Sosiaalietuuksiin jo toinen indeksikorotus tänä vuonna
Eduskunta hyväksyi aiemmin keväällä lakialoitteen, jonka myötä kansaneläkkeeseen sidottuja sosiaalietuuksia korotetaan elokuussa noin 3,5 prosenttia.
Kesken vuotta tehtävä indeksikorotuksen tarkistus on poikkeuksellinen, sillä yleensä sosiaalietuuksien korotukset tehdään alkuvuodesta. Viime tammikuussa sosiaalietuuksiin tehtiin 2,1 prosentin korotus, eli kyseessä on jo toinen tänä vuonna tehtävä indeksikorotus.
Oma palkkani nousi tänä vuonna noin 2% eikä lisää ole tulossa. Näinkö valtio näyttää palkansaajille mallia kohtuullisista korotuksista?
Ei tämä maailma niin toimi että palkat jäävät jälkeen sosiaalietuuksista.
Kommentit (348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömiä on esim. kansalaisopistojen toimistoissa, vesilaitoksella, sähkölaitoksella, sairaaloissa, museoissa, hautausmaiden toimistoissa, sivistyskeskusessa, sosiaalitoimistossa jne. toimistotöissä, he näkevät asiakkaiden tiedot.
Työttömät näkevät asiakkaiden nimen, osoitteen, puhelinnumeron, henkilötunnuksen ja muut tiedot esim. sairaalan osastolla potilaiden terveystiedot.
Joka asiakastietokäynnistä jää jälki.
Niin, työttömät hoitavat osastolla olevien asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niille joita surettaa nämä "massiiviset korotukset" kannattaa muistaa, että niitä ei tehdä tuhansien eurojen tuloista vaan muutamien satasten tulosta ja ovat kooltaan euroista muutamiin kymppeihin. Omakin korotukseni on 9e/kk josta menee 11% veroja. Muuta ei ole tälle vuodelle tulossa. Se saa kattaa sen että sähkölaskuun tuli 60% korotus ja ruoka on kallistunut 10-30%.
Se on 9e/kk enemmän kuin mitä minä palkansaajana olen saanut, lisäksi kaikista tuloistani maksan yli 30% veroa. Silti ihan yhtälailla minun sähkölaskuni ja ruokani on kallistunut.
Työmarkkinatuki on 680 netto, kun 2 lasta ja jos puoliso tienaa 1600 netto niin ei saa muita tukia. Syksyllä ja talvella tullaan irtisanomaan paljon porukkaa, kun kulutusta vähennetään ja maksetaan sähköä ja ruokaa.
Sitä suuremmalla syyllä tukia pitäisi ennemminkin pienentää kuin nostaa, jos niitä saava porukka vielä kasvaa niin se kassa tyhjenee entistä nopeammin.
Siis eläkkeitä pitäisi pienentää. Moni saa eläkettä 1600 netto eli saman mitä tienaa kaupassa 40 viikko työtunnilla
Niin?Eläkeläiset ovat sen eläkkeen eteen tehneet vuosikymmeniä töitä.
Älä viitsi olla lapsellinen. Ette te niitä eläkkeitä ole tienanneet, vaan laskut maksaa seuraava sukupolvi.
Kenenkähän verorahoilla sinunkin päivähoitosi, koulutuksesi, terveydenhoitosi ym. on maksettu? Eläkeläiset ovat tehneet pitkät työurat, joten veroja on maksettu pitkät pennit. Eräänä päivänä olet itsekin eläkeläinen, valmistaudu hyvissä ajoin siihen, että nuoremmat syyllistää ja haukkuu kaikesta.
Verot ja eläkemaksut on 2 täysin eri asiaa.
Ja nyt maksetaan 33 miljardin eläkkeiden lisäksi niitä teidän eläkeläisten hoitokotimaksuja 5 miljardia ja terveydenhoitoa 6500 / 1 eläkeläinen vuodessa ja teitä on miljoona kuusisataa tuhatta.
Katsos elämä on sen verran kummallista touhua, että jos joskus olet ollut saavana osapuolena, olet joskus myös maksavana osapuolena. Ei kannata kantaa tuollaista katkeruutta ja kateutta toisia kohtaan mukanaan, myrkytät vain oman elämäsi. Katkera ja kateellinen ihminen ei oikeasti ole mikään mukava otus
Älä sinä ole kateellinen työttömille ensi talvena, kun sen sähkölämmitteisen omakotitalosi sähkölasku on 300 sijaan 900.
