenä koska elämä opetti vasta karvaiden kokemusten jälkeen että sinä itse olet kaikista tärkein ja voit rajata ja hyväksyä tai olla hyväksymättä. Koska itse pistin aina kaikki muut etusijalle kuitenkaan saaden siitä yhtään mitään pysyvää itse... Älä hyvä ihminen menetä elämänhaluasi tuossa vaiheessa vaan koska koet ettet ole elänyt ja kokenut. Ole ennemmin kiitollinen siitä että sinulla on kaikki vielä edessä. Sen annan kuitenkin vihjeeksi että opettele ensin rakastamaan itseäsi ensin ja älä anna kenenkään kohdella sinua kaltoin. Ne kokemukset eivät ole sen arvoisia vaikka elämässä sattuu ja tapahtuu tietenkin kaikille. 

Tsemppiä!

Olet ollut töissä ilmeisesti kokoajan. Se on hieno juttu! Itselläni pätkätöitä, masennusta, työttömyysjaksoja, alan vaihtoa. Aloin vasta vuosi sitten säästämään ensiasuntoa varten ja olen yli 30. Muilla ikäisilläni on jo lapsia tai vaikituinen parisuhde. Ainakin työura. Minulla on hmm jonkinlainen käsitys mitä työtä haluan tehdä. Mutta näin se vaan on mennyt kohdallani. Ollut ihan työn ja tuskan takana että olen päässyt tähän vaatimattomaan pisteeseen.

Älä vertaile itseäsi muihin. Mennyt on mennyttä. Yritä keskittyä nyt siihen mitä haluat elämästäsi.

Alle 30-kymppiset ovat ihan kersoja vielä.

Terveisin 51v, jonka elämä ei nyt ihan vielä ole toivoakseni ohi.

Vierailija kirjoitti:

heh, tällänen provo tällä kertaa

joo-o

28v nainen on NIIIn VANHA! NIIIN RYppyNEN

Ei tämä minun mielestäni kyllä kuulosta miltään provolta. 28-vuotias nainen ei ole vanha, mutta hänestä voi kyllä ahdistuneena tuntua siltä, koska hän ei vertaa itseään mihinkään viisikymppisiin (tms) naisiin, vaan aiempaan itseensä. Eli alkaa tuntua siltä, että nyt ei olla enää siellä ihan nuoren aikuisuuden alussa ja kun täysi-ikäisyyttä on kulunut jo kymmenen vuotta, niin helposti kolmekymppisten lähestyessä tulee pieni ikäkriisi. Etenkin jos kokee, ettei ole saanut elämässään vielä aikaan tarpeeksi tai yhtä paljon kuin omat kaverit, esimerkiksi.

Puhun kokemuksesta, itse täytin juuri 30v ja samat jutut ahdistaa, kun edelleen on opiskelut kesken eikä ole vielä lapsia, omaa kotia tai hyvää vakityötä. Huoh. Pitkä ja turvallinen parisuhde sentään on, se taitaa olla mun suurin onnistuminen ns. "aikuisuuteen kuuluvissa" jutuissa. (Joo, en ajattele että jokaisella aikuisella kuuluisi olla puoliso, mutta ymmärrätte kyllä mitä tarkoitan että suurimmalla osalla se on tärkeä osa sitä aikuistumista että löytää elämänkumppanin ja mahdollisesti perustaa perheen jne.) Menin kyllä itse heti lukion jälkeen yliopistoon, mutta koin ettei ala ollutkaan oikea ja aloin pohtia alanvaihtoa, pidin monta välivuotta koska en uskaltanut ottaa mitään paikkaa ennen kuin olin varma asiasta (ensikertalaiskiintiön takia) ja mulla meni pitkään aikaa ihan vaan kasvaessa henkisesti. Ei elämä aina vaan mene joidenkin ennakko-odotusten tai yleisten raamien mukaan, ja se on ihan ok.

Ei ap puhunut mitään lasten hankkimisesta, miksi keskustelu kääntyi naisen hedelmällisyydestä jankkaamiseen?

Sinun iässä biologinen kelloni tikitti. Tapasin hyvän miehen, mentiin naimisiin, saatiin pari lasta, rakennettiin talo jne jne...

Outoa, että edelleen naisen tärkeimmäksi elämäntehtäväksi ja meriitiksi lasketaan lasten hankkiminen - ja palstamiesten ja dinosaurusten mukaan se täytyy tehdä alle 25-vuotiaana. Ei minua ainakaan erityisemmin kiinnosta hankkia lapsia.

