Olen lapsenlikkana reissussa ja päätökseni vahvistui että en ikinä tee lapsia
Tuttava perhe palkkasi minut lapsenvahdiksi ulkomaan reissulle ja kyllähän se niin on että reissaaminen lapsen kanssa on täysin erilaista kun lapsettomana reissaaminen. Mikä on tietenkin ihan itsestäänselvää.
Mutta kyllä tämä lapsen kanssa reissaaminen on niin paljon sitä lapsen ehdoilla menemistä, oli lapsen ikä mikä hyvänsä, että en ole kyllä valmis tämmöiseen elämään varmaan koskaan. Rakastan reissaamista etenkin sitä että vois spontaanisti tehdä mitä vain.
Lapsi (9v) pyörii ja hyörii yöt kun ei saa varmaan jännitykseltä nukuttua ja kun on uusi paikka. Pitää siis minutkin hereillä. Lapsella tuli rannalla huono olo, varmaan merivedestä ja/tai auringosta joten piti lähteä rannalta pois. Menimme syömään ja ruoat piti ottaa mukaan koska lapsen olo paheni vaikka ensin oli sitä mieltä että pystyt kyllä syömään. Nyt tultiin hotellille ja lapsi kävi nukkumaan. Täällä nyt sitten kökitään.
En ihmettele että niin moni lapsiperhe menee aina samaan kohteeseen all inclusive-pakettimatkalle, koska se on niin paljon helpompaa.
Ei todellakaan ole rentouttavaa tämmöinen reissaaminen ja nyt minun kohdallahan sen ei tarkoitus ole ollakkaan, mutta en kyllä halua että elämäni tulee olemaan tätä.
Ellei minulla sitten ole varaa palkata lapsenvahtia reissuun, eli kustantaa hänenkin matka.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään pakko tehdä lapsia. Toisaalta, et sinäkään välttämättä edes saisi lapsia, vaikka haluaisit.
Lahja-alkiot ja amerikkalainen vuokrakohtu. Pointti, ettei välttämättä toimi.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lasten kanssa on onneksi ollut aina mukava reissata. Joskus on ollut melkoisia mutkiakin matkassa, mutta lapsista ne eivät ole johtuneet. Yksiä lomakuvia katsottuaan tuttuni kysyi, että millaisia meidän lapset oikein ovat, kun voitte tuollaisia reissuja tehdä. En minäkään kestäisi mitään mölyäviä riiviöitä, jotka eivät tottele.
Tämä lapsi on itseasiassa tosi kiltti, mutta ehkä vähän herkkä juurikin vaikka auringolle tai jännittäville asioille. Helposti menee kroppa sekaisin ja yöunet pilalle.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ajattelet, että sun lasten kanssa olisi samanlaista ? Oliko sun kanssa matkustaminen tuollaista, kun olit lapsi ?
Kuulosti itselle ihan vieraalta tuo kertomuksesi.
Mihin voi palauttaa monisairaan lapsen? Lapsi ei ole mikään 14 päivän kokeilutuote.
Ap taas tyypillinen vela joka hehkuttaa uniikkia valintaansa (joka on muotitrendi jonka kaikki muutkin valitsee). Ai että meitä kaikkia kiinnostaa!
Joo, jatkakaa
Se on ihan hyvä, että asia selvisi tässä vaiheessa, jos koskaan oli epäilyksiäkään. Kokemukset tietysti ovat lomalta, mutta kyllä se arki ja elokin ovat lapsen kanssa tyystin erilaista. Kaikkien ei pidä hankkia lapsia, eikä missään nimessä tarvitsekaan. Ei muuta voi sanoa kuin että hyvä näin, ja toivottavasti saat kuitenkin ihan mukavan reissun aikaan!
Meillä on ollut rentouttavia lomia lastenkin kanssa. Aloitimme matkailun, kun lapset olivat isompia, kaikki kouluiässä. Matkalle lähtö stressaa kyllä, kun on paljon mukaan otettavaa, mutta itse matkalla ei stressata.
Eikä oteta koskaan all inclusive-pakettimatkaa. Ostamme lennot, majoituksen (huoneistohotelliin aina, koska on tilaa, vapautta ja paras hinta-laatusuhde meille) ja vuokraamme auton (kaupunkilomalla ostamme liput julkiseen liikenteeseen). Tahdomme syödä joka päivä eri paikoissa, mutta kokata aamu- ja iltapalat halutessamme ja tarpeen mukaan itse huoneistohotellilla. Emme suosi eväitä lounaan korvikkeena ja all inclusive vangitsisi meidät liiaksi samaan paikkaan. Auto muualla kuin keskikaupungilla majoittuen antaa vapauden liikkua ilman aikataulupaineita. Päivän ohjelmat päätetään sään mukaan.
