Muistatteko millainen mary sue oli Ayla siinä Luolakarhun Klaani-kirjasarjassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju selventääkin vähän omia tuntemuksiani sarjasta. Olin siis teininä saanut ensimmäisen ja kolmannen osan sarjasta. aihe itsessään kiinnosti kyllä mutta laiskana lukijana meni useampi vuosi ennen kuin pääsin aloittamaan sarjan lukemisen. Ja todella pidin tästä ensimmäisestä osasta vaikka jo silloin oli Ayla tuntui omaavan Mary Suen piirteitä, muttei häiritsevässä määrin. Ja sain Luettua kirjan parissa päivässä mitä ei ole tapahtunut Harry Pottereiden jälkeen, eli tosiaan pidin siitä. Joten otin kolmannen kirjan käteen, koska toista osaa en saanut heti käsiini, mutta huomasin hyvin nopeasti että tyyli oli vaihtunut. Tuntui kuin luin ihan eri kirjoittajan tekstiä. Ensimmäinen kirja kertoi mielenkiintoisella tavalla ihmisen esihistoriasta, maailmasta ja sen aikaisesta, mahdollisesta, kulttuurista. Kolmas kirja tuntui normaalilta ihmissuhde draamalta mikä vain sijoittui jääkauteen (tai sinne päin). Muistan siellä olleen myös seksikohtauksia, mitkä eivät itsessään haitanneet, mutta niitä oli jokunen ja usein seksikohtauksia ei osata kirjoittaa hyvin ja jollei se kehitä pääparin suhdetta suuntaan tai toiseen (kuten seuravalle tasolle pääsystä suhteessa) niin ei vain kiinnosta lukea jotain millä ei ole muuta merkitystä kuin p@%no. En osaa selittää tarkemmin koska tästä on yli 10 vuotta aikaa, mutta kirja jäi kesken. En vain pystynyt lukemaan sitä. Ja nyt kun luin muiden kommetteja niin tuntemuksellani taisi olla jotain perääkin.

Joo, Aylalla on jo ensimmäisessä osassa jonkinlaisia Mary Suen oireita, mutta ne peittyvät siihen kuinka uskomattoman raskasta ja hankalaa hänen elämänsä on. On orvoksi jäämistä, loukkaantumista, ulkopuolisuutta, kiusaamista, yksinäisyyttä, kuolemankirousta, misogyniaa, väkivaltaa, se*suaalista v*kivaltaa ynnä muuta hirveyttä ja vaikeutta, Ayla on koko ajan ihan konkreettisesti tuhoutumisen partaalla. Toisessa osassakin Ayla on jatkuvasti hengenvaarassa koska on yksin ja joutuu ratkomaan monenlaisia ongelmia selviytyäkseen. Kolmannesta osasta eteenpäin Ayla sen sijaan luistelee tilanteesta toiseen täysin pätevänä ja loukkaamattomana, hoitaen monimutkaisetkin ongelmat kuin tyhjää vain ollen samalla kauniimpi ja seksikkäämpi kuin kukaan muu koskaan.

Tämä muutoshan tapahtui kun Ayla rupesi saamaan Jonden megameisseliä. Kenties näennäisestä feminismistä huolimatta kirjasarjan perusviesti on suhteellisen patriarkaalinen: nainen tarvitsee vain (mahti)melaa (mammutinkarva)mekkoon.

Älä nyt, kyllä tämä on ihan feministinen viesti: elämä helpottaa kun hankit itsellesi isomunaisen adoniksen lipittämään nupuraasi ja palvomaan maata jalkojesi alla. Tai miksei vaikka kahtakin (Ranec).

Ranechan oli hänkin ihan kelpo panomies (Aylan mukaan antoi hyvän ilon), mutta mikä oli hänen varustuksensa taso? Mainittiinko siitä mitään? Jonden mahtimeisselillehän ei ollut vertaista koko mantereella, mutta oliko jonkinlainen BBC kuitenkin? Vaikea kuvitella, että Ayla hehtaaritoosineen kelpuuttaisi jotain neulamunaa. :D

Tuotanoin. Olin näitä kirjoja lukiessani täysin vailla kokemusta, mutta jo silloin ajattelin, että Jondalarin schlong olisi ollut iso lähinnä pituudeltaan, ei paksuudeltaan. Siitähän jäi aina osa ulkopuolelle, mutta muuten se mahtui. Jos se olisi ollut myös hirmuisen paksu, ainakin Jondalarin korkkausreissuilla olisi ollut lyhyemmät jonot. Kuvittelisin.

Tai voihan schlong olla myös jotenkin erikoisen muotoinen. Tällaisen vanhanpiian mielikuvitus ei nyt kuitenkaan riitä.

Miesnäkökulmasta paras one size fits all-toosa on riittävän syvä ottaakseen minkä tahansa vehkeen (jopa Jonden legendaarisen valtikan) kokonaan sisäänsä ja riittävän mukautuva sopiakseen täydellisesti mille tahansa paksuudelle. Ehkä Aylalla Emon mahdollisena inkarnaationa oli juuri tällainen.

Tämä sitten rajaa pois miehet, jotka saavat kicksejä kohdunkaulan moukaroinnista, mutta ehkä moisia öykkäreitä ei tarvitse ottaa lukuun.

Tuosta moukaroinnista tulikin mieleeni se, että minulla oli aikoinani Jondalarin mittainen työpaikkaromanssi. Tuli todetuksi, että liian pitkä vehje on kummallekin osapuolelle tosi turhauttava ja rajoittava kapine.

Ja mikä oli tämä liian mittava tapaus? Kerran ihmettelin, miksi tämä kupeitteni palo esitteli minulle napaansa vastapäätä olevan työpöydän takaa. Sitten huomasin, että ei se ollut napa, vaan vyön ja paidan välistä kurkisteli terhakka schlong yhdellä silmällään. Action! Oi niitä aikoja. :)

Mennään vähän off-topic, mutta nykyään toimistoilla on Ison Veljen valvova silmä joka paikassa, mikä rajoittaa tällaisia harrastuksia. Kyllä kivikaudella oli helpompaa. Ei niin, että olisi henkilökohtaisia kokemuksia vastaavasta minään aikakautena.

