Menetin luottamuksen mieheeni kun vauva syntyi
En tiedä, voin olla hyvä esimerkki siitä miten asiat voivat mennä pieleen vauvan syntymän jälkeen. Minulla oli ihan hyvät odotukset siitä, kuvittelin että mies ottaa haltuun isän roolin, että näyttää hänelle rakkautensa kaikin tavoin. Kun vauva oli syntymässä (aikaisin aamulla), mies ei tukenut minua mitenkään. Sentään nyt minut sairaalaan kyyditsi ja saattoi mutta kun oli synnytyksen aika, mies ei istunut vierelleni ja ottanut esimerkiksi kädestä, katseli minua vain muutaman metrin päästä. Koko tilanne tuntui minusta oudolta ja kolkolta. Näin teki siis biologinen isä.
Kun vauva syntyi mieheni otti vauvan syliin vain kuvia varten. Sen jälkeen ei ottanut syliin kertaakaan... ei vaihtanut vaippoja, eikä herännyt yöllä hoitamaan vauvaa. Se oli minä joka teki kaiken. Olen aina ollut vielä sellainen ihminen etten pyydä toista tekemään jotain, minä vaan yksinkertaisesti teen ja toimin. Sairaalassa kun vauva itki, mies vain katseli pitkään vauvaa hymyillen. Perhana kun minua otti aivoon... varmaan johtui myös siitä kun olin hormonimyrskyissäni... siis miehen aloitekyvyttömyys.
Kun vauva kasvoi en nähnyt kertaakaan miehen juttelevan vauvalle tai ottavan edes katsekontaktia. Minulla kaikki kävi luonnostaan, en epäillyt hetkeäkään mitä minun täytyy tehdä kun kuitenkin on lapseni ja minä olen hänen äitinsä. Siinä vaiheessa tunsin todella, sanoinkuvaamatonta pettymystä että miten biologinen isä voi käyttäytyä tuolla tavalla? Voiko mies olla niin sokea sille vuorovaikutukselle vauvan kanssa? Minua ihan säälitti vauvan puolesta kun meidän lapsi oli alusta alkaen todella verbaalinen, eläväinen ja jokelteleva... siis ihan täydellinen tyttövauva. No kaikesta huolimatta päätin jatkaa yhdessä mieheni kanssa kun ajattelin että parempi tämä on kuin mitään. Kärsin ihan hirvittävästä univelasta kun heräsin joka yö imettämään vauvaa ja tätä oli melkein vuoden ajan.
Voitte nyt ymmärtää miksemme hanki lisää lapsia... en ole päässyt yli siitä taakasta ja jonkinlaisesta välinpitämättömyyden ilmapiiristä mitä mieheni harrasti. Olen aina ajatellut että lapsia pitää olla ainakin kaksi... ja mieluiten pienellä ikäerolla. Nyt sitten pystyin ihan helposti sanomaan hyvästit tälle ajatukselle. En halua toimia yksinhuoltajana parisuhteessa kahdelle lapselle :( Jos tämä tarina kolahti jollekulle niin kirjoita oma mietteesi asiasta.
Kommentit (37)
Hän ei ollut luontaisesti isä. Ei elämässä kaikki mene niin kuin haaveilee. Ole onnellinen lapsestasi.
Komppaan kirjoittaja numero ykköstä. Lisään vielä sen, että jos itse ei avaa suutaan ja pyydä apua, niin saa kyllä kysyä itseltäänkin että olisikohan asia tosiaan voinut mennä jotenkin vähän eri tavalla. Tottakai marttyroinnilla saa itselleen pahan mielen. Reilusti ja aikuisesti suuta auki vaan ja kertomaan mitä ajattelee ja toivoo.
En meinaa että etteikö miehesi olisi tosiaan voinut toimia toisinkin. Mutta jos ei sano mitään, niin ei kai ole ihmekään jos toivomiaan muutoksia ei tapahdu.
Ottaako nyt kuitenkin kontaktia lapseen?
Vierailija kirjoitti:
Komppaan kirjoittaja numero ykköstä. Lisään vielä sen, että jos itse ei avaa suutaan ja pyydä apua, niin saa kyllä kysyä itseltäänkin että olisikohan asia tosiaan voinut mennä jotenkin vähän eri tavalla. Tottakai marttyroinnilla saa itselleen pahan mielen. Reilusti ja aikuisesti suuta auki vaan ja kertomaan mitä ajattelee ja toivoo.
En meinaa että etteikö miehesi olisi tosiaan voinut toimia toisinkin. Mutta jos ei sano mitään, niin ei kai ole ihmekään jos toivomiaan muutoksia ei tapahdu.
Jotkut miehet ovat sellaisia, ettei se sanominen kyllä auta yhtään. Eivät siltikään tee mitään. En tiedä onko Ap:n mies sellainen.