Viime talven sähkölasku pitää kertoa kolmella.
Onneksi ei ole sähkölämmitteistä asuntoa.
Ja muista, jos kaadut niin siivouspalvelu maksaa.
Nyt on onni, että me nuoret olemme olleet työkokeilussa ja sähkölämmitteiset talot on eläkeläisten ongelma.
Ikinä ei tulla ostamaan noita sähkölämmitteisiä asuntoja ja ne ketkä sellaisessa vuokralla asuu muuttaa pois.
Älä!Mitä luulet,millä maaseudulla lämpiää talot?Tälläkin alueella maksetaan paremmista taloista jopa 20 tuhatta pyyntöhinnan päälle.Katsos kun on leivinuuni ja takka niin ei ole niin väliä .ja vuokralaiseni elelee tyytyväisenä ,ei ole lähdössä minnekään.,tuskin moni muukaan.Mutta ainahan saa haaveilla...
Jep jep, puun hinta on nousussa. Moni tekee lukollisen puuvaraston.
Kyllä se on edelleen ihan yhtä ilmaista kaataa omasta metsästä pari koivua ja pilkkoa haloiksi.
Niin, jos on siinä kunnossa, että jaksaa. Ja terveysjutut on yleensä äkillisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon vaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon vaan kirjoitti:
Työtön saa 25 euroa enemmän työttömyysrahaa ensi kuussa. Onpas iso korotus. Ei merkkaa mitään niille työttömille jotka ei polta röökiä ja juo viinaa ammatikseen. Ne jotka taas polttaa ja juo alkoholia usein niin saavat pullon viinaa enemmän sillä korotuksella. Ehkä käy onni ja niiltä lähtee henkikin ennemmin tai kuolevat syöpään tai viinaan ja silloin rahaa säästyy valtiolta.
Tämä on aika iso ajatusvirhe: "Ei merkkaa mitään tuo 25€".
Itse käyn töissä ja kyllä se minulle merkkaisi.Nettolisäys 25€/kk = 300€/vuosi.
Laita nyt ihmeessä hyvä mies se talteen, jos sillä ei ole merkitystä.
Vuoden päästä voit esim ostaa uuden pesukoneen, käydä lomareissulla, ostaa melko läjän vaatteita, ihan vaikka mitä!Säästän joka kuukausi työttömyysrahasta 70 euroa. Työtön saa pesukoneeseen rahaa hakemalla täydentävää toimeentulotukea.
Ei sitä pesukonetta täydentävästä toimeentulotuesta kuitenkaan myönnetä paitsi silloin, jos muuta pyykinpesumahdollisuutta (käytännössä taloyhtiön pesutupaa) ei ole. Mutta koska pyykinpesu katsotaan peruselämiseen kuuluvaksi on tuollaisessa tapauksessa perusteltuakin myöntää se tuki. Ei se silti sitä tarkoita, että uusia pesukoneita voi koko ajan olla kärkkymässä, vaan yhden pesukoneen pitäisi kestää vuosia.
Pyykkiä voi pestä myös käsin. Varsinkin jos on työtön jolla ei muuta olekaan kuin aikaa.
Miten peset ja kuivaat lakanat, pussilakanat ja muut painavat pyykit?
Varsinkin jos olet yksinäinen, vanha, sairas tai käsissä voimat vähissä.
Ei tule edes puhtaaksi, et pysty vääntämään edes isompia vesiä pois. Jos on vain pieni vessa mihin ei mahdu kuivumaan niin miten käy lattioille kun märistä pyykeistä vedet valuvat siihen lattialle?Mielestäni vaikka kuinka mielellään vähättelisi muille normaaleja käytäntöjä köyhien osalta niin kokoaikainen käsipyykki on nykyisin melko outoa vaatia suorittamaan.
Ennen maalla voi pestä ja kuivata ulkona, liiat vedet valuivat maahan, mutta miten kerrostaloyksiössä? Maalla oli myös yleensä muita ihmisia auttamassa käsinpesussa.
