Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kiellättekö kiukuttelun, jos lapsi alkaa kiukutella tyhjästä?
23.07.2022 |
Jos lapsi alkaa kiukuttelemaan tyhjästä eli vaikka siitä että haluaa istua mutta haluaa seistä ja kiukuttelee siitä, että ei voi seistä ja istua yhtäaikaa. Tai alkaa yhtäkkiä kiukuttelemaan iltapäivällä siitä, että muka unohti aamulla sanoa sanan kissa. Tai mitä tahansa selvästi keksittyä kiukun aihetta. Johon ei millään voi edes löytyä tyydyttävää ratkaisua. Niin kiellättekö kiukuttelun? Sanotteko tiukasti, että nyt ei saa alkaa kiukuttelemaan tai huutamaan? Tai lähdettekö vaikka vain pois huoneesta? Vai mitä teette? Alatteko lohduttamaan ja menette mukaan kiukkuun, että olisipa ollut mukava muistaa aamulla sanoa se kissa, ymmärrän, että harmittaa ihan hirveästi (jolloin ainakin omalla lapsella paha mieli ja kiukku vain yltyy)?
Kommentit (48)
No en minä tekemällä tehtyjä kiukutteluita ala kuuntelemaan. Sitten jos joku paikka on kipeä tai surullinen mieli jostain niin tottakai silloin lohdutetaan. Mutta ethän sä sun miestäkään taputa päälaelle kun hän kirkuu raivoissaan sulle että unohti sanoa aamulla sanan kissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No en minä tekemällä tehtyjä kiukutteluita ala kuuntelemaan. Sitten jos joku paikka on kipeä tai surullinen mieli jostain niin tottakai silloin lohdutetaan. Mutta ethän sä sun miestäkään taputa päälaelle kun hän kirkuu raivoissaan sulle että unohti sanoa aamulla sanan kissa.
Onko mies ja lapsi sama asia?
Suositusten mukaan lapsella on oltava oikeus ilmaista tunteitaan. Vanhemman rooli on lähinnä siinä, että vanhempi auttaa lasta sanoittamaan tunteensa, eli tarvittaessa sanoittaa lapsen puolesta.
En suhtaudu kovin vakavasti lapsen kiukuttelun, joskus voi olla huono päivä niin kuin aikuisillakin on. Piirtäkää yhdessä kuva kissasta muistuttamaan, että muistaa sanoa huomenna sen kissan 😄
Usein riittävä uni ja säännöllinen ruokailu helpottaa, ainakin meillä.
Tunteista rankaiseminen ei ole hyvä asia. Puolison kotona oli niin tiukka kuri, että murrosikä tuli vasta kotoa poismuuton jälkeen.
En kiellä, koska on mielenkiintoisempaa keskustella lapsen kanssa siitä, miten hän voisi toteuttaa istumisen ja seisomisen samaan aikaan. Ylipäätään kiukuttelulle on aina syy, ei lapselta pidä tunteita mennä kieltämään. Siinäpä sitä yhdessä ratkaistaan ongelmia tai mietitään parempia vaihtoehtoja.
Ja jos kiukku on "mä haluun yyy ...", niin siihen vastaan "mutku mä haluun xxx...".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suositusten mukaan lapsella on oltava oikeus ilmaista tunteitaan. Vanhemman rooli on lähinnä siinä, että vanhempi auttaa lasta sanoittamaan tunteensa, eli tarvittaessa sanoittaa lapsen puolesta.
Minun lapsi osaa sanoittaa tunteensa hyvin, kun kiukku tai paha mieli tulee selvästi jostain olemassa olevasta asiasta tai tapahtuneesta. Mutta noissa tilanteissa missä kehittää kiukun tyhjästä ei itsekään osaa sanoa tunteistaan mitään. Suuttuu vain paljon lisää, jos yhtään yrittää kysellä mikä suututtaa. Enkä minä osaa sanoittaa mistä kiukku silloin tulee. Jos sanoitan, että oletpa kiukkuinen niin kiukku yltyy. Ap
En kiellä, mutta asiaan voi paneutua ikätasoisesti. Lapsella on oikeus tunteisiinsa ja aikuisen tehtävä on auttaa siinä.
Mietitään vaikka aikuista. Myöhästyy bussista ja on kiukkuinen koko päivän. Joku sanoo ettei turhaa saa kiukutella, kun elämä on kumminkin hyvää eikä ole oikeita ongelmia kuten vaikka sotaa.
Aikuiselle ei ole ok sanoa näin, mutta miksi meidän yhteiskunnassa monet kuvittelee lapsille voivan sanoa mitä vaan? On aikuisten käsissä millainen lapsesta tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kiellä, mutta asiaan voi paneutua ikätasoisesti. Lapsella on oikeus tunteisiinsa ja aikuisen tehtävä on auttaa siinä.
Mietitään vaikka aikuista. Myöhästyy bussista ja on kiukkuinen koko päivän. Joku sanoo ettei turhaa saa kiukutella, kun elämä on kumminkin hyvää eikä ole oikeita ongelmia kuten vaikka sotaa.
