Olen passiivisaggressiivinen. Enkä näe siitä mitään haittaa

Hmm, ajatusten lukeminen on kyllä vaikeaa. Hyvä, että sinulla on mahdollisuus valita ystäviäsi.

Omassa tilanteestani en vain enää jaksanut pitää yllä ystävyyssuhdetta ihmisen kanssa, joka töksöytti mykkäkoulun, että "kyllähän sun se pitäis tietää". Tilanteessa olin kysynyt häneltä, että olenko tehnyt jotain, jättänyt tekemättä, sanonut jotain tai jättänyt sanomatta. Myöhemmin ilmaisin hänelle suoraan, etten osaa oikein ajatella hänen puolestaan.

Valitettavasti sitä alkaa vierastamaan paljon toisen seuraa ja mieluummin kertoo ne hyvätkin jutut toiselle ihmiselle, koska ei voi tietää kuinka tämä passiivis-agressiivinen ihminen silmiään pyöritellen siihen suhtuu.

Emme ole enää nykyisin ystäviä - elämäni on helpompaa. Olen kuullut, että hänen ei ole - parisuhteet, työkaverit, kaverit - edelleen jatkuvia on-off - suhteita.

Harmi! Parhaimmillaan oikein ihana ihminen, mutta sosiaalisten taitojen opettelu auttaisi siihen, ettei hän vaikuttaisi toisten mielestä niin rajoittuneelta ja yksinkertaiselta ihmiseltä. Sitä hän ei kuitenkaan ole ja koitin pari kertaa häntä yhteisille tutuille puolustaakin, mutta se on raskasta, kun toinen ei millään tavalla omalla käytöksellään helpota sitä, että hänen kanssaan voisi tulla toimeen edes työelämässä.

Koin itse menettäneeni tärkeän ystävän, mutta harmikseni ilmeisesti hänellä niitä on ollut riittävästi menettää..

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen (olin) passiivis-aggressiivinen, mutta yritän päästä siitä tavasta. Olen todella surkea avoimissa konflikteissa, ahdistun, en reagoi oikein ja oikea-aikaisesti, impulsiiviset kuumapäät jyräävät minut. Passiivis-aggressivisuus on siinä tavallaan keino puolustaa omaa reviiriä.

Nyt harjoittelen diplomatian taitoja, eli tapoja sanoa suoraan mutta sytyttämättä konfliktia. 

Sama täällä! Mun lapsuudenkodissa oli jatkuvasti huutoa yms. ja ahdistun siitä edelleen suuresti. Olen ottanut tavaksi sanoa että henkilön käytös on loukkaavaa, enkä kuuntele huutamista, jonka jälkeen poistun paikalta. Ja välttelen kyseisiä henkilöitä jatkossa, viihdyn oikein hyvin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen (olin) passiivis-aggressiivinen, mutta yritän päästä siitä tavasta. Olen todella surkea avoimissa konflikteissa, ahdistun, en reagoi oikein ja oikea-aikaisesti, impulsiiviset kuumapäät jyräävät minut. Passiivis-aggressivisuus on siinä tavallaan keino puolustaa omaa reviiriä.

Nyt harjoittelen diplomatian taitoja, eli tapoja sanoa suoraan mutta sytyttämättä konfliktia. 

Sama juttu, olen passiivisaggressiivinen ja syynä on, että lapsena ei saanut ilmaista tunteita, negatiivisia siis.

Mielenkiintoista lukea teistä muista saman itsessänne tunnistavista, ja miten pyritte kehittymään.

Minulla syy ei ole lapsuus - meillä sai kyllä ilmaista koko tunteiden kirjon - vaan ilmeisesti ihan vaan synnynnäinnen tempperamentti. Siinä "taiston tuoksinassa" en yksinkertaisesti saa ilmaistua itseäni, tai edes näytettyä tuohtumustani ymmärrettävällä tavalla. Siinä jää ihan väistämättä sellaisen jalkoihin, joka ilmaisee suuttumustaan heti sanoin ja äänenpainoin. Se on jännä ilmiö, koska tyynessä mielentilassa olen jopa verbaalisesti lahjakas. Aivot menee konfliktissa ikään kuin pois päältä.

Ainoa keino minulle (passiivisaggressiivisuuden lisäksi) on suunnitella sanomiseni etu- tai jälkikäteen, kun olen rauhallisella mielellä. Suurin haaste on kerätä rohkeuta avata se aihe. 

