Muistatteko millainen mary sue oli Ayla siinä Luolakarhun Klaani-kirjasarjassa

https://kauppa.acv.fi/image/cache/catalog/untitled%20folder/120920/DSC_…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kirjasarja syntyi niin, että kirjailija kirjoitti tarinaa joka laajeni kuusi osaiseksi novelliksi, josta sitten kirjoitti kuusi kirjaa. Alunperinkin sarjassa oli siis tarkoitus olla kuusi osaa.

Kirjoitus on aika kökköä, mutta Untinen-Auel sai jonkin kunniatohtorin arvon perehtyneisyydestään jääkauden elämään ja luontoon. Aika ihailtava saavutus kirjasarja on, kun huomioi että kirjailijalla oli lapsia lauma (muistaakseni 5 tai 6) ja hän aloitti kirjoittamisen omaksi ilokseen ja kirjoittaminen tapahtui yöaikaan. Hän kävi jonkun kansalaisopisto -tyyppisen iltakurssin, kun huomasi, että haluaakin kirjoittaa kokonaisen kirjan tarinastaan.

Aylan nimen kirjailija keksi katsoessaan puolisonsa kanssa jotain dokkaria, jossa jotkin viidakon alkuperäisasukkaat melovat pitkillä kanooteilla ja huutavat rytmiä sanalla joka kuulostaa Ayla :lta. Itseasiassa taisin nähdä tuon dokumentin joskus telkkarista, koska tunnistin heti tuon kohdan dokumentissa kirjailijan kuvauksesta.

Itsekin luin kirjat teini-ikäisenä, ja viimeisen osan ilmestyessä olinkin sitten melkein kolmikymppinen. Aylan täydellisyys vähän ärsytti, mutta minusta hän oli oikein hyvä esikuva teini-ikäiselle tytölle. Rohkea ja vahva, piti puoliaan ja pystyi huolehtimaan itsestään. Tällaisia esikuvia ei oikein tytöille ollut tuohon aikaan (90-luvulla).

Ayla nimi tulee kyllä haastattelun mukaan ihan suomenkielisestä nimestä Eila, joka oli suomalaissukujuuria omaavan kirjailijan mielestä kaunis nimi ja mahtoiko olla jopa jonkun sukulaisen nimi. Eli nimi kuuluu lausua eila.

Eksotiikka karisee aika nopeasti, kun nimiä tuunaa vähän. Ayla on Eila, ja Jondalar on Jorma. Jorman veli on Tommi, ja yksi keskeinen hahmo on Rane. Tuttua tukkilaisromantiikkaa.

Mutta oliko Tarzan panomies?

Ei ollut. Janelle pysyi uskollisena vaikka oli Oparin La'ta muurahaiskansan Janzaraa sun muuta kokottia tarjolla.

Tarzanin luoja Edgar Rice Burroughs harmitteli että oli tullut naittaneeksi Tarzanin ja Janen jo kirjasarjan toisessa osassa koska se esti Tarzania seikkailemasta muiden naisten kanssa.

Tosin esim. Oparin kuningatar La on niin muistettava hahmo juuri toivottoman rakkautensa Tarzaniin ansiosta.

La on toki muutenkin yllättävän monisävyinen hahmo. Hän inhoaa Oparin kaupunkia ja sen petokansaa mutta hallitsee silti koska se on hänen kohtalonsa kestäen yksin torjutun rakkauden katkeruuden, yksinäisyyden ja uupumuksen Oparin petomiesten juonitteluihin.

Kirjassa Voittamaton Tarzan La jättää kaupungin etsiäkseen elämää muualta mutta palaa lopulta takaisin koska se on hänen velvollisuutensa. Tietty hän on myös tyrmäävän kaunis ja seksikäs. Asuna lähinnä pyöreät kultalevyt rintojen päällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea ketjua läpi, mutta onkohan täällä jo mainittu Aylan miespuolinen reinkarnaatio eli John Clayton, Greystoken lordi, apinain kasvattama mies, joka opetteli yksinään aapisesta lukemaan ja kirjoittamaan virheetöntä englantia ja keksi hänkin lingot sun muut ihan itse.

Vaikka kirjoissa on aika ruma kolonialistinen sävy, sopivat nämäkin kesäiseksi mökkilukemiseksi, ja samalla voi ällistellä että keksiikö Tarzan seuraavaksi suhteellisuusteorian.

Myöhemmissä Tarzan-kirjoissa, joissa jokaisessa löytyy jokin kadonnut kaupunki tai kansa, esim. Athnen kultainen kaupunki, Tarttu oppii uuden kielen aina muutamassa päivässä.

Hän myös osallistuu molempiin maailmansotiin ja ratkaisee taistelut Keniassa brittien eduksi.

Sekä sotii Sumatran viidakossa jap seja vastaan vaikka on syntynyt 1888 eli lähestyi jo kuuttakymppiä.

Tarttu myös saavuttaa kuolemattomuuden,vaikkei siitä kerrota enempää, syödessään ikinuoren Kavurujen miesheimon naisten verestä valmistamia pillereitä.

