Amazonin Taru sormusten herrasta: Valtasormukset OFFICIAL
Tänne kaikki keskustelu syyskuussa alkavasta uudesta sarjasta. En tiedä kuinka paljon muita Tolkien-faneja (tai muuten aiheesta kiinnostuneita) täällä palstalla on mutta ainakin itse ajattelin tänne kirjoittaa ajatuksiani sarjaan liittyen.
Kommentit (2045)
Vierailija kirjoitti:
Saimme vihdoin eilen ensimmäisen oikean trailerin tähän uuteen sarjaan liittyen. Alle olen kerännyt joitain ajatuksia siitä ja sarjasta yleisesti.
Aloitetaan positiivisista puolista:
-Trailerissa nähtiin paljon ensimmäiseen aikaan liittyvää materiaalia, mistä olen varsin innoissani. Odotan innolla kohtauksia Feanorin valaan, Alqualonden sukusurmaan, vihan sotaan ja muihin merkittäviin ensimmäisen ajan tapahtumiin liittyen, joita trailerin perusteella myös sarjassa käsitellään ainakin lyhyesti jonkinlaisen prologin muodossa.
-Aivan trailerin lopussa vilahtava Balrog näyttää kaikin puolin hyvältä. Todettakoon kuitenkin, että sen ulkonäkö on lähes täysin kopioitu Peter Jacksonin alkuperäisestä elokuvatrilogiasta.
-Numenor, Moria, Lindon ja useimmat muut paikat näyttävät visuaalisesti hienoilta ja vastaavat pitkälti omia kuvitelmiani.
-Musiikki oli hyvää ja siitä välittyi Keski-Maan tunnelma.Sitten huonot puolet:
-Hahmojen ulkonäköön ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Kääpiönaisilla ei ole partaa, vaikka näin pitäisi olla. Monilla numenorilaisilla taas on, vaikka Tolkien nimenomaan sanoi, että kuningashuoneeseen kuuluvilla numenorilaisilla ei ole partaa heidän haltiaperimästään johtuen. Tämä koskee esimerkiksi Elendiliä ja Ar-Pharazonia. Haltioista puheenollen, kenen mielestä oli oikein hyvä idea laittaa heille lyhyet hiukset. Celebrimbor, Elrond, Finrod jne näyttävät sarjassa aivan erilaisilta kuin miltä pitäisi. Oikeastaan vain Gil-Galad näyttää edes jollain tasolla siltä miltä pitääkin.
-Dialogi tuntuu (ainakin trailerissa nähtyjen repliikkien perusteella) geneeriseltä eikä lainkaan kirjojen mukaiselta. Eipä tämä toki mikään ihme olekaan, kun ottaa huomioon, että Amazonilla ei ole käytössään toiseen aikaan sijoittuvaa dialogia, vaan he joutuvat keksimään käytännössä kaiken itse.
-Amazonin alkuperäishahmoille annetaan liikaa huomiota. On toki ihan ymmärrettävää, että joitakin hahmoja on keksittävä täydentämään tarinaa, sillä Amazonilla on oikeudet vain pieneen osaan Tolkienin toiseen aikaan liittyvistä kirjoituksista ja näin ollen käytettävissä olevien hahmojenkin lukumäärä jää sangen vähäiseksi. Kuitenkin keksityt hahmot olisi mielestäni hyvä pitää sivuroolissa ja keskittää huomio kirjoista tuttuihin henkilöihin. Monet hahmot kuten Anarion, Cirdan, Glorfindel, Celeborn, Oropher ja Thranduil loistavat poissaolollaan. Toki on mahdollista että heidät nähdään myöhemmällä tuotantokausilla, mutta olisi silti toivottavaa, että Amazon hyödyntäisi alusta alkaen mahdollisimman montaa käytettävissä olevaa Tolkienin luomaa hahmoa.
