Oon HERMORAUNIO 2v ja 4v poikiemme kanssa!!

Lapset muutaman kuukauden kuluttua 1 ja 3 ja aivan kamalaa koko ajan. Huh!

en onneksi ole ihan hermoraunio vielä.. kyllä tämä taitaa onneksi jossain vaiheessa helpottaa.

niin kuin olisit meijän elämästä kertonut..pojatkin samanikäiset. En todella tiedä enää mitä tekisin, kun kaikki keinot alkaa olla kokeiltu.

tuntuu että mun omat voimavarat on jo käytetty. En keksi oikein mitään. Mieskin kun matkustaa aika usein työn takia, ei jää aikaa huolehtia tarpeeksi omasta hyvinvoinnista yms.

-ap

En todellakaan ole voinu tehdä mitään omaa aikoihin. Pitäs olla silmät selässäkin. Jos vähän aikaa ovat kahen kesken, esim sen aikaa että käyn vessassa on seinät piiretty, vauvan sänky hajotettu, siskon koulutavarat pengottu ja osa hajotettu, ja se mekkala mikä pojista lähtee. Ja kun se virta loppuiskin illalla, mut nukkumaanmeno on yhtä kaaosta ja huutoa. Ja ne ihanat aamut kun pitää siskoa lähteä kouluun viemään... koskahan tää helpottaa???

mitä tuleman pitää. Vasta ihan muutama viikko sitten tajusin, että elämä ei todellakaan helpota vaikka vauva kasvaa koko ajan, ongelmat ja hankaluudet vaan muuttuu erilaisiksi.



Että joo, jaksamista vaan kaikille. On tämä meno jo nyt sellaista, että sinänsä en ihmettele, että parin vuoden päästä voi olla vielä pahempaa.

Ei tää paljon pahemmaksi (kai) voi tästä mennä, muuttaa vaan tosiaan ehkä muotoaan. Mutta kaikkiaan, meno on hurjaa, kerta kaikkiaan!

Tunnen useamman lapsiperheen, mutta kuinka heidän lapsensa vaikuttavat jotenkin niin leppoisilta kullanmuruilta.... harvoin riehuvat tällä lailla. Oonkohan tehny itse kuitenkin jotain väärin, vai onko tää vaan ihan luonnollista, että meillä on tämmöinen sirkus päivästä toiseen??

Ihanaa, kun huomenna on taas työpäivä, lapset menee mielellään päiväkotiin, siitä ei onneksi tapella =)

-ap

on sellaisia, että ylilyöntejä ja kaikenlaista säätöä tulee, vastahan he opettelevat elämään. Toiset lapset on tietty rauhallisempia kuin toiset, mutta olen itse tullut siihen tulokseen, että muiden lapset näyttävät jotenkin paremmin hallinnassa olevilta, koska niistä ei ole itse vastuussa. Kun ei pysähdy ajattelemaan asiaa, sitä vaan katsoo, että tuossa ne nyt leikkii ja kävelee, mutta oikeasti niiden äiti/isä on koko ajan skarppina vahtimassa, ettei mitään satu. Mutta sitä vahtimista ei huomaa, huomaa vaan ne lapset, jotka tekee sitä jotain omaa juttuaan.

tempperamentissaan kuitenkin vähän tasoittavat kauhun keskiarvoa...

Meidän 3-vuotias ja 6-vuotiaat kaksoset pitävät huolen siitä, että meno ja meininki on jotakuinkin samaa luokkaa kuin mitä itse kuvailit. Olen vaan itse huomannut sen, että kun säännöt ja kiellot rajaa ihan minimiin (eli oikeasti merkittäviin, vaarallisiin tai kalliiksi tuleviin seikkoihin) niin se jo helpottaa tilannetta ja tunnelmaa. Ja ajatus siitä että sadan vuoden päästä tätäkään ongelmaa ole... T. Neljän äiti

en olisi oikeasti uskonut, että minusta, todella hyvähermoisesta ja kärsivällisestä ihmisestä tulisi tällainen hallitsematon hirviö :)

Voi kun itse pysyisi aina vaan rauhallisempana, niin varmaan joltain konfliktilta voisi vaikka kokonaan välttyä.

Onneksi mies tulee huomenna kotiin, niin saan jakaa tätä ihanaa " kasvatustehtävää" taas hänen kanssaan :)

Mut en olisi osannut arvata ennen lasten saamista, että tämä tällaista olisi...

Ei silti, kaikista rakkaimpia nuo mussukat tietenkin ovat omassa olemuksessaankin :) En todella poiskaan antaisi. Ehkä hetkeksi aina lainaan kuitenkin..... No ei vaan

Enää ei tunnu ainakaan koko ajan niin. Meillä on auttanut ainakin:

- karkkipäivän lakkauttaminen; ennen lauantai meni sokerihumalassa ja vauhti aivan mahdoton ja pelkkää huutoa koko päivä

- Ei sanan välttäminen, positiivinen käsky tuntuu menevän paremmin perille; esim. sen sijaan, että sanoo: älä mene komeroon, sanookin tule pois komerosta tai ' älä mene lätäkköön' sanookin ' kierrä lätäkkö' jne. Yllättävän hankalaa keksi tuo postiivinen käsky, mutta kun pääsee alkuun, huomaa että se toimii paremmin.