Mutta oliko Tarzan panomies?

Hmm, brittilordit vaikuttaa liian sisäsiittoisilta ollakseen kunnon jyystäjiä...

Luin kerran yhden vanhahkon antropologisen teoksen ja siinä oli tutkittu jotain afrikkalaista metsästäjäkeräilijäheimoa. Antropologit totesivat, että kyseisten ihmisten lempipuheenaiheita ja vitsailun lähteitä oli mikäpä muukaan kuin seksi. Siveys vaikuttaa olevan toisenlaisten yhteiskuntamallien ja kulttuurien juttu. Niinpä tulin miettineeksi, että ehkä Auelin kirjojen seksikeskeisyys ja Jondalarin panoseikkailut läpi Euroopan onkin ihan realistista settiä.

Ensinnäkin, miten muuten geenit leviävät jos eivät seikkailuhenkisten nuorten miesten mukana?

Tarzanin panomieheydelle on vahva ideologinen este. Ennen Janea kaikki tarjolla olevat ihmisnaiset ovat olleet mustia ja se on kerta kaikkiaan sopimatonta englantilaiselle lordille. Otan tässä lukuun Tarzanin maailman vahvan rasistisen pohjavireen. Siinä missä interracial-meininki käy Aylalle, ei se sovi sitten mitenkään lordi Greystokelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju selventääkin vähän omia tuntemuksiani sarjasta. Olin siis teininä saanut ensimmäisen ja kolmannen osan sarjasta. aihe itsessään kiinnosti kyllä mutta laiskana lukijana meni useampi vuosi ennen kuin pääsin aloittamaan sarjan lukemisen. Ja todella pidin tästä ensimmäisestä osasta vaikka jo silloin oli Ayla tuntui omaavan Mary Suen piirteitä, muttei häiritsevässä määrin. Ja sain Luettua kirjan parissa päivässä mitä ei ole tapahtunut Harry Pottereiden jälkeen, eli tosiaan pidin siitä. Joten otin kolmannen kirjan käteen, koska toista osaa en saanut heti käsiini, mutta huomasin hyvin nopeasti että tyyli oli vaihtunut. Tuntui kuin luin ihan eri kirjoittajan tekstiä. Ensimmäinen kirja kertoi mielenkiintoisella tavalla ihmisen esihistoriasta, maailmasta ja sen aikaisesta, mahdollisesta, kulttuurista. Kolmas kirja tuntui normaalilta ihmissuhde draamalta mikä vain sijoittui jääkauteen (tai sinne päin). Muistan siellä olleen myös seksikohtauksia, mitkä eivät itsessään haitanneet, mutta niitä oli jokunen ja usein seksikohtauksia ei osata kirjoittaa hyvin ja jollei se kehitä pääparin suhdetta suuntaan tai toiseen (kuten seuravalle tasolle pääsystä suhteessa) niin ei vain kiinnosta lukea jotain millä ei ole muuta merkitystä kuin p@%no. En osaa selittää tarkemmin koska tästä on yli 10 vuotta aikaa, mutta kirja jäi kesken. En vain pystynyt lukemaan sitä. Ja nyt kun luin muiden kommetteja niin tuntemuksellani taisi olla jotain perääkin.

Joo, Aylalla on jo ensimmäisessä osassa jonkinlaisia Mary Suen oireita, mutta ne peittyvät siihen kuinka uskomattoman raskasta ja hankalaa hänen elämänsä on. On orvoksi jäämistä, loukkaantumista, ulkopuolisuutta, kiusaamista, yksinäisyyttä, kuolemankirousta, misogyniaa, väkivaltaa, se*suaalista v*kivaltaa ynnä muuta hirveyttä ja vaikeutta, Ayla on koko ajan ihan konkreettisesti tuhoutumisen partaalla. Toisessa osassakin Ayla on jatkuvasti hengenvaarassa koska on yksin ja joutuu ratkomaan monenlaisia ongelmia selviytyäkseen. Kolmannesta osasta eteenpäin Ayla sen sijaan luistelee tilanteesta toiseen täysin pätevänä ja loukkaamattomana, hoitaen monimutkaisetkin ongelmat kuin tyhjää vain ollen samalla kauniimpi ja seksikkäämpi kuin kukaan muu koskaan.

Tämä muutoshan tapahtui kun Ayla rupesi saamaan Jonden megameisseliä. Kenties näennäisestä feminismistä huolimatta kirjasarjan perusviesti on suhteellisen patriarkaalinen: nainen tarvitsee vain (mahti)melaa (mammutinkarva)mekkoon.

Älä nyt, kyllä tämä on ihan feministinen viesti: elämä helpottaa kun hankit itsellesi isomunaisen adoniksen lipittämään nupuraasi ja palvomaan maata jalkojesi alla. Tai miksei vaikka kahtakin (Ranec).