-Sarjan juoni näyttäisi keskittyvän mielestäni liiaksi keksittyihin tapahtumiin. Ensimmäisellä kaudella merkittävä juonikuvio näyttäisi olevan Galadrielin vierailu Numenorissa, mitä ei todellisuudessa koskaan tapahtunut kirjoissa. Lisäksi Karvajalkojen hobittiheimoon kohdistetaan varsin merkittävästi huomiota ottaen huomioon, että ainuttakaan hobittia ei pitäisi sarjassa oikeasti esiintyä. Ensimmäiset maininnat hobiteista ovat kolmannelta ajalta ja sarjan tapahtumat keskittyvät toiseen aikaan.
-Sarjassa monen tuhannen vuoden tapahtumat aiotaan tiivistää kenties vain muutaman vuosikymmenen mittaiselle ajanjaksolle, joten pelkään miten monet keskeiset toisen ajan teemat onnistutaan tällä tavoin välittämään. Esimerkiksi Numenorin rappioituminen oli vuosisatoja kestänyt prosessi, kun taas sarjassa se todennäköisesti joudutaan käymään läpi kokonaisuudessaan paljon lyhyemmässä ajassa.
Eihän Celebornia tietenkään voi näyttää, sillä muuten Galadriel ei vaikuttaisi tarpeeksi modernilta vahvalta ja itsenäiseltä naiselta
Peter Jacksonin trilogian vahvuus oli siinä, että heillä oli mahdollisuus käyttää Tolkienin luomia repliikkejä ja rakentaa elokuvien dialogi pitkälti niiden varaan. Nyt sellaista mahdollisuutta ei ole, joten veikkaanpa, että dialogi kuulostaa aivan muulta kuin Tolkienmaiselta.
Vierailija kirjoitti:
Ne oli kuuelma antaneet potkun Tolkien-ekspertille, kun tämä oli sanonut, että woke-pelleily pilaa koko projektin.
Go woke, go broke.
Vierailija kirjoitti:
Katson tuon netistä ilmaiseksi, amazonille en anna euroakaan!
Siis häh? Miten ihmeessä jotain maksullisten suoratoistopalveluden sarjoja voi ilmaiseksi katsoa netistä. Jos muka oikeasti voi niin miksi kukaan maksaisi suoratoistopalveluista?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin kuvitella Tolkienin tarkoittaneen ruskeaihoisella esim. espanjalaisen tai italialaisen värisiä. Tuskin poc värisiä. Etelässä asuvat olivat Tolkienin mukaan mustia, olivatkohan jotain mustainmaalaisia.
Luultavasti näin. Ruskeaihoinenkin on venyvä ja suhteellinen käsite. Pohjoiseurooppalaisiin verrattuna eteläeurooppalsetkin näyttävät jo ihan selkeästi erilaisilta ihonvärin osalta. Kuitenkin tuo osoittaa, että jonkinlaista ihonvärin vaihtelua oli kirjojenkin mukaan olemassa. On mielestäni hieman surullista, että aina sarjaa käsitellessä jumitutaan tähän ihonväriasiaan, vaikka itse tarina on paljon tärkeämpi.
Kävin englanninkielisestä versiosta tarkistamassa tämän ja siellä alun perin käytetty ilmaus oli browner of skin, joka viittaa siihen, että tuolla pyrittiin nimenomaan korostamaan nimenomaan tuota karvajalkojen eroa muihin hobittiheimoihin. Eli voisin kuvitella, että jos muut hobitit olivat pohjoiseurooppalaisen näköisiä niin karvajalat olivat tyyliin välimerellisen tai pohjoisafrikkalaisen näköisiä.
Klonkku täällä. Aarteeni on minun ja pysyy!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saimme vihdoin eilen ensimmäisen oikean trailerin tähän uuteen sarjaan liittyen. Alle olen kerännyt joitain ajatuksia siitä ja sarjasta yleisesti.