Joo, no. Olen itse samanlainen, mutta paljon tosiaan on vastapeluristakin kiinni, miten itse asioihin suhtaudun. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että pidemmän päälle pelkkänä korvana oleminen syö ja nakertaa, jos toinen ei vastaa viesteihin, jää se minultakin vastaamatta. Jos pyydän kylään, eikä koskaan käy, en mene itsekään. Mielestäni tällainen yksipuolinen suhde on alistamista, pelisäännöt selviksi, niin kukaan ei ole passiivisaggressiivinen. Haastava elämä toki tulee, mutta en nyt niin hirveesti anna sen itseäni häiriköidä. Olen sääntöjen noudattajatyyppi ja haluan, että toinenkaan eläisi pellossa ja vailla mitään kontrollia itsestään. 

Vierailija kirjoitti:

Hmm, ajatusten lukeminen on kyllä vaikeaa. Hyvä, että sinulla on mahdollisuus valita ystäviäsi.

Omassa tilanteestani en vain enää jaksanut pitää yllä ystävyyssuhdetta ihmisen kanssa, joka töksöytti mykkäkoulun, että "kyllähän sun se pitäis tietää". Tilanteessa olin kysynyt häneltä, että olenko tehnyt jotain, jättänyt tekemättä, sanonut jotain tai jättänyt sanomatta. Myöhemmin ilmaisin hänelle suoraan, etten osaa oikein ajatella hänen puolestaan.

Valitettavasti sitä alkaa vierastamaan paljon toisen seuraa ja mieluummin kertoo ne hyvätkin jutut toiselle ihmiselle, koska ei voi tietää kuinka tämä passiivis-agressiivinen ihminen silmiään pyöritellen siihen suhtuu.

Emme ole enää nykyisin ystäviä - elämäni on helpompaa. Olen kuullut, että hänen ei ole - parisuhteet, työkaverit, kaverit - edelleen jatkuvia on-off - suhteita.

Harmi! Parhaimmillaan oikein ihana ihminen, mutta sosiaalisten taitojen opettelu auttaisi siihen, ettei hän vaikuttaisi toisten mielestä niin rajoittuneelta ja yksinkertaiselta ihmiseltä. Sitä hän ei kuitenkaan ole ja koitin pari kertaa häntä yhteisille tutuille puolustaakin, mutta se on raskasta, kun toinen ei millään tavalla omalla käytöksellään helpota sitä, että hänen kanssaan voisi tulla toimeen edes työelämässä.

Koin itse menettäneeni tärkeän ystävän, mutta harmikseni ilmeisesti hänellä niitä on ollut riittävästi menettää..

Kuulostaa siltä, että kierrät juoruilemassa tästä ex ystävästä nykykavereillesi ja he sitten juoruilevat takaisin, että joo ei kestänyt parisuhdekaan sillä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen (olin) passiivis-aggressiivinen, mutta yritän päästä siitä tavasta. Olen todella surkea avoimissa konflikteissa, ahdistun, en reagoi oikein ja oikea-aikaisesti, impulsiiviset kuumapäät jyräävät minut. Passiivis-aggressivisuus on siinä tavallaan keino puolustaa omaa reviiriä.

Nyt harjoittelen diplomatian taitoja, eli tapoja sanoa suoraan mutta sytyttämättä konfliktia. 

Et ole tai ollut passiivisaggressiivinen, mikäli koet, että impulsiiviset kuumapäät jyräävät sinut, se ei ole tämän oireyhtymän tavallisin ulkoinen tunniste.

Vierailija kirjoitti:

Hmm, ajatusten lukeminen on kyllä vaikeaa. Hyvä, että sinulla on mahdollisuus valita ystäviäsi.

Omassa tilanteestani en vain enää jaksanut pitää yllä ystävyyssuhdetta ihmisen kanssa, joka töksöytti mykkäkoulun, että "kyllähän sun se pitäis tietää". Tilanteessa olin kysynyt häneltä, että olenko tehnyt jotain, jättänyt tekemättä, sanonut jotain tai jättänyt sanomatta. Myöhemmin ilmaisin hänelle suoraan, etten osaa oikein ajatella hänen puolestaan.

Valitettavasti sitä alkaa vierastamaan paljon toisen seuraa ja mieluummin kertoo ne hyvätkin jutut toiselle ihmiselle, koska ei voi tietää kuinka tämä passiivis-agressiivinen ihminen silmiään pyöritellen siihen suhtuu.

Emme ole enää nykyisin ystäviä - elämäni on helpompaa. Olen kuullut, että hänen ei ole - parisuhteet, työkaverit, kaverit - edelleen jatkuvia on-off - suhteita.