Ranechan oli hänkin ihan kelpo panomies (Aylan mukaan antoi hyvän ilon), mutta mikä oli hänen varustuksensa taso? Mainittiinko siitä mitään? Jonden mahtimeisselillehän ei ollut vertaista koko mantereella, mutta oliko jonkinlainen BBC kuitenkin? Vaikea kuvitella, että Ayla hehtaaritoosineen kelpuuttaisi jotain neulamunaa. :D

Näitä kirjoja tosiaan tuli teininä luettua ahkerasti. Näin vanhempana tuli mieleen, että sarjan loppuhan tavallaan toistaa Raamatun tarinoita syntiinlankeemuksesta: ensin eletään ihanasti vapaan seksin paratiisissa, eikä olla mustasukkaisia. Sitten Ayla ns. haukkaa kiellettyä hedelmää, ja tajuaa, että lapset syntyvät seksin seurauksena, ja jonkun tietyn miehen siemenestä. Hups vain, ja syntyy maailma, jossa miehet mustasukkaisina vartioivat naisiaan, ja haluavat varmistaa, että syntyvä jälkikasvu ei ole jonkun muun. Ihana paratiisi on ikuisesti poissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju selventääkin vähän omia tuntemuksiani sarjasta. Olin siis teininä saanut ensimmäisen ja kolmannen osan sarjasta. aihe itsessään kiinnosti kyllä mutta laiskana lukijana meni useampi vuosi ennen kuin pääsin aloittamaan sarjan lukemisen. Ja todella pidin tästä ensimmäisestä osasta vaikka jo silloin oli Ayla tuntui omaavan Mary Suen piirteitä, muttei häiritsevässä määrin. Ja sain Luettua kirjan parissa päivässä mitä ei ole tapahtunut Harry Pottereiden jälkeen, eli tosiaan pidin siitä. Joten otin kolmannen kirjan käteen, koska toista osaa en saanut heti käsiini, mutta huomasin hyvin nopeasti että tyyli oli vaihtunut. Tuntui kuin luin ihan eri kirjoittajan tekstiä. Ensimmäinen kirja kertoi mielenkiintoisella tavalla ihmisen esihistoriasta, maailmasta ja sen aikaisesta, mahdollisesta, kulttuurista. Kolmas kirja tuntui normaalilta ihmissuhde draamalta mikä vain sijoittui jääkauteen (tai sinne päin). Muistan siellä olleen myös seksikohtauksia, mitkä eivät itsessään haitanneet, mutta niitä oli jokunen ja usein seksikohtauksia ei osata kirjoittaa hyvin ja jollei se kehitä pääparin suhdetta suuntaan tai toiseen (kuten seuravalle tasolle pääsystä suhteessa) niin ei vain kiinnosta lukea jotain millä ei ole muuta merkitystä kuin p@%no. En osaa selittää tarkemmin koska tästä on yli 10 vuotta aikaa, mutta kirja jäi kesken. En vain pystynyt lukemaan sitä. Ja nyt kun luin muiden kommetteja niin tuntemuksellani taisi olla jotain perääkin.

Joo, Aylalla on jo ensimmäisessä osassa jonkinlaisia Mary Suen oireita, mutta ne peittyvät siihen kuinka uskomattoman raskasta ja hankalaa hänen elämänsä on. On orvoksi jäämistä, loukkaantumista, ulkopuolisuutta, kiusaamista, yksinäisyyttä, kuolemankirousta, misogyniaa, väkivaltaa, se*suaalista v*kivaltaa ynnä muuta hirveyttä ja vaikeutta, Ayla on koko ajan ihan konkreettisesti tuhoutumisen partaalla. Toisessa osassakin Ayla on jatkuvasti hengenvaarassa koska on yksin ja joutuu ratkomaan monenlaisia ongelmia selviytyäkseen. Kolmannesta osasta eteenpäin Ayla sen sijaan luistelee tilanteesta toiseen täysin pätevänä ja loukkaamattomana, hoitaen monimutkaisetkin ongelmat kuin tyhjää vain ollen samalla kauniimpi ja seksikkäämpi kuin kukaan muu koskaan.

Tämä muutoshan tapahtui kun Ayla rupesi saamaan Jonden megameisseliä. Kenties näennäisestä feminismistä huolimatta kirjasarjan perusviesti on suhteellisen patriarkaalinen: nainen tarvitsee vain (mahti)melaa (mammutinkarva)mekkoon.

Älä nyt, kyllä tämä on ihan feministinen viesti: elämä helpottaa kun hankit itsellesi isomunaisen adoniksen lipittämään nupuraasi ja palvomaan maata jalkojesi alla. Tai miksei vaikka kahtakin (Ranec).

Ranechan oli hänkin ihan kelpo panomies (Aylan mukaan antoi hyvän ilon), mutta mikä oli hänen varustuksensa taso? Mainittiinko siitä mitään? Jonden mahtimeisselillehän ei ollut vertaista koko mantereella, mutta oliko jonkinlainen BBC kuitenkin? Vaikea kuvitella, että Ayla hehtaaritoosineen kelpuuttaisi jotain neulamunaa. :D

Tuotanoin. Olin näitä kirjoja lukiessani täysin vailla kokemusta, mutta jo silloin ajattelin, että Jondalarin schlong olisi ollut iso lähinnä pituudeltaan, ei paksuudeltaan. Siitähän jäi aina osa ulkopuolelle, mutta muuten se mahtui. Jos se olisi ollut myös hirmuisen paksu, ainakin Jondalarin korkkausreissuilla olisi ollut lyhyemmät jonot. Kuvittelisin.

