Ärsyttävin piirre ystävässäsi

Joka ainut tekeminen täytyy päivittää Facebookiin. Ärsyttää niin, että tekisi mieli lakata seuraamasta. Tuntuu, ettei muuten koe elävänsä, jos ei jokaista tekemistä pistä jakoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavatessamme ihan mukava kaveri, mutta käsittämätön kun ei ymmärrä (keski-ikäinen nainen) yhtään että pitäisi sopia vk lopputapaamiset ja tekemiset etukäten ja pitää miistä kiinni.

Minä olen yksineläjä, hän parisuhteessa, minun pitäisi tietää vähän etukäteen lähdetäänkö jonnekin hänen kansaan vai ei tulevana vk loppuna tai kumpana päivänä hän pääsee, eikä niin että hän usein 2h varoajalla ilmottaa että nyt hänellä ois aikaa. Tämä johtaa siihen etten voi sopia muiden kanssa asioita ettei satu sitten päälleläisyyksiä.

Jos minä en sopisi etukäteen mitään niin olisin aina yksin, ihmisillä on muita suunnitelmia, harvoin kukan pystyy ex temporee lähtemään jonnekin.

Hän pitää minua myös ikäänkuin varalla jos miehensä ei ehdi olla hänen kanssaan niin sitten minä olen hänen varaseura, ei niinpäin että sovittas joskus me ensin meidän tapaaminen ja mies saa sen mitä jäljelle jää. Mutta se kai tällaisen "kaverin" rooli on aina, olla käytettävissä kun muilta aikaa liikenee......

Mullon ja samanmoinen ystävär joka varailee mua vk lopputekemisiin "jos" hänellä sattuu tilanne ettei mies ookaan kotona. Saattaa sanoa lähdetäänkö ylkoilemaan ja käydään jossain kahvilla. Niin siis kumpana päivänä la vai su. Mo hän ei tiedä, koska mä lupasin, en voi sopa muuta joten oon sit la yksin ja su aamupäivällä kysyn et menmäänkö, niin häneltä tuleeki viesti ettei nyt viiti lähtee ku huono keli. La ois ollu hyvä keli - miks sillon ei voitu mennä? ja mä oon taas koko vk lopun yksi kun muut on ehtiny sopia jo menonsa.

Olen yrittäny vihjailla siitä että sovittas vähä etukäteen, mut ei. Kun ihminen on itsekeskeinen eikä osaa asettu toisen asemaan niin minkäs teet.

Minä lopetin tällaisen "ystävyyden". Huomasin, että minun seura kelpaa vain silloin kun täytyy kysyä neuvoa, purkaa pahaa mieltä tai muuten auttaa. Korkeintaan kahvilla  käytiin yhdessä erittäin harvoin. Laatuaika oli ilmeisesti varattu paremmille ystäville ja avomiehelle.  Pyytäköön heiltä sitten apua ja valittakoon myös ongelmansa heille myös. 

Jonkinasteinen "mehtäläisyys" ja sivistymättömyys. Selkeästi näkee että on asunut aalla samalla pikku paikkakunnalla koko ikänsä, hänellä vähäinen koulutustaso eikä osaa käyttäytyä ihmisten ilmoilla.

Kiroilee eteenkin väsyneenä ihan hirveästi ja muutenkin suusta tulee suodattamatta ulos kaikki mikä aivoissa liikkuu. Haukkuu kaikki muut ihmiset ketkä vaan tuntee ja arvostelee ääneen ohikulkijoiden hiukankin erikoisempaa ulkomuotoa tai vaatteita.

Siis ilmoittaa jopa muiden (useiden tuntemattomienkin ihmisten läsnäollessä) kummalle hädälle hän menee vessaan. Apua! Tai kailottaa jossain kassajonossa että mun pitäs kyllä päästä vessaan, niin että kaikki kuulee.

Voi kiesus mikä törppö.