Harmi! Parhaimmillaan oikein ihana ihminen, mutta sosiaalisten taitojen opettelu auttaisi siihen, ettei hän vaikuttaisi toisten mielestä niin rajoittuneelta ja yksinkertaiselta ihmiseltä. Sitä hän ei kuitenkaan ole ja koitin pari kertaa häntä yhteisille tutuille puolustaakin, mutta se on raskasta, kun toinen ei millään tavalla omalla käytöksellään helpota sitä, että hänen kanssaan voisi tulla toimeen edes työelämässä.

Koin itse menettäneeni tärkeän ystävän, mutta harmikseni ilmeisesti hänellä niitä on ollut riittävästi menettää..

Kuuletkohan itse, miten ylemmyydentuntoiselta kuulostat, miten asetat itsesi ylemmälle kuin entisen ystäväsi. Alentuvasti yrität ymmärtää tätä yksinkertaiselta ja rajoittuneelta vaikuttavaa henkilöä, jota ei kestä kukaan muukaan, ja joka on sosiaalisesti kyvytön. Mitä jos joskus katsoisit peiliin? Nii-in, SINÄ!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen (olin) passiivis-aggressiivinen, mutta yritän päästä siitä tavasta. Olen todella surkea avoimissa konflikteissa, ahdistun, en reagoi oikein ja oikea-aikaisesti, impulsiiviset kuumapäät jyräävät minut. Passiivis-aggressivisuus on siinä tavallaan keino puolustaa omaa reviiriä.

Nyt harjoittelen diplomatian taitoja, eli tapoja sanoa suoraan mutta sytyttämättä konfliktia. 

Oikein hyvä että olet itse huomannut tilanteen ja korjaat asiaa. Tuossa passiivis-aggressiivisuudessa kun on se keljuus, että vaikka kuinka olisit itse ensin se poljettu tai nujerrettu osapuoli, niin sinusta tuleekin tilanteessa se pahis/ikävä/ärsyttävä tyyppi kun reagoit siihen passiivis-aggressiivisesti. Parempi on tosiaan opetella diplomatiaa, jämäkkyyttä, asioiden suoraan sanoittamista... eli tosiaan ASSERTIIVISTA vuorovaikutusta. 

Samaa opettelen itsekin, samoista syistä. Terapiassa olen oppinut uusia tapoja vuorovaikuttaa ja hahmotan tilanteita nykyisin eri tavalla. 

Opetella voi, mutta katsos kun ketään ihmistä ei voi muuttaa, ei passiivisaggressiivista, ujoa, rohkeaa, vetäytyvää, räväkkää, mielensäpahoittajaa, ilkeää, pahaa, herkkää eikä mitään muitakaan. Ei ujo voi opetella olemaan ei-ujo, ei räväkkä voi opetella olemaan pliisu jne. nämä on syntyjään saatuja temperamenttiominaisuuksia joilla mennään päätyyn, eli loppuun saakka, voi hioa itseään, mutta ei muuttaa vain toisia miellyttäväksi. Eikä muuten pidäkään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, ajatusten lukeminen on kyllä vaikeaa. Hyvä, että sinulla on mahdollisuus valita ystäviäsi.

Omassa tilanteestani en vain enää jaksanut pitää yllä ystävyyssuhdetta ihmisen kanssa, joka töksöytti mykkäkoulun, että "kyllähän sun se pitäis tietää". Tilanteessa olin kysynyt häneltä, että olenko tehnyt jotain, jättänyt tekemättä, sanonut jotain tai jättänyt sanomatta. Myöhemmin ilmaisin hänelle suoraan, etten osaa oikein ajatella hänen puolestaan.

Valitettavasti sitä alkaa vierastamaan paljon toisen seuraa ja mieluummin kertoo ne hyvätkin jutut toiselle ihmiselle, koska ei voi tietää kuinka tämä passiivis-agressiivinen ihminen silmiään pyöritellen siihen suhtuu.

Emme ole enää nykyisin ystäviä - elämäni on helpompaa. Olen kuullut, että hänen ei ole - parisuhteet, työkaverit, kaverit - edelleen jatkuvia on-off - suhteita.

Harmi! Parhaimmillaan oikein ihana ihminen, mutta sosiaalisten taitojen opettelu auttaisi siihen, ettei hän vaikuttaisi toisten mielestä niin rajoittuneelta ja yksinkertaiselta ihmiseltä. Sitä hän ei kuitenkaan ole ja koitin pari kertaa häntä yhteisille tutuille puolustaakin, mutta se on raskasta, kun toinen ei millään tavalla omalla käytöksellään helpota sitä, että hänen kanssaan voisi tulla toimeen edes työelämässä.

