Minkä ikäisen miehen kanssa tekisit vielä lapsen?

Vierailija:

ensin isä ei ollut läsnä heidän lapsuudessaan. Nyt kun isä voisi " paikata" isyyttään isosän roolissa, niin hänpä onkin sitten liian kiireinen isoisän roolin, kun ne on ne uudet taaperoiset, joille voi nyt sitten papparaisena isäillä, kun ei energia enää riitä uraan ja harrastuksiin....

Eli nämä esikoiset eivät kelvanneet isälle lapsena ja aikuisenakin heistä ei kovin paljon välitetä enää, kun on taas niin kiireinen omien pienten lastensa kanssa. Tosi kiva NOT!!!

Itse en haluaisi enää lapsia kun olen paljoa yli 40v ja miehenkin kohdalla jossain 45v:nä tulisi raja vastaan.



Ei sitä 60v:nä ymmärrä 15v:n juttuja enää niin hyvin kun 35v:nä.



Olen itsekin nähnyt näitä 50-60v pienten lasten isiä, ja täytyy kyllä sanoa että heillä on täysin eri asenne lapsiinsa ja nykymaailmaan. Meillä kun perheessä on kanssa tämä kuvio että lapsillamme on täti ja setä jotka ovat saman ikäisiä kun vaari vielä kerran tuli isäksi. Ja tämän vaarin kasvatusmetodit ja asenteet omia lapsia kohtaan ovat välillä aika pöyristyttäviä kuultavia. Eli tyttö ei ole saman arvoinen kun poika, hän ei jaksa paljoa mitään, oleminen lasten kanssa on vaan sellaista että hän istuu sohvalla ja katselee kun lapset leikkii. Ei hän enää jaksa lasten kanssa touhuta ja leikkiä. Nämä lapset on myös puettu ihan eri tavalla kun meidän lapset.

pursuaa joka päivä juttuja huonoista aviomiehistä ja huonoista isistä, joista lähes jokainen on ns. sopivan ikäinen isäksi eli se ikä ei tosiaan vaikuta asiaan juurikaan lainkaan, jos ei nyt ihan 80-vuotiaan kanssa ala sitä uutta perhettä perustamaan (silloin voi olla aika vähän yhteistä aikaa tiedossa...).



Niin lapsellisia ovat monet nuoret miehet (ja vielä kolmikymppiset luen nuoriksi), että kyllä siitä nuoruudestakin monta kipeää asiaa seuraa. Parempi etsiä sopivaa mies- ja isäehdokasta muiden kriteerien avulla!!! Parhalla ystävälläni isä, joka oli 55 kaverini syntyessä ja heillä oli todella toimiva ja lämmin suhde (olin siitä kateellinen, koska oma nuori isäni ei koskaan halunnut olla isä....vaan teki mielummin aina töitä).

Mielestäni asiaan vaikuttaa paljon ko. miehen luonteenlaatu ja terveys enemmän kuin ikä. Tunnen monia nuoria miehiä, joiden en välttämättä soisi tulevan isäksi ja taas monia vanhempia, jotka ovat loistavia isiä.



Itse olen sitä mieltä, että vanhemmaksi " saa" tulla niin kauan kuin luonto sen sallii.

Tosin jos myöhemmin raskautuisin, en aborttiin kykenisi.

Mun isä oli 52v. kun minä synnyin ja olen ainokainen. Aikaisemmin vanhemmillani ei vain tärpännyt. Nyt olen 30v. pienten lasten äiti. Dementoitunutta isääni yritin hoitaa kotona, kunnes vihdoin löysin hänelle hyvä hoitopaikan. Isä valvotti yöt ja lapset päivät. Toisaalta maailman paras ja mukavin isä minulla oli, vaikkakin vanhoista vanhemmista kiusattiin koulussa niin en pois vaihtaisi.

Tämä tällä hetkellä, kun itsekin olen vielä himpun alle 30. Tulevaisuudessa mieli saattaisi ehkä muuttua, mutta nyt tuntuu näin.