Tai voihan schlong olla myös jotenkin erikoisen muotoinen. Tällaisen vanhanpiian mielikuvitus ei nyt kuitenkaan riitä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on useampi kaveripoika myöntänyt lukeneensa noita ja kokeneensa, että on saanut niistä hyvää oppia "emon ilojen" jakamiseen :D Kirjoissahan naisen nautinto on tärkeä osa seksiä, Jondalar on ihan kuuluisa esileikkitaidoistaan siinä missä jättimelastaankin :D

Parasta av-tarinaa tosiaankin taas!! Voisin lainata ketä vain, mutta laitetaan nyt tästä.

Olin aika nuori, mutta muistan jo silloin ajatelleeni, että miten tuo nyt on niin kukankatkaisijan kärkijoukkoa, kun tämän käsitys esileikistä oli veikeä pilke silmässä, muikea ilme naamalla ja läppäisy persuksille. Seksi taas kulki erittäin kaavamaista polkuaan: kieltä nupuralle ja toosaan. Hieman vaihtelua toi takaapäin tökkäisy. Sitten jääkylmään veteen pesulle. Hrr. 

Ei mun käsitys parhaasta panosta.

Paras ketju pitkään aikaan.

Ja kukapa kissan hännän nostaisi ellei kissa itse: oletteko kiinnittäneet huomiota ketjun kieliasuun? Värikästä, oikeaoppista, vivahteikasta suomea. 1970-luvun lopussa syntyneet ovat edelleen Suomen koulutetuin sukupolvi, ja palikanpyörittelyllä mitattuna myös älykkäin.

Kyllä huomaa, että siihen aikaan täytyi lukea sarja tiiliskivikirjoja päästäkseen p0rn0on käsiksi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju selventääkin vähän omia tuntemuksiani sarjasta. Olin siis teininä saanut ensimmäisen ja kolmannen osan sarjasta. aihe itsessään kiinnosti kyllä mutta laiskana lukijana meni useampi vuosi ennen kuin pääsin aloittamaan sarjan lukemisen. Ja todella pidin tästä ensimmäisestä osasta vaikka jo silloin oli Ayla tuntui omaavan Mary Suen piirteitä, muttei häiritsevässä määrin. Ja sain Luettua kirjan parissa päivässä mitä ei ole tapahtunut Harry Pottereiden jälkeen, eli tosiaan pidin siitä. Joten otin kolmannen kirjan käteen, koska toista osaa en saanut heti käsiini, mutta huomasin hyvin nopeasti että tyyli oli vaihtunut. Tuntui kuin luin ihan eri kirjoittajan tekstiä. Ensimmäinen kirja kertoi mielenkiintoisella tavalla ihmisen esihistoriasta, maailmasta ja sen aikaisesta, mahdollisesta, kulttuurista. Kolmas kirja tuntui normaalilta ihmissuhde draamalta mikä vain sijoittui jääkauteen (tai sinne päin). Muistan siellä olleen myös seksikohtauksia, mitkä eivät itsessään haitanneet, mutta niitä oli jokunen ja usein seksikohtauksia ei osata kirjoittaa hyvin ja jollei se kehitä pääparin suhdetta suuntaan tai toiseen (kuten seuravalle tasolle pääsystä suhteessa) niin ei vain kiinnosta lukea jotain millä ei ole muuta merkitystä kuin p@%no. En osaa selittää tarkemmin koska tästä on yli 10 vuotta aikaa, mutta kirja jäi kesken. En vain pystynyt lukemaan sitä. Ja nyt kun luin muiden kommetteja niin tuntemuksellani taisi olla jotain perääkin.

Joo, Aylalla on jo ensimmäisessä osassa jonkinlaisia Mary Suen oireita, mutta ne peittyvät siihen kuinka uskomattoman raskasta ja hankalaa hänen elämänsä on. On orvoksi jäämistä, loukkaantumista, ulkopuolisuutta, kiusaamista, yksinäisyyttä, kuolemankirousta, misogyniaa, väkivaltaa, se*suaalista v*kivaltaa ynnä muuta hirveyttä ja vaikeutta, Ayla on koko ajan ihan konkreettisesti tuhoutumisen partaalla. Toisessa osassakin Ayla on jatkuvasti hengenvaarassa koska on yksin ja joutuu ratkomaan monenlaisia ongelmia selviytyäkseen. Kolmannesta osasta eteenpäin Ayla sen sijaan luistelee tilanteesta toiseen täysin pätevänä ja loukkaamattomana, hoitaen monimutkaisetkin ongelmat kuin tyhjää vain ollen samalla kauniimpi ja seksikkäämpi kuin kukaan muu koskaan.