Aloitetaan positiivisista puolista:
-Trailerissa nähtiin paljon ensimmäiseen aikaan liittyvää materiaalia, mistä olen varsin innoissani. Odotan innolla kohtauksia Feanorin valaan, Alqualonden sukusurmaan, vihan sotaan ja muihin merkittäviin ensimmäisen ajan tapahtumiin liittyen, joita trailerin perusteella myös sarjassa käsitellään ainakin lyhyesti jonkinlaisen prologin muodossa.
-Aivan trailerin lopussa vilahtava Balrog näyttää kaikin puolin hyvältä. Todettakoon kuitenkin, että sen ulkonäkö on lähes täysin kopioitu Peter Jacksonin alkuperäisestä elokuvatrilogiasta.
-Numenor, Moria, Lindon ja useimmat muut paikat näyttävät visuaalisesti hienoilta ja vastaavat pitkälti omia kuvitelmiani.
-Musiikki oli hyvää ja siitä välittyi Keski-Maan tunnelma.Sitten huonot puolet:
-Hahmojen ulkonäköön ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Kääpiönaisilla ei ole partaa, vaikka näin pitäisi olla. Monilla numenorilaisilla taas on, vaikka Tolkien nimenomaan sanoi, että kuningashuoneeseen kuuluvilla numenorilaisilla ei ole partaa heidän haltiaperimästään johtuen. Tämä koskee esimerkiksi Elendiliä ja Ar-Pharazonia. Haltioista puheenollen, kenen mielestä oli oikein hyvä idea laittaa heille lyhyet hiukset. Celebrimbor, Elrond, Finrod jne näyttävät sarjassa aivan erilaisilta kuin miltä pitäisi. Oikeastaan vain Gil-Galad näyttää edes jollain tasolla siltä miltä pitääkin.
-Dialogi tuntuu (ainakin trailerissa nähtyjen repliikkien perusteella) geneeriseltä eikä lainkaan kirjojen mukaiselta. Eipä tämä toki mikään ihme olekaan, kun ottaa huomioon, että Amazonilla ei ole käytössään toiseen aikaan sijoittuvaa dialogia, vaan he joutuvat keksimään käytännössä kaiken itse.
-Amazonin alkuperäishahmoille annetaan liikaa huomiota. On toki ihan ymmärrettävää, että joitakin hahmoja on keksittävä täydentämään tarinaa, sillä Amazonilla on oikeudet vain pieneen osaan Tolkienin toiseen aikaan liittyvistä kirjoituksista ja näin ollen käytettävissä olevien hahmojenkin lukumäärä jää sangen vähäiseksi. Kuitenkin keksityt hahmot olisi mielestäni hyvä pitää sivuroolissa ja keskittää huomio kirjoista tuttuihin henkilöihin. Monet hahmot kuten Anarion, Cirdan, Glorfindel, Celeborn, Oropher ja Thranduil loistavat poissaolollaan. Toki on mahdollista että heidät nähdään myöhemmällä tuotantokausilla, mutta olisi silti toivottavaa, että Amazon hyödyntäisi alusta alkaen mahdollisimman montaa käytettävissä olevaa Tolkienin luomaa hahmoa.
-Sarjan juoni näyttäisi keskittyvän mielestäni liiaksi keksittyihin tapahtumiin. Ensimmäisellä kaudella merkittävä juonikuvio näyttäisi olevan Galadrielin vierailu Numenorissa, mitä ei todellisuudessa koskaan tapahtunut kirjoissa. Lisäksi Karvajalkojen hobittiheimoon kohdistetaan varsin merkittävästi huomiota ottaen huomioon, että ainuttakaan hobittia ei pitäisi sarjassa oikeasti esiintyä. Ensimmäiset maininnat hobiteista ovat kolmannelta ajalta ja sarjan tapahtumat keskittyvät toiseen aikaan.
