Onko joku päässyt prokastinaatiosta eroon?

Ei lykkäämisestä ja vitkuttelusta varsinaisesti eroon pääse. Mutta sen kanssa voi oppia elämään niin ettei se pahemmin häiritse.  Omat selviytymiskonstit on olleet seuraavat:

- teen vain asiat jotka oikeasti on tehtävä tai ovat tärkeitä minulle tai läheisilleni. Moni vitkutus alkaa siitä että joutuu hoitamaan jotain vastenmielistä hommaa jota ei alunperinkään halua tehdä ollenkaan. Yritän minimoida turhat tekemiset joista en nauti. Kivoja asioitahan en koskaan vitkuttele.

- mottoni on että vähän on parempi kuin ei mitään. Eli teen esimerkiksi vihaamaani imurointia vain 10 minuutin ajan ja sen verran putsataan mitä siinä ajassa ehtii. Tai imuroin yhden huoneen päivässä. Jos inspiraatio iskee siinä imuroidessa, saatan hoidella koko huushollin mutta tiedän ettei ole pakko.

-pyydän miestäni auttamaan. Kerron hänelle että nyt tämä homma tökkii, voisiko mies auttaa.  Toisen kanssa tehdessä asiat hoituvat helpommin ja joskus mies sanoo että hoitaa mielellään jonkun minulle vastenmielisen homman itse.

- aikataulutan vastenmielisen homman sellaiseen väliin että minulla on tasan x minuuttia tai tuntia aikaa tehdä se ennenkuin on joku muu miellyttävä ennalta sovittu juttu, esim teatteri tai ravintolaillallinen kavereiten kanssa. Se lyhyt ja rajattu aika ja sitä seuraava mukava tekeminen jotenkin neutraloivat sen vitkuttelunhalun ja saan taas jonkun ikävän puhteen pois listalta.

Noilla kikkakolmosilla selviän suurin piirtein. Arvosanaksi antaisin itselleni seiska miikka.

Onko tuo joku seksijuttu?

Vähän auttaa se, että ajattelen tekeväni vaan ihan vähän. Usein homma imaisee mukaan.