Nykyään hyvin moni vanha ja sairas asuu yksin ja ihmiset eivät tunne eivätkä ainakaan auta mielellään, tuskin lainkaan. Eikä tietysti tarvitsekaan.
Paitsi rahaa vastaan ja siitähän tässä on juuri puute.Näin juuri. Ei ole nykypäivää olettaa, että joku väestönosa pesee nyrkkipyykillä kaiken vauvapyykistä farkkuihin ja pussilakanoihin. Ja eipä pyykit oikein sillä lailla puhdistukaan - jää sekä tahroja että pesuainejäämiä.
Ei kenenkään myöskään ole pakko, kunhan maksaa itse ne haluamansa laitteet. Pesukone ei kuitenkaan ole välttämätön hengissä selviämiseen.
No ei ole vaatteet ja kengätkään välttämättömiä jos ihminen ei mene talvella tai kylmillä ilmoilla lainkaan ulos.
Tai ei ihmisen tarvitse joka päivä syödä, pysyy silti hengissä. Kylmä vesi riittää, ei mitään lämmintä vettä suihkuun tms. Pesuaineet ja muut hörhöilyt ovat turhuutta, varakkaampien asioita.
Köyhillä voi asunnoissaan olla paljon viileämpää kuin muilla, kyllä he hengissä silti pysyvät. Ai niin, mutta kun ei ole niitä vaatteita, no karaistukoon. Oikeastaan jo nyt voisi köyhille alkaa pitää näitä sähkökatkoja. He olisivat hyvää testimateriaalia ensi talvea ajatellen.
Jos mennään tälle linjalle, että mietitään pelkkää hengissä pysymistä aletaan olla aika lähellä ihmisoikeuksien rikkomista.
Köyhillekin pitäisi antaa ihmisarvoinen elämä elääkseen.
Ei pelkkää hengissä kitkuttelua vailla mitään muuta.
Mihin ja kuka sen rajan vetäisi? Jos ihan äärimmilleen mentäisiin.Aikanaan punaisten vankileirillä söivät teurasjätettä... No, eipä siellä pakkotyöhön kuitenkaan joutunut kuten Neuvostoliiton vankileireillä, tosin siellä ei tainnut enää moni enää hengissä selvitäkään...
Itse asiassa yllättävän moni, esim. lähisukulaiseni.
jos niin riepoo heikompiosaisten avustukset, siitä vaan luovuttamaan työpaikka sitä arvostavalle. Pääset kokemaan miten kivasti elämä sitten kulkee!
Tarkistin, paljonko eläke nousee: piirua vaille 20e. Kyllä nyt on rikas olo, ei enää huolta huomisesta!
Ja v.i.t.ut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon vaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon vaan kirjoitti:
Työtön saa 25 euroa enemmän työttömyysrahaa ensi kuussa. Onpas iso korotus. Ei merkkaa mitään niille työttömille jotka ei polta röökiä ja juo viinaa ammatikseen. Ne jotka taas polttaa ja juo alkoholia usein niin saavat pullon viinaa enemmän sillä korotuksella. Ehkä käy onni ja niiltä lähtee henkikin ennemmin tai kuolevat syöpään tai viinaan ja silloin rahaa säästyy valtiolta.
Tämä on aika iso ajatusvirhe: "Ei merkkaa mitään tuo 25€".
Itse käyn töissä ja kyllä se minulle merkkaisi.Nettolisäys 25€/kk = 300€/vuosi.
Laita nyt ihmeessä hyvä mies se talteen, jos sillä ei ole merkitystä.
Vuoden päästä voit esim ostaa uuden pesukoneen, käydä lomareissulla, ostaa melko läjän vaatteita, ihan vaikka mitä!Säästän joka kuukausi työttömyysrahasta 70 euroa. Työtön saa pesukoneeseen rahaa hakemalla täydentävää toimeentulotukea.
Ei sitä pesukonetta täydentävästä toimeentulotuesta kuitenkaan myönnetä paitsi silloin, jos muuta pyykinpesumahdollisuutta (käytännössä taloyhtiön pesutupaa) ei ole. Mutta koska pyykinpesu katsotaan peruselämiseen kuuluvaksi on tuollaisessa tapauksessa perusteltuakin myöntää se tuki. Ei se silti sitä tarkoita, että uusia pesukoneita voi koko ajan olla kärkkymässä, vaan yhden pesukoneen pitäisi kestää vuosia.
