Miksi itselle sopivan ravitsemuksen etsimisestä ei opeteta mitään kouluissa?

Lähes koko elämäni nelikymppiseksi asti meni jatkuvassa sumussa ja väsymyksessä ja luulin että se vain on synnynnäinen kohtaloni. Sitten aloin huolehtia tai löytää itselleni sopivaa ravitsemusta oikeanlaisen väliajoin ja kaikki muuttui ja olen nyt paljon energisempi nelikymppisenä kuin olin kaksikymppisenä. Muistan että silloin olin aivan väsynyt tekemään ihan pienimpiäkään asioita kuten pukemaan lapsiani ulkovaatteisiin. Puin toki mutta ne tuntuivat järisyttäviltä ponnistuksilta. Nyt ei tuollaiset todellakaan tunnu enää miltään vaan ihan normimeiningiltä.

Tästä ei oikeasti nuorille ihmisille puhuta yhtään mitään. Tai ei puhuttu ainakaan silloin kun itse Olin nuori. Ei edes ollut muuta vaihtoehtoa kuin ajatella tätä oman kohtalonaan. Todella epäoikeudenmukaisena, kun kaikki ihmisetkin vielä tuomitsivat vain laiskuudesta, eivätkä ymmärtäneet sitä väsymystä, mikä vääränlaisesta ravitsemuksesta voi elimistöltään herkälle ihmiselle tulla.