Kuulostaa osin tutulta. Meillä mies ei ole noin välinpitämätön mutta kaikki hänen juttunsa menee aina ensin. Ja lapsi on jo 5. Mutta nyt kun hän on lomallakin lapsen kanssa ja minä töissä, heti kun tulen kotiin hän ilmoittaa että pitää lähteä pyöräilemään (2 h) ja sen jälkeen olisi kiva soittaa vähän (1-2h). No, mies pyöräilee, mies soittaa ja sitten onkin jo lapsen nukkumaanmenoaika. Lapsen kanssa puuhataan kun omat tarpeet on tyydytetty, ja yleensä siihen ei siis jää aikaa. Ja sitten toki kun lapsi nukkuu tai on hoidossa pitää viettää parisuhdeaikaa eli saada piparia. Siihen en enää pysty, vetäkööt käteen. Toista lasta ei tämän vuoksi tullut ja kaikki rakkaus on omalta puoleltani kuollut. Asiasta on puhuttu niin monta kertaa etten enää viitsi, se auttaa max pari päivää. Oltiin yhdessä 10 vuotta ennen lasta eikä hän silloin ollut näin itsekäs. Jos olisin tiennyt olisin miettinyt vielä kenen kanssa lisäännyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Komppaan kirjoittaja numero ykköstä. Lisään vielä sen, että jos itse ei avaa suutaan ja pyydä apua, niin saa kyllä kysyä itseltäänkin että olisikohan asia tosiaan voinut mennä jotenkin vähän eri tavalla. Tottakai marttyroinnilla saa itselleen pahan mielen. Reilusti ja aikuisesti suuta auki vaan ja kertomaan mitä ajattelee ja toivoo.
En meinaa että etteikö miehesi olisi tosiaan voinut toimia toisinkin. Mutta jos ei sano mitään, niin ei kai ole ihmekään jos toivomiaan muutoksia ei tapahdu.
Jotkut miehet ovat sellaisia, ettei se sanominen kyllä auta yhtään. Eivät siltikään tee mitään. En tiedä onko Ap:n mies sellainen.
Viestin alkuperäinen kirjoittaja kuitenkin selvästi tarkoitti, ettei "jos itse ei avaa suutaan ja pyydä apua, niin saa kyllä kysyä itseltäänkin että olisikohan asia tosiaan voinut mennä jotenkin vähän eri tavalla." Mielestäni sitä ei voi mitenkään ymmärtää toisin.
Ensin, mitä sanoa ääneen, mitä toiselta odottaa ja antaa hänelle myös mahdollisuus toimia niin. Isältä usein viedään myös tila lapsen hoitamisesta, kun asiat halutaan tehdä äidin tavoin ja usein jopa hänen aloitteestaan. Isän on välillä vaikea olla isä vauvalleen, jos ei kokemusta pienistä lapsista esim. kummilasten tai sisarusten lasten kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Komppaan kirjoittaja numero ykköstä. Lisään vielä sen, että jos itse ei avaa suutaan ja pyydä apua, niin saa kyllä kysyä itseltäänkin että olisikohan asia tosiaan voinut mennä jotenkin vähän eri tavalla. Tottakai marttyroinnilla saa itselleen pahan mielen. Reilusti ja aikuisesti suuta auki vaan ja kertomaan mitä ajattelee ja toivoo.
En meinaa että etteikö miehesi olisi tosiaan voinut toimia toisinkin. Mutta jos ei sano mitään, niin ei kai ole ihmekään jos toivomiaan muutoksia ei tapahdu.
Jotkut miehet ovat sellaisia, ettei se sanominen kyllä auta yhtään. Eivät siltikään tee mitään. En tiedä onko Ap:n mies sellainen.
Siis lapsi on nyt pian 10-vuotias ja meillä on kasvatukseen liittyviä ongelmia (silti vauva-aika on mielessä kuin olisi tapahtunut eilen). Myönnän kyllä että osasyy meidän ongelmiin on kommunikaation puute. Eron mahdollisuus ollut monesti läsnä. Nyt tietenkin keskustelu lapsen kanssa on paljon helpompaa mutta eniten mietityttää sitten se kun lapsi tuosta kasvaa ja tulee teini-ikä. Rankkaa on ollut... Ap
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa osin tutulta. Meillä mies ei ole noin välinpitämätön mutta kaikki hänen juttunsa menee aina ensin. Ja lapsi on jo 5. Mutta nyt kun hän on lomallakin lapsen kanssa ja minä töissä, heti kun tulen kotiin hän ilmoittaa että pitää lähteä pyöräilemään (2 h) ja sen jälkeen olisi kiva soittaa vähän (1-2h). No, mies pyöräilee, mies soittaa ja sitten onkin jo lapsen nukkumaanmenoaika. Lapsen kanssa puuhataan kun omat tarpeet on tyydytetty, ja yleensä siihen ei siis jää aikaa. Ja sitten toki kun lapsi nukkuu tai on hoidossa pitää viettää parisuhdeaikaa eli saada piparia. Siihen en enää pysty, vetäkööt käteen. Toista lasta ei tämän vuoksi tullut ja kaikki rakkaus on omalta puoleltani kuollut. Asiasta on puhuttu niin monta kertaa etten enää viitsi, se auttaa max pari päivää. Oltiin yhdessä 10 vuotta ennen lasta eikä hän silloin ollut näin itsekäs. Jos olisin tiennyt olisin miettinyt vielä kenen kanssa lisäännyn.