Vierailija kirjoitti:

Eila, Jorma, Rane

Oletan Aylan olleen cromagnon joita lähinnä nykyään on suomalaiset.

Cro-magnonit olivat nykytietämyksellä pikimustia. Vaaleuden aiheuttava mutaatio ei ollut vielä tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea ketjua läpi, mutta onkohan täällä jo mainittu Aylan miespuolinen reinkarnaatio eli John Clayton, Greystoken lordi, apinain kasvattama mies, joka opetteli yksinään aapisesta lukemaan ja kirjoittamaan virheetöntä englantia ja keksi hänkin lingot sun muut ihan itse.

Vaikka kirjoissa on aika ruma kolonialistinen sävy, sopivat nämäkin kesäiseksi mökkilukemiseksi, ja samalla voi ällistellä että keksiikö Tarzan seuraavaksi suhteellisuusteorian.

Myöhemmissä Tarzan-kirjoissa, joissa jokaisessa löytyy jokin kadonnut kaupunki tai kansa, esim. Athnen kultainen kaupunki, Tarttu oppii uuden kielen aina muutamassa päivässä.

Hän myös osallistuu molempiin maailmansotiin ja ratkaisee taistelut Keniassa brittien eduksi.

Sekä sotii Sumatran viidakossa jap seja vastaan vaikka on syntynyt 1888 eli lähestyi jo kuuttakymppiä.

Tarttu myös saavuttaa kuolemattomuuden,vaikkei siitä kerrota enempää, syödessään ikinuoren Kavurujen miesheimon naisten verestä valmistamia pillereitä.

Täh ootko lukenut tarzan kirjoja ollenkaan vaa vain jotain sarjakuvia? En muista, että sarjaa olisi ollut 3 kirjaa enempää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea ketjua läpi, mutta onkohan täällä jo mainittu Aylan miespuolinen reinkarnaatio eli John Clayton, Greystoken lordi, apinain kasvattama mies, joka opetteli yksinään aapisesta lukemaan ja kirjoittamaan virheetöntä englantia ja keksi hänkin lingot sun muut ihan itse.

Vaikka kirjoissa on aika ruma kolonialistinen sävy, sopivat nämäkin kesäiseksi mökkilukemiseksi, ja samalla voi ällistellä että keksiikö Tarzan seuraavaksi suhteellisuusteorian.

Myöhemmissä Tarzan-kirjoissa, joissa jokaisessa löytyy jokin kadonnut kaupunki tai kansa, esim. Athnen kultainen kaupunki, Tarttu oppii uuden kielen aina muutamassa päivässä.

Hän myös osallistuu molempiin maailmansotiin ja ratkaisee taistelut Keniassa brittien eduksi.

Sekä sotii Sumatran viidakossa jap seja vastaan vaikka on syntynyt 1888 eli lähestyi jo kuuttakymppiä.

Tarttu myös saavuttaa kuolemattomuuden,vaikkei siitä kerrota enempää, syödessään ikinuoren Kavurujen miesheimon naisten verestä valmistamia pillereitä.

Täh ootko lukenut tarzan kirjoja ollenkaan vaa vain jotain sarjakuvia? En muista, että sarjaa olisi ollut 3 kirjaa enempää?

Eihän niitä ole kuin 24 jos wikipediaan on luottaminen, plus tietysti muut ei-pääsarjan kirjat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju selventääkin vähän omia tuntemuksiani sarjasta. Olin siis teininä saanut ensimmäisen ja kolmannen osan sarjasta. aihe itsessään kiinnosti kyllä mutta laiskana lukijana meni useampi vuosi ennen kuin pääsin aloittamaan sarjan lukemisen. Ja todella pidin tästä ensimmäisestä osasta vaikka jo silloin oli Ayla tuntui omaavan Mary Suen piirteitä, muttei häiritsevässä määrin. Ja sain Luettua kirjan parissa päivässä mitä ei ole tapahtunut Harry Pottereiden jälkeen, eli tosiaan pidin siitä. Joten otin kolmannen kirjan käteen, koska toista osaa en saanut heti käsiini, mutta huomasin hyvin nopeasti että tyyli oli vaihtunut. Tuntui kuin luin ihan eri kirjoittajan tekstiä. Ensimmäinen kirja kertoi mielenkiintoisella tavalla ihmisen esihistoriasta, maailmasta ja sen aikaisesta, mahdollisesta, kulttuurista. Kolmas kirja tuntui normaalilta ihmissuhde draamalta mikä vain sijoittui jääkauteen (tai sinne päin). Muistan siellä olleen myös seksikohtauksia, mitkä eivät itsessään haitanneet, mutta niitä oli jokunen ja usein seksikohtauksia ei osata kirjoittaa hyvin ja jollei se kehitä pääparin suhdetta suuntaan tai toiseen (kuten seuravalle tasolle pääsystä suhteessa) niin ei vain kiinnosta lukea jotain millä ei ole muuta merkitystä kuin p@%no. En osaa selittää tarkemmin koska tästä on yli 10 vuotta aikaa, mutta kirja jäi kesken. En vain pystynyt lukemaan sitä. Ja nyt kun luin muiden kommetteja niin tuntemuksellani taisi olla jotain perääkin.

Joo, Aylalla on jo ensimmäisessä osassa jonkinlaisia Mary Suen oireita, mutta ne peittyvät siihen kuinka uskomattoman raskasta ja hankalaa hänen elämänsä on. On orvoksi jäämistä, loukkaantumista, ulkopuolisuutta, kiusaamista, yksinäisyyttä, kuolemankirousta, misogyniaa, väkivaltaa, se*suaalista v*kivaltaa ynnä muuta hirveyttä ja vaikeutta, Ayla on koko ajan ihan konkreettisesti tuhoutumisen partaalla. Toisessa osassakin Ayla on jatkuvasti hengenvaarassa koska on yksin ja joutuu ratkomaan monenlaisia ongelmia selviytyäkseen. Kolmannesta osasta eteenpäin Ayla sen sijaan luistelee tilanteesta toiseen täysin pätevänä ja loukkaamattomana, hoitaen monimutkaisetkin ongelmat kuin tyhjää vain ollen samalla kauniimpi ja seksikkäämpi kuin kukaan muu koskaan.