Hävettää liikkua hänen kanssaan kun hän on mielestään niin sosiaalinen että höpöttää jossain vaatekaupassakin myyjille kovalla äänellä kaikkea ihan höpö höpöä josta kukaan ei oo kiinnostunu. Ei taida oikein äly riittää siihen että isossa kaupungissa ihmiset eivät ole niin tuttavalisia toisilleen kuin jossain käpykylässä jossa kaikki tuntevat toisensa.

Jatkuva märisevällä äänellä kaiken ja kaikkien kritisointi.

Moittii muita ihmisiä ihan samoista jutuista jota tekee itse vähän väliä.

On avoimen kateellinen niille tutuille jotka itse tai heidän kälkikasvu ovat menestyneet, haukkuu jopa erinomaisen urheilu-uran tehneen henkilön menestystä. Etsii aina muista virheitä ja puutteita ja varmasti sanoo ne ääneen ja moneen otteeseen.

Se että tutulleni alkaa nyt reippaasti yli viiskymppisenä puskea taas se dominoiva puoli esiin. Hän oli nuorena jo melko päällekäypä, raivasi aina tahtonsa läpi tavalla tai toisella, hän ei jättänyt koskaan asiaa siihen ja jopa kosti niille jotka ei tehny hänelle mieliksi.

Olemme tunteneet kauan, omilla tahoillamme eläneenä, muutamia kertoja vuodessa yhteyttä pitäneenä.

Nyt hänessä alkaa taas näkyä ne dominoivat piirteet. Jos et tapaa häntä silloin kun hänelle sopii, hän syyllistää.

Jos hän haluaa jotain, niin hän esittää aina asian niin että "olis kiva jos..... tai olisin tosi ilonen jos tai harmittaa kyllä jos et nyt..........." eli hän asettaa heti kuulijan siihen moodiin että jos et tee miten minä ehdotan, niin tuotat minulle pettymyksen.

Kerran hän moitti hiukan minua siitä, etten vastannut hänen tapaamiskyselyviestiin siten miten hän olisisi halunnut minun vastaavan.

Tein sen tarkoituksella, en siis heti kättelyssä suostunut siihen mitä hän ehdotti (lue -minulta edellytti). Ja heti ku soitti huomautti minua siitä vastauksesta. Eli kun ei saanyt heti hyväksyvää vastausta, ärsyyntyi.

Minulla ei siis saisi olla omaa tahtotilaa vaan kun hänelle joku asia sopii (huom aina hänen aikatauluihinsa) ja hän haluuaa jotain, häntä on toteltava.

Jännä miten tuo piirre nyt taas nostaa päätään. Mitenkähän hän pärjää töissä, voi olla melko uuvuttava työkaveri vaatimuksineen ja edellytyksineen.

Sain ensimmäisen lapsenlapseni aiemmin kuin ystäväni. Ystävälläni oli tapana laittaa viesti tai soittaa ja kysyä lähdenkö kanssaan lenkille. Nämä soitot tulivat aina ihan ex tempore ja lapsenlapseni oli usein luonani hoidossa ja jouduin kieltäytymään lenkistä. Kerran hän puuskahti, että onneksi hänen tuleva lapsenlapsensa tulee asumaan toisessa kaupungissa, että hän voi elää omaakin elämäänsä! Mutta kuinka ollakaan, hänkin on nyt mummo ja ex tempore lenkit ovat jääneet, kun pieni pojanpoika onkin nyt tärkein. Jännä, ettei oma elämä olekaan enää niin tärkeää.. 🤔

Se kun nukkuminen on tärkeintä. Hän on siis iltavirkku, vapailla valvoo mieluiten aamuyöhön ja nukkuu pitkään. Ärsyttävää kun jos vaikka joku tapahtuma alkaisi kello 12 tai 13 niin sinne ei voi lähteä kun herätyskelloa ei voi vapaalla missään nimessä käyttää, voi lähteä jos sattuu heräämään.  