-Sarjassa monen tuhannen vuoden tapahtumat aiotaan tiivistää kenties vain muutaman vuosikymmenen mittaiselle ajanjaksolle, joten pelkään miten monet keskeiset toisen ajan teemat onnistutaan tällä tavoin välittämään. Esimerkiksi Numenorin rappioituminen oli vuosisatoja kestänyt prosessi, kun taas sarjassa se todennäköisesti joudutaan käymään läpi kokonaisuudessaan paljon lyhyemmässä ajassa.Eihän Celebornia tietenkään voi näyttää, sillä muuten Galadriel ei vaikuttaisi tarpeeksi modernilta vahvalta ja itsenäiseltä naiselta
Tästä tuli mieleen, että se valitus mikä miespuolisilta katsojilta on tullut soturi-Galadrielista on itse asiassa vastaan sitä mitä Tolkien kirjoitti hänestä. Galadriel osallistui nuoruudessaan taisteluihin, joten väite siitä, että Galadriel ei KOSKAAN ollut soturi, on väärä. Sarja ei tosin kuvaa sitä aikaa, mutta Galadriel soturina on kuitenkin jotain minkä myös Tolkien mainitsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katson tuon netistä ilmaiseksi, amazonille en anna euroakaan!
Siis häh? Miten ihmeessä jotain maksullisten suoratoistopalveluden sarjoja voi ilmaiseksi katsoa netistä. Jos muka oikeasti voi niin miksi kukaan maksaisi suoratoistopalveluista?!
Oletpa viattoman tietämätön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saimme vihdoin eilen ensimmäisen oikean trailerin tähän uuteen sarjaan liittyen. Alle olen kerännyt joitain ajatuksia siitä ja sarjasta yleisesti.
Aloitetaan positiivisista puolista:
-Trailerissa nähtiin paljon ensimmäiseen aikaan liittyvää materiaalia, mistä olen varsin innoissani. Odotan innolla kohtauksia Feanorin valaan, Alqualonden sukusurmaan, vihan sotaan ja muihin merkittäviin ensimmäisen ajan tapahtumiin liittyen, joita trailerin perusteella myös sarjassa käsitellään ainakin lyhyesti jonkinlaisen prologin muodossa.
-Aivan trailerin lopussa vilahtava Balrog näyttää kaikin puolin hyvältä. Todettakoon kuitenkin, että sen ulkonäkö on lähes täysin kopioitu Peter Jacksonin alkuperäisestä elokuvatrilogiasta.
-Numenor, Moria, Lindon ja useimmat muut paikat näyttävät visuaalisesti hienoilta ja vastaavat pitkälti omia kuvitelmiani.
-Musiikki oli hyvää ja siitä välittyi Keski-Maan tunnelma.Sitten huonot puolet:
-Hahmojen ulkonäköön ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Kääpiönaisilla ei ole partaa, vaikka näin pitäisi olla. Monilla numenorilaisilla taas on, vaikka Tolkien nimenomaan sanoi, että kuningashuoneeseen kuuluvilla numenorilaisilla ei ole partaa heidän haltiaperimästään johtuen. Tämä koskee esimerkiksi Elendiliä ja Ar-Pharazonia. Haltioista puheenollen, kenen mielestä oli oikein hyvä idea laittaa heille lyhyet hiukset. Celebrimbor, Elrond, Finrod jne näyttävät sarjassa aivan erilaisilta kuin miltä pitäisi. Oikeastaan vain Gil-Galad näyttää edes jollain tasolla siltä miltä pitääkin.
-Dialogi tuntuu (ainakin trailerissa nähtyjen repliikkien perusteella) geneeriseltä eikä lainkaan kirjojen mukaiselta. Eipä tämä toki mikään ihme olekaan, kun ottaa huomioon, että Amazonilla ei ole käytössään toiseen aikaan sijoittuvaa dialogia, vaan he joutuvat keksimään käytännössä kaiken itse.