Pyykkiä voi pestä myös käsin. Varsinkin jos on työtön jolla ei muuta olekaan kuin aikaa.
Miten peset ja kuivaat lakanat, pussilakanat ja muut painavat pyykit?
Varsinkin jos olet yksinäinen, vanha, sairas tai käsissä voimat vähissä.
Ei tule edes puhtaaksi, et pysty vääntämään edes isompia vesiä pois. Jos on vain pieni vessa mihin ei mahdu kuivumaan niin miten käy lattioille kun märistä pyykeistä vedet valuvat siihen lattialle?Mielestäni vaikka kuinka mielellään vähättelisi muille normaaleja käytäntöjä köyhien osalta niin kokoaikainen käsipyykki on nykyisin melko outoa vaatia suorittamaan.
Ennen maalla voi pestä ja kuivata ulkona, liiat vedet valuivat maahan, mutta miten kerrostaloyksiössä? Maalla oli myös yleensä muita ihmisia auttamassa käsinpesussa.
Nykyään hyvin moni vanha ja sairas asuu yksin ja ihmiset eivät tunne eivätkä ainakaan auta mielellään, tuskin lainkaan. Eikä tietysti tarvitsekaan.
Paitsi rahaa vastaan ja siitähän tässä on juuri puute.Näin juuri. Ei ole nykypäivää olettaa, että joku väestönosa pesee nyrkkipyykillä kaiken vauvapyykistä farkkuihin ja pussilakanoihin. Ja eipä pyykit oikein sillä lailla puhdistukaan - jää sekä tahroja että pesuainejäämiä.
Ei kenenkään myöskään ole pakko, kunhan maksaa itse ne haluamansa laitteet. Pesukone ei kuitenkaan ole välttämätön hengissä selviämiseen.
No ei ole vaatteet ja kengätkään välttämättömiä jos ihminen ei mene talvella tai kylmillä ilmoilla lainkaan ulos.
Tai ei ihmisen tarvitse joka päivä syödä, pysyy silti hengissä. Kylmä vesi riittää, ei mitään lämmintä vettä suihkuun tms. Pesuaineet ja muut hörhöilyt ovat turhuutta, varakkaampien asioita.
Köyhillä voi asunnoissaan olla paljon viileämpää kuin muilla, kyllä he hengissä silti pysyvät. Ai niin, mutta kun ei ole niitä vaatteita, no karaistukoon. Oikeastaan jo nyt voisi köyhille alkaa pitää näitä sähkökatkoja. He olisivat hyvää testimateriaalia ensi talvea ajatellen.
Jos mennään tälle linjalle, että mietitään pelkkää hengissä pysymistä aletaan olla aika lähellä ihmisoikeuksien rikkomista.
Köyhillekin pitäisi antaa ihmisarvoinen elämä elääkseen.
Ei pelkkää hengissä kitkuttelua vailla mitään muuta.
Mihin ja kuka sen rajan vetäisi? Jos ihan äärimmilleen mentäisiin.
Jotkut palstalaisten fantasiat sosiaaliturvan "uudelleen organisoimisesta" kuulostavat suorastaan joltain Pohjois-Korealta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos niin riepoo heikompiosaisten avustukset, siitä vaan luovuttamaan työpaikka sitä arvostavalle. Pääset kokemaan miten kivasti elämä sitten kulkee!
Meillä tälläkin hetkellä vapaita vakituisia paikkoja auki, eli ei tarvitse mitään luovuttaa. Mikä on, kun ei kiinnosta? Ainiin, se, kun ei kiinnosta. Kyllä alkaa kiinnostaa, kun vietäisiin tuo sama elintaso pois. Teet töitä niin saat sen mitä on nyt ja jos et tee mitään niin voidaan kustantaa just ja just kimppakämpissä eläminen kaurapuurolla. Toivottavasti tähän mennään. Loppuu se kotona makaavien länkytys ostovoimasta. Ja loppuu myös työvoimapula.