Oikeesti älkää ajatelko noin! Mä olen 35 v nainen ja tällä hetkellä psykiatrian suljetulla akuuttiosastolla pakkotarkkailussa. Ei ole todettuja mielenterveysongelmia aikaisemmin. Vielä pari kk sitten olin kaunis ja ikäisekseni nuiren näköinen, töissä ja seurustelin ihanan komean miehen kanssa. Sitten sairastuin tautiin, jota ei osattu diagnosoida. Juoksin lääkärissä ja söin lääkkeitä, josta sain haittoja. Jopa sellaisia, että kävelylyky meni hetkeksi kokonaan. Makasin kotona huonovointisena. Ei nähty tämän miehen kanssa hetkeen ja erottiin sen takia. Mulla on myös lapsi, jonka olen yrittänyt kipeänä hoitaa. En ole ollut kuukausiin töissä. Ulkonäkö meni lääkkeiden myötä. Sain uuden suolistotaudin ja taas lisää vatsakipuja. Juoksin lisää lääkärissä, joten pakottivat ambulanssilla psykiatriselle, koska eihän kellään voi olla näin paljon tauteja.. Koko elämä mennyt parissa kuukaudessa pilalle! Olen itkenyt niin paljon. Mulla oli kaikkea ja valitin silti aina. Nyt ei ole mitään jäljellä. Muistakaa, että terveys on oikeasti tärkein!!

Vierailija kirjoitti:

Oikeesti älkää ajatelko noin! Mä olen 35 v nainen ja tällä hetkellä psykiatrian suljetulla akuuttiosastolla pakkotarkkailussa. Ei ole todettuja mielenterveysongelmia aikaisemmin. Vielä pari kk sitten olin kaunis ja ikäisekseni nuiren näköinen, töissä ja seurustelin ihanan komean miehen kanssa. Sitten sairastuin tautiin, jota ei osattu diagnosoida. Juoksin lääkärissä ja söin lääkkeitä, josta sain haittoja. Jopa sellaisia, että kävelylyky meni hetkeksi kokonaan. Makasin kotona huonovointisena. Ei nähty tämän miehen kanssa hetkeen ja erottiin sen takia. Mulla on myös lapsi, jonka olen yrittänyt kipeänä hoitaa. En ole ollut kuukausiin töissä. Ulkonäkö meni lääkkeiden myötä. Sain uuden suolistotaudin ja taas lisää vatsakipuja. Juoksin lisää lääkärissä, joten pakottivat ambulanssilla psykiatriselle, koska eihän kellään voi olla näin paljon tauteja.. Koko elämä mennyt parissa kuukaudessa pilalle! Olen itkenyt niin paljon. Mulla oli kaikkea ja valitin silti aina. Nyt ei ole mitään jäljellä. Muistakaa, että terveys on oikeasti tärkein!!

Oikeusasiamieheen yhteys

Funtsikaa sitä, että olin 23 vuotiaana käytännössä syrjäytynyt. Mulla ei ollut töitä, eikä siis ollut ikinä töissä. Samoin koulut olivat jääneet peruskoulun jälkeen kesken. 

Mutta lähdin opiskelemaan amiksessa, koska sinnehän "kaikki luuserit" kuuluvat. Valmistuin etuajassa, eli kolmevuotisen amiksen aikaan ponkaisin ulos kahdessa vuodessa. Ja suoraan pääsin töihin. 

Kun 30v kolkutteli ovella, alkoi kypsyä ajatus ammattikorkeasta. Hain, ja pääsin. Töiden ohella opiskelin napakat neljä vuotta. Olin siis 34 kun olin AMKin paperit taskussa. Jotenkin vielä oli houkutusta jatkaa lisää, ja jatkoin avoimessa YAMKin opintoja ja hain varsinaiseksi opiskelijaksi sisään siinä vaiheessa kun opinnäyte piti aloittaa. Olin 38 kun YAMK oli valmis. 

Sossuelätistä 23v --> 38v YAMK insinööriksi ponnistin, vaikka olin "vanha" joka välissä. Ja vuositulot ovat minulla noin 55keur. 

Et ole vanha. Älä luovuta. <3

Ei hätää, nuoruus kestää 43 vuotiaaksi. Siihen saakka voit olla huoleti.

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

28-vuotiashan on nuori! Älä tuhlaa nuoruuttasi siihen, että murehdit olevasi vanha.

Olen itse yli 40, ja yritän ajatella, että olen vielä suht nuori. Esim. reilu 60-vuotiaat vanhempani muistelevat tätä ikää osana nuoruuttaan.

Herää pahvi. Et ole nuori vaan keski-ikäinen. 30v naiselle on todella kiire löytää puoliso, munasarjojen takia. Nainen on hedelmällisimmillään 20 vuotiaana. 