Tämä muutoshan tapahtui kun Ayla rupesi saamaan Jonden megameisseliä. Kenties näennäisestä feminismistä huolimatta kirjasarjan perusviesti on suhteellisen patriarkaalinen: nainen tarvitsee vain (mahti)melaa (mammutinkarva)mekkoon.

Älä nyt, kyllä tämä on ihan feministinen viesti: elämä helpottaa kun hankit itsellesi isomunaisen adoniksen lipittämään nupuraasi ja palvomaan maata jalkojesi alla. Tai miksei vaikka kahtakin (Ranec).

Ranechan oli hänkin ihan kelpo panomies (Aylan mukaan antoi hyvän ilon), mutta mikä oli hänen varustuksensa taso? Mainittiinko siitä mitään? Jonden mahtimeisselillehän ei ollut vertaista koko mantereella, mutta oliko jonkinlainen BBC kuitenkin? Vaikea kuvitella, että Ayla hehtaaritoosineen kelpuuttaisi jotain neulamunaa. :D

Tuotanoin. Olin näitä kirjoja lukiessani täysin vailla kokemusta, mutta jo silloin ajattelin, että Jondalarin schlong olisi ollut iso lähinnä pituudeltaan, ei paksuudeltaan. Siitähän jäi aina osa ulkopuolelle, mutta muuten se mahtui. Jos se olisi ollut myös hirmuisen paksu, ainakin Jondalarin korkkausreissuilla olisi ollut lyhyemmät jonot. Kuvittelisin.

Tai voihan schlong olla myös jotenkin erikoisen muotoinen. Tällaisen vanhanpiian mielikuvitus ei nyt kuitenkaan riitä.

Miesnäkökulmasta paras one size fits all-toosa on riittävän syvä ottaakseen minkä tahansa vehkeen (jopa Jonden legendaarisen valtikan) kokonaan sisäänsä ja riittävän mukautuva sopiakseen täydellisesti mille tahansa paksuudelle. Ehkä Aylalla Emon mahdollisena inkarnaationa oli juuri tällainen.

Tämä sitten rajaa pois miehet, jotka saavat kicksejä kohdunkaulan moukaroinnista, mutta ehkä moisia öykkäreitä ei tarvitse ottaa lukuun.

Tuosta moukaroinnista tulikin mieleeni se, että minulla oli aikoinani Jondalarin mittainen työpaikkaromanssi. Tuli todetuksi, että liian pitkä vehje on kummallekin osapuolelle tosi turhauttava ja rajoittava kapine.

Ja mikä oli tämä liian mittava tapaus? Kerran ihmettelin, miksi tämä kupeitteni palo esitteli minulle napaansa vastapäätä olevan työpöydän takaa. Sitten huomasin, että ei se ollut napa, vaan vyön ja paidan välistä kurkisteli terhakka schlong yhdellä silmällään. Action! Oi niitä aikoja. :)

Mennään vähän off-topic, mutta nykyään toimistoilla on Ison Veljen valvova silmä joka paikassa, mikä rajoittaa tällaisia harrastuksia. Kyllä kivikaudella oli helpompaa. Ei niin, että olisi henkilökohtaisia kokemuksia vastaavasta minään aikakautena.

Totta. Oltiin viime vuosituhannen puolella tuolloin. Onneksi on vain muistikuvia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eila, Jorma, Rane

Oletan Aylan olleen cromagnon joita lähinnä nykyään on suomalaiset.

Cro-magnonit olivat nykytietämyksellä pikimustia. Vaaleuden aiheuttava mutaatio ei ollut vielä tapahtunut.

Mutta kuitenkin niitä jotka elivät latuskapäiden kanssa yhtäaikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eila, Jorma, Rane

Oletan Aylan olleen cromagnon joita lähinnä nykyään on suomalaiset.

Cro-magnonit olivat nykytietämyksellä pikimustia. Vaaleuden aiheuttava mutaatio ei ollut vielä tapahtunut.

Mutta kuitenkin niitä jotka elivät latuskapäiden kanssa yhtäaikaa.

Joo, suomalaisissa on aimo annos blondia latuskapäätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eila, Jorma, Rane

Oletan Aylan olleen cromagnon joita lähinnä nykyään on suomalaiset.

Cro-magnonit olivat nykytietämyksellä pikimustia. Vaaleuden aiheuttava mutaatio ei ollut vielä tapahtunut.

Mutta kuitenkin niitä jotka elivät latuskapäiden kanssa yhtäaikaa.

Joo, suomalaisissa on aimo annos blondia latuskapäätä.

Ei vaan cromagnonia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eila, Jorma, Rane

Oletan Aylan olleen cromagnon joita lähinnä nykyään on suomalaiset.

Cro-magnonit olivat nykytietämyksellä pikimustia. Vaaleuden aiheuttava mutaatio ei ollut vielä tapahtunut.

Mutta kuitenkin niitä jotka elivät latuskapäiden kanssa yhtäaikaa.

Joo, suomalaisissa on aimo annos blondia latuskapäätä.

Ei vaan cromagnonia.

Suomi on maailman blondein maa. Varhaiset Cro-magnonit olivat mustaihoisia, sen sijaan neanderthalilaiset ovat mahdollisesti olleet vaaleita.

Vierailija kirjoitti:

Mulla loppui kiinnostus siinä vaiheessa, kun siitä tuli tosiaan paleoliittip0rn0a, onko niitä vielä senkin jälkeen julkaistu? Muistan, kun äitini luki sen Jondalar-Ranec -kirjan ja sanoi että vähän epäröi antaa mulle luettavaksi. Käsittääkseni "aikuisten" kirjoja, mutta näistä kommenteista päätellen moni on sen aika nuorena lukenut.