Ja ehkä ite vähän nuorempana, 35 vaikka.

46 - 47 on minulle jo ihan kipurajoilla.



50 - 60 -vuotiasta isää en lapsilleni haluaisi.

Mä voisin tehdä lapsen vielä 50-vuotiaan miehen kanssa, jos itse olisin sitten vaan tarpeeksi virkeä. Eron kokeneena en enää lasta tekisi niin, että luottaisin siihen, että toisesta välttämättä mitään apua lapsen hoitoon ja kasvatukseen tulisi. Omassa suvussa ovat naisetkin tehneet aika vanhoina lapsia. Mummoni sai tätini 47-vuotiaana ja tätini nuorimmaisensa 43-vuotiaana. Itse toivon, että biologiset lapset olisi tehty 40 v mennessä ja adoptioa voisin ajatella tuonne 45-vuotiaaksi asti.

Olen tästä puhunutkin veljeni lasten kanssa ja heillä on hyvin etäinen suhde isäänsä. Ovat jopa mustasukkaisia pienemmille sisaruksilleen heidän isäsuhteestaan, joka on aivan eri luokkaa kuin heidän lapsuudessaan. Muistavat isänsä vain ankarana ja paljon kotoa poissa olevana tyyppinä, joka kävi kotona lähinnä vaihtamassa puhtaat vaatteet ylleen ja komentelemassa. Ei uskoisi samaksi mieheksi, kun nyt lastensa kanssa touhuaa ja harrastaa.



En tiedä olisiko ollut parempi sitten jättää lapset tekemättä ja keskittyä lasten lapsiin???

Omat lapset ovat omia, joiden elämään isä vaikuttaa niin hyvässä kuin pahassakin halusi tai ei. Lasten lapset ovat toisten ihmisten lapsia, eikä sellaista vaikutusmahdollisuutta heihin ole. Tottakait lasten lapsista saa ja pitää nauttia, heidän elämään voi osallistua vanhempien hyväksymällä tavalla.

Mutta tiedän paljon ihmisiä, joilla on suhde omaan isäänsä parantunut aikuisiällä aivan hurjasti, kun isä on tsempannut lastenlasten kanssa ja osoittanut sillä lailla välittämistään myös sille omalle lapselleen, joka on jäänyt lapsuudessa sitä isän rakkautta paitsi.



Mutta sille 50- vuotiaana perhe-elämän ihanuuden ja uuden nuoruuden löytäneelle isälle ne aikuiset " entisen elämän lapset" on varmaan yhä edelleen aika yks hailee. Ja hänhän saa nyt sitten kokea sen läheisen vanhempi-lapsisuhteen, josta hänen ekat lapsensa jäävät ikuisesti paitsi. Että sille isälle se välttämättä ei ole mikään menetys, kun hän on saanut tälläisen mahtavan toisen mahdollisuuden elää isyyttään eri lailla.

Ai kuka Max??

Mutta jos oletetaan, että lapsia haluaisin, niin yli 35-vuotiaan miehen kanssa en perhettä perustamaan lähtisi.

Itse olen 37 ja rakastunut 48- vuotiaaseen mieheen..enhän minä tätä suunnitellut mutta kun rakkaus iskee se iskee. Miehellä on yksi poika, 14-vuotias ja ehkä meille tulee lapsi ehkä ei, se on luojan käsissä.

Minusta isäksi voi tulla vielä 50v, onhan se jo aika vanha, mutta tuskin kovin traumaattista lapselle? :)

Äidiksi en haluaisi tulla yli 40v.

Mutta mulla siis on jo lapsia. Jos olisin lapseton, niin vois olla eri asia.

Mies tyrmäsi, että onko kiva, kun lapsesi on teini ja itse olet jo eläkeiässä;) Kolmekymppisiä ollaan ja lapsi on.

70-vuotiaan miehen kanssa, ikärajaa kun siihen ei ole?