Mitä opit kiusattuna olemisesta?

Opin empatiaa muita kiusattuja kohtaan, opin myös tuntemaan empatiaa '' pahoja '' ihmisiä kohtaan, koska tuntuu että muut pitävät minua sellaisena, joten tiedän miltä tuntuu kun kukaan ei ymmärrä. Opin myös sen että ihminen on sadistinenen otus, myös kiltin oloinen ihminen voi olla sadisti.

Opin sen, että ystävää esittävä ihminen voi kääntyä minua vastaan ihan milloin tahansa. Opin myös, että mitään henkilökohtaisia asioita tai omia tunteita ei kannata kertoa kenellekään, koska niitä tietoja käytetään sitten hyväksi myöhemmin sopivassa tilanteessa. Suurin osa kiusaajista eivät myöskään muuta asennettaan minua kohtaan, vaikka ikää tulisi lisää, minulla on heidän silmissään edelleen se kiusatun rooli. Näistä kiusaajista pääsee eroon ainoastaan katkaisemalla kaiken yhteydenpidon heidän suuntaansa, koskien myös heidän kaveripiiriään. Kiusaaminen pysyy henkisesti mukana muistuttamassa aina tilanteissa, joissa aiemmin on kiusaamista tapahtunut. Empatiakykyni on hyvä, osaan erottaa usein kiusaamistilanteet ihan normielämässä. Ehkä voisin hyödyntää sitä jotenkin, toisten auttamiseksi.

Opin kouluaikoina sen, että opettajia ei kiinnostanut puuttua kiusaamiseen millään lailla, vaikka he olisivat sen nähneet ihan vierestä, he kääntyivät selin. Näin myöhemmin kun asiaa ajattelen, niin tuntuu pahalta, että lapselle ei jää yhtään auttavaa aikuista, mikäli ei uskalla kotonakaan asiasta kertoa tai vanhemmat ovat asian kanssa voimattomia.

Opin sen että ei kannata luottaa kehenkä tahansa. Ja ihan viimeiseksi lähiomaisiinsa sillä ne ovat kaikkein pahimpia.