Kuulin kirjoista kun huonekaveri riparilla paheksui ja piti seksikohtauksia ällöinä kun kerrotaan kaikki niin suoraan. Pitihän ne silloin lukea, tulin uteliaaksi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eila, Jorma, Rane

Oletan Aylan olleen cromagnon joita lähinnä nykyään on suomalaiset.

Cro-magnonit olivat nykytietämyksellä pikimustia. Vaaleuden aiheuttava mutaatio ei ollut vielä tapahtunut.

Mutta kuitenkin niitä jotka elivät latuskapäiden kanssa yhtäaikaa.

Joo, suomalaisissa on aimo annos blondia latuskapäätä.

Ei vaan cromagnonia.

Suomi on maailman blondein maa. Varhaiset Cro-magnonit olivat mustaihoisia, sen sijaan neanderthalilaiset ovat mahdollisesti olleet vaaleita.

Okei eli tutkimus valehteli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju selventääkin vähän omia tuntemuksiani sarjasta. Olin siis teininä saanut ensimmäisen ja kolmannen osan sarjasta. aihe itsessään kiinnosti kyllä mutta laiskana lukijana meni useampi vuosi ennen kuin pääsin aloittamaan sarjan lukemisen. Ja todella pidin tästä ensimmäisestä osasta vaikka jo silloin oli Ayla tuntui omaavan Mary Suen piirteitä, muttei häiritsevässä määrin. Ja sain Luettua kirjan parissa päivässä mitä ei ole tapahtunut Harry Pottereiden jälkeen, eli tosiaan pidin siitä. Joten otin kolmannen kirjan käteen, koska toista osaa en saanut heti käsiini, mutta huomasin hyvin nopeasti että tyyli oli vaihtunut. Tuntui kuin luin ihan eri kirjoittajan tekstiä. Ensimmäinen kirja kertoi mielenkiintoisella tavalla ihmisen esihistoriasta, maailmasta ja sen aikaisesta, mahdollisesta, kulttuurista. Kolmas kirja tuntui normaalilta ihmissuhde draamalta mikä vain sijoittui jääkauteen (tai sinne päin). Muistan siellä olleen myös seksikohtauksia, mitkä eivät itsessään haitanneet, mutta niitä oli jokunen ja usein seksikohtauksia ei osata kirjoittaa hyvin ja jollei se kehitä pääparin suhdetta suuntaan tai toiseen (kuten seuravalle tasolle pääsystä suhteessa) niin ei vain kiinnosta lukea jotain millä ei ole muuta merkitystä kuin p@%no. En osaa selittää tarkemmin koska tästä on yli 10 vuotta aikaa, mutta kirja jäi kesken. En vain pystynyt lukemaan sitä. Ja nyt kun luin muiden kommetteja niin tuntemuksellani taisi olla jotain perääkin.

Joo, Aylalla on jo ensimmäisessä osassa jonkinlaisia Mary Suen oireita, mutta ne peittyvät siihen kuinka uskomattoman raskasta ja hankalaa hänen elämänsä on. On orvoksi jäämistä, loukkaantumista, ulkopuolisuutta, kiusaamista, yksinäisyyttä, kuolemankirousta, misogyniaa, väkivaltaa, se*suaalista v*kivaltaa ynnä muuta hirveyttä ja vaikeutta, Ayla on koko ajan ihan konkreettisesti tuhoutumisen partaalla. Toisessa osassakin Ayla on jatkuvasti hengenvaarassa koska on yksin ja joutuu ratkomaan monenlaisia ongelmia selviytyäkseen. Kolmannesta osasta eteenpäin Ayla sen sijaan luistelee tilanteesta toiseen täysin pätevänä ja loukkaamattomana, hoitaen monimutkaisetkin ongelmat kuin tyhjää vain ollen samalla kauniimpi ja seksikkäämpi kuin kukaan muu koskaan.

Tämä muutoshan tapahtui kun Ayla rupesi saamaan Jonden megameisseliä. Kenties näennäisestä feminismistä huolimatta kirjasarjan perusviesti on suhteellisen patriarkaalinen: nainen tarvitsee vain (mahti)melaa (mammutinkarva)mekkoon.

Älä nyt, kyllä tämä on ihan feministinen viesti: elämä helpottaa kun hankit itsellesi isomunaisen adoniksen lipittämään nupuraasi ja palvomaan maata jalkojesi alla. Tai miksei vaikka kahtakin (Ranec).

Ranechan oli hänkin ihan kelpo panomies (Aylan mukaan antoi hyvän ilon), mutta mikä oli hänen varustuksensa taso? Mainittiinko siitä mitään? Jonden mahtimeisselillehän ei ollut vertaista koko mantereella, mutta oliko jonkinlainen BBC kuitenkin? Vaikea kuvitella, että Ayla hehtaaritoosineen kelpuuttaisi jotain neulamunaa. :D

Tuotanoin. Olin näitä kirjoja lukiessani täysin vailla kokemusta, mutta jo silloin ajattelin, että Jondalarin schlong olisi ollut iso lähinnä pituudeltaan, ei paksuudeltaan. Siitähän jäi aina osa ulkopuolelle, mutta muuten se mahtui. Jos se olisi ollut myös hirmuisen paksu, ainakin Jondalarin korkkausreissuilla olisi ollut lyhyemmät jonot. Kuvittelisin.

Tai voihan schlong olla myös jotenkin erikoisen muotoinen. Tällaisen vanhanpiian mielikuvitus ei nyt kuitenkaan riitä.

Miesnäkökulmasta paras one size fits all-toosa on riittävän syvä ottaakseen minkä tahansa vehkeen (jopa Jonden legendaarisen valtikan) kokonaan sisäänsä ja riittävän mukautuva sopiakseen täydellisesti mille tahansa paksuudelle. Ehkä Aylalla Emon mahdollisena inkarnaationa oli juuri tällainen.

Tämä sitten rajaa pois miehet, jotka saavat kicksejä kohdunkaulan moukaroinnista, mutta ehkä moisia öykkäreitä ei tarvitse ottaa lukuun.