Samoin, mutta on kai liian rankkaa niin ei kotona makoilijoille kelpaa. Joutuu joskus öisinkin tekemään töitä niin menee yöunet ja kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niille joita surettaa nämä "massiiviset korotukset" kannattaa muistaa, että niitä ei tehdä tuhansien eurojen tuloista vaan muutamien satasten tulosta ja ovat kooltaan euroista muutamiin kymppeihin. Omakin korotukseni on 9e/kk josta menee 11% veroja. Muuta ei ole tälle vuodelle tulossa. Se saa kattaa sen että sähkölaskuun tuli 60% korotus ja ruoka on kallistunut 10-30%.
Se on 9e/kk enemmän kuin mitä minä palkansaajana olen saanut, lisäksi kaikista tuloistani maksan yli 30% veroa. Silti ihan yhtälailla minun sähkölaskuni ja ruokani on kallistunut.
Työmarkkinatuki on 680 netto, kun 2 lasta ja jos puoliso tienaa 1600 netto niin ei saa muita tukia. Syksyllä ja talvella tullaan irtisanomaan paljon porukkaa, kun kulutusta vähennetään ja maksetaan sähköä ja ruokaa.
Sitä suuremmalla syyllä tukia pitäisi ennemminkin pienentää kuin nostaa, jos niitä saava porukka vielä kasvaa niin se kassa tyhjenee entistä nopeammin.
Siis eläkkeitä pitäisi pienentää. Moni saa eläkettä 1600 netto eli saman mitä tienaa kaupassa 40 viikko työtunnilla
Niin?Eläkeläiset ovat sen eläkkeen eteen tehneet vuosikymmeniä töitä.
Älä viitsi olla lapsellinen. Ette te niitä eläkkeitä ole tienanneet, vaan laskut maksaa seuraava sukupolvi.
Kenenkähän verorahoilla sinunkin päivähoitosi, koulutuksesi, terveydenhoitosi ym. on maksettu? Eläkeläiset ovat tehneet pitkät työurat, joten veroja on maksettu pitkät pennit. Eräänä päivänä olet itsekin eläkeläinen, valmistaudu hyvissä ajoin siihen, että nuoremmat syyllistää ja haukkuu kaikesta.
Verot ja eläkemaksut on 2 täysin eri asiaa.
Ja nyt maksetaan 33 miljardin eläkkeiden lisäksi niitä teidän eläkeläisten hoitokotimaksuja 5 miljardia ja terveydenhoitoa 6500 / 1 eläkeläinen vuodessa ja teitä on miljoona kuusisataa tuhatta.
Katsos elämä on sen verran kummallista touhua, että jos joskus olet ollut saavana osapuolena, olet joskus myös maksavana osapuolena. Ei kannata kantaa tuollaista katkeruutta ja kateutta toisia kohtaan mukanaan, myrkytät vain oman elämäsi. Katkera ja kateellinen ihminen ei oikeasti ole mikään mukava otus
Älä sinä ole kateellinen työttömille ensi talvena, kun sen sähkölämmitteisen omakotitalosi sähkölasku on 300 sijaan 900.
Viime talven sähkölasku pitää kertoa kolmella.
Onneksi ei ole sähkölämmitteistä asuntoa.
Ja muista, jos kaadut niin siivouspalvelu maksaa.
Nykyään puhutaan kyllä kymmenkertaisista summista. Jos sähkölasku on ollut 300e niin talvella se on 3000e. Työttömän toki kannattaa ja pitääkin tehdä muutakin kuin lämmittää pattereilla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos niin riepoo heikompiosaisten avustukset, siitä vaan luovuttamaan työpaikka sitä arvostavalle. Pääset kokemaan miten kivasti elämä sitten kulkee!
Meillä tälläkin hetkellä vapaita vakituisia paikkoja auki, eli ei tarvitse mitään luovuttaa. Mikä on, kun ei kiinnosta? Ainiin, se, kun ei kiinnosta. Kyllä alkaa kiinnostaa, kun vietäisiin tuo sama elintaso pois. Teet töitä niin saat sen mitä on nyt ja jos et tee mitään niin voidaan kustantaa just ja just kimppakämpissä eläminen kaurapuurolla. Toivottavasti tähän mennään. Loppuu se kotona makaavien länkytys ostovoimasta. Ja loppuu myös työvoimapula.
No ei ole työvoimapula. Mulla on työnhakuprofiili ja haen ihan mitä tahansa työtä mutta eipä työnantajat soittele.