Jo pitkälti yli viiskymppinen pitkäaikainen ystävä joka määräilee ja sanelee.

Hän ei kysy nähdäänkö vaikka 12.00?

Hän ilmoittaa, että klo 12 voitas nähdä. Ja mä oon silleen ihan et "ahah".

Hän ei varmaan ees tajua että käyttää joka ikinen kerta sellaista sanamuotoa josta tulee olo että jos en tee kuten hän toivoo tuotan hänelle jonkinasteisen pettymyksen.

....olen muuten vasta nyt keski-ikäisenä tajunnut että hänhän on saanut elämässään lähes kaiken mitä osaa ja ymmärtää pyytää, haluta tai mihin suuntaan elämäänsä on halunnut viedä.

Minä en osaa tuollaista vaativaa ja toisia manipuloivaa keskustelutyyliä.... ja olen jäänyt monesta asiasta paitsi.

Hym......

Omien lasten jatkuva kehuminen. Eikö todella ole mummoja ja kummeja, jotka kuuntelevat, kuinka Terttu oppi konttaamaan jo 5kk iässä ja Teuvo on luokkansa priimus ja osaa jo kolmosluokkalaisten juttuja tokaluokalla? Ja kuinka Petteri on paljon taitavampi motorisesti kuin naapurin Mikko? Nämä lapset on ihan tavallisia lapsia ja vaikka ei olisi, niin kenellä ihan oikeasti kiinnostaa ystävien lasten kehityksen edistyminen edellä muista ikätovereista? Tämän ystävän silmäterä (eli suosikkilapsi) on juuri sellainen pikku kiusaaja, joka tulee sanomaan että sun paita on ruma ja perään kato mitä hienoa mä osaan, mä oon taitavin luokaltani. Ikää jo se 8 vuotta, ymmärtäisin jos olisi 2v.

Toisella ystävällä taas se, että lapsille ei sanota koskaan ei ja nämä saavat heitellä kiviä vaikka naapurin autoon ja äiti ehkä lempeästi siltikin ohjaa muuhun toimintaan. Sanomattakin selvää, että lapsensa ovat todella itsekkäitä, rasittavia ja huonotapaisia. Pelaavat pelejä ja katsovat videoita jotka sopisivat paremmin 10v vanhemmille - jos heillekään. Kaiken lisäksi äiti ei jätä näitä lapsia koskaan isänsä kanssa! En siis koskaan näe tätä ystävää ilman näitä pikkupiruja! Meillä en suostu tapaamaan enää, kun kiusaavat koiraani.

En edes usko että ärsytykseni johtuu siitä, että olen vela ja lapseton. Tykkään monien kavereiden lapsista. Paras ystäväni puhuu lapsistaan normaalisti (eli ei väittäen heitä miksikään lapsineroiksi vaikka varmasti ovat fiksuja) ja sanoo heille ei, jos yrittävät jotain typerää. Kertoo, että hyvin meni jos meni oikeasti hyvin, mutta ei väitä heitä seuraavaksi Picassoksi tai Einsteiniksi. Nuo lapsetkin ovat ihania. Näiden kahden lapset suoraan sanottuna itsekkäitä ja tökeröitä tulevia ongelmalapsia. Molempia kehuttu koko elämä katteetta. Olen siis itse 37v ja ystävät pitkälti perheellisiä.

Ystävättäreni (jota luojankiitos tapaan enää 1-2x vuodessa) joka puhuu ihan kokoajan itsestään ja jollain tapaa itseensä tai omaan elämään liittyvistä asioista.

Tapaamisemme aikana saan puheaikaa ehkä n 20-30%. Hän puhuu kokoajan.

Kun minä aloittaisin jonkun itseeni liityvän jutun hän jaksaa kuunnella ehkä max minuutin, hän keskeyttää usein ja jatkaa samaa asiaa omasta näkökulmasta. Hän on täysin kyvytön puhumaan asioista toisen näkökulmasta, vasn se minä minä minä tulee ihan kokoajan esille.