-joku yhteinen harrastus, esim uiminen, liikuntaleikkikoulu tms

-porkkanaa enemmin, ei keppiä,

-lapsi muistaa paremmin kehun, eli jos joku asia menee hyvin, täytyy muistaa kovasti kehua. Silloin lapselle tulee tarve tehdä uudestaan jotain hyvää, mistä tulee kehuja. Huudoista ja kielloista lapselle ei välltämättä jää mieleen, mikä olisi ollut oikea tapa toimia



Itse myönnän, että en vietä aikaa lasten kanssa riittävästi. teen omia juttuja, ja toivon että he leikkivät keskenään ja tekevät omia juttuja kiltisti. Olen yrittänyt tätä muuttaa, esimerkikis menen leikkimään heidän kanssaan hetkeksi, tekemään palapeliä, junarataa tms, ja kohta leikki jatkuukin hyvin ilman minua, ja riehumen ei pääse alkamaan. Siis kun tekee heti töistä/tarhasta kotiin tultua

kiellot ja säännöt minimissä. Kun realiteetti kuitenkin on se, että suurin osa kielloista kaikuu kuuroille korville. Sitä säästää itseään ja nostaa kodin tunnelmaa, kun ei edes yritä kieltää kuin aivan välttämättömät. Tai sitten ajautuu sellaiseen huuto/kielto/rangaistus -kierteeseen pitääkseen kiinni sääntöjen noudattamisesta, ja hommaan menee kaikki aika ja kaikille tulee paha mieli.

seurauksena kaikille paha mieli :(

Mutta jos lipsun jostain säännöstä, kostautuu se aina vaan pahemmin. Näin olen huomannut.

Jos annan kerran pomppia sohvalla, niin sitten siinä pompitaan niin, että jouset kohta singahtelee. Jos annan lelujen jäädä kerran keräämättä esim. kun ollaan lähdössä jonnekin, jäävät ne seuraavallakin kerralla, ja sitten on taas riitatilanne...

jne.

-ap

etenkin nuo liikuntaharrastukset, joissa saa purkaa energiaa ja positiivisen palautteen antaminen. Halusin vaan ilmaista osanottoni. Pojat on välillä (tai eipä nyt kaunistella: osa on aina) aika hurjia. Onneksi parinkymmenen vuoden sisällä on odotettavissa, että ne muuttaa kotoa pois tyttöystävänsä vaivoiksi ;) Me äidit ollaan sitten varmaan paljon parempia ja jalostuneempia ihmisiä kuin tällä hetkellä.

Meillä pitää olla paljon ohjelmaa - paljon liikuntaa ja ulkoilua ja myös sellaista, joka rasittaa päänuppia juuri sopivasti.



Ja unta pitää saada tarpeeksi. Ruokailua tasaisesti, ei sokeripiikkejä, eikä liian pitkiä välejä.



Ja kieltolinjaan en ole lähtenyt ollenkaan, vaan olen aina yrittänyt kannustaa/kiittää/kehua, kun menee oikein. Ei tule sitä jankkaamista.



Ja huutaminen ei kannata yhtään, eikä kannata näyttää, että hermostuu, koska sitten liittoutuvat yhdessä kimittämään minulle takaisin. Lehmän hermot peliin vaan.

kantakaupungissa, talossa ei omaa pihaa, mutta roudaan sällit puistoon kaksi kertaa päivässä ja ollaan sitten ihan reippaasti tunti pari ainakin. Ulkona kaikki sujuu jotenkin paremmin, meteli ja remuaminen eivät siellä ole niin rasittavia ollenkaan ja ulkoilun jälkeen jaksavat olla rauhallisemmin.



Toisaalta tuossa on se rasittava puoli, että sisään tullessa ovat usein niin väsyneitä ja nälkäisiä, että siitäkin tulee sitten huutoa. :-/ Vähän kauhulla joka tapauksessa odotan talvikelejä, kun huonolla kelillä ei kuitenkaan viitsi ulos mennä värjöttelemään.

Mun mielestäni on puppua, että lapset pitäisi tehdä pienellä ikäerolla, jotta niistä olisi seuraa toisilleen. Totuus on, että ne tappelevat keskenään.

Mun mielestäni tilannetta helpottaa, kun pitää lapset erillään toisistaan aina kun mahdollista, Eivät ne yksinään riehu. Silloin kun mies on matkoilla, niin keksin joka illaksi jotain tekemistä kodin ulkopuolella, niin ei olla kotona riehumassa. Yleensä vieraissa paikossa lapset käyttäytyvät rauhallisemmin.

Ja leluja kerätään kun jaksetaan. Yhdessä äidin kanssa.

itseäni ajattelemalla, että lapset nimenomaan haluaisivat saada minut mukaan kiukutteluun ja paras " rangaistus" on, kun en reagoi siten kuin haluavat.



Mutta tuolle kahden tytön äidille haluaisin kommentoida, että jätätkö sitten täysin huomiotta esim. sen, jos lapset satuttavat toisiaan, rikkovat paikkoja tms.? Kun siis et kieltolinjalle ole lähtenyt ollenkaan?



Jos vastaat, että eivät teillä lapset riko/potki tms., voin sanoa, että helpolla olet sitten päässyt.