Koin itse menettäneeni tärkeän ystävän, mutta harmikseni ilmeisesti hänellä niitä on ollut riittävästi menettää..

Kuulostaa siltä, että kierrät juoruilemassa tästä ex ystävästä nykykavereillesi ja he sitten juoruilevat takaisin, että joo ei kestänyt parisuhdekaan sillä.

Samaa huomasin kun luin jutun. Henkilö ei ole päässyt vielä eroon ex-ystävästään kun juoruilee hänestä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen (olin) passiivis-aggressiivinen, mutta yritän päästä siitä tavasta. Olen todella surkea avoimissa konflikteissa, ahdistun, en reagoi oikein ja oikea-aikaisesti, impulsiiviset kuumapäät jyräävät minut. Passiivis-aggressivisuus on siinä tavallaan keino puolustaa omaa reviiriä.

Nyt harjoittelen diplomatian taitoja, eli tapoja sanoa suoraan mutta sytyttämättä konfliktia. 

Oikein hyvä että olet itse huomannut tilanteen ja korjaat asiaa. Tuossa passiivis-aggressiivisuudessa kun on se keljuus, että vaikka kuinka olisit itse ensin se poljettu tai nujerrettu osapuoli, niin sinusta tuleekin tilanteessa se pahis/ikävä/ärsyttävä tyyppi kun reagoit siihen passiivis-aggressiivisesti. Parempi on tosiaan opetella diplomatiaa, jämäkkyyttä, asioiden suoraan sanoittamista... eli tosiaan ASSERTIIVISTA vuorovaikutusta. 

Samaa opettelen itsekin, samoista syistä. Terapiassa olen oppinut uusia tapoja vuorovaikuttaa ja hahmotan tilanteita nykyisin eri tavalla. 

Opetella voi, mutta katsos kun ketään ihmistä ei voi muuttaa, ei passiivisaggressiivista, ujoa, rohkeaa, vetäytyvää, räväkkää, mielensäpahoittajaa, ilkeää, pahaa, herkkää eikä mitään muitakaan. Ei ujo voi opetella olemaan ei-ujo, ei räväkkä voi opetella olemaan pliisu jne. nämä on syntyjään saatuja temperamenttiominaisuuksia joilla mennään päätyyn, eli loppuun saakka, voi hioa itseään, mutta ei muuttaa vain toisia miellyttäväksi. Eikä muuten pidäkään!

Kyllä se varmasti auttaa, kun jonkin taipumuksen itsessään tiedostaa, ja aktiivisesti selvittää ja kokeilee uudenlaisia selviyymistapoja niissä tilanteissa, kun tuollainen toimintamalli nousee.

Sinun EI välttämättä tarvitse muuttua, olet passiivisaggressiivinen, mutta jos se on mausteena, eli käytät sitä oikein, tulee siitä sinun voimavara, mutta jos itse olet aina ensimmäisenä passiivisaggressiivinen kaikkiin asioihin, kääntyy se sinua vastaan. Sinun ei tarvitse muuttua, seuraa mitä kaverisi tai ystäväsi sinulle tekevät tai jättävät tekemättä ja vedät kylmän viileesti siitä omat johtopäätökset, et saa kulkea talutusnuorassa mutta et myöskään saa käyttää ominaisuuttasi häikäilemättä hyväksi. Olen passiivisaggressiivinen itse, nuorallatanssija, eli koskaan ei voi tietää tippuuko vai jääkö pystyyn. Tsemppiä, ja vielä, sinun ei tarvitse muuttua kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Hmm, ajatusten lukeminen on kyllä vaikeaa. Hyvä, että sinulla on mahdollisuus valita ystäviäsi.

Omassa tilanteestani en vain enää jaksanut pitää yllä ystävyyssuhdetta ihmisen kanssa, joka töksöytti mykkäkoulun, että "kyllähän sun se pitäis tietää". Tilanteessa olin kysynyt häneltä, että olenko tehnyt jotain, jättänyt tekemättä, sanonut jotain tai jättänyt sanomatta. Myöhemmin ilmaisin hänelle suoraan, etten osaa oikein ajatella hänen puolestaan.

