Ovatko vain ne ihmiset uskossa, joilla on asiat aina hyvin?

Vaan niin, että usko auttaa paremmin jaksamaan ja kestämään mahdolliset vastoinkäymiset.

Tiedän yhden perheen, jossa lapsettomuutta, naisella syöpä, miehellä joku vastaava aivoihin liittyvä.



Uskovaisilla on kyllä mielestäni melko ontuvia selityksiä näille jutuille. Tyyliin jumala rankaisee niitä eniten, joita rakastaa eniten. ?!!!!! Ja sitten tämä " ei kaikille noin paljon vaikeuksia annetakaan, koska ne eivät kestäsi sitä" , mikä välittömästi röyhistää uskovaisen rintaa.

että uskoon hurahtavat sellaiset, joita elämä lyö turpaan ja joiden on pakko jostain löytää elämänuskoa. Ei kai kukaan täyspäinen ja hyväosainen usko?

Ja kenenkään, joka on uskossa, ei ole hyvä niin ajatella.

juuri tätä ehkä ajoin takaa, kun joku kirjoitti, että sai Herralta tukea ja turvaa, että mitä sitä sitten ajattelee asioista, jos tulee vain huolia ja murheita.

Eli joitakin vaan koetellaan ja kasvatetaan enemmän kuin toisia. Jotkut ajattelevat, että tällä tavalla ikään kuin ihminen " valmistuu" jotain suurempaa ja ehkä vastuullisempaa tehtävää varten. Kasvaa.



Itse olen uskossa. On kyllä ollut aikamoisia kriisejä, kun on koeteltu tosiaan rankasti. Olen taas vaan palannut ajattelemaan, että johdatusta tämä kuitenkin on. Kyllä tämä vielä hyvin päättyy. Maailma vaan on epätäydellinen.

Mun tuttavapiirissäni on paljonkin täyspäisiä ja hyväosaisia uskovaisia.

Vierailija:

Ei kai kukaan täyspäinen ja hyväosainen usko?

Vaikka asiat eivät menekään juuri niin kuin minä haluan, saan aina luottaa siihen, että ne menevät oikein. Se lohduttaa. Jumala tietää paremmin kuin minä ja näkee asiat suuremmassa perspektiivissä kuin minä. Uskon, että lapsettomuus sattui kohdallemme, koska tarvitsin todella vaikeuksia ennen kuin tajusin vastata Jumalan kutsuun. Toinen syy on se, että olen omien kokemuksieni takia voinut olla hyvänä tukihenkilönä kahdelle lapsettomuudesta kärsineelle ystävälleni. Nyt meillä on lapsi ja olen monella eri tavalla tajunnut, että hänen piti syntyä juuri silloin kun hän syntyi. Silloin oli juuri paras hetki hänen syntyä eikä silloin 4 vuotta aikaisemmin kuin minä olisin halunnut hänenn syntyvän.

7

Olen uskossa ja elämäni on pitkälti tavallista. Pieniä vastoinkäymisiä silloin tällöin, mutta ei vielä toistaiseksi mitään mikä olisi ihan maahan lyönyt. Kuitenkin koen uskoni voimakkaimmillaan juuri vaikeuksien aikana ja niistä selvittyäni. Se on jotain turvaa, luottamusta siihen että Jumala huolehtii minusta. Siihen että asoilla on jokin tarkoitus vaikken itse (ainakaan tapahtumahetkellä) pysty tuota tarkoitusta näkemään. Ehkä se selviää minulle myöhemmin, ehkä ei...



Yksi voimakkaimmista turvallisuuden kokemuksistani tuli kun sain kuulla vastasyntyneen lapseni olevan kehitysvammainen. Hetkeksi tuntui kuin kaikki olisi mustunut lääkärin sanojen myötä, mutta jokin rauhoittava, lämmin tunne valtasi samalla. Kuin olisin ollut pumpulissa, turvassa. Vaikka ensimmäisiä kysymyksiäni oli " Miksi tämän piti tapahtua meille?!" , olen myöhemmin löytänyt tuohon lukemattomia vastauksia. Hyvä näin ja olen onnellinen ja ylpeä tästä erityisestä lapsestani.



Pidettiin uskoa miten typeränä tahansa, minulle siitä on ollut valtavasti tukea ja apua heikoilla hetkillä. Varmasti tuokin kokemus olisi ollut huomattavasti mustempi ja ahdistavampi ilman tätä suojelesta.

Luulen, että elämäni olisi ollut kestämätöntä, jos minulla ei olisi ollut mihin turvata hankalimmissa tilanteissa.



Ihan täysipäisenä pidän itseäni. Olen akateemisesti koulutettu, kolmen lapsen äiti ja upean miehen vaimo.