Tämä muutoshan tapahtui kun Ayla rupesi saamaan Jonden megameisseliä. Kenties näennäisestä feminismistä huolimatta kirjasarjan perusviesti on suhteellisen patriarkaalinen: nainen tarvitsee vain (mahti)melaa (mammutinkarva)mekkoon.

Älä nyt, kyllä tämä on ihan feministinen viesti: elämä helpottaa kun hankit itsellesi isomunaisen adoniksen lipittämään nupuraasi ja palvomaan maata jalkojesi alla. Tai miksei vaikka kahtakin (Ranec).

Ranechan oli hänkin ihan kelpo panomies (Aylan mukaan antoi hyvän ilon), mutta mikä oli hänen varustuksensa taso? Mainittiinko siitä mitään? Jonden mahtimeisselillehän ei ollut vertaista koko mantereella, mutta oliko jonkinlainen BBC kuitenkin? Vaikea kuvitella, että Ayla hehtaaritoosineen kelpuuttaisi jotain neulamunaa. :D

Tuotanoin. Olin näitä kirjoja lukiessani täysin vailla kokemusta, mutta jo silloin ajattelin, että Jondalarin schlong olisi ollut iso lähinnä pituudeltaan, ei paksuudeltaan. Siitähän jäi aina osa ulkopuolelle, mutta muuten se mahtui. Jos se olisi ollut myös hirmuisen paksu, ainakin Jondalarin korkkausreissuilla olisi ollut lyhyemmät jonot. Kuvittelisin.

Tai voihan schlong olla myös jotenkin erikoisen muotoinen. Tällaisen vanhanpiian mielikuvitus ei nyt kuitenkaan riitä.

Olet muuten oikeassa! Meidän on siis päätteleminen, että Aylan toosa oli ennen kaikkea perukoiden pisin! Saattoi olla tietysti mittaa myös leveyssuunnassa, mutta olisikon Jontsun ilo ollut silloin ollut ylimmillään? Nythän tiedämme siis, että se oli hyvä, koska Se oli syvä!

Oho onpas ketjulle tullut pituutta😳 (niin kuin Jondalarin schlongille😂)

Enpä olisi arvannut että tästä aiheesta juttua näin paljon riittää!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mutta oliko Tarzan panomies?

Ei ollut. Janelle pysyi uskollisena vaikka oli Oparin La'ta muurahaiskansan Janzaraa sun muuta kokottia tarjolla.

Tarzanin luoja Edgar Rice Burroughs harmitteli että oli tullut naittaneeksi Tarzanin ja Janen jo kirjasarjan toisessa osassa koska se esti Tarzania seikkailemasta muiden naisten kanssa.

Tosin esim. Oparin kuningatar La on niin muistettava hahmo juuri toivottoman rakkautensa Tarzaniin ansiosta.

La on toki muutenkin yllättävän monisävyinen hahmo. Hän inhoaa Oparin kaupunkia ja sen petokansaa mutta hallitsee silti koska se on hänen kohtalonsa kestäen yksin torjutun rakkauden katkeruuden, yksinäisyyden ja uupumuksen Oparin petomiesten juonitteluihin.

Kirjassa Voittamaton Tarzan La jättää kaupungin etsiäkseen elämää muualta mutta palaa lopulta takaisin koska se on hänen velvollisuutensa. Tietty hän on myös tyrmäävän kaunis ja seksikäs. Asuna lähinnä pyöreät kultalevyt rintojen päällä.

Tässä ketjussa puhutaan Jean M. Aulein Maan lapset-sarjasta. Ei mistään naurettavasta 1800-luvun Tarzanista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta oliko Tarzan panomies?

Ei ollut. Janelle pysyi uskollisena vaikka oli Oparin La'ta muurahaiskansan Janzaraa sun muuta kokottia tarjolla.

Tarzanin luoja Edgar Rice Burroughs harmitteli että oli tullut naittaneeksi Tarzanin ja Janen jo kirjasarjan toisessa osassa koska se esti Tarzania seikkailemasta muiden naisten kanssa.

Tosin esim. Oparin kuningatar La on niin muistettava hahmo juuri toivottoman rakkautensa Tarzaniin ansiosta.

La on toki muutenkin yllättävän monisävyinen hahmo. Hän inhoaa Oparin kaupunkia ja sen petokansaa mutta hallitsee silti koska se on hänen kohtalonsa kestäen yksin torjutun rakkauden katkeruuden, yksinäisyyden ja uupumuksen Oparin petomiesten juonitteluihin.

Kirjassa Voittamaton Tarzan La jättää kaupungin etsiäkseen elämää muualta mutta palaa lopulta takaisin koska se on hänen velvollisuutensa. Tietty hän on myös tyrmäävän kaunis ja seksikäs. Asuna lähinnä pyöreät kultalevyt rintojen päällä.

Tässä ketjussa puhutaan Jean M. Aulein Maan lapset-sarjasta. Ei mistään naurettavasta 1800-luvun Tarzanista.

Joo, tarzanille voi tehdä halukkaat oman ketjun, kiitos

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta oliko Tarzan panomies?