Tuosta moukaroinnista tulikin mieleeni se, että minulla oli aikoinani Jondalarin mittainen työpaikkaromanssi. Tuli todetuksi, että liian pitkä vehje on kummallekin osapuolelle tosi turhauttava ja rajoittava kapine.

Ja mikä oli tämä liian mittava tapaus? Kerran ihmettelin, miksi tämä kupeitteni palo esitteli minulle napaansa vastapäätä olevan työpöydän takaa. Sitten huomasin, että ei se ollut napa, vaan vyön ja paidan välistä kurkisteli terhakka schlong yhdellä silmällään. Action! Oi niitä aikoja. :)

Mennään vähän off-topic, mutta nykyään toimistoilla on Ison Veljen valvova silmä joka paikassa, mikä rajoittaa tällaisia harrastuksia. Kyllä kivikaudella oli helpompaa. Ei niin, että olisi henkilökohtaisia kokemuksia vastaavasta minään aikakautena.

Totta. Oltiin viime vuosituhannen puolella tuolloin. Onneksi on vain muistikuvia.

Nämä ovat hauskoja juttuja, mutta uhkaavat hyvää ketjua. Pitäisikö perustaa oma ketju asianmukaiselle alueelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju selventääkin vähän omia tuntemuksiani sarjasta. Olin siis teininä saanut ensimmäisen ja kolmannen osan sarjasta. aihe itsessään kiinnosti kyllä mutta laiskana lukijana meni useampi vuosi ennen kuin pääsin aloittamaan sarjan lukemisen. Ja todella pidin tästä ensimmäisestä osasta vaikka jo silloin oli Ayla tuntui omaavan Mary Suen piirteitä, muttei häiritsevässä määrin. Ja sain Luettua kirjan parissa päivässä mitä ei ole tapahtunut Harry Pottereiden jälkeen, eli tosiaan pidin siitä. Joten otin kolmannen kirjan käteen, koska toista osaa en saanut heti käsiini, mutta huomasin hyvin nopeasti että tyyli oli vaihtunut. Tuntui kuin luin ihan eri kirjoittajan tekstiä. Ensimmäinen kirja kertoi mielenkiintoisella tavalla ihmisen esihistoriasta, maailmasta ja sen aikaisesta, mahdollisesta, kulttuurista. Kolmas kirja tuntui normaalilta ihmissuhde draamalta mikä vain sijoittui jääkauteen (tai sinne päin). Muistan siellä olleen myös seksikohtauksia, mitkä eivät itsessään haitanneet, mutta niitä oli jokunen ja usein seksikohtauksia ei osata kirjoittaa hyvin ja jollei se kehitä pääparin suhdetta suuntaan tai toiseen (kuten seuravalle tasolle pääsystä suhteessa) niin ei vain kiinnosta lukea jotain millä ei ole muuta merkitystä kuin p@%no. En osaa selittää tarkemmin koska tästä on yli 10 vuotta aikaa, mutta kirja jäi kesken. En vain pystynyt lukemaan sitä. Ja nyt kun luin muiden kommetteja niin tuntemuksellani taisi olla jotain perääkin.

Joo, Aylalla on jo ensimmäisessä osassa jonkinlaisia Mary Suen oireita, mutta ne peittyvät siihen kuinka uskomattoman raskasta ja hankalaa hänen elämänsä on. On orvoksi jäämistä, loukkaantumista, ulkopuolisuutta, kiusaamista, yksinäisyyttä, kuolemankirousta, misogyniaa, väkivaltaa, se*suaalista v*kivaltaa ynnä muuta hirveyttä ja vaikeutta, Ayla on koko ajan ihan konkreettisesti tuhoutumisen partaalla. Toisessa osassakin Ayla on jatkuvasti hengenvaarassa koska on yksin ja joutuu ratkomaan monenlaisia ongelmia selviytyäkseen. Kolmannesta osasta eteenpäin Ayla sen sijaan luistelee tilanteesta toiseen täysin pätevänä ja loukkaamattomana, hoitaen monimutkaisetkin ongelmat kuin tyhjää vain ollen samalla kauniimpi ja seksikkäämpi kuin kukaan muu koskaan.

Tämä muutoshan tapahtui kun Ayla rupesi saamaan Jonden megameisseliä. Kenties näennäisestä feminismistä huolimatta kirjasarjan perusviesti on suhteellisen patriarkaalinen: nainen tarvitsee vain (mahti)melaa (mammutinkarva)mekkoon.

Älä nyt, kyllä tämä on ihan feministinen viesti: elämä helpottaa kun hankit itsellesi isomunaisen adoniksen lipittämään nupuraasi ja palvomaan maata jalkojesi alla. Tai miksei vaikka kahtakin (Ranec).

Ranechan oli hänkin ihan kelpo panomies (Aylan mukaan antoi hyvän ilon), mutta mikä oli hänen varustuksensa taso? Mainittiinko siitä mitään? Jonden mahtimeisselillehän ei ollut vertaista koko mantereella, mutta oliko jonkinlainen BBC kuitenkin? Vaikea kuvitella, että Ayla hehtaaritoosineen kelpuuttaisi jotain neulamunaa. :D

Tuotanoin. Olin näitä kirjoja lukiessani täysin vailla kokemusta, mutta jo silloin ajattelin, että Jondalarin schlong olisi ollut iso lähinnä pituudeltaan, ei paksuudeltaan. Siitähän jäi aina osa ulkopuolelle, mutta muuten se mahtui. Jos se olisi ollut myös hirmuisen paksu, ainakin Jondalarin korkkausreissuilla olisi ollut lyhyemmät jonot. Kuvittelisin.

Tai voihan schlong olla myös jotenkin erikoisen muotoinen. Tällaisen vanhanpiian mielikuvitus ei nyt kuitenkaan riitä.

Miesnäkökulmasta paras one size fits all-toosa on riittävän syvä ottaakseen minkä tahansa vehkeen (jopa Jonden legendaarisen valtikan) kokonaan sisäänsä ja riittävän mukautuva sopiakseen täydellisesti mille tahansa paksuudelle. Ehkä Aylalla Emon mahdollisena inkarnaationa oli juuri tällainen.