Ja kyllä minua harmittaa katsoa tahattomasti lapsettoman pariskunnan menoa, kun ovat alkaneet katkeroitumaan ja siksi huomauttelemaan meille mm. lasten aiheuttamasta vaivasta, silloin kun he "joutuvat" viettämään aikaa kanssamme. Ja kyllä, en tahtoisi palata aikaan, jolloin lapsemme olivat pieniä, mutta en myöskään tahtoisi olla lapsia saamaton tässä iässä kuin olen. Ja kyllä, lomapäiviä suunnitellaan myös lasten mielenkiinnonkohteiden mukaan. Aikuiset pääsevät omiinsa lasten kanssa, kun lapsille on luvattu esim. pääsy uimaan. Alkoholia emme juuri käytä, mutta lasten kanssa voi käydä alkuillasta myös paikallisissa ravintoloissa. Ehkä 9 v oli tylsää olla ainoana lapsena matkoilla? Yksi lapsi vaatii viihtyäkseen enemmän huomiota ja jokainen lapsi ei ole kasvanut joustamaan olosuhteiden mukaan.
En minäkään halua. Niin stressaavaa että huhhuh. Ja niistä pitäisi vielä kasvattaa itsevarmoja ja täyspäisiä ihmisiä, eli vaatii panostusta, eikä riitä pelkkä perusasioiden hoitaminen.
Vierailija kirjoitti:
Omat on ihan eri asia kuin muiden lapset. Omat voit opetta, ettei kaikki ole palkästään hänen ehdoillaan.
Me ei tehty edes kaikki matkoja lasten kanssa vaan kaupunkimatkat tehtiin kahdestaan ja lapset jäi mummille hoitoon.
Mamma: "Hyi ei saa rikkoa. Voi, voi meni rikki!"
Kaupan omistaja: "se ois sen ja sen verran."
Mamma: "Et sä voi vaatia. Näkee taas kellä ei oo lapsia. Etkä soita poliisia, pliis 😥"
Jaa. En minäkään muiden ihmisten lasten kanssa halua reissata. Omien lasten kanssa reissaaminen on kuitenkin kivaa.
Juuri tämän takia nauratti se jokin aika sitten julkaistu mielipidekirjoitus tms, jossa kerrottiin että syntyvyyden lasku johtuu siitä etteivät lapsettomat ihmiset ole lasten kanssa riittävästi tekemisissä. Vauvakuume ei herää kun vauvoja ja lapsia ei nähdä tai pidetä sylissä.
:D :D :D
Itselleni parasta ehkäisyä on seurata ystävien ja sukulaisten lapsiperhehelvettiä läheltä. Ei tulisi mieleenkään saattaa itseäni samaan kuseen vapaaehtoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kyllä siltä, että oot melko nuori ja / tai elämänkokemusta on melko vähän, jos yhden episodin jälkeen vedät johtopäätöksiä siitä, että lasten kanssa reissaaminen on vain ja ainoastaan tuollaista.
Avainsanoja lienee asenne ja realiteettien ymmärtäminen. Avoin mieli, rentous ja pienistä jutuista nauttiminen - näillä ainakin meidän perheen lomat on onnistunu tosi hyvin vaikka mukaan on mahtunu uhmaa, sairastelua ja vauvan pipariksi menneitä päiväunia. Jos sinne reissuun lähtee sellasilla odotuksilla, että tää on vähän niinkuin aikuisten loma, mutta mennään aikasemmin hotellille nukkumaan ja polskitaan enemmän uima-altaalla niin varmasti pettyy. Onhan se arkikin lasten kanssa erilaista, niin myös lomailu. Itse ainakin saan siitä perheenä olosta ilman arjen velvotteita (ruoanlaitto, pyykit, työssäkäynti..) ja lasten ilosta niin paljon iloa itsellenikin, että todellakin reissaan lasten kanssa, vaikka se joskus säätöä onkin.
Täytyy myös muistaa, että oot reissussa lastenvahtina, siis perheyksikköön kuulumattomana ylimääräisenä tyyppinä. Ei sulla oo samalla tavalla tunnesidettä niihin ihmisiin, et sä rakasta niitä lapsia sydämesi pohjasta. Jos joskus pääset tosta egoistisesta ajattelutavasta ja päätät hankkia perhettä ja jopa matkustaa heidän kanssaan, saatat yllättyä iloisesti ;)
Sinänsä ihan hyvä kirjoitus, mutta "egoistinen ajattelutapa" ärsytti tekstissäsi.
Vierailija kirjoitti:
Ap taas tyypillinen vela joka hehkuttaa uniikkia valintaansa (joka on muotitrendi jonka kaikki muutkin valitsee). Ai että meitä kaikkia kiinnostaa!
Joo, jatkakaa
Niinkö? Onhan tuolla pareja ketkä on valmiita velkaantumaan saadakseen itselleen edes yhden viikarin.