Ei ollut. Janelle pysyi uskollisena vaikka oli Oparin La'ta muurahaiskansan Janzaraa sun muuta kokottia tarjolla.

Tarzanin luoja Edgar Rice Burroughs harmitteli että oli tullut naittaneeksi Tarzanin ja Janen jo kirjasarjan toisessa osassa koska se esti Tarzania seikkailemasta muiden naisten kanssa.

Tosin esim. Oparin kuningatar La on niin muistettava hahmo juuri toivottoman rakkautensa Tarzaniin ansiosta.

La on toki muutenkin yllättävän monisävyinen hahmo. Hän inhoaa Oparin kaupunkia ja sen petokansaa mutta hallitsee silti koska se on hänen kohtalonsa kestäen yksin torjutun rakkauden katkeruuden, yksinäisyyden ja uupumuksen Oparin petomiesten juonitteluihin.

Kirjassa Voittamaton Tarzan La jättää kaupungin etsiäkseen elämää muualta mutta palaa lopulta takaisin koska se on hänen velvollisuutensa. Tietty hän on myös tyrmäävän kaunis ja seksikäs. Asuna lähinnä pyöreät kultalevyt rintojen päällä.

Tässä ketjussa puhutaan Jean M. Aulein Maan lapset-sarjasta. Ei mistään naurettavasta 1800-luvun Tarzanista.

Joo, tarzanille voi tehdä halukkaat oman ketjun, kiitos

Oletpa hauska putkiaivo ihminen. Ei tämä ketju käsittele Maan lapsia vaan Mary Sue-henkilöitä kirjallisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju selventääkin vähän omia tuntemuksiani sarjasta. Olin siis teininä saanut ensimmäisen ja kolmannen osan sarjasta. aihe itsessään kiinnosti kyllä mutta laiskana lukijana meni useampi vuosi ennen kuin pääsin aloittamaan sarjan lukemisen. Ja todella pidin tästä ensimmäisestä osasta vaikka jo silloin oli Ayla tuntui omaavan Mary Suen piirteitä, muttei häiritsevässä määrin. Ja sain Luettua kirjan parissa päivässä mitä ei ole tapahtunut Harry Pottereiden jälkeen, eli tosiaan pidin siitä. Joten otin kolmannen kirjan käteen, koska toista osaa en saanut heti käsiini, mutta huomasin hyvin nopeasti että tyyli oli vaihtunut. Tuntui kuin luin ihan eri kirjoittajan tekstiä. Ensimmäinen kirja kertoi mielenkiintoisella tavalla ihmisen esihistoriasta, maailmasta ja sen aikaisesta, mahdollisesta, kulttuurista. Kolmas kirja tuntui normaalilta ihmissuhde draamalta mikä vain sijoittui jääkauteen (tai sinne päin). Muistan siellä olleen myös seksikohtauksia, mitkä eivät itsessään haitanneet, mutta niitä oli jokunen ja usein seksikohtauksia ei osata kirjoittaa hyvin ja jollei se kehitä pääparin suhdetta suuntaan tai toiseen (kuten seuravalle tasolle pääsystä suhteessa) niin ei vain kiinnosta lukea jotain millä ei ole muuta merkitystä kuin p@%no. En osaa selittää tarkemmin koska tästä on yli 10 vuotta aikaa, mutta kirja jäi kesken. En vain pystynyt lukemaan sitä. Ja nyt kun luin muiden kommetteja niin tuntemuksellani taisi olla jotain perääkin.

Joo, Aylalla on jo ensimmäisessä osassa jonkinlaisia Mary Suen oireita, mutta ne peittyvät siihen kuinka uskomattoman raskasta ja hankalaa hänen elämänsä on. On orvoksi jäämistä, loukkaantumista, ulkopuolisuutta, kiusaamista, yksinäisyyttä, kuolemankirousta, misogyniaa, väkivaltaa, se*suaalista v*kivaltaa ynnä muuta hirveyttä ja vaikeutta, Ayla on koko ajan ihan konkreettisesti tuhoutumisen partaalla. Toisessa osassakin Ayla on jatkuvasti hengenvaarassa koska on yksin ja joutuu ratkomaan monenlaisia ongelmia selviytyäkseen. Kolmannesta osasta eteenpäin Ayla sen sijaan luistelee tilanteesta toiseen täysin pätevänä ja loukkaamattomana, hoitaen monimutkaisetkin ongelmat kuin tyhjää vain ollen samalla kauniimpi ja seksikkäämpi kuin kukaan muu koskaan.

Tämä muutoshan tapahtui kun Ayla rupesi saamaan Jonden megameisseliä. Kenties näennäisestä feminismistä huolimatta kirjasarjan perusviesti on suhteellisen patriarkaalinen: nainen tarvitsee vain (mahti)melaa (mammutinkarva)mekkoon.

Älä nyt, kyllä tämä on ihan feministinen viesti: elämä helpottaa kun hankit itsellesi isomunaisen adoniksen lipittämään nupuraasi ja palvomaan maata jalkojesi alla. Tai miksei vaikka kahtakin (Ranec).