Tämä sitten rajaa pois miehet, jotka saavat kicksejä kohdunkaulan moukaroinnista, mutta ehkä moisia öykkäreitä ei tarvitse ottaa lukuun.

Tuosta moukaroinnista tulikin mieleeni se, että minulla oli aikoinani Jondalarin mittainen työpaikkaromanssi. Tuli todetuksi, että liian pitkä vehje on kummallekin osapuolelle tosi turhauttava ja rajoittava kapine.

Ja mikä oli tämä liian mittava tapaus? Kerran ihmettelin, miksi tämä kupeitteni palo esitteli minulle napaansa vastapäätä olevan työpöydän takaa. Sitten huomasin, että ei se ollut napa, vaan vyön ja paidan välistä kurkisteli terhakka schlong yhdellä silmällään. Action! Oi niitä aikoja. :)

Mennään vähän off-topic, mutta nykyään toimistoilla on Ison Veljen valvova silmä joka paikassa, mikä rajoittaa tällaisia harrastuksia. Kyllä kivikaudella oli helpompaa. Ei niin, että olisi henkilökohtaisia kokemuksia vastaavasta minään aikakautena.

Totta. Oltiin viime vuosituhannen puolella tuolloin. Onneksi on vain muistikuvia.

Nämä ovat hauskoja juttuja, mutta uhkaavat hyvää ketjua. Pitäisikö perustaa oma ketju asianmukaiselle alueelle?

Ei. Tämä ketju on sitä paitsi jo hiipumassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän näitä luki teininä pikkarit märkinä. Pitäisikin lukea uudestaan nyt keski-ikäisenä.

Oli pakko lukea uudelleen valittuja kohtauksia Mammutinmetsästäjistä. Jonden kivenhakkaajataidot kivikovan nupuran käsittelyssä - check. Ei vain valitettavasti ollut yhtä voimakas vaikutus näillä kuin nuorena kollina. Muistan yhden junamatkan, jolloin kirja oli tiukasti sylissä. Voi tätä keski-ikäisyyttä.

Minä taas teininä luin alkupään kirjoja, kunnes supersankarivaihe meni ohitse. Jäi kyllä sellaisia piilomuistoja, että muutama vuosi myöhemmin ensimmäinen poikaystäväni oli ulkonäöltään Jonden kopio. Oltiin yleisurheiluympyröissä, joten oli keihäitä ja juoksemista ja vaikka mitä. Mutta valitettavasti tämä parimetrinen, vaaleaponinhäntäinen urheilijanuorukainen ei ollut lukenut nupurankäsittelystä samoista lähteistä kuin minä. Otti mallia niistä filmeistä, joita oli katsellut kesätöissä kodinkoneliikkeen takahuoneessa joiltain saksalaisilta VHS-kaseteilta. :(

No niin. Halusin tietää kirjojen julkaisuvuoden, ja netissä tuli vastaan tällainen ote. Apua. Olenko minä oikeasti lukenut monen kirjan verran tällaista tekstiä?!

https://books.google.fi/books?id=VtYvEAAAQBAJ&pg=PT5&hl=fi&source=gbs_t…

Itse luin kolmosen alkukielellä, enkä nyt kuollaksenikaan muista, mikä nupura oli englanniksi. Riittävän hyvin teini-ikäinen minä kuitenkin tekstin ymmärsi, eihän tämä mitään Nobelin arvoista tekstiä ole.

Omat nupurankäsittelytaitoni olivat (kumma kyllä, myöhemmin saadun suoran ja epäsuoran palautteen perusteella) kohdillaan, mutta työstettävästä materiaalista oli noihin aikoihin kroonistunut pula. En ollut Saksan elokuvateollisuuden suurkuluttaja.

Se oli "nodule". :D 

Apua, en kestä! :D

"With both hands he spread her petals wide and licked her with his warm tongue, explored her clefts and crevices until he found the nodule that had hardened a little. She felt each movement as a delicious flash of fire as the desire inside her grew. She was no longer conscious of anything except Jondalar and the mounting surge of exquisite Pleasure he made her feel.

His manhood had swelled to its fullness and strove for release. Her breathing quickened, each breath coming with a groan, until suddenly she reached a peak, and felt herself well up and overflow. He felt her warm wetness, then pulled back and entered her welcoming depths and plunged in deeply. She was ready for him, and arched to take him in. As he felt his member slide into her warm and welcoming well, he groaned with the Pleasure. It had been so long, or so it seemed.

She took him all, and as he felt her encompassing warmth, he felt a sudden gratefulness that the Mother had led him to her, that he had found this woman. He had almost forgotten how perfectly they fit together. He revelled in her as he plunged in again, and then again. She gave herself up to him, rejoiced in the sensations he made her feel. Suddenly, almost too soon, they felt the Pleasure mounting. It surged up, until with volcanic release, it engulfed them. They held it then let go.

Thank you for joining us from Finland."  (Äääk!)

Naurahdin, mutta voin kuvitella, miten teinitytöt lukee tuota naama punaisena ja sydän sykkivänä.

Luin teininä, mutta en naama punaisena eikä sydän sykkivänä, joku muu paikka kyllä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jondalarin nupuran lipitystä ei haitannut, ettei Aylan puska ollut koskaan nähnyt sen enempää höylää kuin saippuaa.

Nykymiehet on kyllä ihan neitejä.

Pah, pääasia että nupura löytyy. Tämä posliinipakkomielle on suunnilleen yhtä vanha kuin P0rnHub eli jonnetouhuja.

Sitä paitsi kuten mainittu, kyllähän Ayla puhdistautui joessa säännöllisesti ja sellainen sattui olemaan kätevästi nurkan takana useimmiten Emon Ilojen kutsuessa Aylaa ja Jondea.

Kyllä karvoja on ajeltu jo iät ajat. Ei ole mikään pornon tuoma juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jondalarin nupuran lipitystä ei haitannut, ettei Aylan puska ollut koskaan nähnyt sen enempää höylää kuin saippuaa.