Kun minä mainitsenkaan eräästä tietystä henkilöstä jotain hän ärsyyntyy silminnähden ja kuittailee ihan hupsulla tavalla jotain siihen liittyvää. Todella outo piirre, mikä häntä ärsyttää asiassa joka liittyy vain minuun ja on muisto minun elämästäni.

Hänellä ei ole myöskään mitään empatiakykyä, tai se ei ainakaan kuulu puheessa. Pikemminkin vahingoniloinen eikä soisi ystäviensä olevan onnellinen koska ilmeisesti ei sitä ole.

Jaksan häntä max muutamia tunteja / tapaamiskerta.

Ysyäväni joka

- puhuu kokoajan siis ihan taukoamatta

- kun jossain kohtaa saan hetkeksi suunvuoroa hän ei malta kuunnella, keskeyttää välihuomautuksilla vähän väliä tai ikäänkuin jatkaa juttua arvaamalla jutun loppuosan tai jotenkin kuvittelee ääneen mitä minä ehkä sanoisin kohta.

- Sitten puhumme yhteen ääneen ja minä tuskastun kun en saa sanottua asiaa niinkun haluaisin ja loppuun saakka.

- Hänellä taitaa olla jo iänkin tuomaa ominaisuutta, että juttu hyppää ihan asiasta toiseen vaikka kesken toisen puheen.

- Hän sanoo ikäänkuin kaiken ajattelemansa ääneen.

-Häntä ei juuri kiinnosta muiden jutut jos se ei ole jotain megalomaanisen kiinnostavaa tai kosketa häntä.

Usein meillä on hauskaakin, en sitä sano mutta joskus olen ihan poikki ja kiukkunen tapaamisen jälkeen kaiken edellä mainitsemani takia.

Minun kaveri on sietämätön jos häntä arvostelee. Sanoin että näin nätin kuvan otit minusta ,mutta miksi et katsonut että tuo musta  nuttura joka on kuin tatti päässäni (nainen takana) olisit voinut ottaa toisesta kulmasta kuvan. Itse vaaleahiuksinen. Näytti todella kummalta. 

Raivo!

Sain poistettua nutturan kuvasta  erään nuoren kaverin avulla. 

Vierailija kirjoitti:

Ystävättäreni (jota luojankiitos tapaan enää 1-2x vuodessa) joka puhuu ihan kokoajan itsestään ja jollain tapaa itseensä tai omaan elämään liittyvistä asioista.

Tapaamisemme aikana saan puheaikaa ehkä n 20-30%. Hän puhuu kokoajan.

Kun minä aloittaisin jonkun itseeni liityvän jutun hän jaksaa kuunnella ehkä max minuutin, hän keskeyttää usein ja jatkaa samaa asiaa omasta näkökulmasta. Hän on täysin kyvytön puhumaan asioista toisen näkökulmasta, vasn se minä minä minä tulee ihan kokoajan esille.

Kun minä mainitsenkaan eräästä tietystä henkilöstä jotain hän ärsyyntyy silminnähden ja kuittailee ihan hupsulla tavalla jotain siihen liittyvää. Todella outo piirre, mikä häntä ärsyttää asiassa joka liittyy vain minuun ja on muisto minun elämästäni.

Hänellä ei ole myöskään mitään empatiakykyä, tai se ei ainakaan kuulu puheessa. Pikemminkin vahingoniloinen eikä soisi ystäviensä olevan onnellinen koska ilmeisesti ei sitä ole.

Jaksan häntä max muutamia tunteja / tapaamiskerta.

Taitaa olla sama ystävätär. Myös kun kävelemme hän tulee niin lähelle että joudun koko ajan vaihtamaan paikkaa. Menen pari askelta takana tai edessä.