Ranechan oli hänkin ihan kelpo panomies (Aylan mukaan antoi hyvän ilon), mutta mikä oli hänen varustuksensa taso? Mainittiinko siitä mitään? Jonden mahtimeisselillehän ei ollut vertaista koko mantereella, mutta oliko jonkinlainen BBC kuitenkin? Vaikea kuvitella, että Ayla hehtaaritoosineen kelpuuttaisi jotain neulamunaa. :D

Tuotanoin. Olin näitä kirjoja lukiessani täysin vailla kokemusta, mutta jo silloin ajattelin, että Jondalarin schlong olisi ollut iso lähinnä pituudeltaan, ei paksuudeltaan. Siitähän jäi aina osa ulkopuolelle, mutta muuten se mahtui. Jos se olisi ollut myös hirmuisen paksu, ainakin Jondalarin korkkausreissuilla olisi ollut lyhyemmät jonot. Kuvittelisin.

Tai voihan schlong olla myös jotenkin erikoisen muotoinen. Tällaisen vanhanpiian mielikuvitus ei nyt kuitenkaan riitä.

Miesnäkökulmasta paras one size fits all-toosa on riittävän syvä ottaakseen minkä tahansa vehkeen (jopa Jonden legendaarisen valtikan) kokonaan sisäänsä ja riittävän mukautuva sopiakseen täydellisesti mille tahansa paksuudelle. Ehkä Aylalla Emon mahdollisena inkarnaationa oli juuri tällainen.

Tämä sitten rajaa pois miehet, jotka saavat kicksejä kohdunkaulan moukaroinnista, mutta ehkä moisia öykkäreitä ei tarvitse ottaa lukuun.

Olen myös lukenut nuo kirjat heti niiden ilmestyttyä, mutta myös uudelleen jokin aika sitten. Minusta tärkein viesti kirjoissa on erilaisuuden hyväksyminen, se että kaikki eivät välttämättä toimi samalla tavalla päästäkseen samaan lopputulokseen. Ayla itse oli erilainen kasvattajaheimon parissa, vaikka yritti olla niin samanlainen kuin koko muu väki.

Ayla kuului älyllisesti kehittyneempään kansaan, joten hän osasi käyttää päätään ja soveltaa oppimaansa uuteen tilanteeseen eli hän oli luova yksilö. Minua todella kosketti paljon enemmän tuo erilaisuuden hyväksyminen kuin monien taitojen ja välineiden keksiminen ja kehittäminen. Riippunee tietenkin paljon siitä, missä iässä kirjat luki, ts. missä kehitysvaiheessa itse oli. Ala-asteikäinen on mielestäni aivan liian nuori lukemaan noita kirjoja.   

Vierailija kirjoitti:

Olen myös lukenut nuo kirjat heti niiden ilmestyttyä, mutta myös uudelleen jokin aika sitten. Minusta tärkein viesti kirjoissa on erilaisuuden hyväksyminen, se että kaikki eivät välttämättä toimi samalla tavalla päästäkseen samaan lopputulokseen. Ayla itse oli erilainen kasvattajaheimon parissa, vaikka yritti olla niin samanlainen kuin koko muu väki.

Ayla kuului älyllisesti kehittyneempään kansaan, joten hän osasi käyttää päätään ja soveltaa oppimaansa uuteen tilanteeseen eli hän oli luova yksilö. Minua todella kosketti paljon enemmän tuo erilaisuuden hyväksyminen kuin monien taitojen ja välineiden keksiminen ja kehittäminen. Riippunee tietenkin paljon siitä, missä iässä kirjat luki, ts. missä kehitysvaiheessa itse oli. Ala-asteikäinen on mielestäni aivan liian nuori lukemaan noita kirjoja.   

Ei hahmon erilaisuus välttämättä tarkoita sitä, että kirjailija haluaisi edistää tai viestittää erilaisuuden hyväksymistä. On olemassa myös tarinoita ilman sen kummempia motiiveja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju selventääkin vähän omia tuntemuksiani sarjasta. Olin siis teininä saanut ensimmäisen ja kolmannen osan sarjasta. aihe itsessään kiinnosti kyllä mutta laiskana lukijana meni useampi vuosi ennen kuin pääsin aloittamaan sarjan lukemisen. Ja todella pidin tästä ensimmäisestä osasta vaikka jo silloin oli Ayla tuntui omaavan Mary Suen piirteitä, muttei häiritsevässä määrin. Ja sain Luettua kirjan parissa päivässä mitä ei ole tapahtunut Harry Pottereiden jälkeen, eli tosiaan pidin siitä. Joten otin kolmannen kirjan käteen, koska toista osaa en saanut heti käsiini, mutta huomasin hyvin nopeasti että tyyli oli vaihtunut. Tuntui kuin luin ihan eri kirjoittajan tekstiä. Ensimmäinen kirja kertoi mielenkiintoisella tavalla ihmisen esihistoriasta, maailmasta ja sen aikaisesta, mahdollisesta, kulttuurista. Kolmas kirja tuntui normaalilta ihmissuhde draamalta mikä vain sijoittui jääkauteen (tai sinne päin). Muistan siellä olleen myös seksikohtauksia, mitkä eivät itsessään haitanneet, mutta niitä oli jokunen ja usein seksikohtauksia ei osata kirjoittaa hyvin ja jollei se kehitä pääparin suhdetta suuntaan tai toiseen (kuten seuravalle tasolle pääsystä suhteessa) niin ei vain kiinnosta lukea jotain millä ei ole muuta merkitystä kuin p@%no. En osaa selittää tarkemmin koska tästä on yli 10 vuotta aikaa, mutta kirja jäi kesken. En vain pystynyt lukemaan sitä. Ja nyt kun luin muiden kommetteja niin tuntemuksellani taisi olla jotain perääkin.