Aikuiselle ei ole ok sanoa näin, mutta miksi meidän yhteiskunnassa monet kuvittelee lapsille voivan sanoa mitä vaan? On aikuisten käsissä millainen lapsesta tulee.
Minun on vaikea ymmärtää miten joku voisi olla koko päivän kiukkuinen siitä että aamulla myöhästyi bussista.
Ap
Nimenomaan tunteista ei pidä rankaista! Mutta jos tilanne pitkittyy ja lapsi ikään kuin jumiutuu kiukkuun, niin vanhemman tehtävä on auttaa lapsi pois jumitilanteesta, ja välillä se voi tarkoittaa myös rajaamista. Esim. niin että ensin vanhempi sanoittaa ja myötäelää lapsen harmia, mutta lopulta toteaa, että nyt tämä asia on käsitelty, siirrytään muuhun tekemiseen. Tällöin kiukku voi tietysti yltyä, ja vanhempi saattaa joutua aktiivisesti rajaamaan lapsen toimintaa (esim. jos alkaa lyödä) sekä ohjaamaan muuhun aiheeseen ja tekemiseen.
Mutta ei mikään kiukuttelu ole lapsen näkökulmasta turhaa. Hänen maailmassaan on oikeasti iso asia, että hän unohti sanoa kissa. Tai ettei voi istua ja seisoa yhtä aikaa. Ja se oikeasti tarkoittaa oikeasti; ei lapsi omalle kokemusmaailmalleen voi mitään. Pikkuhiljaa kasvaa ja alkaa ajatella kuin aikuiset, mutta lapsella on oikeus siihen, että hänenkin kokemusmaailmaansa kunnioitetaan. Se ei tarkoita huonon käytöksen hyväksymistä.
Olen itsekin vanhempi, erityisen jumiutuvan lapsen vanhempi. Joskus ei jaksa ja sekin on inhimillistä. Mutta aina voi uudestaan yrittää katsoa lapsen näkökulmasta ja antaa tilaa lapsen kokemukselle ja tunteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suositusten mukaan lapsella on oltava oikeus ilmaista tunteitaan. Vanhemman rooli on lähinnä siinä, että vanhempi auttaa lasta sanoittamaan tunteensa, eli tarvittaessa sanoittaa lapsen puolesta.
Minun lapsi osaa sanoittaa tunteensa hyvin, kun kiukku tai paha mieli tulee selvästi jostain olemassa olevasta asiasta tai tapahtuneesta. Mutta noissa tilanteissa missä kehittää kiukun tyhjästä ei itsekään osaa sanoa tunteistaan mitään. Suuttuu vain paljon lisää, jos yhtään yrittää kysellä mikä suututtaa. Enkä minä osaa sanoittaa mistä kiukku silloin tulee. Jos sanoitan, että oletpa kiukkuinen niin kiukku yltyy. Ap
Voit antaa lapsen rauhoittua, jonka jälkeen voit keskustella lapsen kanssa tilanteesta. Nämä on myös temperamenttikysymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kiellä, mutta asiaan voi paneutua ikätasoisesti. Lapsella on oikeus tunteisiinsa ja aikuisen tehtävä on auttaa siinä.
Mietitään vaikka aikuista. Myöhästyy bussista ja on kiukkuinen koko päivän. Joku sanoo ettei turhaa saa kiukutella, kun elämä on kumminkin hyvää eikä ole oikeita ongelmia kuten vaikka sotaa.
Aikuiselle ei ole ok sanoa näin, mutta miksi meidän yhteiskunnassa monet kuvittelee lapsille voivan sanoa mitä vaan? On aikuisten käsissä millainen lapsesta tulee.Minun on vaikea ymmärtää miten joku voisi olla koko päivän kiukkuinen siitä että aamulla myöhästyi bussista.
Ap
Se oli esimerkki. Älä takerru, vaan ymmärrä mitä yritin kertoa esimerkillä. Minäkään en ymmärrä sinun ongelmaasi lapsesi kanssa, mutta pyrin ymmärtämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo nykykasvatus kaikkine "tunteineen" ja "sanoituksineen" on aivan hullua.
Lapsi ei mene rikki siitä, jos häneltä edellytetään hyvää käytöstä ja vanhempien tottelemista. Niiden edellyttäminen ei myöskään tarkoita sitä, että lapselta muka jotenkin "kiellettäisiin tunteensa". Myöskään tekoon suhteutettu eli kohtuullinen rankaisu ei riko lasta.
Jos lapselta ei vaadita ihmisiksi olemista, niin lapsi on sietämätöntä seuraa niin muille perheenjäsenille, kavereilleen, koulussa, tarhassa kuin muutenkin elämässä.
Lastenkasvatus onnistuu aivan maalaisjärjen avulla. Niin on vuosituhannet kasvatettu lapset. Ei siinä tarvita mitään tunneteoriakehitelmiä jotka ovat ristiriidassa kaikkien tosimaailman havaintojen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suositusten mukaan lapsella on oltava oikeus ilmaista tunteitaan. Vanhemman rooli on lähinnä siinä, että vanhempi auttaa lasta sanoittamaan tunteensa, eli tarvittaessa sanoittaa lapsen puolesta.