-Amazonin alkuperäishahmoille annetaan liikaa huomiota. On toki ihan ymmärrettävää, että joitakin hahmoja on keksittävä täydentämään tarinaa, sillä Amazonilla on oikeudet vain pieneen osaan Tolkienin toiseen aikaan liittyvistä kirjoituksista ja näin ollen käytettävissä olevien hahmojenkin lukumäärä jää sangen vähäiseksi. Kuitenkin keksityt hahmot olisi mielestäni hyvä pitää sivuroolissa ja keskittää huomio kirjoista tuttuihin henkilöihin. Monet hahmot kuten Anarion, Cirdan, Glorfindel, Celeborn, Oropher ja Thranduil loistavat poissaolollaan. Toki on mahdollista että heidät nähdään myöhemmällä tuotantokausilla, mutta olisi silti toivottavaa, että Amazon hyödyntäisi alusta alkaen mahdollisimman montaa käytettävissä olevaa Tolkienin luomaa hahmoa.
-Sarjan juoni näyttäisi keskittyvän mielestäni liiaksi keksittyihin tapahtumiin. Ensimmäisellä kaudella merkittävä juonikuvio näyttäisi olevan Galadrielin vierailu Numenorissa, mitä ei todellisuudessa koskaan tapahtunut kirjoissa. Lisäksi Karvajalkojen hobittiheimoon kohdistetaan varsin merkittävästi huomiota ottaen huomioon, että ainuttakaan hobittia ei pitäisi sarjassa oikeasti esiintyä. Ensimmäiset maininnat hobiteista ovat kolmannelta ajalta ja sarjan tapahtumat keskittyvät toiseen aikaan.
-Sarjassa monen tuhannen vuoden tapahtumat aiotaan tiivistää kenties vain muutaman vuosikymmenen mittaiselle ajanjaksolle, joten pelkään miten monet keskeiset toisen ajan teemat onnistutaan tällä tavoin välittämään. Esimerkiksi Numenorin rappioituminen oli vuosisatoja kestänyt prosessi, kun taas sarjassa se todennäköisesti joudutaan käymään läpi kokonaisuudessaan paljon lyhyemmässä ajassa.Ei kommentoijalla näytä tosiaan paljoa muuta tekemistä löytyvän jos on aikaa näin tarkasti analysoida traileria Jotain rajaa palstailuun.
Ei taida sinulla olla paljon muuta tekemistä kun tulet tänne varta vasten mollaamaan muiden tekstejä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on wokeilusta. Se ärsyttää, koska focus on wokeilussa, eikä itse tarinassa.
Woke-neurootikoista ja jauhajista on tullut jo kymmenen kertaa rasittavampia kuin koko ilmiöstä. Olisiko aika vaihtaa levyä tai hankkia lääkitys?
Jos olet itse woke, niin sinua ei ymmärrettävästi haittaa että kaikki viihde mistä olet pitänyt tuhotaan järjestelmällisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on wokeilusta. Se ärsyttää, koska focus on wokeilussa, eikä itse tarinassa.
Woke-neurootikoista ja jauhajista on tullut jo kymmenen kertaa rasittavampia kuin koko ilmiöstä. Olisiko aika vaihtaa levyä tai hankkia lääkitys?
Miksi pitäisi hankkia jotain lääkkeitä kun huomioi vaan todellisuutta sellaisena kuin se on? Pitäisikö turruttaa itsensä kemikaaleilla että ei vaivaisi tämä aivopesuyritys enää sen jälkeen, vai mitä tarkoitit? Itse en antaudu ikinä tälle todellisuuden uudelleenmäärittelylle, ja onneksi riittävän suuri määrä ihmisiä alkaa olla samaa mieltä joten tämä on kääntynyt jo osittain toiseen suuntaan.
Neurootikot näkevät harhojaan kaikkialla. Sairasta vihata mitään tuossa mittakaavassa.
Niin, ajattele että vihaa länsimaita ja omaa kulttuuriaan niin patologisesti, että haluaa romuttaa kaikki tarinat.