Nykymiehet on kyllä ihan neitejä.

Pah, pääasia että nupura löytyy. Tämä posliinipakkomielle on suunnilleen yhtä vanha kuin P0rnHub eli jonnetouhuja.

Sitä paitsi kuten mainittu, kyllähän Ayla puhdistautui joessa säännöllisesti ja sellainen sattui olemaan kätevästi nurkan takana useimmiten Emon Ilojen kutsuessa Aylaa ja Jondea.

Posliineja on harrastettu jo muinaisessa Egyptissä, ei ole ihan junnujen juttuja. Porno ja posliini liittyvät toisiinsa vain sen takia, että missä on paljon p*lluja niin on myös paljon posliineja. Siellä on karvamajavilla myös oma vankka kannattajakuntansa.

Juuri näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla loppui kiinnostus siinä vaiheessa, kun siitä tuli tosiaan paleoliittip0rn0a, onko niitä vielä senkin jälkeen julkaistu? Muistan, kun äitini luki sen Jondalar-Ranec -kirjan ja sanoi että vähän epäröi antaa mulle luettavaksi. Käsittääkseni "aikuisten" kirjoja, mutta näistä kommenteista päätellen moni on sen aika nuorena lukenut.

Kuulin kirjoista kun huonekaveri riparilla paheksui ja piti seksikohtauksia ällöinä kun kerrotaan kaikki niin suoraan. Pitihän ne silloin lukea, tulin uteliaaksi...

Kovin on Auelin mekaanisille ja toistaville s eksikuvauksille naureskeltu, mutta tämän ketjun perusteella voi sanoa, että ne ovat nuorten lukijoiden kohdalla tehneet tehtävänsä. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän näitä luki teininä pikkarit märkinä. Pitäisikin lukea uudestaan nyt keski-ikäisenä.

Oli pakko lukea uudelleen valittuja kohtauksia Mammutinmetsästäjistä. Jonden kivenhakkaajataidot kivikovan nupuran käsittelyssä - check. Ei vain valitettavasti ollut yhtä voimakas vaikutus näillä kuin nuorena kollina. Muistan yhden junamatkan, jolloin kirja oli tiukasti sylissä. Voi tätä keski-ikäisyyttä.

Minä taas teininä luin alkupään kirjoja, kunnes supersankarivaihe meni ohitse. Jäi kyllä sellaisia piilomuistoja, että muutama vuosi myöhemmin ensimmäinen poikaystäväni oli ulkonäöltään Jonden kopio. Oltiin yleisurheiluympyröissä, joten oli keihäitä ja juoksemista ja vaikka mitä. Mutta valitettavasti tämä parimetrinen, vaaleaponinhäntäinen urheilijanuorukainen ei ollut lukenut nupurankäsittelystä samoista lähteistä kuin minä. Otti mallia niistä filmeistä, joita oli katsellut kesätöissä kodinkoneliikkeen takahuoneessa joiltain saksalaisilta VHS-kaseteilta. :(

No niin. Halusin tietää kirjojen julkaisuvuoden, ja netissä tuli vastaan tällainen ote. Apua. Olenko minä oikeasti lukenut monen kirjan verran tällaista tekstiä?!

https://books.google.fi/books?id=VtYvEAAAQBAJ&pg=PT5&hl=fi&source=gbs_t…

Itse luin kolmosen alkukielellä, enkä nyt kuollaksenikaan muista, mikä nupura oli englanniksi. Riittävän hyvin teini-ikäinen minä kuitenkin tekstin ymmärsi, eihän tämä mitään Nobelin arvoista tekstiä ole.

Omat nupurankäsittelytaitoni olivat (kumma kyllä, myöhemmin saadun suoran ja epäsuoran palautteen perusteella) kohdillaan, mutta työstettävästä materiaalista oli noihin aikoihin kroonistunut pula. En ollut Saksan elokuvateollisuuden suurkuluttaja.

Se oli "nodule". :D 

Apua, en kestä! :D

"With both hands he spread her petals wide and licked her with his warm tongue, explored her clefts and crevices until he found the nodule that had hardened a little. She felt each movement as a delicious flash of fire as the desire inside her grew. She was no longer conscious of anything except Jondalar and the mounting surge of exquisite Pleasure he made her feel.

His manhood had swelled to its fullness and strove for release. Her breathing quickened, each breath coming with a groan, until suddenly she reached a peak, and felt herself well up and overflow. He felt her warm wetness, then pulled back and entered her welcoming depths and plunged in deeply. She was ready for him, and arched to take him in. As he felt his member slide into her warm and welcoming well, he groaned with the Pleasure. It had been so long, or so it seemed.

She took him all, and as he felt her encompassing warmth, he felt a sudden gratefulness that the Mother had led him to her, that he had found this woman. He had almost forgotten how perfectly they fit together. He revelled in her as he plunged in again, and then again. She gave herself up to him, rejoiced in the sensations he made her feel. Suddenly, almost too soon, they felt the Pleasure mounting. It surged up, until with volcanic release, it engulfed them. They held it then let go.

Thank you for joining us from Finland."  (Äääk!)

Naurahdin, mutta voin kuvitella, miten teinitytöt lukee tuota naama punaisena ja sydän sykkivänä.

Luin teininä, mutta en naama punaisena eikä sydän sykkivänä, joku muu paikka kyllä...