Valitettavasti sitä alkaa vierastamaan paljon toisen seuraa ja mieluummin kertoo ne hyvätkin jutut toiselle ihmiselle, koska ei voi tietää kuinka tämä passiivis-agressiivinen ihminen silmiään pyöritellen siihen suhtuu.

Emme ole enää nykyisin ystäviä - elämäni on helpompaa. Olen kuullut, että hänen ei ole - parisuhteet, työkaverit, kaverit - edelleen jatkuvia on-off - suhteita.

Harmi! Parhaimmillaan oikein ihana ihminen, mutta sosiaalisten taitojen opettelu auttaisi siihen, ettei hän vaikuttaisi toisten mielestä niin rajoittuneelta ja yksinkertaiselta ihmiseltä. Sitä hän ei kuitenkaan ole ja koitin pari kertaa häntä yhteisille tutuille puolustaakin, mutta se on raskasta, kun toinen ei millään tavalla omalla käytöksellään helpota sitä, että hänen kanssaan voisi tulla toimeen edes työelämässä.

Koin itse menettäneeni tärkeän ystävän, mutta harmikseni ilmeisesti hänellä niitä on ollut riittävästi menettää..

Kuulostatpa katkeralta ja ilkeältä, kun olet oikein juoruillutkin hänestä. Meillä kaikilla on omat omituisuutemme – hän oli valmis kestämään sinut selkeät vikasi (jotka tässä viestissäkin tulevat esille), sinä et hänen. Sinä teit päätöksen lopettaa suhde, ei hän. Sinä päätit menettää tärkeän ystävän. Sinä olit itseasiassa passiivisaggressiivinen ;)

Mun äiti kohta 80 v on sellainen. Vaikuttanut niin ettei olla missään tekemisissä eikä apua ainakaan voi pyytää mihinkään. Eli toisinsanoen välit huonot. Kuvittelee että mulla kaikki hyvin vaikka ei ole. En siis juuri halua käydä hänen luonaan liioin tai pitää yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti kohta 80 v on sellainen. Vaikuttanut niin ettei olla missään tekemisissä eikä apua ainakaan voi pyytää mihinkään. Eli toisinsanoen välit huonot. Kuvittelee että mulla kaikki hyvin vaikka ei ole. En siis juuri halua käydä hänen luonaan liioin tai pitää yhteyttä.

Eli olet se passiivis-aggressiivinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen (olin) passiivis-aggressiivinen, mutta yritän päästä siitä tavasta. Olen todella surkea avoimissa konflikteissa, ahdistun, en reagoi oikein ja oikea-aikaisesti, impulsiiviset kuumapäät jyräävät minut. Passiivis-aggressivisuus on siinä tavallaan keino puolustaa omaa reviiriä.

Nyt harjoittelen diplomatian taitoja, eli tapoja sanoa suoraan mutta sytyttämättä konfliktia. 

Oikein hyvä että olet itse huomannut tilanteen ja korjaat asiaa. Tuossa passiivis-aggressiivisuudessa kun on se keljuus, että vaikka kuinka olisit itse ensin se poljettu tai nujerrettu osapuoli, niin sinusta tuleekin tilanteessa se pahis/ikävä/ärsyttävä tyyppi kun reagoit siihen passiivis-aggressiivisesti. Parempi on tosiaan opetella diplomatiaa, jämäkkyyttä, asioiden suoraan sanoittamista... eli tosiaan ASSERTIIVISTA vuorovaikutusta. 

Samaa opettelen itsekin, samoista syistä. Terapiassa olen oppinut uusia tapoja vuorovaikuttaa ja hahmotan tilanteita nykyisin eri tavalla. 

Opetella voi, mutta katsos kun ketään ihmistä ei voi muuttaa, ei passiivisaggressiivista, ujoa, rohkeaa, vetäytyvää, räväkkää, mielensäpahoittajaa, ilkeää, pahaa, herkkää eikä mitään muitakaan. Ei ujo voi opetella olemaan ei-ujo, ei räväkkä voi opetella olemaan pliisu jne. nämä on syntyjään saatuja temperamenttiominaisuuksia joilla mennään päätyyn, eli loppuun saakka, voi hioa itseään, mutta ei muuttaa vain toisia miellyttäväksi. Eikä muuten pidäkään!

Kyllä ihmiset voivat muuttua ja muuttuvatkin. Ulkopuolelta ei toki voi muuttaa toista.

Asun pyörremyrskyn silmässä, enkä näe pyörremyrskyistä mitään haittaa.

Onko vielä muita kokemuksia, että joku tunnistaa itsessään passiivis-aggressiivisuuden?