"Loru valtasorbuksesta" sarjalla ei ole mitään tekemistä Taru Sormusten Herrasta-sarjan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on wokeilusta. Se ärsyttää, koska focus on wokeilussa, eikä itse tarinassa.
Woke-neurootikoista ja jauhajista on tullut jo kymmenen kertaa rasittavampia kuin koko ilmiöstä. Olisiko aika vaihtaa levyä tai hankkia lääkitys?
Miksi pitäisi hankkia jotain lääkkeitä kun huomioi vaan todellisuutta sellaisena kuin se on? Pitäisikö turruttaa itsensä kemikaaleilla että ei vaivaisi tämä aivopesuyritys enää sen jälkeen, vai mitä tarkoitit? Itse en antaudu ikinä tälle todellisuuden uudelleenmäärittelylle, ja onneksi riittävän suuri määrä ihmisiä alkaa olla samaa mieltä joten tämä on kääntynyt jo osittain toiseen suuntaan.
Neurootikot näkevät harhojaan kaikkialla. Sairasta vihata mitään tuossa mittakaavassa.
“Evil cannot create anything new, they can only corrupt and ruin good forces have invented or made”
J.R.R Tolkien
Kuulostaako tutulta? Tämä oli syvällisin totuus mikä on tullut todistetuksi elämässä niin monta kertaa. Tästä johtuen tämäkään sarja ei sijoitu johonkin uuteen fantasiamaailmaan vaan nimenomaan keskimaahan.
Pikkulapset kiukuttelee ja polkevat jalkaansa, kun joku ei mene heidän tahtonsa mukaan. Aikuisilta on lupa odottaa enemmän.
Se on helppo puhua jos mikään itsellesi tärkeä ei ole kääntymässä päälaelleen, vieden pois kaiken sen mikä teki siitä hyvän.

Et kuulosta kovin aikuismaiselta, mene leikkimään siitä kun et edes ymmärrä mistä on kyse.

Erikoinen kommentti. Mielestäsi siis kaikki on sallittua ja erimieltä oleminen on lapsellista. Ohhoh.
Mielipiteen ilmaisuun riittäisi yksi antiwoketusviesti per ketju, ellei asiaan suhtaudu lapsellisen pakkomielteisesti.
Niin, jos sata keskustelijaa ilmoittaa yhden kerran että woketus on perseestä niin siitä koostuu aika paljon antiwoketusviestejä. oletko vähän ykinkertainen?
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva, jos tässäkin ketjussa keskusteltaisiin enemmän itse sarjasta, eikä vain itkettäisi tästä niin sanotusta woketuksesta. Koskee molempia keskustelun osapuolia
Eipä tuosta ole muuta sanottavaa kuin syy miksi ei aio sitä katsoa. Sama syöpä mikä on sairastuttanut kaiken muunkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saimme vihdoin eilen ensimmäisen oikean trailerin tähän uuteen sarjaan liittyen. Alle olen kerännyt joitain ajatuksia siitä ja sarjasta yleisesti.
Aloitetaan positiivisista puolista:
-Trailerissa nähtiin paljon ensimmäiseen aikaan liittyvää materiaalia, mistä olen varsin innoissani. Odotan innolla kohtauksia Feanorin valaan, Alqualonden sukusurmaan, vihan sotaan ja muihin merkittäviin ensimmäisen ajan tapahtumiin liittyen, joita trailerin perusteella myös sarjassa käsitellään ainakin lyhyesti jonkinlaisen prologin muodossa.
-Aivan trailerin lopussa vilahtava Balrog näyttää kaikin puolin hyvältä. Todettakoon kuitenkin, että sen ulkonäkö on lähes täysin kopioitu Peter Jacksonin alkuperäisestä elokuvatrilogiasta.