Hyvin tavallinen tarina. Olen pahoillani :(
Vierailija kirjoitti:
Anna miehelle aikaa. Vauva on suuri elämänmuutos. Isällä ei ole samanlaista luontaista vaistoa vauvaa kohtaan kuin äidillä, äidillä raskaus ja synnytys saa aikaan todella paljon muutoksia ihan hormooneissakin, mikä on tietysti tärkeää, jotta äiti todella on valmis suojelemaan omaa pienokaista vaikka henkensä uhalla.
Osa äideistäkin on samanlaisia kuin ap:n mies. :(
Suomalaiset miehen sosiaaliset taidot.
Sellaista se on kun OLETTAA asioita eikä ennen porsimista keskustele mistään olennaisesta, kuten juurikin synnykseen ja vauvan hoitoon osallistumisesta.
Mieheni on erinomainen isä, siitä asti kun lapset oppivat puhumaan. Juttelee, opastaa, ohjaa, puhuu. Mutta vauva-aikana vähän neuvoton ja kädetön. Pyydettäessä kyllä hommat hoituivat hienosti ja oli hyvä tuki.
Vierailija kirjoitti:
Komppaan kirjoittaja numero ykköstä. Lisään vielä sen, että jos itse ei avaa suutaan ja pyydä apua, niin saa kyllä kysyä itseltäänkin että olisikohan asia tosiaan voinut mennä jotenkin vähän eri tavalla. Tottakai marttyroinnilla saa itselleen pahan mielen. Reilusti ja aikuisesti suuta auki vaan ja kertomaan mitä ajattelee ja toivoo.
En meinaa että etteikö miehesi olisi tosiaan voinut toimia toisinkin. Mutta jos ei sano mitään, niin ei kai ole ihmekään jos toivomiaan muutoksia ei tapahdu.
Kuka avasi suunsa kysyäkseen äidiltä voisiko äiti hoitaa itkevää vauvaa? Ja että voisiko äiti tehdä oman lapsensa eteen jotain?
Millaiselta uusavuttomalta uunolta pitää erikseen pyytää voisiko se hoitaa omaa lastaan? Jos äitiä ei olisikaan, kuka kävisi isän luona sanomassa että hei muuten, vauvaa pitää syöttää, sen itkuun pitää reagoida ja vaipat vaihtaa?
Miehiä siis pidetään jotenkin lapsen tasoisina kun itsestäänselvyydetkin pitää sanoa ääneen?
Kuka jaksaa lapsen tasoisen kanssa mitään perhettä perustaa?
Vierailija kirjoitti:
Miehiä siis pidetään jotenkin lapsen tasoisina kun itsestäänselvyydetkin pitää sanoa ääneen?
Kuka jaksaa lapsen tasoisen kanssa mitään perhettä perustaa?
Tämän palstan perusteella aivan liian moni. Toki tiedostan, että vähintään 90% näistä "mies sitä ja mies tätä" aloituksista on porvoolaisia.
"en pyydä apua vaan teen itse"
Oisko aika muuttaa asennetta?
Ollessani synnyttämässä synnyttämättömien vuodeosastolla, niin viereisen sängyn naisen mies ei viitsinyt edes lähteä koiria ulkoiluttamaan, vaan nainen lähti siitä niitä ulkoiluttamaan, vaikka supistukset olivat jo alkaneet. Siis auton kanssa kotiinsa.
Mie myös puhelimessa empi, viitsiikö tulla mukaan synnytykseen. Tuli se. Naisparka oli aika strssaantuneen oloinen. Toivottavasti heillä nykyään menee paremmin.
Anna miehelle aikaa. Vauva on suuri elämänmuutos. Isällä ei ole samanlaista luontaista vaistoa vauvaa kohtaan kuin äidillä, äidillä raskaus ja synnytys saa aikaan todella paljon muutoksia ihan hormooneissakin, mikä on tietysti tärkeää, jotta äiti todella on valmis suojelemaan omaa pienokaista vaikka henkensä uhalla.