Näin monta lasta aikuiseksi kasvattaneena voin olla aloittajan kanssa samaa mieltä. Nyt on aivan mahtavaa matkustella kun ei tarvitse enää huolehtia kuin itsestä. Saa mennä ja tehdä juuri niitä asioita joista nauttii. Olen onnellinen lapsistani ja tyytyväinen valintasi äitiydestä, mutta myös nyt äärimmäisen iloinen siitä, että viimein on se aika, jolloin itse voi täysin nauttia omasta vapaudesta.
Duunissahan sä siellä oletkin, etkä rentoutumassa.
Yhtä lailla aikuisellekin olisi voinut tulla migreenikohtaus tmv, jolloin hänestä ei olisi sinulle seuraksi.
Mutta joo, ikinä ei voi tietää minkälaisen lapsen saa eikä lapsella ole palautusoikeutta.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kyllä siltä, että oot melko nuori ja / tai elämänkokemusta on melko vähän, jos yhden episodin jälkeen vedät johtopäätöksiä siitä, että lasten kanssa reissaaminen on vain ja ainoastaan tuollaista.
Avainsanoja lienee asenne ja realiteettien ymmärtäminen. Avoin mieli, rentous ja pienistä jutuista nauttiminen - näillä ainakin meidän perheen lomat on onnistunu tosi hyvin vaikka mukaan on mahtunu uhmaa, sairastelua ja vauvan pipariksi menneitä päiväunia. Jos sinne reissuun lähtee sellasilla odotuksilla, että tää on vähän niinkuin aikuisten loma, mutta mennään aikasemmin hotellille nukkumaan ja polskitaan enemmän uima-altaalla niin varmasti pettyy. Onhan se arkikin lasten kanssa erilaista, niin myös lomailu. Itse ainakin saan siitä perheenä olosta ilman arjen velvotteita (ruoanlaitto, pyykit, työssäkäynti..) ja lasten ilosta niin paljon iloa itsellenikin, että todellakin reissaan lasten kanssa, vaikka se joskus säätöä onkin.
Täytyy myös muistaa, että oot reissussa lastenvahtina, siis perheyksikköön kuulumattomana ylimääräisenä tyyppinä. Ei sulla oo samalla tavalla tunnesidettä niihin ihmisiin, et sä rakasta niitä lapsia sydämesi pohjasta. Jos joskus pääset tosta egoistisesta ajattelutavasta ja päätät hankkia perhettä ja jopa matkustaa heidän kanssaan, saatat yllättyä iloisesti ;)
Pidän tästä lapsesta kovasti ja tulemme hyvin toimeen. Vietän hänen kanssa mielelläni silloin tällöin aikaa.
Mutta olen tehnyt huomion, että omia lapsia en halua ja tämä reissu vahvisti sen. Jos tekisin lapsen niin tiedän että rakastaisin häntä sydämeni pohjasta, mutta rakastan myös itseäni sekä miestäni ja parisuhdettamme niin paljon, että en halua uhrata itseäni ja parisuhdettamme lapsen takia. Mielestäni olen oikeutettu tekemään sen valinnan ilman kenenkään ärsyyntymistä tai kommentointia että olisin egoistinen.
Ap
Suomalaiset eivät kasvata lapsiaan käyttäytymään niin että heidän kanssa viihtyisi.
Älä anna näiden katkerien mammojen, jotka haluavat pistää vahingon kiertämään, vaikuttaa.
Intuitiosi on oikeassa ja data vuosikymmenten ajalta tukee sitä: vanhemmuus tekee onnettomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämän takia nauratti se jokin aika sitten julkaistu mielipidekirjoitus tms, jossa kerrottiin että syntyvyyden lasku johtuu siitä etteivät lapsettomat ihmiset ole lasten kanssa riittävästi tekemisissä. Vauvakuume ei herää kun vauvoja ja lapsia ei nähdä tai pidetä sylissä.
:D :D :D
Itselleni parasta ehkäisyä on seurata ystävien ja sukulaisten lapsiperhehelvettiä läheltä. Ei tulisi mieleenkään saattaa itseäni samaan kuseen vapaaehtoisesti.
Minunkin päätökseni vahvistui, kun "sain" bonuslapset ja kun sisarukset tekivät lapsia, joita ovat työntämässä meille vähän väliä hoitoon. Ja olen huomannut yhdessä lähipiirin lapsesta, että kivasta ipanasta muuttui hirviö noin vuodessa, kun vanhemmat ovat jollain tapaa luovuttaneet kasvatuksen kanssa ja antavat kaiken periksi. Ja sylittelevät aina kun lapsi on tehnyt tuhmia. Pitää olla skarppina, ettei pieni ihmistaimi kasva ihan kieroon.
Miksi ajattelet, että sun lasten kanssa olisi samanlaista ? Oliko sun kanssa matkustaminen tuollaista, kun olit lapsi ?
Kuulosti itselle ihan vieraalta tuo kertomuksesi.