-Numenor, Moria, Lindon ja useimmat muut paikat näyttävät visuaalisesti hienoilta ja vastaavat pitkälti omia kuvitelmiani.
-Musiikki oli hyvää ja siitä välittyi Keski-Maan tunnelma.Sitten huonot puolet:
-Hahmojen ulkonäköön ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Kääpiönaisilla ei ole partaa, vaikka näin pitäisi olla. Monilla numenorilaisilla taas on, vaikka Tolkien nimenomaan sanoi, että kuningashuoneeseen kuuluvilla numenorilaisilla ei ole partaa heidän haltiaperimästään johtuen. Tämä koskee esimerkiksi Elendiliä ja Ar-Pharazonia. Haltioista puheenollen, kenen mielestä oli oikein hyvä idea laittaa heille lyhyet hiukset. Celebrimbor, Elrond, Finrod jne näyttävät sarjassa aivan erilaisilta kuin miltä pitäisi. Oikeastaan vain Gil-Galad näyttää edes jollain tasolla siltä miltä pitääkin.
-Dialogi tuntuu (ainakin trailerissa nähtyjen repliikkien perusteella) geneeriseltä eikä lainkaan kirjojen mukaiselta. Eipä tämä toki mikään ihme olekaan, kun ottaa huomioon, että Amazonilla ei ole käytössään toiseen aikaan sijoittuvaa dialogia, vaan he joutuvat keksimään käytännössä kaiken itse.
-Amazonin alkuperäishahmoille annetaan liikaa huomiota. On toki ihan ymmärrettävää, että joitakin hahmoja on keksittävä täydentämään tarinaa, sillä Amazonilla on oikeudet vain pieneen osaan Tolkienin toiseen aikaan liittyvistä kirjoituksista ja näin ollen käytettävissä olevien hahmojenkin lukumäärä jää sangen vähäiseksi. Kuitenkin keksityt hahmot olisi mielestäni hyvä pitää sivuroolissa ja keskittää huomio kirjoista tuttuihin henkilöihin. Monet hahmot kuten Anarion, Cirdan, Glorfindel, Celeborn, Oropher ja Thranduil loistavat poissaolollaan. Toki on mahdollista että heidät nähdään myöhemmällä tuotantokausilla, mutta olisi silti toivottavaa, että Amazon hyödyntäisi alusta alkaen mahdollisimman montaa käytettävissä olevaa Tolkienin luomaa hahmoa.
-Sarjan juoni näyttäisi keskittyvän mielestäni liiaksi keksittyihin tapahtumiin. Ensimmäisellä kaudella merkittävä juonikuvio näyttäisi olevan Galadrielin vierailu Numenorissa, mitä ei todellisuudessa koskaan tapahtunut kirjoissa. Lisäksi Karvajalkojen hobittiheimoon kohdistetaan varsin merkittävästi huomiota ottaen huomioon, että ainuttakaan hobittia ei pitäisi sarjassa oikeasti esiintyä. Ensimmäiset maininnat hobiteista ovat kolmannelta ajalta ja sarjan tapahtumat keskittyvät toiseen aikaan.
-Sarjassa monen tuhannen vuoden tapahtumat aiotaan tiivistää kenties vain muutaman vuosikymmenen mittaiselle ajanjaksolle, joten pelkään miten monet keskeiset toisen ajan teemat onnistutaan tällä tavoin välittämään. Esimerkiksi Numenorin rappioituminen oli vuosisatoja kestänyt prosessi, kun taas sarjassa se todennäköisesti joudutaan käymään läpi kokonaisuudessaan paljon lyhyemmässä ajassa.Ei kommentoijalla näytä tosiaan paljoa muuta tekemistä löytyvän jos on aikaa näin tarkasti analysoida traileria Jotain rajaa palstailuun.