Minun lapsi osaa sanoittaa tunteensa hyvin, kun kiukku tai paha mieli tulee selvästi jostain olemassa olevasta asiasta tai tapahtuneesta. Mutta noissa tilanteissa missä kehittää kiukun tyhjästä ei itsekään osaa sanoa tunteistaan mitään. Suuttuu vain paljon lisää, jos yhtään yrittää kysellä mikä suututtaa. Enkä minä osaa sanoittaa mistä kiukku silloin tulee. Jos sanoitan, että oletpa kiukkuinen niin kiukku yltyy. Ap
Ei tunteita voi sanoittaa, tuo on ns. varhaiskasvatuksen höpöjargonia. Tunne on tunne, suru tuntuu jokaisesta meistä vähän erilaiselta ja kun joku lässyttää vieressä, että sulla on nyt paha mieli, niin vähemmästäkin kiukku kasvaa, koska ei ole paha mieli, on huolestunut/kokenut menetyksen/pelästynyt jne.
Tunne ei katoa, vaikka sillä olisi nimi! Jos lapselle sanoo, että olet kiukkuinen ja lapsi on kokenut pettymyksen, niin lapsi oppii, että kiukku on sama kuin pettymys. Meneekö vähän pieleen`?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kiellä, yritän kysyä mikä lasta oikeasti harmittaa, harvoin kiukun syy on se että haluaako lapsi istua vai seistä.
Suositusten mukaan lapsella on oltava oikeus ilmaista tunteitaan. Vanhemman rooli on lähinnä siinä, että vanhempi auttaa lasta sanoittamaan tunteensa, eli tarvittaessa sanoittaa lapsen puolesta.
-Joo, mutta järkevä aikuinen ohjaa lasta oikeaan ja hyvään järkevään suuntaan. Ei tunnekasvatus tarkota sitä että annetaan lapsen raivota millon mistäkin vapaasti eikä sitä että lapsi oppii huonot käytöstavat koska mitä tahansa saa tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Suositusten mukaan lapsella on oltava oikeus ilmaista tunteitaan. Vanhemman rooli on lähinnä siinä, että vanhempi auttaa lasta sanoittamaan tunteensa, eli tarvittaessa sanoittaa lapsen puolesta.
-Joo, mutta järkevä aikuinen ohjaa lasta oikeaan ja hyvään järkevään suuntaan. Ei tunnekasvatus tarkota sitä että annetaan lapsen raivota millon mistäkin vapaasti eikä sitä että lapsi oppii huonot käytöstavat koska mitä tahansa saa tehdä.
Miksi pitää olla joku tunnekasvatus? Miksi ei voi vaan kasvattaa normaalisti?
Vierailija kirjoitti:
En kiellä, mutta asiaan voi paneutua ikätasoisesti. Lapsella on oikeus tunteisiinsa ja aikuisen tehtävä on auttaa siinä.
Mietitään vaikka aikuista. Myöhästyy bussista ja on kiukkuinen koko päivän. Joku sanoo ettei turhaa saa kiukutella, kun elämä on kumminkin hyvää eikä ole oikeita ongelmia kuten vaikka sotaa.
Aikuiselle ei ole ok sanoa näin, mutta miksi meidän yhteiskunnassa monet kuvittelee lapsille voivan sanoa mitä vaan? On aikuisten käsissä millainen lapsesta tulee.
Mitä. Kyllä minä sanoisin esim työkaverille joka koko päivän kiukuttelisi että myöhästyi bussista. Ei se elämä silkoista ole ja niin lasten kuin aikuisten täytyy oppia että toiset täytyy ottaa huomioon. Muisti sitten sanoa kissan tai muistaa vaikka herätä aamulla aiemmin. Kumpikaan ei ole hyväksyttävä syy vinkua ja osoittaa mieltään tuntitolkulla ja pilaten toisten päivän.
Tunnekasvatusta on hyvä painottaa siksi, että Suomi on maa jossa syistä johtuen tunteet on tukahdutettu ja se aiheuttaa mm alkoholismia pitkittyessään, sekä muuta ongelmaa. Tunteet on iso osa ihmisen elämää ja on tärkeää tiedostaa ja hyväksyä ne ja niistä täytyy puhua jotta ne normalisoituu. Nyt on se aika kun niistä saa puhua, mutta silti ei tarvii mennä ääripäästä toiseen ja just se maalaisjärki, kaikki ei oo sallittua vaikka esim kiukun tunteita ei tarvitse hävetä vaan ne kuuluu arkeen mutta silti pitää muistaa tapakasvatus, hyvät käytöstavat.
Tuottaako ap kiukuttelun kieltäminen tulosta? Lopettaako lapsi siis käskemällä kiukuttelun?
Alue: Aihe vapaa
Kysyn tätä oikeastaan siksi, että meillä on miehen kanssa isoja näkemyseroja miten noissa tilanteissa täytyy toimia. Siksi kiinnostaa ns. suuren yleisön mielipide. Ap