Joo, Aylalla on jo ensimmäisessä osassa jonkinlaisia Mary Suen oireita, mutta ne peittyvät siihen kuinka uskomattoman raskasta ja hankalaa hänen elämänsä on. On orvoksi jäämistä, loukkaantumista, ulkopuolisuutta, kiusaamista, yksinäisyyttä, kuolemankirousta, misogyniaa, väkivaltaa, se*suaalista v*kivaltaa ynnä muuta hirveyttä ja vaikeutta, Ayla on koko ajan ihan konkreettisesti tuhoutumisen partaalla. Toisessa osassakin Ayla on jatkuvasti hengenvaarassa koska on yksin ja joutuu ratkomaan monenlaisia ongelmia selviytyäkseen. Kolmannesta osasta eteenpäin Ayla sen sijaan luistelee tilanteesta toiseen täysin pätevänä ja loukkaamattomana, hoitaen monimutkaisetkin ongelmat kuin tyhjää vain ollen samalla kauniimpi ja seksikkäämpi kuin kukaan muu koskaan.

Tämä muutoshan tapahtui kun Ayla rupesi saamaan Jonden megameisseliä. Kenties näennäisestä feminismistä huolimatta kirjasarjan perusviesti on suhteellisen patriarkaalinen: nainen tarvitsee vain (mahti)melaa (mammutinkarva)mekkoon.

Älä nyt, kyllä tämä on ihan feministinen viesti: elämä helpottaa kun hankit itsellesi isomunaisen adoniksen lipittämään nupuraasi ja palvomaan maata jalkojesi alla. Tai miksei vaikka kahtakin (Ranec).

Ranechan oli hänkin ihan kelpo panomies (Aylan mukaan antoi hyvän ilon), mutta mikä oli hänen varustuksensa taso? Mainittiinko siitä mitään? Jonden mahtimeisselillehän ei ollut vertaista koko mantereella, mutta oliko jonkinlainen BBC kuitenkin? Vaikea kuvitella, että Ayla hehtaaritoosineen kelpuuttaisi jotain neulamunaa. :D

Tuotanoin. Olin näitä kirjoja lukiessani täysin vailla kokemusta, mutta jo silloin ajattelin, että Jondalarin schlong olisi ollut iso lähinnä pituudeltaan, ei paksuudeltaan. Siitähän jäi aina osa ulkopuolelle, mutta muuten se mahtui. Jos se olisi ollut myös hirmuisen paksu, ainakin Jondalarin korkkausreissuilla olisi ollut lyhyemmät jonot. Kuvittelisin.

Tai voihan schlong olla myös jotenkin erikoisen muotoinen. Tällaisen vanhanpiian mielikuvitus ei nyt kuitenkaan riitä.

Miesnäkökulmasta paras one size fits all-toosa on riittävän syvä ottaakseen minkä tahansa vehkeen (jopa Jonden legendaarisen valtikan) kokonaan sisäänsä ja riittävän mukautuva sopiakseen täydellisesti mille tahansa paksuudelle. Ehkä Aylalla Emon mahdollisena inkarnaationa oli juuri tällainen.

Tämä sitten rajaa pois miehet, jotka saavat kicksejä kohdunkaulan moukaroinnista, mutta ehkä moisia öykkäreitä ei tarvitse ottaa lukuun.

Tuosta moukaroinnista tulikin mieleeni se, että minulla oli aikoinani Jondalarin mittainen työpaikkaromanssi. Tuli todetuksi, että liian pitkä vehje on kummallekin osapuolelle tosi turhauttava ja rajoittava kapine.

Ja mikä oli tämä liian mittava tapaus? Kerran ihmettelin, miksi tämä kupeitteni palo esitteli minulle napaansa vastapäätä olevan työpöydän takaa. Sitten huomasin, että ei se ollut napa, vaan vyön ja paidan välistä kurkisteli terhakka schlong yhdellä silmällään. Action! Oi niitä aikoja. :)

Eila, Jorma, Rane

Oletan Aylan olleen cromagnon joita lähinnä nykyään on suomalaiset.

Vierailija kirjoitti:

Eila, Jorma, Rane

Oletan Aylan olleen cromagnon joita lähinnä nykyään on suomalaiset.

Ei anna liittää linkkiä mutta löytyy otsikolla "Tajunnan räjäyttävä tutkimus afrikkalaisten alkuperästä"