Tässä esimerkki ihmisestä, joka ei pidä mistään fiktiosta niin paljon, että kokisi sen tärkeäksi itselleen ja on siis myös täysin sokea sille mitä kaikelle on tapahtunut viime vuosien aikana. Kaikki on whatever.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä väriasiasta vielä sen verran, että entä jos joku Musta Pantteri tehtäisiin valkoisella päätähdellä varustettuna ja Wakandan asukkaat kuvastaisivat suoraan USA:n väestöjakaumaa? Mitenkähän sitten suu pantaisiin? Mielestäni on parempi että siinäkin on alkuperäisteokselle uskollinen toteutus, maailmaan mahtuu erilaisia asioita ja teoksia. Jos haluaa saman asian mutta erilaisena ei mielestäni pitäisi vesittää alkuperäisteosta vaan tehdä sille kilpailija.
George R. R. Martinhan kirjoitti ymmärtääkseni Game of Thronesin antiteesiksi juuri Sormusten Herralle ja sen maailmankuvalle ja teemoille. Mielestäni se on erinomainen ajatus vaikka en ole valitettavasti itse kirjoja lukenutkaan, mutta näkeehän sen kyseisen sarjan ensimmäisistä kausista (jotka kai ovat kirjoille enemmän tai vähemmän uskollisia) että laadukkaasta teoksesta on kyse. En todennäköisesti pitäisi siitäkään jos GoT yritettäisiin Tolkienisoida uuden trendin tultua valtakulttuuriin.
Onneksi nyt onkin tehty House of the Dragon, perustuen myös Martinin tarinoihin. Ei tarvitse vuosikymmenten päästä arvuutella mitä mieltä Martin itse olisi mahdollisista muutoksista esim hahmojen etnisen alkuperän suhteen. Martin on ollut vahvasti mukana sarjan teossa ja sarjaan on yhden hahmon/suvun etnisyys muutettu ja palkattu rooliin musta mies. Ja Martin on täysin ok asian kanssa, tyytyväinen ja iloinen roolituksesta.
Martin on vihdoin vanhana ja aliarvostettuna miehenä päässyt piireihin, niin tottakai hän menee wokeksi ja laulaa Hollywoodilaisten lauluja. Antaa pilata omat kirjoituksensa jotka eivät alunperin ole wokea nähneetkään. Rahaa tulee niin paljon ettei jaksa kirjoittaa kirjasarjaa loppuun enää. Pelle mieheksi, mutta sellaista se on kun nousee päähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amazonin sarjan suurin ongelma on, että useimmille Jacksonin LOTR-trilogia on se suurin fanituksen kohde. Kirja sitten kakkosena. Amazonin sarja ei liity varsinaisesti kumpaankaan ja nähtävästi maailmakin on kuvattu erilailla sekä eri paikasta. Yhteys ihmisille tuttuun asiaan on varsin nimellinen.
Trailerin perusteella visuaalisesti hieno sarja, mutta mitenlie juonen kanssa? Oma pelkoni on, että plotarmor ja teennäisyys on päälimmäiset seikat sarjassa. Unohtamatta hahmojen tyhmiä ratkaisuja, koska näyttää paremmalta tuottajan mielestä.
En kyllä varsinaisesti sanoisi, että elokuva on kovinkaan monelle se suurin fanituksen kohde. Tai toki varmasti on ihmisiä, jotka pitivät elokuvasta mutta eivät ole lukeneet kirjoja ollenkaan. Useimmiten niille jotka ovat lukeneet kirjat kirja on suurin fanituksen kohde, sillä kirjan lukemalla elokuva näyttäytyy uudessa valossa ja siitä paljastuu enemmän virheitä ja asioita jotka olisi voinut toteuttaa paremmin
Oletukseni on, että leffoilla on ollut enemmän katsojia kuin kirjoilla lukijoita viime vuosina. Tätlä osin useimmat siis vertaavat sarjaa leffoihin. Uudella sarjalla on lopulta hyvin vähän tekemistä niin leffojen kuin kirjan kanssa. Muutama sama hahmo.