Oletko hakenut myös töitä joiden takia joutuisit muuttamaan? Ruumiillista työtä? Vuorotöitä? Entä oletko ihan itse ottanut yhteyttä potentiaalisiin työnantajiin vai odotteletko tosissaan että he soittelisivat sinulle?

On kaukolämpö, joka kuuluu vuokraan.

Monella työttömällä on puoliso ja lapsia.
Muuttamisessa ei ole pienintäkään järkeä, jos työpaikka ei ole vakituinen.
Ja jos saa vakituisen työpaikan niin pitäisi puolisollekin löytyä vakituinen työpaikka.
Suomessa jokainen saa valita asuinkaupunkinsa. Kannattaa varautua, että ei 10 vuoden sisällä saa mitään apua, jos on eläkeläinen ja asuu Helsingissä. Helsinki on sössinyt asiansa nostamalla vuokrat ja asuntojen hinnat korkeiksi eikä sinne saa työntekijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia näitä ollaan aina innolla korottamassa, mutta sama ei koske julkisen sektorin matalapalkkatöitä, joita riittää?
Koska vasemmistohallitus. No, tulevana vuonna uusi hallitus ja uudet tuulet. Ja hyvä niin. Jospa tuettaisiin töissä käyviä, jotka rahoittavat tämän touhun. Ja voi sitä ulinaa jatkossa vasemmiston suusta.
Jaa että Kokoomus olisi korottamassa matalapalkkasektorin palkkoja? No, eipä siinä mitään. Katsotaan miten käy kun Kokoomus muodostaa seuraavan kerran hallituksen. Mun veikkaukseni taasen on, että KIKY II:sta pukkaa...
Hallitus/eduskunta ei päätä palkoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos niin riepoo heikompiosaisten avustukset, siitä vaan luovuttamaan työpaikka sitä arvostavalle. Pääset kokemaan miten kivasti elämä sitten kulkee!
Meillä tälläkin hetkellä vapaita vakituisia paikkoja auki, eli ei tarvitse mitään luovuttaa. Mikä on, kun ei kiinnosta? Ainiin, se, kun ei kiinnosta. Kyllä alkaa kiinnostaa, kun vietäisiin tuo sama elintaso pois. Teet töitä niin saat sen mitä on nyt ja jos et tee mitään niin voidaan kustantaa just ja just kimppakämpissä eläminen kaurapuurolla. Toivottavasti tähän mennään. Loppuu se kotona makaavien länkytys ostovoimasta. Ja loppuu myös työvoimapula.
No ei ole työvoimapula. Mulla on työnhakuprofiili ja haen ihan mitä tahansa työtä mutta eipä työnantajat soittele.
Oletko hakenut myös töitä joiden takia joutuisit muuttamaan? Ruumiillista työtä? Vuorotöitä? Entä oletko ihan itse ottanut yhteyttä potentiaalisiin työnantajiin vai odotteletko tosissaan että he soittelisivat sinulle?
Monella työttömällä on puoliso ja lapsia.
Muuttamisessa ei ole pienintäkään järkeä, jos työpaikka ei ole vakituinen.
Ja jos saa vakituisen työpaikan niin pitäisi puolisollekin löytyä vakituinen työpaikka.
Suomessa jokainen saa valita asuinkaupunkinsa. Kannattaa varautua, että ei 10 vuoden sisällä saa mitään apua, jos on eläkeläinen ja asuu Helsingissä. Helsinki on sössinyt asiansa nostamalla vuokrat ja asuntojen hinnat korkeiksi eikä sinne saa työntekijöitä.
Eli tuo aiemmin väitetty "haen ihan mitä tahansa töitä" ei lähellekään pidä paikkansa. Niin arvelinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos niin riepoo heikompiosaisten avustukset, siitä vaan luovuttamaan työpaikka sitä arvostavalle. Pääset kokemaan miten kivasti elämä sitten kulkee!
Meillä tälläkin hetkellä vapaita vakituisia paikkoja auki, eli ei tarvitse mitään luovuttaa. Mikä on, kun ei kiinnosta? Ainiin, se, kun ei kiinnosta. Kyllä alkaa kiinnostaa, kun vietäisiin tuo sama elintaso pois. Teet töitä niin saat sen mitä on nyt ja jos et tee mitään niin voidaan kustantaa just ja just kimppakämpissä eläminen kaurapuurolla. Toivottavasti tähän mennään. Loppuu se kotona makaavien länkytys ostovoimasta. Ja loppuu myös työvoimapula.