Joo kiire kyllä tulee varsinkin kun hedelmällisyys on jo hiipumassa. 28-vuotiaana voi kuitenkin saada vielä sellaisen 25 v hedelmällisyytensä huipulla olevan miehen kompensoimaan oman hedelmällisyyden alenemista, mutta 30 v sekin alkaa muuttua vaikeaksi varsinkin jos tahtoo seurustellakin vähän aikaa ennen lastentekoa.

Mullakin alkaa 30 lähestyä (täytän kohta 28), mutten koe minkäänlaista ikäkriisiä. En ole sellaisessa paikassa elämässäni kuin tämän ikäisen ihmisen "pitäisi" olla, mutta mitä väliä? Mun mielestä kaikkein tärkeintä on kuunnella itseään, eikä toimia minkään ulkoa sanellun kaavan mukaan, jos se ei tunnu oikealta.

Perheen perustamiseen liittyviä asioita mietin joskus paljon ja ajattelin, että olen jotenkin epäonnistunut, jos jään perheettömäksi. Kuitenkin mitä enemmän asiaa mietin, sitä varmempi aloin olla, että perhe-elämä ei oikeasti olisi minua varten. En ole rehellisesti sanottuna koskaan haaveillut siitä enkä usko, että olisin onnellinen sellaisessa elämässä. Kun suostuin myöntämään asian itselleni, oli kuin painava taakka olisi pudonnut harteilta. Mielestäni perheettömyyttä suurempi epäonnistuminen on päätyä elämään elämää, jota ei halua elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset mene opiskelemaan ja rupea elämään?

Pelottaa, jos en sitten enää työllisty ja olen yksi lukuisista työttömistä korkeakoulutetuista, joita näen duunissani päivittäin.

Pohdin myös sitä, haluanko olla akateemisesti kouluttautunut lähinnä vain siksi, että haluan sillä todistaa olevani yhtä hyvä ja pätevä, kuin muut?

Ap

Mä kuuntelin jonkun Frank Martelan kirjan ja opin sitä kautta, että yksi ihmisen perustarpeista on kyvykkyys. Se tarkoittaa sitä, että ihmisellä on ihan perustarve olla hyvä jossain, osata hyvin jotain. Minäkin pohdin omalla kohdallani tuota samaa, kun olen menossa nyt opiskelemaan. Että onko tässä kyse siitä, että koen, että minun _kuuluu_, tai lähdenkö hakemaan tällä jotain ulkopuolisten kuviteltua hyväksyntää? Mutta mulla on saavuttamatta tuo, että olisin hyvä jossain. Sillä tavalla osaava, että se riittäisi itselleni. Sitä lähden nyt hakemaan siinä toivossa, että siitä osaamisesta olisi vähintäänkin itselleni iloa, vaikken töihin pääsisikään. 

Voi olla myös hyvä miettiä sitä työelämääkin, onko se sinun kohdalla nyt sitä, mitä olet hakenut ja toivonut. Koetko työssäsi tekeväsi jotain tärkeää ja merkityksellistä? Nämäkin ovat tärkeitä inhimillisiä perustarpeita. Jos niitä ei pysty työelämässä toteuttamaan, niin sitten niitä pitäisi pystyä toteuttamaan vapaa-ajalla. Ihmisen elämä on onttoa ja tyhjää, jos siitä puuttuu merkityksellisyys.

Vierailija kirjoitti:

Sähän olet vielä nuori ja ehdit mitä vaan, kunhan vaan tuon sisäistät. Tässä 42v mies joka ei ole edelleenkään tehnyt hevon vïttuakaan elämänsä kanssa ja arvaa kui paljon vïtuttaa?

Sulla on vielä hyvin peliaikaa jäljellä! Olen itse 52v ja minua surettaa se, että aika on käymässä vähiin. Olen vasta aloittamassa opintoja ja tämä jäljellä oleva aika ennen eläkeikää ei enää riitä siihen, että minusta voisi tulla kummoinenkaan asiantuntija. Kymmenessä vuodessa ehtii syntyä orastavaa asiantuntijuutta, tämä homma jää ihan kesken :-( Mutta aion siitä huolimatta aloittaa ja katsoa, kuinka pitkälle pääsen.

Sinusta voi tulla vielä vaikka mitä! 20+ ihan minkä tahansa asian kimpussa, niin olet jo kova tekijä!

Vierailija kirjoitti:

Eikös tuo ole aika perus. Opiskellaan lapsuus ja nuoruus, työskennellään loppuaika. Tuollainen on ihmisen elämä tässä yhteiskunnassa. Itsellä ainakin tuollainen toiminta vie sen verran energiaa, ettei "vapaa-ajalla" oo jaksamista ja kiinnostusta oikein mihinkään. Voiko tuota elämäksi edes kutsua

Ap on some ja mainoshötön uhri.