Taas yksi. 86-vuotias rouva Portlandissa, Oregonissa myhäilee aiheuttamaansa turmelusta vanhan maan nuorison keskuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju selventääkin vähän omia tuntemuksiani sarjasta. Olin siis teininä saanut ensimmäisen ja kolmannen osan sarjasta. aihe itsessään kiinnosti kyllä mutta laiskana lukijana meni useampi vuosi ennen kuin pääsin aloittamaan sarjan lukemisen. Ja todella pidin tästä ensimmäisestä osasta vaikka jo silloin oli Ayla tuntui omaavan Mary Suen piirteitä, muttei häiritsevässä määrin. Ja sain Luettua kirjan parissa päivässä mitä ei ole tapahtunut Harry Pottereiden jälkeen, eli tosiaan pidin siitä. Joten otin kolmannen kirjan käteen, koska toista osaa en saanut heti käsiini, mutta huomasin hyvin nopeasti että tyyli oli vaihtunut. Tuntui kuin luin ihan eri kirjoittajan tekstiä. Ensimmäinen kirja kertoi mielenkiintoisella tavalla ihmisen esihistoriasta, maailmasta ja sen aikaisesta, mahdollisesta, kulttuurista. Kolmas kirja tuntui normaalilta ihmissuhde draamalta mikä vain sijoittui jääkauteen (tai sinne päin). Muistan siellä olleen myös seksikohtauksia, mitkä eivät itsessään haitanneet, mutta niitä oli jokunen ja usein seksikohtauksia ei osata kirjoittaa hyvin ja jollei se kehitä pääparin suhdetta suuntaan tai toiseen (kuten seuravalle tasolle pääsystä suhteessa) niin ei vain kiinnosta lukea jotain millä ei ole muuta merkitystä kuin p@%no. En osaa selittää tarkemmin koska tästä on yli 10 vuotta aikaa, mutta kirja jäi kesken. En vain pystynyt lukemaan sitä. Ja nyt kun luin muiden kommetteja niin tuntemuksellani taisi olla jotain perääkin.

Joo, Aylalla on jo ensimmäisessä osassa jonkinlaisia Mary Suen oireita, mutta ne peittyvät siihen kuinka uskomattoman raskasta ja hankalaa hänen elämänsä on. On orvoksi jäämistä, loukkaantumista, ulkopuolisuutta, kiusaamista, yksinäisyyttä, kuolemankirousta, misogyniaa, väkivaltaa, se*suaalista v*kivaltaa ynnä muuta hirveyttä ja vaikeutta, Ayla on koko ajan ihan konkreettisesti tuhoutumisen partaalla. Toisessa osassakin Ayla on jatkuvasti hengenvaarassa koska on yksin ja joutuu ratkomaan monenlaisia ongelmia selviytyäkseen. Kolmannesta osasta eteenpäin Ayla sen sijaan luistelee tilanteesta toiseen täysin pätevänä ja loukkaamattomana, hoitaen monimutkaisetkin ongelmat kuin tyhjää vain ollen samalla kauniimpi ja seksikkäämpi kuin kukaan muu koskaan.

Tämä muutoshan tapahtui kun Ayla rupesi saamaan Jonden megameisseliä. Kenties näennäisestä feminismistä huolimatta kirjasarjan perusviesti on suhteellisen patriarkaalinen: nainen tarvitsee vain (mahti)melaa (mammutinkarva)mekkoon.

Älä nyt, kyllä tämä on ihan feministinen viesti: elämä helpottaa kun hankit itsellesi isomunaisen adoniksen lipittämään nupuraasi ja palvomaan maata jalkojesi alla. Tai miksei vaikka kahtakin (Ranec).

Ranechan oli hänkin ihan kelpo panomies (Aylan mukaan antoi hyvän ilon), mutta mikä oli hänen varustuksensa taso? Mainittiinko siitä mitään? Jonden mahtimeisselillehän ei ollut vertaista koko mantereella, mutta oliko jonkinlainen BBC kuitenkin? Vaikea kuvitella, että Ayla hehtaaritoosineen kelpuuttaisi jotain neulamunaa. :D

Tuotanoin. Olin näitä kirjoja lukiessani täysin vailla kokemusta, mutta jo silloin ajattelin, että Jondalarin schlong olisi ollut iso lähinnä pituudeltaan, ei paksuudeltaan. Siitähän jäi aina osa ulkopuolelle, mutta muuten se mahtui. Jos se olisi ollut myös hirmuisen paksu, ainakin Jondalarin korkkausreissuilla olisi ollut lyhyemmät jonot. Kuvittelisin.

Tai voihan schlong olla myös jotenkin erikoisen muotoinen. Tällaisen vanhanpiian mielikuvitus ei nyt kuitenkaan riitä.

Miesnäkökulmasta paras one size fits all-toosa on riittävän syvä ottaakseen minkä tahansa vehkeen (jopa Jonden legendaarisen valtikan) kokonaan sisäänsä ja riittävän mukautuva sopiakseen täydellisesti mille tahansa paksuudelle. Ehkä Aylalla Emon mahdollisena inkarnaationa oli juuri tällainen.

Tämä sitten rajaa pois miehet, jotka saavat kicksejä kohdunkaulan moukaroinnista, mutta ehkä moisia öykkäreitä ei tarvitse ottaa lukuun.

Tuosta moukaroinnista tulikin mieleeni se, että minulla oli aikoinani Jondalarin mittainen työpaikkaromanssi. Tuli todetuksi, että liian pitkä vehje on kummallekin osapuolelle tosi turhauttava ja rajoittava kapine.

Ja mikä oli tämä liian mittava tapaus? Kerran ihmettelin, miksi tämä kupeitteni palo esitteli minulle napaansa vastapäätä olevan työpöydän takaa. Sitten huomasin, että ei se ollut napa, vaan vyön ja paidan välistä kurkisteli terhakka schlong yhdellä silmällään. Action! Oi niitä aikoja. :)

Mennään vähän off-topic, mutta nykyään toimistoilla on Ison Veljen valvova silmä joka paikassa, mikä rajoittaa tällaisia harrastuksia. Kyllä kivikaudella oli helpompaa. Ei niin, että olisi henkilökohtaisia kokemuksia vastaavasta minään aikakautena.

Totta. Oltiin viime vuosituhannen puolella tuolloin. Onneksi on vain muistikuvia.

Nämä ovat hauskoja juttuja, mutta uhkaavat hyvää ketjua. Pitäisikö perustaa oma ketju asianmukaiselle alueelle?

Ei. Tämä ketju on sitä paitsi jo hiipumassa.

Ankeuttajat näyttävät tosiaan löytäneen sen.

Jontte oli liki 2m. Kuinkahan oikeasti tohon aikaan olis ollu?