No ei ole työvoimapula. Mulla on työnhakuprofiili ja haen ihan mitä tahansa työtä mutta eipä työnantajat soittele.
Oletko hakenut myös töitä joiden takia joutuisit muuttamaan? Ruumiillista työtä? Vuorotöitä? Entä oletko ihan itse ottanut yhteyttä potentiaalisiin työnantajiin vai odotteletko tosissaan että he soittelisivat sinulle?
Muuttaminen ei ole vaihtoehto.
Kuten sanoin haen ihan mitä tahansa työtä.
Ne muutamat yritykset on käyty jo läpi ja töitä ei saa.
Luulisi että työnantajat soittavat jos kerran on niin kova työvoimapula, eipä näytä olevan kun mihinkään ei kelpaa.

Se työvoimapula nyt ei välttämättä koske juuri niitä sinun pikkupaikkakuntasi paria yritystä, joihin ilmeisesti olet jotenkin telepaattisesti yrittänyt ottaa yhteyttä. Jos työttömät oikeasti on näin onnettomia niin ehkä meidänkin firmassa on ihan hyvä pitää ne paikat edelleen auki. Mutta älä väitä hakevasi mitä tahansa töitä kun se nyt selvästi ei pidä läheskään paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
No en ole kateellinen kun katoin pe Vantaalla ruoka-avun jonoa. Oli varmaan kilometrin mittainen.
Venäjällä ei ole sitten Nl n ollut ruokajonoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos niin riepoo heikompiosaisten avustukset, siitä vaan luovuttamaan työpaikka sitä arvostavalle. Pääset kokemaan miten kivasti elämä sitten kulkee!
Meillä tälläkin hetkellä vapaita vakituisia paikkoja auki, eli ei tarvitse mitään luovuttaa. Mikä on, kun ei kiinnosta? Ainiin, se, kun ei kiinnosta. Kyllä alkaa kiinnostaa, kun vietäisiin tuo sama elintaso pois. Teet töitä niin saat sen mitä on nyt ja jos et tee mitään niin voidaan kustantaa just ja just kimppakämpissä eläminen kaurapuurolla. Toivottavasti tähän mennään. Loppuu se kotona makaavien länkytys ostovoimasta. Ja loppuu myös työvoimapula.
No ei ole työvoimapula. Mulla on työnhakuprofiili ja haen ihan mitä tahansa työtä mutta eipä työnantajat soittele.
Oletko hakenut myös töitä joiden takia joutuisit muuttamaan? Ruumiillista työtä? Vuorotöitä? Entä oletko ihan itse ottanut yhteyttä potentiaalisiin työnantajiin vai odotteletko tosissaan että he soittelisivat sinulle?
Muuttaminen ei ole vaihtoehto.
Kuten sanoin haen ihan mitä tahansa työtä.
Ne muutamat yritykset on käyty jo läpi ja töitä ei saa.
Luulisi että työnantajat soittavat jos kerran on niin kova työvoimapula, eipä näytä olevan kun mihinkään ei kelpaa.Se työvoimapula nyt ei välttämättä koske juuri niitä sinun pikkupaikkakuntasi paria yritystä, joihin ilmeisesti olet jotenkin telepaattisesti yrittänyt ottaa yhteyttä. Jos työttömät oikeasti on näin onnettomia niin ehkä meidänkin firmassa on ihan hyvä pitää ne paikat edelleen auki. Mutta älä väitä hakevasi mitä tahansa töitä kun se nyt selvästi ei pidä läheskään paikkaansa.
Miten niin ei pidä paikkaansa?
Olen hakenut kaikkeen mahdolliseen mutta minua ei ole valittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en ole kateellinen kun katoin pe Vantaalla ruoka-avun jonoa. Oli varmaan kilometrin mittainen.
Kuten suuri sosiaalidemokraatti Paavo Lipponen joskus sanoi: Aina on jonottajia kun jaetaan ilmaista leipää.
Ei ole ihan väärässä mielestäni.
Sanna Marin etunenässä söi ilmaista leipää.
Älkää nyt piruja maalailko seinille. Uusi Kiky tästä vielä puuttuisikin.